Olipa kerran pohjola

by Mari Pihlajaniemi

Kertomus luontokadosta, virheistä - ja toivosta

Miksi naali katosi Suomesta, ja onnistuuko se palaamaan? Kuudes sukupuuttoaalto niittää satoa kaikkialla, ja pohjoisten lajien kohdalla ilmastonmuutos viimeistelee työn. Naalin tarina on monen lajin tarina.

Tietokirja katsoo luontokatoa ja ilmastonmuutosta ruohonjuuritasolta. Sieltä, missä naalien, vesikkojen, riekkojen ja ihmisten polut kohtaavat. Selviytyvätkö lajit ihmisen muuttamassa maailmassa?

Toisin kuin monella muulla lajilla, Pohjolan naalilla on vielä mahdollisuus. Tyhjillä tuntureilla on viime vuosina herännyt toivo. Kadonneeksi tuomitun palauttaminen on äärimmäisen vaikeaa. Mutta se on mahdollista.

Genres: Nonfiction, Audiobook, Nature, Biology, Finnish Literature

201 pages, Hardcover

Published September 1, 2022

Reviews

[meri · Rating 5 out of 5]

loppu sai melkeen laittamaan tän hyllyyn books-that-made-me-cry. ihanaa miten täysin tämä pieni kirja naaleista ja muista pohjoisen luonnon asukeista vei mennessään. ei yhtäkään syytä olla antamatta viittä tähteä, täydellinen lukukokemuksenakin juuri tähän kohtaan, tätä toivoa ja tutkimuksen iloa tarvitsin.

[Hanna (musteen.jaljet) · Rating 4 out of 5]

Ajankohtainen kirja luonnon ja eläinten ahdingosta. Kirja pureutuu syvälle siihen miksi naali ja moni muukin jo kadonnut tai katoamassa oleva laji on päätynyt nykyiseen tilanteeseen. Kirja on selkeä asiantuntevuudesta tinkimättä. Kirjaa on vain vaikea lukea, sillä tietynlainen epätoivo ja lannistavuus kuohuvat välillä yli. Kannattaako edes tehdä mitään, kun toiset romuttavat aikaan saadun työn? Ihmiset sanovat aina välittävänsä eläimistä; mutteivat kuitenkaan niin paljon, että asian eteen haluttaisiin tehdä jotain. Ihmisen sokeus ahneudessaan on järjetöntä. Ihminen on täysin sokea omille aikaisemmille virheille ja jatkuvasti tilanteeseen herätään vasta liian myöhään. Ihmisen on vaikea hahmottaa sukupuuttotaakan suurutta. Naali on toisaalta kirjalle mahtava vetonaula, sillä pieni ja söpön näköinen kettueläin vetoaa varmasti suurinpaan yleisöön. Meidän pitäisi kuitenkin herätä suojelemaan kaikkia lajeja eikä vain niitä söpöimpiä ja suurimpia. Kirjan loppu antaa kuitenkin pientä toivoa. Hieman kritiikkiä tulee tekstin toisteisuudesta. Asiat toistetaan moneen kertaan, aivan kuin merkkimäärää oltaisiin yritetty saada täyteen.

[Viivi · Rating 4 out of 5]

Erittäin mielenkiintoinen (ja surullinen) kuvaus prosessista, jonka päätteeksi eläinlaji potentiaalisesti kuolee sukupuuttoon ja joka on pääsääntöisesti ihmiskäden jälkeä. Keskiössä on naali, mutta kirjassa käsitellään myös mm. riekkoa ja kuukkelia, sekä ohimennen jo sukupuuttoon kuolleita carolinanarattia sekä norsulintuja. Kirjasta huokuu epätoivo tundrien ekosysteemien selviämisestä, sillä mm. napajäätiköiden sulaminen vaikuttaa suoraan napapiirin lajien elinympäristöön. On oivallista kuvata lajin katoamista esimerkkilajin kautta; se konkretisoi puheet monimuotoisuuden häviämisestä ja auttaa hahmottamaan mitkä lukuisat eri (yllättävätkin) tavat voivat johtaa siihen. (Esimerkiksi naalia uhkaa ketun levittäytyminen yhä pohjoisemmaksi.) Kyllähän tästä jäi päällimmäisenä mieleen epätoivo. Onneksi jotain hyvääkin löytyy: naalikannat osoittavat pienenpieniä elpymisen merkkejä suojelutoimien ansiosta. ❤️‍🩹

[Paula · Rating 4 out of 5]

Kirja kuvaa ansiokkaasti sukupuuttoa prosessina ja ihmisen toiminnan pitkäaikaisia vaikutuksia luonnolle. Perspektiivillä on biologisessa mielessä valtavan suuri merkitys - lajit eivät vain mystisesti "häviä", vaan ihminen tappaa ne sukupuuttoon heikentämällä niiden elinympäristöjä systemaattisesti ja pitkäaikaisesti. Luontokato ei ole alkanut 1980-luvulla, vaan sen juuret ovat paljon, paljon kauempana historiassa.

