Legendan mukaan tee syntyi, kun munkki repi silmäluomensa irti ja heitti ne maahan. Tästä kasvoi ensimmäinen teepuu.
Teen historia on niin ihmisen kuin globalisaation historiaa. Teekauppa loi paperirahan, nostatti oopiumisodat ja edisti merenkulun teknologiaa. Tänä päivänä planeetan pinnasta yli kolme ja puoli miljoonaa hehtaaria on teepensaiden peitossa.
Tee-entusiasti Ville Raivion kirjasta selviävät maailman suosituimman lämpimän juoman historia, valmistusmenetelmät, teetyyppien erot ja teen nauttimisen kulttuurit eri maissa.
Teeaiheisia kirjoja on tullut luettua jo vino pino. Hiukan siis epäilin, tarjoaisiko “Pieni teekirja” enää mainittavasti uutta tietoa. Varauduinkin lähinnä selailemaan kirjasta mielenkiintoisimmat osat. Pieni kirja kuitenkin yllätti, sillä se sisälsi hyvin syvällistä ja monipuolista tietoa aiheista, joista moneen en ollut aiemmin törmännyt. Otsikot lupasivat tuttua tietoa teetyypeistä, viljelystä ja historiasta, ja mutta sisältö olikin tuoretta ja kiinnostavaa, ja kattavasta lähdekirjallisuudesta on poimittu mukaan parhaat palat. Raivio ei väistele teen viljelyn rumiakaan puolia, vaan orjatyö, väärennökset ja ympäristökuormitus käsitellään selvin sanoin. Sekin mikä on tuttua, käsiteltiin niin sujuvasti, ettei kertaus haitannut ollenkaan. Pari kertaa Raivio valitettavasti kompastui suorasanaisessa tyylissään käyttämään tarpeettoman alatyylistä ja arvottavaa termistöä, mutta pääosin teksti veti hyvin ja kirjan parissa viihtyi. Kirja sopiikin harvinaisen hyvin niin teehen vasta tutustuvalle kuin konkari teenhörppijälle.
Olen sen verran teenjuoja, että uusiin aihetta käsitteleviin kirjoihin tulee tartuttua herkästi. Vastapainon julkaisema ja klassista miesten tyyliä käsittelevästä Keikari-blogistaan tutun Ville Raivion kirjoittama Pieni teekirja lupaa kattavan johdatuksen teen maailmaan. Uudelle kirjalle on varmasti paikkansa, Pirkko Arstilan näyttävä Teen ystävän kirja on jo kymmenen vuotta vanha ja loppuunmyyty.
Pieni teekirja ei ole näyttävä sohvapöytäkirja, vaan pelkkää mustavalkoista tekstiä satunnaisilla pienillä aasialaishenkisillä kuvituksilla. Estetiikasta paljon puhuvaa kirjaa olisi piristänyt edes valokuvaliite, jossa olisi kuvia teenlehdistä ja haudutetusta teestä. Mutta kirjojen tekemisen realiteetit ovat mitä ovat, joten arvioidaan nyt tämä kirja sellaisena kuin se on.
Raivio esittelee teen historiaa ja vaiheita, viljelyä ja valmistusta ja eri maiden teekulttuureja. Valittu rakenne on johtanut aika runsaaseen toistoon: monia asioita mainitaan kirjassa pariinkiin otteeseen, Robert Fortunen vakoojaseikkailuista Kiinassa puhutaan kolmeenkin kertaan. Kun luin kirjan kokonaan läpi, toiston pani merkille. Kipeästi silmään pisti myös tekstissä pariinkin kertaan käytetty ”huora”-sana. Halventava ilmaisu ei ole mielestäni tietokirjaan soveltuvan neutraalia kielenkäyttöä.
Kirjassa on paljon hyvääkin. Raivio kytkee teen historiaa muun muassa kansainvälisen kaupan historiaan. Tee oli osana kauppaa, jota varten 700-luvun Kiinassa kehitettiin ensimmäiset paperirahat, niin kutsuttu lentoraha. Tee oli myös merkittävässä osassa Kiinan ja Iso-Britannian katastrofaalisissa suhteissa, jotka lopulta kärjistyivät oopiumisodiksi. Intiassa tuotettua oopiumia kärrättiin valtavia määriä Kiinaan tasoittamaan Kiinasta hopealla ostetun posliinin, silkin ja teen vaikutusta kauppataseelle. Tee kytkeytyy tietysti myös Bostonin teekutsuihin ja Yhdysvaltain itsenäisyyssotiin.
Erityisen ansiokasta on Raivion teen kasvatusoloille suoma huomio. Teen viljelyyn liittyy paljon eettisiä ongelmia. Monilla seuduilla teenviljely on merkittävä elinkeino, jonka parissa työskentelee valtavasti ihmisiä. Teetyöläisten elinolot ovat kehnot, palkat usein surkeat ja terveys uhattuna. Onneksi parempiakin vaihtoehtoja on olemassa, olkoonkin että ne eivät ole aina kuluttujan kannalta yksinkertaisia. Myös teen terveysvaikutuksiin Raivio suhtautuu mukavan realistisesti: puhetta on paljon, konkreettista tutkimusnäyttöä vähänlaisesti.
Enimmäkseen Pieni teekirja on oikein sujuvasti kirjoitettu yleisesitys. Raivion käyttämistä lähteistä suosittelen Tea : History, Terroirs, Varities -kirjaa: se on mainio. Myös Kiinalainen teekirja ja Suomalainen teekirja ovat tutustumisen arvoisia, jos haluaa syventää tietämystään kiinalaisesta teestä tai teekulttuurista Suomessa. Jos taas haluaa juoda mielenkiintoista, maukasta teetä, suosittelen itse lämpimästi tutustumista vaaleisiin oolong-teihin. Everspring tai Four Seasons (Si Ji Chun) ja Dong Ding -laadut ovat todella herkullisia. Ne kestävät hyvin uudelleenhaudutusta ja tarjoavat itse asiassa parhaat kupilliset vasta toisesta haudutuksesta alkaen.
Olen lukenut useita teekirjoja, joten olin yllättynyt, miten monta itselleni aiemmin tuntematonta asiaa tästä kirjasta löysin. Teestä kiinnostuneelle kirja on ihan mukava lisä lukulistan jatkoksi. Miinuspisteitä annan lähinnä joistain kielellisistä kummallisuuksista, esim. lause "maku ei suuta huimannut", enkä pitänyt tavasta jolla kirjailija käytti huora-sanaa, kun tarjolla olisi ollut vähemmän epäinhimillistäviäkin vaihtoehtoja.