Pantteri ja minä on kokoelma kokoaan suurempia kirjoituksia vanhemman ja lapsen yhteisen taajuuden muodostumisesta sekä arjen pienistä ja isoista oivalluksista, joiden lomassa opetellaan spagaattia, etsitään roskiksesta Korkeasaaren karttaa ja eletään elämän parhaita päiviä.
Jani Toivola on julkaissut vuodesta 2020 alkaen sosiaalisessa mediassa pieniä, filosofisiakin ulottuvuuksia hipovia kertomuksia ja pohdintoja arjesta lapsensa kanssa. Hauskat, tunnistettavat ja liikuttavat tekstit ovat nousseet valtavaan suosioon, ja nyt parhaat palat Toivolan ja Pantterin arjen seikkailuista julkaistaan kirjana.
Jani Toivola on helsinkiläinen kirjailija, joka tunnetaan myös isänä, näyttelijänä, juontajana ja vihreiden entisenä kansanedustajana. Toivolan aiemmat teokset ovat Musta tulee isona valkoinen (2016), Kirja tytölleni (2018) ja Rakkaudesta (2021).
Olen seurannut ja lukenut Jani Toivolan instagram-päivityksiä, joissa hän jakaa hänen ja lapsensa arkea. Tämä kirja on kuin nämä instagram-päivitykset yksissä kansissa.
Pidän siitä, miten Toivola avaa arkeaan, elämäänsä, ja hänen ja lapsensa välistä suhdetta. Pieniä huomioita elämästä ja maailmasta. Kirja, kuten instapostauksetkin, ovat lämminhenkisiä, hauskoja ja arkisia, välillä liikutaan vähän arjen yläpuolella.
Tätä oli helpon leppoisaa kuunnella sairasvuoteella (en ole äänikirjojen ystävä, mutta näin sairaana ne ovat oiva vaihtoehto, kun ei pysty lukemaan painettua tekstiä). Teos on harmiton ja siitä tulee hyvälle tuulelle. Mutta minulle olisi kyllä saattanut riittää myös ihan vain ne instapostaukset, joita olen jo pidempään lukenut. Nyt nimittäin tuntui vähän siltä, että olen lukenut tämän kirjan aiemmin. Ja tavallaan kai olenkin. Kirja ei tarjonnut mitään uutta, ja eipä kai sen sinänsä tarvitsekaan, mutta ehkä sitten kuitenkin oma henkilökohtainen lukukokemukseni olisi voinut kaivata ripauksen jotain uutta ja yllättävää, jotta kirja ei olisi tuntunut siltä kuin lukisin toistamiseen samat instatekstit.
Mutta täytyy sanoa, että siitä ilahduin, että ne instapostausten tekstit eivät ihan sellaisinaan olleet päätyneet kirjaan, vaan tekstiä oli muokattu ja varsinkin tiettyjä toistuvia ilmaisuja siivottu pois.
Olen tätä kirjaa lukiessani taas pohtinut tätä ilmiötä, jossa vanhemmat sanoittavat lastensa elämää ja maalaavat heistä tietynlaista kuvaa someen tai vaikkapa tässä tapauksessa kirjaan. Pidän sitä hieman kyseenalaisena, vaikka esimerkiksi tämä teos on minusta hyvin harmiton, Toivola herättää hienosti lapsiperhearjen henkiin ja kuvailee lastaan rakkaudella. Toivola kirjoittaa etupäässä omasta kokemuksestaan vanhempana. Siitä huolimatta iso osa teosta on hänen lapsensa. Miten paljon se on ok? Minulla ei ole tästä mitään yhtä selkeää mielipidettä, mutta teos sai miettimään asiaa.
Tämä teos oli erittäin kiva kuunnella, ja voisin suositella tätä hetkeen, kun kaipaa jotain hyväntuulista, harmitonta ja arkista.
