Jump to ratings and reviews
Rate this book

Selvin päin – Erään bilettäjän tarina

Rate this book
Pirskahteleva tositarina vie itsetutkiskelun ja elämän tärkeiden asioiden äärelle.

Hanna on skumppaa rakastava bilettäjä, kunnes hän alkaa huomata, ettei alkoholi teekään hänelle hyvää. Juhlatilanteissa ahdistus valtaa mielen ja krapulapäivien masennus leviää arkeen. Miten alkoholista tulee Hannalle, tavallisen ja hyvinvoivan sipoolaisperheen kasvatille, iso ongelma? Mitä tunnetta Hanna humalaan oikein pakenee?

Ajatus päihteettömästä elämästä on vieras, mutta vaikuttaa oikealta. Kun Hanna kertoo baarissa, ettei enää juo, ihmiset eivät uskalla kysyä jatkokysymyksiä. He pelkäävät repäisevänsä auki vanhan haavan. Sitä Hanna on pelännyt itsekin. Nyt on aika vastata, ja kertoa koko tarina.

Selvin päin – Erään bilettäjän tarina on vetävä kertomus nuoruudesta ja juhlimisesta – sekä suomalaisen päihdekulttuurin radikaalista muutoksesta. Supersuosittu podcast- ja somevaikuttaja kertoo tarinansa raitistumisesta mitään säästelemättä tai peittelemättä. Vaikka kipeitä aiheita käsitellään, matka on hersyvän hauska, yllättävä ja vauhdikas – kuten Hanna itsekin.

Hanna Tikander (s. 1994) on toinen Mimmit sijoittaa -mediayhtiön perustajista sekä suosittu podcast-juontaja ja vaikuttaja.

Wilma Ruohisto (s. 1995) on toimittaja ja kolumnisti, jonka juttuja on julkaistu muun muassa Ilta-Sanomissa, Ylellä ja Ylioppilaslehdessä. Tällä hetkellä hän työskentelee monimediatoimittajana Me Naisissa.

Selvin päin – Erään bilettäjän tarina on Tikanderin ja Ruohiston esikoiskirja.

