Varjele varjoani

by Anna Soudakova

Koskettava romaani maahanmuuttajanaisesta ja hänen Suomessa varttuneesta tyttärestään.

Leningrad, 1980-luku. Georgi tarjoaa Veralle kodin kommunalkasta, jonka pahvinohuet seinät rajaavat rakkaudelle pienen tilan. Kun Mauno Koivisto kutsuu inkeriläistaustaisia Suomeen, muuttavat Vera ja Georgi Varissuolle Turkuun. Tytär Nina aloittaa koulunsa vieraassa maassa.

Vahvassa suvussa perhesuhteet ovat voimavara mutta ne myös hiertävät. Kun Nina saa lapsia, ylisukupolviset traumat saavat hänet epäilemään itseään. Mitä menneisyydestä haluaa säilyttää, mitä unohtaa? Mikä on maahanmuuttajan paikka - tai ihmisen ylipäätään?

Genres: Finnish Literature, Fiction, Russia

300 pages, Hardcover

First published September 1, 2022

About the author

Anna Soudakova is a teacher of Finnish, French and Russian languages who lives in Vantaa, Finland.

Reviews

[Armi Harmit · Rating 3 out of 5]

Soudakovan teoksessa vetosi ensimmäinen, pietarilaiseen kommuuniin sijoittuva osuus, jossa nuoripari rakentaa elämäänsä Neuvostoliiton auringonlaskun aikoihin. Erinäisten teetä juovien ja syvällisiä puhuvien arvovaltaisten vanhojen venäläisrouvien kuvaus, Pietarin tuntu, aivan erityisesti kokkauskuvaukset säilykepurkkeineen ja punajuuripainotuksineen kytkivät minut paljon paremmin omiin Venäjän-muistoihini ja siihen, miksi venäjän kielestä aikanaan niin mahdottomasti innostuin, kuin mikään viimeaikainen elävän elämän kimmoke, hyvin surullisista syistä.

Olin jo hehkuttamassa tätä täsmäkirjana kurssikavereille, jotka opiskelevat venäjää ilman yhtäkään Venäjän-matkaa ja ohkaisemmin kytköksin elettyyn venäjänkielisyyteen, koska ajattelin heidän saavan samanlaisen yleiskuvan, jonka sanotaanko junalla viikoksi Pietariin -konsepti voisi aikaansaada. Harmillisesti vain kirjan toinen, inkeriläistaustaisen perheen Suomeen muuton jälkeiseen aikaan sijoittuva osuus tuntui vähän hajoavan tekijöihinsä, sahaten ilman kovin selvää perustetta eri ajankohtien välillä, hyppien äidin ja tyttären näkökulmissa, jotka myös kovasti tuntuvat toistavan toisiaan.

En tiedä, oliko ajatuksena juuri se, että samanlaisuus elämänvalinnoissa ilmentäisi maahanmuuttajaperheen tyttären turvallisuuskaipuuta, mutta jossain kohtaa alkoi tuntua, että toisteisuus palautuu enemmän romaanin omakohtaisuuteen kirjailijalle. Esimerkiksi havuntuoksua haistellaan yhden jos toisenkin henkilön toimesta yhden jos toisenkin henkilön kaulakuopista, ja vain ensimmäinen kerta saa haltioihin aistikokemuksen kauniista kuvauksesta. Muutenkin perheen tyttären aikuiseksi kasvamisen kuvauksessa on vähän läpijuoksun tuntua, vaikkakin kotoutumisongelmista ja kotikielikysymyksistä kiinnostavia ajatuksia heräsikin.

Arvostin erityisesti venäläisen arkisen puhetavan integrointia sekä translitteroituina täytesanoina tai pikkufraaseina sekä "suomennettujen" repliikkien uskottavuutena alkukielisesti venäjänä: monesti päässäni kuin itsestään kehkeytyi suomenkielisen lauseen perusteella se, miten venäjänkieliset asian kuvatussa tilanteessa ilmaisevat.

