What do you think?
Rate this book
Stalker-vuodet
Nuori opiskelija palkataan salaiseen tutkimukseen kaksinkertaisen Finlandia-voittajan vaikuttavassa romaanissa.
Vuonna 1974 opiskelija Tampereen yliopistosta määrätään raportoimaan entisten koulutoveriensa elämästä ja poliittisista asenteista. Tuntuu hyvältä olla osa jotakin suurta. Mutta on vaikea lähestyä toista ja esittää, ettei tiedä mitä tietää. Työ vie aikaa, jota ei pian ole enää oikeille ystäville. Se, mikä aluksi tuntui kunniatehtävältä, alkaa muuttua kiristäväksi pakkopaidaksi.
Vahvatunnelmainen romaani on lähihistoriamme henkisen ilmapiirin ruumiinavaus ja leikkaus syvälle suomettumisen ja lama-ajan psykologiaan. Ihminen on aina sama mutta ei koskaan irrotettavissa ajastaan.
Vuonna 1974 opiskelija Tampereen yliopistosta määrätään raportoimaan entisten koulutoveriensa elämästä ja poliittisista asenteista. Tuntuu hyvältä olla osa jotakin suurta. Mutta on vaikea lähestyä toista ja esittää, ettei tiedä mitä tietää. Työ vie aikaa, jota ei pian ole enää oikeille ystäville. Se, mikä aluksi tuntui kunniatehtävältä, alkaa muuttua kiristäväksi pakkopaidaksi.
Vahvatunnelmainen romaani on lähihistoriamme henkisen ilmapiirin ruumiinavaus ja leikkaus syvälle suomettumisen ja lama-ajan psykologiaan. Ihminen on aina sama mutta ei koskaan irrotettavissa ajastaan.
509 pages, Hardcover
First published August 1, 2022
15 people are currently reading
226 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 35 reviews
July 16, 2025
Jos et pidä Olli Jalosesta, et varmastikaan pidä Fazerin sinisestä. Vuosikymmen toisen perään ollijaloset ovat sinivalkoisen kirjallisuuden takuutuotteita: Niiden lukeminen on aina nautinto ja varsinkin Stalker-vuodet yhdenlainen Suomen lähihistorian sielunavaus.
Jalonen osaa uudistua, yllättää ja perehtyy aiheisiin. Stalker-vuosissakin harrastettiin tarkkaa kuvausta: Tykkäsin miten näpäkästi oli valittu kaikki yksityiskohdat vaikka siitä alkaen, mitä elokuvia fanitettiin ja mitä arkiruokia laitettiin.
Stalker-vuodet oli oman muistin mukaan lukemistani Jalosista yhteiskunnallisin. Nimetön ja kasvoton minäkertoja oli vahvasti objekti kun Jalonen käy hänen kauttaan läpi vuosia ja vuosikymmeniä -70 luvulta eteenpäin. Nuori mies sekaantuu valetieteelliseen kohorttitutkimukseen ja sen jälkeen osaksi Indonesian valetiedotuskoneistoa. Eettisen mietiskelyn Jalonen jättää aika lailla lukijalle.
Stalker-vuodet voisi olla alle parikymppisille kiinnostavaa luettavaa. Sitä lukiessa saa miettiä ajan kanssa oikeaa ja väärää ja omaa suhdetta suomalaisuuteen, vaikkapa omiin isovanhempiin.
Jalonen osaa uudistua, yllättää ja perehtyy aiheisiin. Stalker-vuosissakin harrastettiin tarkkaa kuvausta: Tykkäsin miten näpäkästi oli valittu kaikki yksityiskohdat vaikka siitä alkaen, mitä elokuvia fanitettiin ja mitä arkiruokia laitettiin.
Stalker-vuodet oli oman muistin mukaan lukemistani Jalosista yhteiskunnallisin. Nimetön ja kasvoton minäkertoja oli vahvasti objekti kun Jalonen käy hänen kauttaan läpi vuosia ja vuosikymmeniä -70 luvulta eteenpäin. Nuori mies sekaantuu valetieteelliseen kohorttitutkimukseen ja sen jälkeen osaksi Indonesian valetiedotuskoneistoa. Eettisen mietiskelyn Jalonen jättää aika lailla lukijalle.
Stalker-vuodet voisi olla alle parikymppisille kiinnostavaa luettavaa. Sitä lukiessa saa miettiä ajan kanssa oikeaa ja väärää ja omaa suhdetta suomalaisuuteen, vaikkapa omiin isovanhempiin.
April 22, 2025
Tämä oli sivumäärästään huolimatta nopealukuinen ponnistus - osin sujuvan luettavuuden, osin lukupiirin aikataulupaineen vuoksi. Laskettakoon kuitenkin kirjalle eduksi. Ajankuvana ja kontekstina kirja on kiinnostava, eikä varmasti ole sattumaa, että Jalonen on itse syntynyt vuonna 1954 kuten päähenkilönsä ja tämän kaikki seurattavat kohteet.
Itse kehystarina on kohtalaisen tavanomainen kasvukertomus nuoresta miehestä, jolla on elämässään toiveita ja unelmia, jotka kuitenkin kariutuvat tavanomaisuuteen ja elämänvalintoihin. Hän seuraa osana kohorttitutkimukseksi kutsuttua vakoiluverkostoa ikätovereitaan, jotka ovat kattava otos suurten ikäluokkien stereotyyppisistä edustajista.