9 pages, Audiobook

Published August 17, 2022

11 people are currently reading
160 people want to read

About the author

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
150 (13%)
4 stars
424 (39%)
3 stars
403 (37%)
2 stars
98 (9%)
1 star
9 (<1%)
Displaying 1 - 30 of 53 reviews
Profile Image for Cecilia Ollikainen.
506 reviews16 followers
October 15, 2023
mä luin tästä aika kriittisiäkin arvioita, joten otin tän kirjan vastaan aika varauksellisesti. ja tää yllätti mut positiivisesti!
mä nimittäin pidin tästä paljon, ja mun mielestä yksityiskohtainen kuvailu sopi tähän paremmin kuin hyvin. traagisten asioiden kuvailu muutti ne konkreettiseksi, joka myös voimisti omia tunteita ja tapahtumiin eläytymistä.
aihe on kiinnostava, vaikka itselle alkoholi on aika vieras juttu. alkoholittomuudesta puhuttiin tässä itselle vieraasta näkökulmasta, mutta pystyin joihinkin ajatuksiin myös samaistumaan.
ihailen jokaista ihmistä joka kykenee asettamaan itsensä niin avoimeen ja tietyllä tapaa haavoittuvaiseen asemaan puhuessaan näin henkilökohtaisista ja aroistakin aiheista. koska se ei todellakaan ole helppoa. alkoholiin ja sen ongelmakäyttöön liittyy niin paljon häpeää, mutta siitä 100% pitäisi puhua enemmän!
Profile Image for anna ੈ✩‧₊˚.
258 reviews59 followers
September 20, 2022
paras kirja hetkeen! oon alkanut seuraamaan hannaa alun perin mimmit sijoittaa-podcastin kautta, mutta oli mielenkiintoista oppia tuntemaan häntä paremmin hänen menneisyytensä kautta. kirja on kirjoitettu vetävästi ja hanna on lukijana tosi hyvä!
Profile Image for Meri Kuisma.
8 reviews1 follower
Read
August 25, 2022
Hanna Tikanderin tarina on tosi mielenkiintoinen, ja on tärkeää kirjoittaa sekä päihde- että mielenterveysongelmista, ja sober curious -ilmiön käsittely ja esillä pitäminen ilahduttavat. Tärkeät aiheet peittyvät kuitenkin toisteiseen ja pikkutarkkaan kerrontaan, ja teoksen kieli on paikoin raivostuttavaa. Puhekielisyys on varmastikin oikea valinta, mutta rakenteiden pitäisi olla kunnossa. Harmi, että sille ei ole uskallettu tehdä tarpeellista silottelua.
Profile Image for tilda.
627 reviews110 followers
August 29, 2022
Todella avoin, rehellinen ja rohkea kirja. Pidin erityisesti avoimesta ja suorasta mt-puheesta, vaikka pääpointtina kirjassa olivatkin päihteet. Oli myös virkistävää, miten suoraan Hanna puhui siitä, että päihteettömyys on välillä todella vaikeaa, eikä koko ajan vain pelkkää ihanaa euforiaa. Tarinaa olisi voinut ehkä hiukan tiivistää ja toinen edittikierros olisi voinut olla tarpeen, mutta muuten tosi hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Toimi erittäin hyvin äänikirjana.
Profile Image for Heidi.
1,023 reviews83 followers
January 17, 2023
1.5
Väheksymättä kenenkään tarinan merkityksellisyyttä, kirjana tämä oli kehno makuuni. Liian pikkutarkka ja liikuttavan tietävä. Kiusaannutti saada tietoja perheenjäsenten haasteista ja sairauksista. Mutta mielipiteeni kertoo varmaan eniten suhteestani tällaiseen "true story" -genreen, jolle on varmasti tilausta, mutta jos sitä reittaa kirjallisuuten (goodreadsin idea), ei se toimi. Ainakaan näin seikkaperäisenä 25-vuotiaan elämäkertana.
Profile Image for Roni Laukkarinen.
197 reviews15 followers
November 17, 2022
Mietin alkuun, että onpas tämä vähän kuin "Mimmit sijoittaa -pöhinää", kunnes tajuan, että tämähän on "Mimmit sijoittaa -pöhinää"! En ole koskaan ymmärtänyt bilettämistä, edes silloin kun join. Sanomattakin selvää, että kirjan lukeminen ei vahvistanut ymmärrystäni, ei edes selvinpäin biletyksestä.

Örvellystarinoita on kirjassa vähän liikaa, ei oikein meinaa jaksaa kuunnella. Tyyli ärsyttävä ja poukkoileva. "Sober curious" ja "pinkki pilvi" eivät resonoi, kuten muissakaan näissä raittiustrendikirjoissa - ja sanon näin raivoraittiina absolutistina. Kömpelyyttä ja toistoa kirjana. Avoin ja rohkea teos, mutta ei uppoa tällä kertaa.
Profile Image for Siiri.
3 reviews
January 30, 2023
Tykkäsin kirjasta tosi paljon. Hanna kertoo omasta alkoholinkäytöstään ja käy läpi myös suomalaiseen kulttuurin kuuluvaa alkoholinkäyttöä ja selvinpäin olemisen stigmaa. Ajatuksia ja ymmärrystä herättävä kirja joka sai kyyneleen sekä hymyn leviämään kasvoille. Kuuntelemisen arvoinen tarina.
Profile Image for Riina.
162 reviews2 followers
August 30, 2022
Suuressa 90-luvulla syntyneiden menestysmuikkeleiden raitistumiskirjamittelössä Hanna valitettavasti hävisi Katrille. Mutta miten voidaankin julkaista kaksi näin saman näkökulman kirjaa näin lähekkäin??
Profile Image for Eveliina.
3 reviews
December 18, 2022
Rehellinen ja kiinnostava kirja tärkeästä aiheesta - Hanna todella on avannut sisintään kertoakseen tarinansa pienintä piirtoa myöten.