Kantaa en osannut muodostaa siitä, oliko Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan käsittely muutamassa kohdassa paikallaan vai ei. Venäläisvähemmistön aseman kannalta sota on kuitenkin niin relevantti, että tämän teeman kirjassa se ehkä kuitenkin puolustaa paikkaansa.

Kurssikavereiden sijasta suosittaisin tätä sittenkin pikkusiskolle, jolla on pian äidinkielen kirjoitukset: kieli on kaunista ja kysymykset maahanmuutosta sekä kodin tunnusta kovin potentiaalisia tehtäväteemoja ikuisuusajankohtaisuudessaan.

[Arja-täti · Rating 5 out of 5]

Upea kirja aiheesta, josta en muista lukeneeni aiemmin. Kirjaa lukiessa näin maiseman, huoneistot ja miltei tunsin ruuan tuoksut. Maltillinen sivumäärä teki kirjasta kompaktin ja selkeän.

[Kirjasieppo · Rating 5 out of 5]

Todella mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu tarina inkeriläisistä paluumuuttajista. Soudakovan tyyli on paikoin hyvinkin runollista ja sopii hyvin venäläisen sielun kuvaamiseen: varsinkin kirjan loppuosassa on loputtoman nostalgisia ja suomalaisittain pateettiseltakin vaikuttavia kuvauksia kahden kulttuurin välissä elämisestä; sielu kaipaa entiseen, vaikka nykyisessä voisi fyysisesti paremmin. Odotan mielenkiinnolla, mihin Soudakovan seuraava kirja kuljettaa.

[Pieta Päivänen · Rating 5 out of 5]

Yhtäkki yllättäen tultiinkin Turkuun. Harvoin pääsee lukemaan näin tutuista paikoista, ihanaa miljöön kuvailua kaikin puolin

[Loviattara · Rating 3 out of 5]

Kiinnosti: ihastuttava Leningradin kuvaus, elävästi kirjoitettu kommunalka asukkaineen, inkeriläisyys ja henkilöhahmojen moninainen suhtautuminen hankalaan sukuhistoriaan, runous- ja kuvataideviittaukset, tragikoomiset ensimmäiset vuodet Suomessa, niin tuttu Turku.

Ei kiinnostanut: Viimeinen kolmannes, joka tuntui rytmiltään hätiköidyltä ja sisällöllisesti epätasaiselta kasalta puolivalmiita ideoita. Ninan aikuisuuden tarinasta tuli olo, että sen kertominen oli tärkeämpää kirjoittajalle kuin lukijalle.

[Terhi · Rating 4 out of 5]

Leningradin yhteisasunnossa Kommunalkassa oli ahdasta, kauppojen hyllyt olivat tyhjiä, suuremmasta vapaudesta haaveiltiin, silti se oli koti Veralle. Neuvostoliiton romahdus saa perheen muuttamaan Suomeen, mutta yltäkylläisessä uudessa kotimaassa Vera on aina vieras ja sama vieraus jää Suomessa kasvaneeseen tyttäreen Ninaankin. Vaikuttavia tunnelmakuvia, osuvia havaintoja - loppu jää kuitenkin jotenkin epämääräiseksi.

[Jenni · Rating 3 out of 5]

Myönnän heti, että odotin tätä vähän pelonsekaisin tuntein. "Mitä männyt näkevät" oli aikoinaan todella vaikuttava lukukokemus, yksi sen vuoden suosikkeja. Joten voiko tämä (tai mikään) romaani vastata niihin odotuksiin, joita Soudakovan esikoinen loi?

Valitettavasti ei voinut. Yritin olla odottamatta liikaa ja ensimmäisten lukujen ajan ajattelin, että huh, kylläpä tämäkin on hyvä. Ja onhan tämä hyvä, ei vain niin hyvä kuin "Mitä männyt näkevät". Kirjan alkupuoli pietarilaisessa kommunalkassa oli selvästi kiinnostavampi, kaikesta puutteesta huolimatta. Yhteisöllisyys huokuu sivuilta vahvana, samoin maailman mullistukset. Jos kirja olisi kattanut vain tuon alun, tähtiä olisi varmasti tullut neljä.