Kiinnostavaa luettavaa aiheesta kiinnostuneille, sujuvaa todennäköisesti muillekin. Ei jättäne isompaa muistijälkeä, mutta ei kaikkien tarvitsekaan. Teemaattisesti kirja on kuitenkin onnistuttu sitomaan hyvin nykyiseen tietoverkkojen ja ihmisten omaehtoisesti luomaan valvontayhteiskuntaan. Tietosuojavaltuutettu olisi hyvin voinut lähettää kiitokset 500 sivun mainospuheenvuorosta.
Itse kehystarina on kohtalaisen tavanomainen kasvukertomus nuoresta miehestä, jolla on elämässään toiveita ja unelmia, jotka kuitenkin kariutuvat tavanomaisuuteen ja elämänvalintoihin. Hän seuraa osana kohorttitutkimukseksi kutsuttua vakoiluverkostoa ikätovereitaan, jotka ovat kattava otos suurten ikäluokkien stereotyyppisistä edustajista.
Kiinnostavaa luettavaa aiheesta kiinnostuneille, sujuvaa todennäköisesti muillekin. Ei jättäne isompaa muistijälkeä, mutta ei kaikkien tarvitsekaan. Teemaattisesti kirja on kuitenkin onnistuttu sitomaan hyvin nykyiseen tietoverkkojen ja ihmisten omaehtoisesti luomaan valvontayhteiskuntaan. Tietosuojavaltuutettu olisi hyvin voinut lähettää kiitokset 500 sivun mainospuheenvuorosta.
May 23, 2023
Tällä kirjalla on minusta monta erilaista arvoa, mutta sen kaurismäkeläisen ankea ja harmaa ilmapiiri alusta loppuun teki siitä vähän raskaan. Ankeus on aivan varmasti tarkoituksellista ja on tietysti oma taitonsa pystyä uuttamaan sellainen henki jokaisen rivin väliin. Sekin kertoo jotain, että päähenkilöä ei pysty kategorisoimaan edes alimman kategorian vakoojaksi vaan vain pahaiseksi urkkijaksi ja siinäkin työssä hädin tuskin keskinkertaiseksi. Työ on ankeaa, mutta koska hän ei kykene näkemään itsellään mitään vaihtoehtoja, eikä hänellä ole minkäänlaista kunnianhimoa, se menettelee siihen asti, kunnes hänen onnistuu löytää tapa siirtyä ojasta allikkoon.
Jalonen kuvaa kyllä hienosti päähenkilön henkistä kujanjuoksua valheiden, ahdistuksen, häpeän ja menneisyyden tilinteon kanssa. Loppua kohden tätä oman elämänsä antisankaria kohtaan tuntee jo jonkinlaista voimatonta myötätuntoa. Onneksi Jalonen antaa päähenkilölleen lopulta tilaa hengittää vähän vapaammin.
Todellinen oivallus herättää lukijan lopussa: kun olet ensin tuntikausia puistellut päätäsi pimeälle lähihistorialle ja sitten tyytyväisenä myhäillyt, että onneksi se kaikki tuli julki ja julkisesti tuomittiin, havahdut päähenkilön myötävaikutuksella siihen, että teknologian aikakautena ihmisten tarkkailu ja analyysi kaupallisin ehdoin on saanut stalker -vuosiin verrattuna tosiasiallisesti moninkertaiset mittasuhteet ja ilmenemismuodot. Ilmaus "it's not personal, it's business" saa tässä kontekstissa tavanomaista enemmän merkityksiä.
Jalonen kuvaa kyllä hienosti päähenkilön henkistä kujanjuoksua valheiden, ahdistuksen, häpeän ja menneisyyden tilinteon kanssa. Loppua kohden tätä oman elämänsä antisankaria kohtaan tuntee jo jonkinlaista voimatonta myötätuntoa. Onneksi Jalonen antaa päähenkilölleen lopulta tilaa hengittää vähän vapaammin.
Todellinen oivallus herättää lukijan lopussa: kun olet ensin tuntikausia puistellut päätäsi pimeälle lähihistorialle ja sitten tyytyväisenä myhäillyt, että onneksi se kaikki tuli julki ja julkisesti tuomittiin, havahdut päähenkilön myötävaikutuksella siihen, että teknologian aikakautena ihmisten tarkkailu ja analyysi kaupallisin ehdoin on saanut stalker -vuosiin verrattuna tosiasiallisesti moninkertaiset mittasuhteet ja ilmenemismuodot. Ilmaus "it's not personal, it's business" saa tässä kontekstissa tavanomaista enemmän merkityksiä.
October 12, 2022
Olli Jalonen taitaa olla paras suomalaiskirjailija siinä kuinka erilaisia kirjoja hän kirjoittaa. Hän paneutuu milloin menneeseen tähtitieteeseen, milloin lapsuuteen tai nyt nuoreen aikuiseen. Stalker -kirjan aikuinen päähenkilö näyttää kuitenkin olevan taannoisen Miehiä ja ihmisiä kirjan aikuistunut versio. Jos Poikakirja ja mainittu nuoruuskirja näyttivät menevän Jalosen oman henkilöhistorian virrassa, tämä irtoaa siitä. Vaikka onhan Jalonen kuulemma työskennelyt Indonesian suurlähetystössä tiedottajana tutkinnon suoritettuaan.