Tähtiä väheni kuitenkin kielen vuoksi - kirja olisi kaivannut reilusti kielenhuoltoa ja pari oikolukukierrosta lisää.
Profile Image for Katri.
825 reviews100 followers
September 21, 2022
Tunnustan (jos se nyt on tarpeen), että en tiennyt, kuka Hanna Tikander on, ennen kuin kuuntelin tätä äänikirjaa. Mutta vaikka olisin tiennyt, niin en silti olisi tiennyt, koska en ole koskaan kuunnellut Mimmit sijoittaa- tai Selvin päin- podcasteja.

Joka tapauksessa päädyin kuuntelemaan äänikirjaa, kun kumppanini kysyi kuunneltaisiinko sitä yhdessä. Olemme aiemmin kuunnelleet Ylisen Aamu ilman darraa, joten tämä sopi hyvin teemaan. Ja oli myös sopivaa tekemistä näin koronaisille sairastelijoille...

Selvin päin - Erään bilettäjän tarina on nimensä mukaisesti Hanna Tikanderin tarina siitä, miten hän aloitti päihteiden käytön, miten hän oli niistä riippuvainen ja miten hän raitistui. Tarina on hyvin henkilökohtainen, ja siinä käydään paljon läpi mm. Tikanderin perhesuhteita ja perhedynamiikkaa. Tikander on selkeästi tarkastellut elämäänsä, ymmärtänyt juurisyitä päihteiden käytölleen ja tässä kirjassa hän niitä reflektoi.

Oli kiinnostavaa kuunnella Tikanderin tarinaa. Pidin siitä, että se oli niin henkilökohtainen ja rehellisen avoin. Tarina on myös aika yksityiskohtainen, tai Tikander kuvailee paljon yksittäisiä hetkiä, juhlia, tapaamisia ja oivalluksia. Tarina tuli tällä tavalla aika lähelle.

Mutta samaan aikaan täytyy sanoa, että tämä oli myös ihan todella pitkä. En ole itse mikään äänikirjojen suurkuluttaja, ja alkoikin vähän tehdä tiukkaa kuunnella näin pitkää tarinaa äänikirjana. Varsinkin kun toistoa oli jonkin verran ja joissakin kohdissa pieni tiivistäminen olisi voinut tehdä terää.

En oikein osannut tai osaa ajatella tätä kirjallisena teoksena, ja kirjallisia ansioita ei välttämättä kannata ihan hirveästi edes puntaroida. Kirjan kuuntelu oli (kuten kumppanini sanoi), kuin olisi kuunnellut pitkää podcastia. Ja se on myös ihan okei, koska Tikanderin tarina tässä oli pääosassa, ja se tuli kerrotuksi.

Tikander luki äänikirjan itse, ja se tietenkin teki tästä vielä himpun verran henkilökohtaisemman.
Profile Image for Mika Auramo.
1,052 reviews36 followers
April 16, 2025
Hanna Tikanderin ja Wilma Ruohiston kirjoittama kirja Selvin päin – Erään bilettäjän tarina oli yksinkertaisesti sanottuna ihan surkean huono. Onnistuin pääsemään sivulle 124, jolloin entisen bilettäjän isobroidi katoaa, mutten pystynyt lukemaan enää yhtään enempää.

Vuonna 2022 julkaistu yhteisteos on kaksikon toisen osapuolen eli Hanna Tikanderin elämää kuvaava päiväkirjamainen pintaliitosikermä, jossa tämä Mimmit sijoittaa -podcastista tuttu naisihminen kirjoittaa ihan varhaislapsuudesta saakka elämänsä vaiheista, ja jo yläkoulussa tämä jossain Sipoon suunnassa varttunut ihmisalku tilittää kaikenlaisia vaikeuksia 13-vuotiaana alkaneeseen päihdehimoon mutta kyllästyi päihteisiin jo 12 vuodessa.