Mutta kun kirjan perhe muuttaa Suomeen, näkökulma muuttuu vanhemmista lapseen ja tunnelma latistuu. Jotenkin tuntuu, että tämä ei tuo mitään uutta siihen "lapsi joutuu huolehtimaan asioista uudessa maassa koska kotoutuminen on helpompaa kuin vanhemmilla" teemaan, josta on tullut luettua muissakin kirjoissa. Mielenkiintoisempaa olisi ollut seurata vanhempien elämää, tuskailua, epäonnistumia ja onnistumisia, kotoutumista, kulttuurierojen ihmettelyä enemmänkin kuin yksien uudenvuodenjuhlien ajan.

Soudakova kirjoittaa kauniisti, tarina soljuu ja sitä on helppo lukea. Paikoitellen se on kuitenkin erittäin ennalta-arvattava, jopa tylsä. Kokonaisuutena ihan hyvä kirja, mutta jollain tapaa valitettavan tavallinen, kun aineksia enempäänkin olisi ollut.

[Anneli Renfors · Rating 4 out of 5]

Elämää pietarilaisessa kommunalkassa, turkulaisessa lähiössä, Helsingin Mellunmäessä. Tuli ikävä soluasumista, jopa Mellunmäkeä. Kommunalkassa toisilleen aluksi vieraat ja erilaiset ihmiset tulevat tutuiksi ja läheisiksi. Elämä on köyhää, mutta kanssa-asujia autetaan tarvittaessa. Perestroikan aika, perestroikan jälkeinen aika, ja vähän kauempaakin Stalinin aika. Salailua ja tahallista muistamattomuutta. Inkeriläisten mahdollisuus muuttaa Suomeen. Kuuluvatko he nyt suomalaisiin vai venäläisiin. Kriisi kulttuuri-identiteetistä, shokki vapaudesta, nöyryytys. Taas opin paljon venäläisistä ja venäläisyydestä.

[Emma Baker · Rating 3 out of 5]

3,5 ⭐️ Etenkin ensimmäinen puolisko kuvaa taidokkaasti 80-luvun Leningradin tunnelmaa ja inkeriläisen paluumuuttajaperheen sopeutumisen tietä Suomessa. Toisessa puoliskonsa tarinan teemojen määrä kasvaa ja suurin osa kysymyksistä jää vaille vastauksia.

[Annika · Rating 3 out of 5]

Alussa tunnelma oli tiivis ja elävä mutta lässähti, kun äidin näkökulma vaihtui tyttären näkökulmaan. Sääli, sillä keskeisimmät aiheet, kuten maahanmuuttajien ja heidän lastensa identiteetti, inkeriläisyys ja suomenvenäläisten suhde Venäjään, ovat tosi kiinnostavia ja olisivat mielestäni ansainneet enemmän syventymistä.

[Milla Turunen · Rating 4 out of 5]

Melankolinen ja kieleltään sekä tunnelmaltaan, kaunis romaani. Välittää palasia toisesta kulttuurista ja ulkopuolisuuden kokemuksesta tutussa kulttuurissa. Taidokas kokonaisuus, jonka teemat jäävät pyörimään mieleen.

[Hannu Pelttari · Rating 3 out of 5]

Soudakovan vaikuttava Mitä männyt näkevät keskittyi hänen sukunsa esivanhempien kohtaloihin Stalinin lihamyllyssä ja päätyi surullisen kuuluisiin Sandarmohin hautamänniköihin. Varjele varjoani menee suvun kronikassa eteenpäin 1980-luvun alusta nykyaikaan asti. Päähenkilö Nina tuntuu olevan aika tavalla Soudakovan alter ego niin iältään kuin taipaleeltaan Pietarista inkeriläismuuttoaallon mukana Turun seudulle Suomeen.