Teemana on ihmisten valvonta ja jäljittäminen. Kirjan minä lähtee opiskelijana mukaan hämyiseen kohorttitutkimukseen seuraamaan luokkakaveriensa elämää eikä tahdo päästä irti tästä verkostosta. Indonesian suurlähetystössä hän törmää maan sisäisiin levottomuuksiin ja massiiviseen kansalaisten valvontaan. Siis samaan stalkerismiin, jossa hän on itse mukana Suomessa. Yllätys on keksiä Indonesia tähän ajankohtaiseen teemaan? Keksipä mistä hyvänsä, hyvin hän on läksynsä tehnyt paneutuessaan maan historiaan 1960-luvulta eteenpäin. Myös suurlähetystön ilmapiiri ja diplomatian maneerit on kuvattu uskottavan oloisesti. Ja kuinka ajankohtaista onkaan se totuutta muuttava soopa, jota minä joutuu Indonesian puolesta kirjoittamaan.
Jalonen kuvaa vähäeleisesti, mutta tarkasti tavallisten ihmisten elämää päähenkilön ja tämän seurattavien kautta. Erityisesti pitkähkö tarinan minän 25-vuotissynttärikuvaus sanoittaa tarkkoja havaintoja ihmisten käyttäytymisestä, mielenliikkeistä ja siitä mitä sanotaan ja mitä sanoilla peitellään. Teksti soljuu itsestäänselvänä sujuvana, mitään pingottamista, pakottamista tai yliyrittämistä verbaaliakrobatiaan siinä ei ole. Näin tekee kirjailija, joka luottaa ajatukseensa ja kynäänsä.
Kirjan mehevin henkilöhahmo on suurlähetystön tomera suomalaissyntyinen, mutta poissaolevan indonesialaisen kanssa naimisissa oleva, Mary. Minäkertojan ja Maryn välillä on yhteistyötä ja myös seksuaalista jännitettä, jonka Jalonen kuitenkin jättää piippuun. Ehkä hyvä niin. Jalonen lähikuvaa ikäänkuin käsivarakameralla 1970- ja 1980-luvun alun Suomea. Osittain kirjassa puhutaan henkilöistä oikeilla (Taivalsaari, Kontro..) nimillä autenttisuuden luomiseksi.
Seurattujen ihmisten elämissä tapahtuu asioita, joita ihmisten elämissä tapahtuu, onnea ja onnettomuuksia. Stalker-minä oppii epäilemään kaikkea ja kaikkia. Hyvällä tavalla hieman epäselväksi jää pettikö Mary lopulta kertojan luottamuksen. Joka tapauksessa lähtö tuli suurlähetystöstä ja karu putoaminen pätkätyöloukkuun. Tästä eteenpäin Jalosen ote minusta hieman kirpoaa eikä hän oikein näytä osaavan päättää miten päättäisi kirjan. Lopussa stalkerismi tulee nettiaikakauteen ja Jalonen tuo pääteemaan modernin teknologisen valvonnan problematiikan. Minän huudot julkisuuteen modernin stalkerismin vaaroista tuntuvat hukkuvan kuurojen korviin.
Vakiofinlandistien tuotoksissa tämä Jalonen on lukemistani ykkönen, ihme jos ei nouse ainakin ehdokaslistalle. Kirjan loppupuoli pudotti arvioni 4,5 tähteen ja se pyöristyy neljään.
Teemana on ihmisten valvonta ja jäljittäminen. Kirjan minä lähtee opiskelijana mukaan hämyiseen kohorttitutkimukseen seuraamaan luokkakaveriensa elämää eikä tahdo päästä irti tästä verkostosta. Indonesian suurlähetystössä hän törmää maan sisäisiin levottomuuksiin ja massiiviseen kansalaisten valvontaan. Siis samaan stalkerismiin, jossa hän on itse mukana Suomessa. Yllätys on keksiä Indonesia tähän ajankohtaiseen teemaan? Keksipä mistä hyvänsä, hyvin hän on läksynsä tehnyt paneutuessaan maan historiaan 1960-luvulta eteenpäin. Myös suurlähetystön ilmapiiri ja diplomatian maneerit on kuvattu uskottavan oloisesti. Ja kuinka ajankohtaista onkaan se totuutta muuttava soopa, jota minä joutuu Indonesian puolesta kirjoittamaan.
Jalonen kuvaa vähäeleisesti, mutta tarkasti tavallisten ihmisten elämää päähenkilön ja tämän seurattavien kautta. Erityisesti pitkähkö tarinan minän 25-vuotissynttärikuvaus sanoittaa tarkkoja havaintoja ihmisten käyttäytymisestä, mielenliikkeistä ja siitä mitä sanotaan ja mitä sanoilla peitellään. Teksti soljuu itsestäänselvänä sujuvana, mitään pingottamista, pakottamista tai yliyrittämistä verbaaliakrobatiaan siinä ei ole. Näin tekee kirjailija, joka luottaa ajatukseensa ja kynäänsä.