Lajin heikkenemiseen johtavat kehityskulut ovat usein epäsuoria ja hitaita, mutta lopullinen romahdus nopea. Viime hetken suojelupäätökset tehdään usein aivan liian myöhään. Lisäksi suojelutyö on oikeastaan jo ennalta häviöön tuomittu viivytystaistelu, jos lajin menestymisen edellytykset on ehditty tuhota. Esimerkiksi vanhojen metsien lajeja ei voi enää pelastaa jos ei ole vanhoja metsiä. Lisäksi ekosysteemit ovat äärimmäisen monimutkaisia järjestelmiä, joissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yhden lajin katoaminen johtaa usein viiveellä myös muiden heikkemiseen ja heiluttaa lopulta koko ekosysteemiä.

Pihlajaniemi kuvaa hyvin myös "normaaliuden" käsitteen lipumista yhä kauemmas luonnontilasta. Jokainen uusi ihmissukupolvi oppii pitämään ekosysteemeissä kulloinkin vallitsevaa nykytilaa normina, eikä näin ollen välttämättä muuta kaipaa. Miten osaisimme kaivata vuosisatoja vanhoja aarniometsiä, jos emme ole sellaisia koskaan nähneetkään?

Vaikka ihmiskunta on heräämässä luonnon ahdinkoon, toimintamme on usein kovin ristiriitaista. Ennallistamme soita ja samalla ojitamme yhä uusia, ja tuhoamme näin jatkuvasti lisää ainutlaatuisia suoekosysteemejä. Suojelemme naalia ja yritämme saada sen palaamaan Saamenmaalle, ja samalla tarhaamme samankaltaista lajia turkiseläimenä. Yritämme elvyttää pohjoista luontoa, ja samalla kiihdytämme ilmastokriisiä polttamalla yhä enemmän fossiilisia polttoaineita.

Kirjan lopussa on pilkahdus toivoa. Sitä tässä ajassa todella tarvitaan.

[Iina Rahkola · Rating 5 out of 5]

Olipa kerran Pohjola on ensimmäinen tietokirja ikinä, joka sai minut lukijana itkemään. Pihjalaniemi onnistuu kuvaamaan luontokatoa, ihmisten toimintaa ja ilmastonmuutosta tavalla, joka on tunnistettava, koskettava, samaan aikaan toiveikas ja epätoivoinen.
Yleensä jaetussa vastuussa on se ongelma, että kun vastuun jakavat kaikki, se ei oikeastaan kuulu kellekään. Pihjalaniemi ei sorru tähän, kaikki ne pienet teot, jolla vahingossa ja tarkoittamatta aiheuttaa pohjoisille lajeille kärsimystä ovat helposti tunnistettavissa, ehkäpä myös nyt ymmärrettyäni omalta osalta estettävissä.

[Tiina · Rating 4 out of 5]

Pelottava ja ihana kirja. Sai taas kerran miettimään miten itsekkäitä ja järjettömiä me ihmiset ollaan. Naalihan tässä on pääosassa, mutta muut vierailevat tähdet antavat paremman kuvan siitä, mitä Suomessa tapahtuu - ja tuntui siltä, että muita eläimiä oli juuri sopivasti, jolloin lopputulos ei ole liian hajanainen. En aikaisempien kommenttien perusteella ymmärtänyt, miten kirja itkettäisi (paitsi jos tulee totaalisesti toivoton olo), mutta nytpä tiedän paremmin.

Kunpa jokainen Lappiin matkaava lukisi tämän. Ja mielellään vielä moni muukin.

[rebecca · Rating 4 out of 5]

Erittäin hyvä. Päähahmona naalit, mutta riekot, kuukkelit ja metsäpeurat sivuhahmoina, ja sitten palataan taas naaliin. Paljon mielenkiintoista luonnon kiertokulusta ja kuinka ihminen vain olemassaolollaan vahingoittaa luontoa. Roskaamalla, tallaamalla ja ääntä pitäen karkottaa herkimmät lajit ja houkuttelee paikalle niitä syrjäyttäviä eläimiä. Nyt viimein ymmärsin sen videon missä sopuli tulee uhoo hiihtäjää ja miksi. Tehokas karkote, jos kettukin antaa tommosen mini-öykkärin olla! Harmi vaan, että ihminen on niin turmeleva laji.

[Milka Adalmiina · Rating 4 out of 5]

Helppolukuinen, henkisesti ei kevyt. Opin uutta millainen Suomi oli ennenkuin aloimme sodan jälkeen raskaasti muokkaamaan luontoamme. Kiinnyin naaliin ja opin miten vaikka se kovin yritti, se ei selviytynyt Suomessa.
Hyvin kirjoitettu, luin kirjan kahdessa päivässä. Kirjailija osaa tuoda esiin muutoksen tarinan kautta ja juuri tämä sai minut pitämään kirjasta kiinni ja jatkamaan sitä. Samalla opin paljon uutta. Olisin ehkä kaivannut naalin lisäksi muiden eliöiden elämään sukellusta, esim riekon (josta hieman kirjoitettiinkin).