Lukija pääsee ikään kuin tirkistelemään, mitä itsetilityksen oloinen paljastuskirja oikein sisältää. Lukiolaisena käydään vaihto-oppilaana, poiketaan Balilla ja dokataan harva se viikonloppu, niin kuin aloittelevan bilehileen kuuluukin. Kun viinastakaan ei saada enää tarpeeksi potkua, kokeillaan tietysti huumeita kuten ekstaasia ja kokaiinia.

Aika lailla jää paljastamatta, mistä rahaa huumeisiin revittiin ja mistä henkinen paha olo oikein johtui, kun omassa perheessä tuntuu olevan jos jonkinlaista jännitettä, ristiriitaa ja mielenterveysongelmia, mutta sellainenhan ei varmaan ollut tarkoituskaan, vaan tämä opus lienee kirjoitettu ehkä enemmän markkinointi- ja brändäystarkoituksiin, sillä onhan raitistuneen ja jeesustelevan entisen pissisbilettäjän elämäkokemuksista ehkä hyötyä, ja jos osaa samaistua kirjoittajan kokemuksiin ja jopa lukea kirjan loppuun saakka…
Profile Image for Ville Verkkapuro.
Author 2 books194 followers
September 11, 2022
A book about partying, drinking, taking drugs and overcoming obstacles of life.
Like many other books on addiction, this has a similar narrative; it goes through the childhood of the main character, tells about the first time of using, then proceeding to the upward curve, f0llowed by a rock bottom, then recovery and new ideas.
Nothing wrong with that; that's how it goes and that's how it should be told. Because addiction is usually formed in early life.
This was an interesting story, because it's not based on a particularly rough or sad childhood, it's maybe built on status, privilege, consumerism, competition and a s
Of course, it's about the search of the true essence of ones persona.
I don't agree with everything in this book and there's parts that were hard to me. Like the (playful) reference on blaming the addictive personality on your zodiac sign. I'm very interested in the background of our behaviour, both culturally and psychologically. This gave all of it, but didn't analyse – you had to pick it yourself. That was intriguing.
I'm maybe too deep in this subject to read this objectively. It's maybe more of an autobiography of a person who shares a bit different values than me, so I wasn't too fascinated.
Still; I think it was entertaining and open and the message will do good for the world.
Profile Image for Kaisa Miettunen-Jokinen.
17 reviews2 followers
December 22, 2022
Kesän jauhojengiuutisoinnin myötä tämä kirja nousi esille, ja nyt kuuntelin sen täysin tirkistelytarkoituksella ja uteliaisuudesta. En ole kohderyhmää - olen vähän liian vanha ja liian vähän kiinnostunut omasta tai muiden päihteidenkäytöstä, joten aika pikakelauksella meni. Puhekielisyys ja toisto jatkuvasti käytettynä tehokeinona ei oo kirjoissa mun juttu. Uutisoinnin perusteella odotin jotain yhteiskunnallista analyysia, mutta kyseessä olikin päiväkirjamainen kuvaus nuoren aikuisen suhteesta omaan päihteidenkäyttöönsä. Kun Tikander vielä itse luki kirjan, jäi mulle olo siitä, että kuuntelen tosi pitkää podcastia. Aihe on kuitenkin tärkeä, ja tällaisia kirjoja tarvitaan, joten toinen tähti siitä.
Profile Image for Iris.
19 reviews9 followers
March 23, 2023
Kiitos Hannalle rohkeudesta ja avoimuudesta. Todella tärkeä kirja ja aihe, joka koskee monia, mutta on silti vielä tabu. Vaatii suurta rohkeutta asettaa itsensä haavoittuvaan asemaan ja jakaa omia vaikeita henkilökohtaisia kokemuksia.