Kirjan mehevin henkilöhahmo on suurlähetystön tomera suomalaissyntyinen, mutta poissaolevan indonesialaisen kanssa naimisissa oleva, Mary. Minäkertojan ja Maryn välillä on yhteistyötä ja myös seksuaalista jännitettä, jonka Jalonen kuitenkin jättää piippuun. Ehkä hyvä niin. Jalonen lähikuvaa ikäänkuin käsivarakameralla 1970- ja 1980-luvun alun Suomea. Osittain kirjassa puhutaan henkilöistä oikeilla (Taivalsaari, Kontro..) nimillä autenttisuuden luomiseksi.
Seurattujen ihmisten elämissä tapahtuu asioita, joita ihmisten elämissä tapahtuu, onnea ja onnettomuuksia. Stalker-minä oppii epäilemään kaikkea ja kaikkia. Hyvällä tavalla hieman epäselväksi jää pettikö Mary lopulta kertojan luottamuksen. Joka tapauksessa lähtö tuli suurlähetystöstä ja karu putoaminen pätkätyöloukkuun. Tästä eteenpäin Jalosen ote minusta hieman kirpoaa eikä hän oikein näytä osaavan päättää miten päättäisi kirjan. Lopussa stalkerismi tulee nettiaikakauteen ja Jalonen tuo pääteemaan modernin teknologisen valvonnan problematiikan. Minän huudot julkisuuteen modernin stalkerismin vaaroista tuntuvat hukkuvan kuurojen korviin.
Vakiofinlandistien tuotoksissa tämä Jalonen on lukemistani ykkönen, ihme jos ei nouse ainakin ehdokaslistalle. Kirjan loppupuoli pudotti arvioni 4,5 tähteen ja se pyöristyy neljään.
August 18, 2023
Olli Jalosen Stalker-vuodet kertoo yhden miehen elämän kautta suomettumisen huippuvuosista 1970-80-luvuilla ja saa miettimään sitä, minkälainen on sellainen yhteiskunta, jossa kaikki ovat tarkkailun alaisena. Rinnakkaisena teemana yhteiskunnallisen ulottuvuuden kanssa kulkevat pohdinnat siitä, minkälaiseksi ihminen muuttuu, kun oman elämän merkittävyys syntyy muiden tarkkailusta koottavista tiedoista.
Jalonen onnistuu hyvin tavoittamaan tekstissään 70-luvun harmauden ja yhteiskunnan tietynlaisen jähmettyneisyyden. Kirjaa on myös helpompi lukea kuin monia Jalosen teoksia, kun teksti on suoraviivaisempaa ja selostavampaa. Kääntöpuolella tälle selkeydelle on se, että kaikki tuntuu koko ajan jotenkin lattealta.
Vähän latteaksi jäivät itselleni myös päähenkilön ajatukset. Se, miksi hän tuntui niin helposti hyväksyvän sen, että jää aivan sivuhenkilöksi omassa elämässään. Olin eri mieltä kirjailijan kanssa myös teoksen rakenteesta - loppukiihdytys käänteineen oli itselleni ristiriidassa kirjan muuten viipyilevän kerronnan kanssa. Materiaalina sille, minkälaisen yhteiskunnan meille haluamme, kirja on kyllä suositeltava.
Jalonen onnistuu hyvin tavoittamaan tekstissään 70-luvun harmauden ja yhteiskunnan tietynlaisen jähmettyneisyyden. Kirjaa on myös helpompi lukea kuin monia Jalosen teoksia, kun teksti on suoraviivaisempaa ja selostavampaa. Kääntöpuolella tälle selkeydelle on se, että kaikki tuntuu koko ajan jotenkin lattealta.
Vähän latteaksi jäivät itselleni myös päähenkilön ajatukset. Se, miksi hän tuntui niin helposti hyväksyvän sen, että jää aivan sivuhenkilöksi omassa elämässään. Olin eri mieltä kirjailijan kanssa myös teoksen rakenteesta - loppukiihdytys käänteineen oli itselleni ristiriidassa kirjan muuten viipyilevän kerronnan kanssa. Materiaalina sille, minkälaisen yhteiskunnan meille haluamme, kirja on kyllä suositeltava.
October 28, 2022
Surumielinen mieskirja Suomen lähihistoriaan punottuna. Jalosen kieli on kirkasta ja puhdasta ja silti sävykästä: kerrankin saa lukea/kuunnella ajatusta ilman itsetarkoituksellisia kilkkeitä tai suosiota kalastelevia nokkeluuksia. Ovelaa, kuinka henkilöt on kuvattu stalkermaisella viileydellä mutta tarkkuudella: ei ole mitään turhaa eikä liikaa. Hieno elokuvametafora kannattelee viimeiseen virkkeeseen saakka.
Äänikirjana kuuntelin, hyvin toimi vaikka lukijan tapa ylikorostetaa konsonantteja vähän ärsyttikin.
Äänikirjana kuuntelin, hyvin toimi vaikka lukijan tapa ylikorostetaa konsonantteja vähän ärsyttikin.