Se, jolle ei ole kirkastunut millainen elintaso- ja kulttuuriero Suomen ja Venäjän välillä oli ja on, saa tästä kirjasta oivan perehdytyksen aiheeseen. Pietarissa Nina asui vanhempiensa kanssa monen perheen kommunalkassa, jossa ei yksityisyyttä eikä tilaa ollut juuri kuin hädin tuskin hengittämiseen.
Suomessa perhe ei voi ymmärtää miten he sisustavat kerrostalokolmion valtavine tiloineen. Mutta täällä oltiin myös "tylsän lainkuuliaisia, säästettiin vettä, lajiteltiin roskia, punnittiin hedelmät oikein ja parkkeerattiin keskelle ruutuja."

Ninan vanhempien kotoutuminen tänne on paljon kivuliaampaa kuin Ninan, joka pärjää hyvin kaikessa ja saa kavereita. Kirja on siis ajankohtainen kotoutumistarina, vaikeuksineenkin sieltä paremmasta päästä. Soudakova kirjoittaa hyvin, onhan hän suomen ( ja ranskan ja venäjän) kielen opettaja, mutta minua häiritsee kirjassa suuresti kirjan aikajaksojen pomppiminen edestakaisin muutaman vuoden välimatkoin. Olisin lukenut tarinan paljon mieluummin kronologiana enkä ymmärrä mitä tällä eestaas hyppimisellä haetaan. Jos se olisi jäänyt Suomeen muuton jälkeen muutamaan takaumaan Venäjälle, se olisi toiminut. Nyt tarinasta tulee sekava. Tämän vuoksi neljä tähteä putoaa minulla kolmeen.

[Riitta · Rating 4 out of 5]

Koskettava, ajatuksia herättävä hieno kirja. Kuinka tuntea itsensä joukkoon kuuluvaksi, kun tulee erilaisesta maasta ja kulttuurista. Kuinka kipeää on jättää kaikki taakseen, ikävöidä vanhaan kotimaahan, mutta ei silti haluta palata sinne. Kuinka erilaisia tapoja on rakastaa ja kuinka vaikeaa rakastaminen on.

[Annukka · Rating 3 out of 5]

Ihastuin Anna Soudakovan esikoisteokseen Mitä männyt näkevät. Tartuin kirjaan Varjele varjoani suurin odotuksin. Odotukset täyttyivät osittain ja osittain eivät. Joko edellistä kirjaa lukiessani pääsin paremmin kirjoittajan ajatuksiin sisälle tai kirja oli juonellisesti selkeämpi. Mutta kirjassa Varjele varjoani oli syvälle menevää taiteellisuutta tai jotain muuta, mistä en tämän hetkisessä mielentilassani saanut kiinni. Niinpä pari keskeistä asiaa jäi minulle epäselväksi tästä kirjasta. Ehkä kirjaa ei ole tarkoitettukaan suoraviivaiseksi romaaniksi: muoto pn nykyinen kirjailijoiden suosikki: pompitaan ajassa, tässä kirjassa onneksi jakson sisällä aina vain kahden etenevän ajanjakson välillä. Juonellisesti en paljasta asioita, mutta kirjan hienovaraisuus tietyissä asioissa aiheutti sen, etten oikein saanut "kiinni" parista loppupuolella keskeisestä asiasta. Se jätti hiukan itseä häiritsevän jäljen lukukokemukseeni. Siksi annoin vain kolme tähteä enkä neljää tähteä kirjan arvioinnissa.

[Julia Donner · Rating 5 out of 5]

Pidin Anna Soudakovan esikoisteoksesta Mitä männyt näkevät ja oli ilonen yllätys, mite A.S. on kehittynyt kirjailijana. Varsinkin kirjan ensimmäinen osuus pietarilaisessa kommunalkassa oli ihanaa luettavaa. Henkilöt, tunnelmat, tila - vaikka en itse ole käynyt Pietarissa kuin muutaman kerran ja Leningradissa sitä ennen, tuntui kaupunki kovin tutulta. Taustalla pitkä historia, yhteiskunnalliset jännitteet ja ihmisten väliset suhteet asettuivat sopusuhtaisesti paikoilleen. Soudakova kuvaa hienosti maahanmuuttajan vierauden ja paikattomuuden tunteet, lapsen varttumisen kahteen kulttuuriin. Äidit ja tyttäret - isoäiti, Vera, Nina, Irma ja heidän väliset suhteensa olivat koskettavia. Mistä voi puhua, miten asioita sanoitetaan? Soudakova nostaa pienin elein myös ajankohtaisemman kriisin esille, mielestäni todella taitavasti ja sydäntä raastaa: ihmiset, joiden oli lähdettävä, joille paluu on mahdoton ja vierailukin vaikea, eivät enää koskaan kenties pääse tapaamaan entistä kotimaataan.