Tosi symppis ja lämmin kirja. Välillä hauska ja helposti luettava. Kivasti vastakkain ajoittain aikuisen ja lapsen ajatusmaailma. Sai pohtimaan hyvää vanhemmuutta.
oon ihaillut Jani Toivolan tapaa sanallistaa elämäänsä ja ajatuksiaan pitkään. luin muutamia vuosia sitten hänen aikaisemmat teoksensa, mutta jostain syystä mulla meni suhteellisen pitkä aika tarttua tähän. tänään kaipasin jotain helposti lähestyttävää luettavaa, joten tartuin tähän.
Pantterin ja Janin arki on täynnä elementtejä, joita arvostan vanhemmuudessa ja lapsen kanssa kommunikoimisessa paljon. on tärkeää lukea aikuisista, jotka kasvattavat lapsia lempeydellä ja turvaten, mutta samalla maailmaa heille pala palalta avaten.
Pantterin persoona pääsee kauniilla tavalla esiin tässä kirjassa ja vahvistaa Janin instagram-julkaisujen pohjalta saatua mielikuvaa vahvatahtoisesta ja rohkeasta lapsesta, jonka luovuus ja lahjat sulostuttavat maailmaa.
Pohdin tätä lukiessa väistämättä vanhemmuutta ja sen haluamista, sitä onko vanhemmaksi valmis ennen kuin tulee vanhemmaksi ja miten jaksaa olla vanhempi. niiden kysymysten äärelle jään, koska vanhemmuus ei ole edelleenkään yksioikoisesti ratkaistu teema mun päässä. en tiedä haluanko vanhemmaksi tai tuleeko musta vanhempaa, mutta jos olisin joskus sellainen, haluaisin olla edes vähän Janin kaltainen.
lopun sanat saivat mut herkistymään, luenhan tätä kirjaa symbolisesti äidin syntymäpäivää edeltävänä iltana. musta tää kirja tuntui Janin vanhemman roolista kirjottamalta rakkauskirjeeltä tyttärelleen, jolle hän toivoo kaikkea hyvää tässä maailmassa. näinkin tässä kirjassa paljon sellaisia elementtejä, jotka herättivät samaistumispintaa omasta suhteestani äitiini.
musta jokaisen pitäisi lukea tää, tän elämänilo ja aitous sykähdyttää <3
This was perfect for what it was. I listened to this read by Jani Toivola and it was very pleasurable. Comforting, bare and cleverly insightful. So big and so small. About growing up and learning, forever. About every-day, vegan burgers, war and relationships. And a very important voice of a loving family that differs from the nuclear family.
tätä kirjaa kaipasin lukiessani aiempia toivolan kirjoja. napakka, somesta ammentava kirjoitustyyli on nopealukuista ja intensiivistä. ihania palasia elämästä, oivalluksia vanhemmuudesta ja rakkaudesta. ihana kirja sisällöllisesti ja typografisesti!
Pantteri ja minä on kooste Toivolan Instagramiin kirjoittamia kuvatekstianekdootteja. Pidin (ja pidän yhä) Toivolan teksteistä, mutta ne eivät kirjan muodossa toimineet samalla tavalla kuin Instagramissa. Anekdoottien punainen lanka jäi puuttumaan: haluttiinko kuvata Pantterin kasvua vai esimerkiksi vuoden kulumista? Saara Helkalan piirustukset nostivat kahdesta tähdestä kolmeen, Helkalan työt ovat oikeastaan poikkeuksetta hienoja mutta sopivat tähän kirjaan erityisen hyvin!
Kuuntelin äänikirjana, Jani Toivola lukee sen itse.