November 15, 2022
Vieras ja ulkopuolinen, vähän elämästä syrjään jäänyt toisten tarkkailija on Jalosen romaanin päähenkilö, johon on vaikea kiintyä. Hänen elämänsä tuntuu junnaavan paikoillaan, asiat vain tapahtuvat hänelle tai oikeastaan juuri mitään ei tapahdu. Kuunneltuna hänen ajatuksensa ja puheenpartensa muistuttavat kovasti Taivaanpallon Anguksen pohdintaa, vaikka ovatkin supisuomalaisen nuoren miehen mietteitä.
January 25, 2023
Vika saattoi olla lukijassa, mutta tylsistyin.
January 6, 2024
Kelpo kuvaus kylmän sodan Suomen aikakaudesta yksittäisen ihmisen näkökulmasta. Alussa tämä ei oikein vetänyt ja Jalosen lakoninen, pessimistinen, suorastaan kaurismäkeläinen kertojaääni ei auttanut itseä pääsemään tarinaan sisälle. Tapahtumien tiivistyessä se kuitenkin alkoi toimia paremmin, ja muutamat osuudet, esimerkiksi päähenkilön syntymäpäivät, jolloin kaikki tarkkailtavat henkilöt tuotiin yhteen, imaisi mukaansa. Loppua kohden kertojaääni jäi jo päähän kuvaamaan omaa tekemistä silloinkin kun kirjaa ei lukenut. Ajankuva on luotu hyvin ja vie lukijan 70-80 luvun Suomeen. Kuten Taivaanpallossa, Jalonen tuo esiin tarkkoja havaintoja elämästä, mutta samoin kuin Taivaanpallossa ne jäävät hieman irrallisiksi. Silti päähenkilön yksinäisyys ja eristyneisyys muista ihmisistä on kuvattu uskottavasti.
June 29, 2023
Helppo oli taas antaa neljä tähteä Jaloselle.
Kirja on melko melankolinen ja koko ajan hieman odotuttaa, että käykö päähenkilölle huonosti. Ei kuitenkaan ja lopussa melko liian nopeastikin sitten hyvin.
Jalosen päähenkilön päässä kuljettamia ajatuksia ja pohdintaa on mukava lukea. Jotenkin niistä löytää itsensäkin.
Ajankuva on myös itselle sopiva, kun tarina alkaa 1970-luvulta.
Kirja on melko melankolinen ja koko ajan hieman odotuttaa, että käykö päähenkilölle huonosti. Ei kuitenkaan ja lopussa melko liian nopeastikin sitten hyvin.
Jalosen päähenkilön päässä kuljettamia ajatuksia ja pohdintaa on mukava lukea. Jotenkin niistä löytää itsensäkin.
Ajankuva on myös itselle sopiva, kun tarina alkaa 1970-luvulta.
December 16, 2022
Aina kun kannessa lukee hypnoottinen tai mestariteos, se pitäisi pääsääntöisesti jättää hyllyyn. Tai sitten minä olen vain daiju.
En oikein osaa sanoa, oliko tämä hyvä vai huono. Ilmeisesti hyvä kun siinä on finlandialeima päällä. Lue itse, älä anna tämän arvostelun vaikuttaa mielipiteeseesi.
En oikein osaa sanoa, oliko tämä hyvä vai huono. Ilmeisesti hyvä kun siinä on finlandialeima päällä. Lue itse, älä anna tämän arvostelun vaikuttaa mielipiteeseesi.
December 2, 2022
Olen pitänyt aiemmista kirjoista, mutta tämä oli tarinallisesti ja tekstillisesti varsin lattea. En myöskään pitänyt päähenkilöstä, varsin persoonaton.
January 20, 2025
Stasi ja Stalker ovat vähän samanlaiset sanat, ja tajusin sen vasta nyt, kun luin Olli Jalosen Stalker-vuodet. Lisäksi sen teemassa ja tunnelmassa tuntuu samalta kuin tiukassa Stasi-vakooja-elokuvassa Muiden elämä (Das Leben der Anderen, Saksa 2006).
Molemmissa päähenkilöt vakoilevat kanssakansalaisia ja näin tavallaan elävät näennäisen systeemin näennäisen luotettuina jäseninä. Kuitenkin molempia painaa lohduton yksinäisyys, ulkopuolisuus ja lopulta omatunnon kolke.
Nimetön kirjallisuustieteen opiskelija Tampereen yliopistosta vakoilee toimeksiannosta entisiä koulukavereitaan ja näin välittää tietoa "yhteiskunnan tilasta ja ilmapiiristä" 1970-luvulla. Jos nimettömyys korostaakin päähenkilömme ulkopuolisuutta, niin samanlainen ulkokohtaisuus ja mykkä yhteys leimaavat suhdettaan toimeksiantajiinsa.
Vieraantuneisuuden tutkijat saisivat varmaankin paljon irti tästä teoksesta. Ihmissuhteet ovat merkityksettömiä ja pinnallisia, hyötynäkökulmasta luotuja, vaikka päähenkilö joskus pyrkiikin aitoon vuorovaikutukseen, useimmiten ilman tuloksia.
Henkilö on olosuhteiden ja muiden vietävissä, "liudentuva ihminen ja lastu virrassa".
Työskentely Indonesian suurlähetystössä toimitusavustajana johtaa moraaliristiriitaan pr-kirjoitusten ja ihmisoikeusrikkomusten välillä - julkisuuden ja lehtijuttujen piti siis olla positiivisia jo 70-luvun lopulla. Pohjois-Korean suurlähettilään ja Indonesian kollegan tapaamisessa fraasien luettelu lie diplomatian korujuhlaa edustavimmillaan.