[Essi · Rating 3 out of 5]

Kauniisti kirjoitettu kertomus perheestä, joka muuttaa 90-luvun alussa Suomeen, kun ovet inkerinsuomalaisten paluumuutolle avautuvat. Ajassa kuljetaan 1980-luvun alusta vuoteen 2022, ja kertomus piirtää kuvan elämästä maahanmuuttajana ja kahden kulttuurin välissä. Teemat ovat tuttuja aika monesta lukemastani teoksesta, eikä kirja sinänsä yllätä, hämmästytä tai herätä muitakaan tunteita. Mielenkiintoa toi toisaalta tarinan Suomi-osuuden sijoittuminen pitkälti kotikaupunkiini Turkuun. Herkin vedoin piirrettyyn tarinaan olisin itse kaivannut enemmän inkerinsuomalaisuutta ja 1980-1990-lukujen taitetta.

[Johanna · Rating 3 out of 5]

Kauniisti kirjoitettu. Todella mielenkiintoinen teema, aika ja paikka. Olisi ollut kiehtovaa lukea syvemminkin inkeriläisyyden kokemuksesta ja siihen liittyvästä hiljaisuudesta!

Jotenkin toivoisin että tässä kirjassa olisi ollut vain Veran näkökulma. Ninan näkökulma tuntui vähän turhalta ja tylsältäkin.

Spoileri/ Myös aivan totaalisen tarpeeton raiskauskohtaus. Miksi se piti olla mukana?! Kai Ninan myöhemmän pahoinvoinnin olisi voinut selittää muutenkin. /spoileri päättyy

Ylipäätään, kirjan loppupuoliskoa olisi voinut laajentaa omaksi teoksekseen, jolloin Ninan pään sisään olisi päästy paremmin sisään.

[Jaana · Rating 4 out of 5]

Soudakovan toisinkoinen on täynnä yhtä upeaa kuvailua ja kielenkäyttöä kuin esikoinenkin. Samalla raapaisu inkeriläisyyteen, tosin eri tavalla kuin Mitä männyt näkevät -teoksessa. Elo kommunalkassa, Neuvostoliiton hajoamisen aiheuttamat murrokset yksittäisten ihmisten elämään ja kulttuurien kohtaamisen/kohtaamattomuuden aiheuttamat olivat kirjan parasta antia. Lopetus kuitenkin jäi ikään kuin ilmaan, hieman irralliseksi.

[Merja · Rating 4 out of 5]

Kirjassa oli oikeasti 277 sivua, ei 300 niinkuin Goodreads antaa ymmärtää. Pidin todella paljon Soudakovan kirjoittamis tavasta ja kielestä. Se oli jotenkin unenomaista, laulavaa ja kaunista. Melankolista. Kirjan lopussa, eräässä kohdassa tunnistin jotain itsessänikin, aivan kuin minutkin olisi kasvatettu osittain venäläiseen malliin, vaikka kumpikaan vanhemmistani eivät ole venäläisiä. Tarina oli myös hieman yksinäinen, surullinen ja täynnä ikävää omaa maataan kohtaan.

[Jane Kirjan jos toisenkin · Rating 4 out of 5]

Alku komunalkassa oli erittäin kiinnostavaa kuunnella. Vaikka monesta oli puutetta, kuten lihasta, sitten jopa vodkasta, oli ihmisten välillä lämpöä ja välittämistä. Huomasi, että isä aurinkoisen aika oli jäänyt taa, kun koko ajan ei tarvinnut pelätä kyylääviä naapureita, jotka tekisivät ilmiantoja milloin mistäkin.

Perheen Suomeen muutto herätti paljon erilaisia ajatuksia.