Ihana, lämpöinen ja hyvällä tavalla kotikutoinen kokoelma arkipäivistä, arjen sattumuksista sekä hyvistä ja huonoista hetkistä. Isän päässä kulkee usein isoja ajatuksia, mutta ulos tulee vain "ok". Aika usein se riittää. Ok.
rakkaudentäyteinen, tiivis ja nopeatempoinen kirja, joka nostattaa hymyn väkisinkin huulille. toivola kuvaa kauniisti ja niin todentuntuisesti arkisia hetkiä lapsen ja vanhemman välillä, herätellen omiakin ajatuksia kasvusta ja elämän kipuiluista. kuvitus on symppis! :)
Tämä kirja oli lämmin, hauska ja oivalluksia täynnä. Äänikirjalle vahva suositus, sen lukijana on itse Jani Toivola, jonka ääni on lempeä ja täynnä rakkautta - se toi lyhyisiin tarinoihin vielä lisää tunnetta.
Kipuilen kovasti kolmen tähteni kanssa, sillä rakastan Jani Toivolan Instaa ja hänen siellä jakamia elämän- ja rakkaudentäyteisiä hetkiään ja sydämeen osuvia tarinoitaan. Hänen tapansa sanoittaa oivalluksia lapsena olemisesta, vanhemmuudesta ja arjesta on suorastaan lumoava. Kaikki tämä ei kuitenkaan toimi yhtään samalla tavalla yksien kansien välissä, kerralla nautittuna ja tekstit tarkkaan editoituina. Spontaanius on Instagramissa toki usein teatteria, mutta kirjan muodossa moni kohtaus alkaa vaikuttaa vähän keksityltä, toisteisuus puuduttaa eikä yksittäisille oivalluksille oikein jää tilaa tai aikaa. Kiitokseni kuitenkin Janille ja Pantterille tästä matkasta, jonka 75 tuhannen muun seuraajan kanssa odotan jatkuvan siellä somen puolella 😊
"Yritettiin päästä iltapesun kautta nukkumaan. Matkalla oli monta käännettä ja koukeroa. Juttuja, jotka piti vielä saada valmiiksi. Mä sanoin Pantterille että nyt hei. Oikeesti. Pantteri sanoi että hetki vielä. Ihan kohta. Leikkaan vaan tämän yhden kissan ja väritän valmiiksi. Tulin kohta takaisin. Asiat olivat entistä enemmän levällään. Oli useampi kissa, kaikki maailman värit ja liimapuikko. Yritin olla painokkaampi. Nyt niinku olisi jo. Samalla mietin, mitä se edes tarkoittaa. Pantteri sanoi että älä hermostuta mua. Että sä hermostutat vaan itsesikin. Mä en sanonut mitään. Sisäisesti olin suu auki." (s. 34)
"Yöllä herättiin vessaan. Pantteri muistutti että aamulla pitää valita vaatteet. Ja että sinitarraa ei edelleenkään ole. Totesi että näytti siltä, että olin koskenut liimapuikkoon. Mä yritin pitää silmät vain aavistuksen raollaan ja kuulon epätarkkana etten heräisi. Sanoin haparoiden että kaikki hoituu. Pantteri sanoi hyvä." (s. 35)
"Hän puhui siinä rakkaudesta ja siitä, kuinka rakkaus asuu ennen kaikkea toistossa. Enemmän kuin erityisesti raivatuissa, kohotetuissa hetkissä. -- Toistosta muodostuivat yhdistävät ääriviivat. --" (s. 128-129)
"Miten paljon sitä voikaan taivaltaa niin, ettei kuule eikä näe oikeastaan mitään." (s. 144)
Kivoja pikkutarinoita Jani Toivolan ja hänen 7-8-vuotiaan tyttärensä arjesta. Olen ihastunut näihin teksteihin jo Toivolan Instagramissa, kiva että jutut on nyt koottu yksien kansien väliin.
Toivola osaa sanoittaa arjen ihanasti. Pieniä asioita, ihmettelyä, lapsen näkökulmaa. Joskus kiirettä ja tuskastumista, joskus hellää yhdessäoloa. Toivola osaa tunnistaa ja nimetä tunteet, sekä kauniisti opettaa taidon lapsellekin.