Tosi stasimaiselta meininki kuulostaa, kun päällikköporukka tunkeutuu vakoilijansa kotiin arkiston tarkistuskierrokselle.
Berliinin muurin kaatumisen jälkeen urkkijoiden nimet Kohortti 54:stä julkaistaan - ja termi todellakin on julkisuudessa "urkkija". Hieman tuli mieleen Tiitisen lista.
Samalla liikutaan mediakentän historiassa, kun päähenkilön työpaikka Markkinointi & Viestintä -lehti lopetetaan. Muutenkin Jalonen etenee sujuvasti aitojen tapahtumien sivuvirrassa kuten Moskovan olympialaisissa, Georg Otsin kuolemassa, Iranin vallankumouksessa ja toki Acehin konfliktissa.
Alkaa myös atk:n ja tietoliikenteen kehityksen aikakausi mikä tarkoittaa, että alamme hoitaa tietojemme välittämisen kukin itse.
Vakoilu ja työ Indonesian lähetystössä muuttivat päähenkilöämme merkittävästi eikä se menneisyys poistu hänestä. Jalonen kuitenkin katsoo tuskaisen ymmärtäväisesti ihmiseen ja suo hänelle paranemisen mahdollisuuden, yllätyksellisen toisen ihmisen kautta.
Ilahduttava yksityiskohta oli 70-luvun lopun biisilista, josta löytyy edelleen kuunneltuja vetoja. Ja onko todella totta, että E-ryhmän ravintoloista ei saanut Cuba Libreä vuonna -78?
Molemmissa päähenkilöt vakoilevat kanssakansalaisia ja näin tavallaan elävät näennäisen systeemin näennäisen luotettuina jäseninä. Kuitenkin molempia painaa lohduton yksinäisyys, ulkopuolisuus ja lopulta omatunnon kolke.
Nimetön kirjallisuustieteen opiskelija Tampereen yliopistosta vakoilee toimeksiannosta entisiä koulukavereitaan ja näin välittää tietoa "yhteiskunnan tilasta ja ilmapiiristä" 1970-luvulla. Jos nimettömyys korostaakin päähenkilömme ulkopuolisuutta, niin samanlainen ulkokohtaisuus ja mykkä yhteys leimaavat suhdettaan toimeksiantajiinsa.
Vieraantuneisuuden tutkijat saisivat varmaankin paljon irti tästä teoksesta. Ihmissuhteet ovat merkityksettömiä ja pinnallisia, hyötynäkökulmasta luotuja, vaikka päähenkilö joskus pyrkiikin aitoon vuorovaikutukseen, useimmiten ilman tuloksia.
Henkilö on olosuhteiden ja muiden vietävissä, "liudentuva ihminen ja lastu virrassa".
Työskentely Indonesian suurlähetystössä toimitusavustajana johtaa moraaliristiriitaan pr-kirjoitusten ja ihmisoikeusrikkomusten välillä - julkisuuden ja lehtijuttujen piti siis olla positiivisia jo 70-luvun lopulla. Pohjois-Korean suurlähettilään ja Indonesian kollegan tapaamisessa fraasien luettelu lie diplomatian korujuhlaa edustavimmillaan.
Tosi stasimaiselta meininki kuulostaa, kun päällikköporukka tunkeutuu vakoilijansa kotiin arkiston tarkistuskierrokselle.
Berliinin muurin kaatumisen jälkeen urkkijoiden nimet Kohortti 54:stä julkaistaan - ja termi todellakin on julkisuudessa "urkkija". Hieman tuli mieleen Tiitisen lista.
Samalla liikutaan mediakentän historiassa, kun päähenkilön työpaikka Markkinointi & Viestintä -lehti lopetetaan. Muutenkin Jalonen etenee sujuvasti aitojen tapahtumien sivuvirrassa kuten Moskovan olympialaisissa, Georg Otsin kuolemassa, Iranin vallankumouksessa ja toki Acehin konfliktissa.
Alkaa myös atk:n ja tietoliikenteen kehityksen aikakausi mikä tarkoittaa, että alamme hoitaa tietojemme välittämisen kukin itse.
Vakoilu ja työ Indonesian lähetystössä muuttivat päähenkilöämme merkittävästi eikä se menneisyys poistu hänestä. Jalonen kuitenkin katsoo tuskaisen ymmärtäväisesti ihmiseen ja suo hänelle paranemisen mahdollisuuden, yllätyksellisen toisen ihmisen kautta.
Ilahduttava yksityiskohta oli 70-luvun lopun biisilista, josta löytyy edelleen kuunneltuja vetoja. Ja onko todella totta, että E-ryhmän ravintoloista ei saanut Cuba Libreä vuonna -78?
April 22, 2023
Olli Jalonen on oiva tarinoiden kertoja, ja odotukset tältä kirjalta olivat korkealla. Aiemmin olen lukenut hänen tuotannostaan Taivaanpallo ja Merenpeitto, joista pidin paljon.
Stalker-vuodet alkaa kiinnostavasti. Mikä asetelma, mikä salamyhkäisyys. Jalonen kuvailee hienosti, asetelma on kutkuttava.