Pystyn samaistumaan masennukseen ja ahdistukseen ja niiden aiheuttamiin tunnetiloihin ja tuntui hyvältä kuulla jonkun toisen ihmisen samankaltaisista kokemuksista. Mt-ongelmien stigmasta ja niihin liittyvästä häpeästä pääsee eroon vain avoimella yhteisellä keskustelulla. Pidin myös siitä, että kirjassa puhuttiin skitsofreniasta ja psykoosista, sillä nämä sairaudet ovat tänäkin päivänä vielä suurilta osin vaiettuja.
Profile Image for Ella.
90 reviews2 followers
October 29, 2022
Aina yhtä ihana kuulla tarinoita omalta ikäluokalta ja kuinka ne rikkovat vanhoja ajattelumalleja. Oli hauska pohtia kuinka Hannan ja Wilman yhteistyö on vaikuttanut kirjaan.

Olisin odottanut hieman lisää pohditaan ja keskustelua alkoholismista - tuntui, että suurin osa kirjasta meni juomishistorian kertaamiseen.

En odottanutkaan mitään maailmaa mullistavaa (olenhan lukenut jo Aamu ilman darraa, Sober Curios ja Quit like a woman -kirjat) mutta silti jokainen tarina on erilainen ja tämä on tärkeä aihe.
128 reviews
August 24, 2022
Rohkea julkinen reflektio aikamme yhdestä tabusta, nuorten naisten alkoholismista, ja millainen voi olla matka raittiuteen. Hetkittäin äänikirja puuduttaa koska siinä käsitellään niin tarkasti ja kronologisesti yksittäisen henkilön (Hannan) elämää ja käänteitä, mutta samalla nostan hattua rehellisyydelle ja uskon että tarinallaan Tikander raivaa tilaa muille vastaavassa tilanteessa olleille tai oleville.
Profile Image for Johanna.
77 reviews1 follower
August 28, 2022
Tämä oli ensimmäinen äänikirja, jonka kuuntelin. Pidin erityisesti siitä, että Hanna luki itse oman tarinansa.💜

Olen seurannut Hannaa jo Mimmit Sijoittaa podcastista sekä kuunnellut Selvin päin podcastia. Kirjasta löytyi silti uutta, kun podcast jaksojen ja Instagram feedin ympärille rakentui kertomus päihteiden käytöstä ja mielenterveysongelmista, sekä niiden taustoista ja juurista.

Tärkeä ja ajankohtainen aihe.
Profile Image for Salla Majaniemi.
82 reviews
August 22, 2022
Avartava teos aiheesta, josta on alettu vasta puhumaan. Tikander avaa elämäänsä rohkeasti ja reflektoi tunteitaan ja käyttäytymistään rehellisesti ja lukijan mielenkiinnon vangitsevasti. Oli freesiä kerrankin lukea nuoren naisen elämästä kaikkien miesrokkarien örvellyselämänkertojen jälkeen, vaikka en tietenkään toivoisi tällaista kohtaloa Tikanderille tai kenellekään muullekaan.