[Eveliina · Rating 4 out of 5]

Lempeä ja samalla informatiivinen kirja ihmistoiminnan vaikutuksista Suomen luontoon. Kirjassa onnistutaan hyvin konkreettisin esimerkein selittämään laajoja ympäristönmuutoksen ilmiöitä. Erityisen ansiokkaasti Pihlajaniemi kuvaa normaalin muutosta ja sitä, miten me emme edes enää osaa kaivata monimuotoista ja hyvinvoivaa luontoa.

Loppu jätti minut kyyneliin. Toivon todella, että kirja löytäisi mahdollisimman monen lukijan käteen. Se muistuttaa, miten meidän jokaisen teoilla on kauaskantoisia seurauksia.

[Fanni · Rating 4 out of 5]

Tärkeä aihe ja ääni eläinten puolesta. Ihmisen toimet jättävät valtavan jäljen ympäristöön ja muihin lajeihin. Naali on hyvä esimerkki siitä kuinka suojelutoimiin ryhdyttiin liian myöhään ja laji katosi Suomesta. Mutta toivoakin on ☺️ Kirja valitettavasti kärsi hieman turhasta toistosta, mutta en sen takia tähtiä rokota, koska toivoisin, että moni muukin löytäisi tämän kirjan pariin.

[Outi · Rating 4 out of 5]

Nopealukuinen, miellyttävästi kirjoitettu teos luontokadosta, erityisesimerkkinä naali. Faktat lomittuivat ihmisten henkilökohtaisempiin kokemuksiin, joten teksti ei ollut turhan kuivaa vaan soljui mukavasti. Vaikka aihepiirinsä takia kirjassa on tiettyä surumielisyyttä, se loi myös toivoa ja sai muutaman kerran jopa nauramaan ääneen. Lämmin suositus kotoisen pohjoisen luonnon ystäville.

[PotatoUnicoorn · Rating 5 out of 5]

Harvoinpa on tietokirja saanut itkemään. Siinä vaiheessa, kun alettiin puhua siitä ettei kuukkeleita enää juuri Kainuussa näy, iskostui minulle mieleen jokainen hetki, jolloin minä Kainuussa syntynyt ja kasvanut olen kyseenalaistanut: "miksi Kainuun maakunta lintu on kuukkeli, kun eihän niitä täällä edes ole? Lapissa vain niitä näkyy". Todella hieno kirja.

[Hanna Hagström · Rating 5 out of 5]

Mikä kirja! Hyvin kirjoitettu, tärkeä, surullinen, toiveikas ja erinomainen tarinana naalista. Paljon tietoa luonnosta, villieläinten elinoloista jne. Olipa hyvä lukea nimenomaan Suomesta tällainen kirja, helpompi todella käsittää luonnon muutos, niin traagista kuin se onkin.

[Oodi Ilola · Rating 5 out of 5]

Tosi ihana ja samalla faktoihin perustuva kokoelma kauneutta luonnossa ympärillämme.

[Nea · Rating 5 out of 5]

upea tietokirja, paljon uutta tietoa ja lopussa tuli kylmät väreet

[Veera K · Rating 3 out of 5]

Hieman poukkoileva ja itseään toistava, mutta tulipa opittua uutta

[Rae · Rating 4 out of 5]

Pidin kirjoitustyylistä todella paljon. Tärkeä aihe ja ihanaa miten on vielä toivoa

[Jenni · Rating 4 out of 5]

3½⭐️

[Liisa · Rating 5 out of 5]

Toinen lukukerta, 11/2023, 5/5
Ihan yhtä hyvä toisella lukukerralla - ei mitään lisättävää.

Ensimmäinen lukukerta, 3/2023, 5/5
Olipa kerran pohjola alkaa tarinalla naalista, ja loppuu tarinaan naalista. Mutta alle 200 sivuun mahtuu naalin lisäksi pohdintaa ihmisen luontosuhteesta, ihmisen virheistä ja ihmisen korjausyrityksistä paljon laajemminkin. Mari Pihlajaniemi on taitava luontokirjoittaja - sopivassa suhteessa asiantunteva, realisti ja toiveikas. Luontokatoa voi olla vaikea kohdata vaipumatta epätoivoon, mutta Olipa kerran pohjola jättää lukijalle toiveikkaan olon. Ja tekee kenestä tahansa naalifanin.

“Ihmisyhteisöt eivät useinkaan ole kovin hyviä resurssien kohtuukäytössä, ja resursseina me olemme muut lajit monesti nähneet.”