Mutta sitten homma menee tylsäksi. Sivukaupalla mitäänsanomattomuutta. Tarina junnaa paikoillaan, ei etene. Lukija ihmettelee suu auki miten tämä liittyy mihinkään. Hohhoijaa. Vaikka kieli onkin hienoa.
Loppupuolella muuttuu hieman taas kiinnostavammaksi, mutta mitään isoa kliimaksia ei tule
Ilmeisesti Stalker-vuodet on hienoa, vähäeleistä ajan- ja ihmismielen kuvaa, mutta minulle liian puuduttavaa. Odotukseni ainakin oli korkeammalla tästä aihepiiristä.
Olisin toivonut enenmän salamyhkäistä jännitystä, tai jotain juonen punaista lankaa. Nyt teemana oli toisten seuraaminen ja vakoilu (joskus aiemmin ehkä vanhanaikaisin keinoin, myöhemmin tekniikan, kuten GPS:n avulla), totuus ja valheet, sekä erilaiset ihmiskohtalot.
Olen aiemminkin huomannut, että pidän enemmän lyhyen napakoista tarinoista, joissa on joku älykäs twisti, kuin tällaisista lukijaa vuosikausia mukana kuljettavista eepoksista.
Stalker-vuodet alkaa kiinnostavasti. Mikä asetelma, mikä salamyhkäisyys. Jalonen kuvailee hienosti, asetelma on kutkuttava.
Mutta sitten homma menee tylsäksi. Sivukaupalla mitäänsanomattomuutta. Tarina junnaa paikoillaan, ei etene. Lukija ihmettelee suu auki miten tämä liittyy mihinkään. Hohhoijaa. Vaikka kieli onkin hienoa.
Loppupuolella muuttuu hieman taas kiinnostavammaksi, mutta mitään isoa kliimaksia ei tule
Ilmeisesti Stalker-vuodet on hienoa, vähäeleistä ajan- ja ihmismielen kuvaa, mutta minulle liian puuduttavaa. Odotukseni ainakin oli korkeammalla tästä aihepiiristä.
Olisin toivonut enenmän salamyhkäistä jännitystä, tai jotain juonen punaista lankaa. Nyt teemana oli toisten seuraaminen ja vakoilu (joskus aiemmin ehkä vanhanaikaisin keinoin, myöhemmin tekniikan, kuten GPS:n avulla), totuus ja valheet, sekä erilaiset ihmiskohtalot.
Olen aiemminkin huomannut, että pidän enemmän lyhyen napakoista tarinoista, joissa on joku älykäs twisti, kuin tällaisista lukijaa vuosikausia mukana kuljettavista eepoksista.
October 27, 2022
Kirjan päähenkilö joutuu 70-luvulla mukaan outoon sosiologiseen tutkimusprojektiin, jossa hänen pitää tarkkailla tiettyjä vanhoja koulutovereitaan. Myöhemmin hänet palkataan Indonesian suurlähetystöön valkopesemään diktatuurin rikoksia. Päähenkilön elämää seurataan 90-luvulle saakka. Kirja pitää tiukasti otteessaan lähes loppuun saakka, vaikka lopussa jännite vähän lässähtääkin. Kirja ei selittele liikaa, vaan juonessa säilyy sopivasti salaperäisiä elementtejä. 70- ja 80-lukujen kuvaus tuntuu uskottavalta, vaikka kirja onkin selkeästi fiktiota eikä mikään historiallinen dokumentti. Outo seksittömyys pistää silmään, vaikka päähenkilöllä suhteita onkin. Onko seksittömyys sitten tarkoituksellinen kerronnallinen tehokeino vai Jalosen kirjoittamisen heikko kohta, en osaa sanoa. Mutta ehdoton lukusuositus kirjalle joka tapauksessa!
October 10, 2022
Niin tuttua, vaan niin vierasta! Ajankuva sai muistamaan omaa nuoruutta, ja sitä, kuinka lukiossa oltiin ehdokkaina koulu- tai oppilasneuvostoon poliittisin tunnuksin. Kevään 1973 äidinkielen yo-kokeessa oli otsikko "Tieni taiteen maailmaan". Mitä mahdoin kirjoittaa?
Kirjan aihe oli ahdistava; kuinka meitä mahdettiinkaan stalkata. Silloinen stalkkaus taitaa kuitenkin olla vaatimatonta nykypäivään verrattuna!
Harmi, etten ehtinyt kuuntelemaan Jalosta kirjaston kirjailija-illassa. Miksi Indonesia?
Kirjan aihe oli ahdistava; kuinka meitä mahdettiinkaan stalkata. Silloinen stalkkaus taitaa kuitenkin olla vaatimatonta nykypäivään verrattuna!
Harmi, etten ehtinyt kuuntelemaan Jalosta kirjaston kirjailija-illassa. Miksi Indonesia?