Lapsen näkökulma tulee tarinoissa hienosti esiin. Hienoa, että Toivola on dokumentoinut näitä arjen pikkuhetkiä. Tuon ikäinen lapsi on juuri sopivan ikäinen ihmettelemään monta kummallista asiaa, pikkuhiljaa ottaa ensimmäisiä itsenäistymisen haparoivia askelia, kuitenkin vielä tarpeeksi pieni. Kovin kauaa Toivola ei tällaisia asioita tyttärestään voi kirjoittaa.
Välillä oli turhan paljon toistoa, esim kainalot alkoivat vähän liian usein hiota tai kahvi laitettiin tulille. Mitta todennäköisesti tämä oli harkittu tyylikeino.
Ylsinkertaisia, hyvin sanotettuja huomioita tavallisesta arjesta. Tykkäsin.
En juuri kuuntele äänikirjoja, mutta nämä Toivolan kirjat haluan aina kuunnella, koska hän lukee ne itse. Jälleen kerran ihana teos Toivolalta ja aina vaan tuntuu siltä kuin Toivola olisi puhunut suoraan minulle, kertonut hänen ja Pantterin kuulumisia henkilökohtaisesti.
Seuraan Toivolaa instagrammissa ja kirjan tarinat oli sinänsä tuttuja, mutta toisin kuin monet arvostelijat esim. täällä Goodreadsissä, en ajatellut, että kirja oli turha ja että olisin "kuullut jo kaiken" instagrammissa. Olisin voinut kuunnella näitä pieniä arjen hetkiä loputtomiin ja minuun nämä anekdootit ja oivallukset iskivät lujempaa näin yksien kansien välissä kuin eri päivinä ripotellut tekstin pätkät.
Tämä teos oli jälleen nappisuoritus Toivolalta ja jään odottamaan, mistä hän seuraavaksi keksii kirjoittaa.
Jäin miettimään tässä kirjassa sitä, kuka omistaa meidän tarinamme. Tällaisenaan kirja olisi aivan ihana lahja lapselle: tärkeitä hetkiä ja ajatuksia, arkeakin, taltioituna. En ole ihan varma, onko lasta kohtaan reilua julkaista se koko maailmalle.
Tästä huolimatta tarinat olivat lempeitä ja kuvitus ihana. Välillä olisin toivonut vähän enemmän punaista lankaa, ja kieli sopi mielestäni paremmin nettijulkaisuun kuin painettuun kirjaan. Silti, kun olen nyt päässyt loppuun, olo on lämmin ja hyvä.
You just want to sit down and enjoy a moment with soft words and a warm feeling that the book radiates. It's like a cozy blanket. Jani really knows how to describe the smallest every day subjects and events with such a sensitive and beautiful way, not backing off from hard subjects either. This book is full of life, every day simple life.
Kirja perustuu Janin Instagram-päivityksiin. Niitä on tullut luettua. Yhdessä kuvan kanssa ne toimivat hyvin. Nyt ilman kuvaa tästä jäi uupumaan yksi ulottuvuus. Ei ehkä toiminut siis niin hyvin kirjana.
kaunis kokoelma elämää 💜 janilla on taito välittää jotain todella aitoa ja elämänmakuista kertomuksillaan hänen ja pantterin seikkailuista. tästä kirjasta jäi paitsi hyvä mieli, myös toiveikas olo 💜 muistaisipa itsekin katsoa maailmaan panttereiden silmin useammin!!!
Toivolalla on erityinen taito kuvata hetkiä ja tunnelmia todentuntuisesti - arkisesti ja samalla niin kauniisti. Tarkkanäköisiä ja samastuttavia tuokiokuvauksia isän ja tyttären arjesta.
"Oon opetellut näkemään jännityksen tunteen ovena, jota haluaisin opetella itseni vuoksi. Jännityksen ulkopuolella kaikki muu on edelleen samaa ja pysyvää. Kaikki ne, jotka rakastavat. Eilen, tänään ja huomennakin ollaan turvassa ja voidaan yhdessä tunnustella"