25 vuotta metallia, melankoliaa ja mollisointuja. Ennakkotilaa bändin jäsenten nimmareilla varustettu kirja nyt!
Kouvolalainen Viikate on noussut suomalaisyhtyeiden eturiviin yhdistelemällä synkkää metallia, murheellisia rautalankakitaroita ja kotimaisen iskelmälyriikan karua todellisuutta. Viikatteen mollimetalli on yhtä lailla kotonaan lumen peittämän pellon laidalla kuin Kouvostoliiton betonibunkkerien varjossa. Neljännesvuosisadan uran jälkeen on aika kertoa, kuinka Viikatteesta tuli kansallinen kestosuosikki ja yksi suomenkielisen metallin edelläkävijöistä. Haudanvakavan ulkokuoren takaa paljastuu iso annos kotimaisista komediaklassikoista ammennettua hiekkamonttuhuumoria. Viikatteen tarinan on kirjannut toimittaja Asko Alanen.
Alasen teksti oli monin paikoin todella koukeroista ja sisälsi pitkiä kuvailevia virkkeitä. Joku voisi jopa hiukan runollisina osaa niistä pitää, mutta raskaita olivat tietokirjassa lukea. En ole ennen Alasen tekstejä lukenut, eli en tiedä kuuluko hänen tyyliinsä yleensä vai onko nyt kirjaan tarkoituksella käytetty erityisen raskassoutuista, mutta toisaalta kieleltään rikkaahkoa tyyliä - mikä toki Viikatteen teemaan sopii. Vastapainoksi oli onneksi paljon lainauksia bändin soittajilta, enimmäkseen Kaarlolta, mutta pääsivät muutkin paikoin ääneen. Yleisesti sisältö oli sellaista kuivaa bändihistoriikkia, mitä odottaa saattoikin. Jotkut knoppitiedot olivat jo tuttuja Kuutamo, kaiho ja katkeruus -kokoelman valokuvakirjasta. Lopussa pakollisen levyjulkaisulistan oheen on myös keikkalista. Kirja kuitenkin läpäisee oman kriteerini hyvälle ja kiinnostavalle bändihistoriikille: eli innostaako se kuuntelemaan tuttua materiaalia uudella ajatuksella tai hankkimaan kuunteluun vielä tuntematonta materiaalia. Levyjä en jaksanut kuunteluun ottaa vaikka kuinka ylitsepursuavan monipuolisin adjektiivein Alanen liki jokaista kappaletta kuvaili, mutta Viikate - Videogaala DVD piti kirjastosta käydä lainaamassa! Kaksi ja puoli tähteä; pyöristyy tällä kertaa alaspäin johtuen ärsyttävistä pikkuseikoista, kuten paikoin turhasta toistosta (kustannustoimittajan olisi pitänyt poistaa), puhekielen käytöstä asiatekstissä sekä satunnaisista anglismeista.
Musakirjat ovat suosikkilukemistoani, ja olen myös kuunnellut Viikatetta etenkin sen alkuaikoina, joten näistä lähtökohdista hieman ihmettelin miksei kirja imaise mukaansa. Ensimmäistä puoliskoa sai jotenkin kahlata. En keksi yksittäistä vikaa. Ehkä hieman sekavaa muistelmaa eikä tarpeeksi keskitytty asioihin. Esim. yksittäisten biisien taustoihin, mistä sanoitukset tulevat, ei menty kovin paljoa, vaikka juuri se olisi tämän bändin kohdalla ollut erityisen kiinnostavaa tietoa. Toisaalta myöskään hulluja keikkakommelluksia ei ollut hirveästi, mikä olisi se toinen viihdyttävyyden laita.
Jälkipuoliskolla meno jotenkin piristyi. Vaikka en itse tunne kaikkia myöhempiä levyjä, niin jotenkin bändi kommentoi niitä elävämmin ja innostuneemmin.
Lopussa ihan mukavat listat kaikista julkaisuista ja niuden biiseistä sekä keikoista.
Kyllä tämä oli ihan jees, mutta mukaansatempaavampikin olisi voinut olla.
Kirjan isoin ongelma on, että se pureutuu liiaksi keikkoihin.
Ennemin bändin fanina, olisin toivonut enemmän pureutuvan bändin sielunmaisemaan, mitä on Kouvola, kaiho ja katkeruus.
Lukemattomat lainaukset Komisario Palmu- elokuvista ja muista elokuvista- ja sarjoista olisi ollut kiva käydä läpi. Vai oliko luettu jopa Waltarin kirjoja? Niin, mene ja tiedä.
Viikatteen ajankuvana ja teemana olevat syys ja pitkä marras kiehtoo, tässä kirjassa, -ikävä kyllä-, ei niihin menty lainkaan, aivan kuin kirjailija olisi ollut vain haastattelujen varassa kirjaa tehdessä.
Annoin kirjalle toisen mahdollisuuden reilun parin vuoden jälkeen, ja ihmettelin että onko tosiaan kirjan viimeiset reilu 70- sivua pyhitetty keikkaluettelointiin.
The book was an enjoyable experience. As fan of the band since about 20 years many things were obvious, but it was really nice to read about the history of the individual pieces of music, how they came to life. The humorous take of the author makes the book easy to read - one simply didn’t want to put it back to the table once started.
Aika hieno kirja. Vaikka olen tuntenut viikatemiestä 2002 lähtien, vasta nyt tulin isoksi faniksi. Ostin kirjan, on siellä myös nimmarit. Todella hienoa. Olisin halunnut vielä enemmän kirjan pituutta, koska aika nopeasti käydään kaikki vaiheet ja vuodet läpi. Silti oli se niin mielenkiintoinen ja ihana kirja lukea. Odotan innolla tulevasta levystä. Kiitos viikate, olette ihan oma kategoria. 🖤
3,5 tähteä olisin antanut, jos puolikkaita voisi antaa. Puolikas hyvälle bändille. Ei kauheasti uutta tietoa fanille, mutta ihan ok teos bändihistoriikki-genressä.