November 30, 2022
En lue kovin paljon romaanikirjallisuutta, mutta tartun mielelläni sellaisiin teoksiin, joilla on tartuntapintaa oman elämäni kokemuksiin. Olli Jalosen Stalker teos on osittain tällainen. Hänen opiskeluaikansa kuvaukset ovat tuttuja, vaikka ne sijoittuvatkin Tampereelle. Työelämän kuvaukset eivät sivua omiani, mutta 1970- ja 1980-luvun Helsingin kuvaukset ovat minulle tuttuja. Teksti on helppo lukea ja siinä ei ole turhia aikasiirtymiä tai muita merkillisiä kirjoituskikkoja. Teksti tuo mieleen Alpo Ruuthin romaanit, joita aikoinaan luin. Pisteet 9/10.
October 11, 2025
Kirja kuvaa urkkijaksi ajautuvan opiskelijan elämää 1970-luvulta nykyaikaan. Takakansitekstin perusteella odotin vahvempaa kytkentää historiallisiiin tapahtumiin, mutta Jalonen kirjoittaa ennen kaikkea päänsisäisen matkan. Teos kuvaa sitä, miten ihminen ajautuu urkkijaksi ja millainen psykologinen logiikka tätä kannattelee. Kuvaukset ajattelun mekanismeista, joilla päähenkilö oikeuttaa kyseenalainen toimintansa on hyvin kuvattu. Tarina kulkee muutenkin hyvin ja sivuhenkilöt ovat herkullisen uskottavasti kuvattu.
October 30, 2022
Kirjottajan omanlainen tyyli miellyttää, tosin välillä mietityttää sopiiko edellisistä kirjoista (Merenpeitto ja Taivaan pallo) tuttu Agnuksen ajatustyyli aikuiselle tavalliselle ihmiselle. Mutta voihan yhdellä tavalla lapsekkaan ajattelutyylin oikeuttaa sillä että päähenkilö on kyllä omanlaisensa. Loppupuolella kävi jo mielessä että pitääkö kaiken mennä pieleen ja mitenkähän surkea loppu tarinalla on. Mutta loppu on ihan ok.
March 28, 2023
1970-luvun opiskelijaelämää Tampereelta. Yksi värvätään urkkimaan toisten elämää. Mitä siitä seuraa ja miksi näin tehdään. Tuota vuosikymmentä ajatellen voisi tarina olla tottakin, mutta fiktiota se on. Toisaalta kirja on tarina elämän sattumanvaraisuudesta ja liiallisesta virran vietäväksi heittäytymisestä. Voiko asioihin suhtautua kylmän viileästi, tieteellisesti?
July 1, 2023
Äänikirja. Tämä ei ollut Olli Jalosta minun mieleeni. Kiinnostava viitekehys, mutta meni pitkään ennen kuin sain kuunneltua loppuun. En osaa sormella osoittaa syytä, mikä oli, ettei tarina imaissut mukaansa. Ehkäpä kohorttiraportin tyyli jäi tässä minulle liian pinnalliseksi. Aihe kyllä oli hyvin kiinnostava.
December 30, 2022
Häiritsevä kirja, joka saattaisi olla paljonkin totta, mutta joka tapauksessa on sen verran outo, että eihän kukaan voisi olla näin salakavala, eihän. Kirjan luettuaan sitä katsoo lähimenneisyyttä ja nykyisyyttä hiukan eri silmin.
January 28, 2023
Hieno, arkisen tuntuinen katsaus 1970-1990-lukujen Suomeen ja maailman politiikkaan. Vaikka tarina on fiktiota, Jalonen kirjoittaa niin taitavasti, että monta kertaa jäi miettimään, että hyvinkin olisi voinut olla tuollainen kohorttitutkimus.
January 30, 2024
Kirja kertoo allekirjoittaneelle tuntemattomasta ilmiöstä Suomeen liittyen. DDR:ään sellainen kuului, mutta miksipä ei myös Suomeen. Suurlähetystö ja Hämeenlinna ympäristöinä ovat tuttuja ja lisäsivät kirjan mielenkiintoa. Erikoinen kirja - mielenkiintoinen, apaattinen ja melankolinen...
December 25, 2024
Kirjan aiheet on aika erikoisia ja osaan mennään yllättävän syvälle, mutta pidin tästä todella paljon! Jäin ehkä hieman kaipaamaan selkeämpää huippukohtaa, sillä nyt kirja tuntui etenevän samanlaista suht verkkaista tahtia alusta loppuun.
July 31, 2025
Tästä kirjasta jäi jotenkin melankolinen fiilis. Nimettömäksi jäävän päähenkilön elämää seurasin hienoisen ahdistuksen vallassa. Pidin kyllä kirjasta paljonkin. Etenkin kirjoitustyyli ja lähihistorian muistelu olivat mieluisia.
November 27, 2022
Mestarillisesti kirjoitettu, mutta harmaa kirja. Stalker-elokuvan Vyöhyke säilyy, ajat vain muuttuvat.
December 10, 2022
Epäröin tarttua tähän kirjaan, mutta onneksi kuuntelin sen. Ajattelin kirjan olevan "mieskirjoitusta", mutta se olikin mielenkiintoinen tarina miehestä, joka vakoilee läheisiä ihmisiään.
December 17, 2022
Ensimmäisellä lukukerralla tämä kirja meinasi jäädä kesken, mutta onneksi kollegan kehujen jälkeen kuuntelin sen loppuun. Ajatuksia herättävä. Pidin myös sen nostalgisuudesta.
September 18, 2024
Järisyttävä lukukokemus!
Displaying 1 - 30 of 35 reviews