[Heidi]

Soudakova kuvaa elämää Leningradissa neuvostoaikana ja edelleen Suomeen muuttaneiden inkeriläisten elämää ja mietteitä. Kieli on todella kaunista ja Soudakova kertoo maansa jättäneiden tunteista ymmärrettävästi. Monella tapaa surullinen kirja ja erilaisia vaikeita asioita käytiin läpi. Mutta kokonaisuutena erittäin hyvä lukukokemus.

[Mikko Leppälä · Rating 3 out of 5]

Hyvin kirjoitettu ja koskettava kirja Venäjältä Suomeen muuttuvasta perheestä ja tasapainottelusta kahden kulttuurin välissä. Kirjassa liikutaan sujuvasti eri aikatasojen välillä. Puutteena kirjassa on, että varsinainen juoni jää hieman ohueksi, minkä vuoksi kirjasta tulee hieman keskeneräinen fiilis. Lukusuositus kuitenkin ja aion tutustua, jos Soudakova kirjoittaa vielä uudenkin kirjan

[Laura · Rating 3 out of 5]

Kiinnostavaa ajankuvaa Neuvostoliitosta ja Venäjältä, mutta välillä henkilöhahmojen ajatukset ja teot tuntuivat turhan "puhkiselitetyiltä". Lisäksi tekisi mieli nillittää asiavirheistä, vaikka kyse onkin fiktiosta ja siten poikkeaminen todellisuudesta on toki sallittu :-) Mutta joka tapauksessa: Kaisa-talon kirjastoa ei ollut olemassa vielä 2007.

[Riikka Koo · Rating 4 out of 5]

Soudakovan kirjat menevät jotenkin suoraan sieluun. Rakastin ensimmäistä, Mitä männyt näkevät -kirjaa niin, että en meinannut kyyneleiltäni nähdä viimeisiä sivuja. Varjele varjoani ei järkyttänyt ihan yhtä syvältä, mutta osui tämäkin moniin pehmeisiin kohtiin.

[Dani · Rating 1 out of 5]

Irrallinen niin monella tapaa. Äidin ja tyttären jaetut, mutta omanlaisensa vierauden kokemukset toimivat kasassa pitävänä säikeenä, mutta pirstaleisista sivussa mainituista asioista muodostui lopulta kakofonia.

[Eliisa · Rating 4 out of 5]

Maahanmuuttaja tekee kiinnostavia havaintoja suomalaisista ja venäläisistä. Pietarin kommunalkasta on yllättävän pitkä matka turkulaiseen lähiöön, eikä retken jälkeen ole mahdollista jatkaa vain venäläisenä tai tulla täysin suomalaiseksi. Anna Soudakova kuvaa välitilassa taiteilua hienosti.

[Anni · Rating 5 out of 5]

Voi mikä kirjailija! Harvinaista herkkua saada lukea näin herkästi kuvailtua arkkitehtuuria Leningradissa/Pietarissa, Turussa ja Helsingissä. Ja Brodskyn runotkin vielä. Upea teos. Luin heti perään esikoisteoksen Mitä männyt näkevät (2020), hieno sekin.

[Tiina Mahlamäki]

Eri aikatasojen välillä liikkuva ja ajassa 1980-luvun alusta 2022 vuoteen etenevä teos Neuvostoliitosta, Venäjästä ja Suomesta, venäläisyydestä, inkeriläisyydestä ja suomalaisuudesta. Ihmisiin, paikkoihin ja ruokiin liittyvistä muistoista ja tunnuista.

[Erja · Rating 5 out of 5]

Pidin todella paljon! Kaunista, soljuvaa ja upeasti kuvailevaa kieltä.

Mielenkiintoinen aihe
venäläisen arjen kuvaamisesta yhden perheen silmin sekä maahanmuuttajien ulkopuolisuuden tunteista.

[Elina Maarit · Rating 3 out of 5]

2.5⭐
Soudakovan esikoisteos oli hieno, ja odotukseni olivat korkealla. Varjele varjoani ei kuitenkaan yltänyt samaan, vaikka aihepiiri oli mielenkiintoinen.