J.S. Meresmaan vampyyriduologian jälkimmäinen osa Kunnes tapamme taas syventää ensimmäisestä osasta tutun yli 120-vuotiaan vampyyri-Noran tarinaa ja tämä puoli olikin kirjan kiinnostavinta antia. Olisipas ollut kiinnostavaa lukea myös Noran näkökulman esittelevä teos.
Päähenkilönä on ensimmäisen kirjan Aleksin paras ystävä Roope, josta tuli tarinan lopussa vampyyri. Suuri osa kirjasta on tuoreen vampyyrin turhautumista: Roopella on hemetofobia, hän ei pysty katsomaan verta pyörtymättä. Tämä toki vaikeuttaa ruoan hankintaa. Samaan aikaan Roopea harmittaa, että joutui katoamaan perheeltään.
Hän saa kuulla Aleksin kadehtivan vampyyriksi muuttumistaan, niin kuin tuossa uudessa epä-elämässä olisi jotakin hohdokasta. Homeisessa hylätyssä talossa urbexaajia vältellen, Noran mieleltään järkkyneen pikkuveljen kanssa saman tilan jakaminen on kaukana Houkutuksen ökyrikkaiden vegaani-vampyyrien arjesta.
"Normaali. Ai että vihaan sitä sanaa. Se on kuristava, puristava kahle ja silti jotain, mitä kohti olen tiedostamattakin pyrkinyt."
Kirjassa puhutaan myös sukupuolittuneesta pelosta, sudenkorennon metamorfoosista vertauksena vampyyrin elämänkaareen ja seksuaalisista suuntautumisista. Roope on ollut pitkään ihastunut Aleksiin ja on tässä aseksuaalikin hahmo. Minusta tuntuu, että Roope saattaa olla demiseksuaali, sillä hän kommentoi, ettei ihastu helposti, vaan hänen täytyy tuntea ihminen hyvin ensin. Kiukkuinen kuin säkillinen sähiseviä siilejä oli ihastuttava ilmaus!
Oli hauskaa nähdä Meresmaan livauttaneen teokseensa myös kirjavinkkauksen, Nora nimittäin lainaa kirjastosta Sini Helmisen Hurmeen: "Yksi kirjoista kiinnittää huomion kannellaan, jossa koreilee pinkki pääkallo ja iso sininen sulka. Hurme, lukee pääkallon suussa."
On hieman vaikeaa laittaa kirjakaksikkoa paremmuusjärjestykseen. Kenties tapan sinut oli kiinteämpi kokonaisuus e-urheilumaailmaan halajavasta Aleksista, mutta Roope on hahmona kiinnostavampi, monipuolisempi. Jokin kuitenkin tekee jälkimmäisestä puolikkaasta hieman sirpaleisen, vaikka tarina eteneekin sulavasti.
Jokaisella kohtauksella on painoarvoa Roopen hahmonkehitykselle; etenkin telepatiaa muistuttava yhteys luojaansa Noraan. Se on toki vampyyritarinoiden kaanonia, mutta kiinnostavaksi asian tekee, että Meresmaa tarjoaa tieteellisen selityksen, strix-bakteerit.