Profile Image for Johanna.
205 reviews
August 28, 2022
Annoin neljä tähteä siitä, että kirjaan oli taidettu antaa kaikki. Se vaikutti hyvin avoimelta ja rehelliseltä, vaikka paikoin ilmaisu oli hieman kliseistä. Tällaisen tarinan jakaminen on varmasti tärkeää, mutta toivottavasti myös perheeltä oli lupa tarinan kertomiseen. Kuuntelin kirjan Hesarin jutun innoittamana. Henkilö ei ollut minulle ennalta tuttu. Kaikkea hyvää hänelle jatkoon.
Profile Image for Ida.
7 reviews1 follower
September 15, 2022
Oon seurannut Hannaa Mimmit sijoittaa -podin alkuajoista lähtien, joten oli super mielenkiintoista kuulla hänen koko tarinansa. Kuuntelin kirjan Hannan lukemana ja suosittelen nimenomaan äänikirjana, sillä kirja oli kirjoitettu ns. puhuttuun tyyliin. Kirja sai pohtimaan omaa alkoholinkulutusta, ja niitä syitä ja tunteita, joiden takia itse juon.
Profile Image for Sonja.
351 reviews4 followers
February 13, 2023
🎧 Lopetin itse alkoholin käytön 1,5 vuotta sitten, minkä takia tämän kuunteluun otin. Mutta voi: toisteisuutta oli liikaa, alussa mentiin nopeasti ja lopussa taas junnattiin paikallaan.

Hanna toimii lukijana hyvin, en tiedä, kuinka hyvin olisi fyysisenä kirjana toiminut. Ihan mukava kuunneltava, mutta ei täysin palvellut aihettansa.
Profile Image for Milla.
8 reviews
May 13, 2023
Todella häiritsevää, kun ihmisistä puhutaan se-muodossa.
Liian suuri paino kännisekoiluille ja huumeisiin suhtauduttiin turhan arkipäiväisesti. Jos itsellä olisi haasteita juhlimisen kanssa niin tuskin tästä kirjasta löytäisin tietä ulospääsyyn. Toivottavasti myös Tikanderin läheisille on ollut ok kertoa heidän yksityisasioista.
Profile Image for Anne-Mari.
214 reviews
September 25, 2023
Kirja on niin subjektiivinen ja yksilökeskeinen, etten lukijana saa siitä mitään ahaa-elämyksiä irti. Suurin miinus on kuitenki itse teksti: kirja on täynnä räikeitä kieli- ja kielioppivirheitä, ja kirjailija(t) yrittää käyttää kielellisiä tyylikeinoja niitä osaamatta.

Helmet-haaste 2023:
26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä
Profile Image for Milla.
7 reviews
September 14, 2025
Tykkäsin tästä tosi paljon. Hannan tarina on hyvin samaistuttava monilta osin ja ihailen, kuinka rohkean rehellisesti hän kertoo tarinansa! Jollain tapaa koin lukemisen jopa terapeuttisena, kun Hanna käsitteli itsellekin tuttuja teemoja, esim. läheisten mielenterveyshaasteita. Ainoa asia mikä kirjassa häiritsi oli useammat kirjoitusvirheet/tyyliseikat, mitä bongasin tekstistä yllättävän paljon.
Profile Image for Inna Kajaste.
5 reviews
September 1, 2022
Hanna on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta elää mielenkiintoista ja tarinan arvoista elämää, mutta kirjan toimittaminen oli jäänyt puolitiehen. Puhekielisyys sinänsä ei haitannut, mutta teksti ei ollut laadukasta ja itse kerronnastakin olisi voinut raakasti karsia kolmasosan.
4 reviews
September 30, 2022
Kirjan myötä arvostan Hannaa suuresti rohkeudesta jakaa tarinansa sekä Wilmaa siitä, kuinka hän ikuisti tarinan kirjaksi mukaansatempaavalla ja koukuttavalla tavalla. Myös se, että Hanna itse luki tarinansa äänikirjana teki siitä vielä henkilökohtaisemman ja päästi hyvin lähelle.
Profile Image for Viivi Laiho.
45 reviews
December 3, 2023
Aihe ja Hannan tarina ovat tärkeitä, mutta kirjassa käytetty puhekieli ei uppoa. Lisäksi tarinan punainen lanka meinaa toisinaan hukkua toistoon ja turhiin detaljeihin. Ehkä kieli toimii äänikirjassa paremmin? Jo kirjan alussa viitattiin siihen, miten lukija "kuuntelee kirjaa". Olin hämmentynyt 😅
Displaying 1 - 30 of 53 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.