What do you think?
Rate this book
Lautapelien historia
Jo muinaiset sumerilaiset… pelasivat lautapelejä! Siitä lähtien nappuloita onkin siirrelty pelilaudoilla kutakuinkin kaikissa inhimillisissä kulttuureissa. Tällä hetkellä uusia lautapelejä ilmestyy vuosittain lähes 3 500.
Lautapelien historia etsii vastauksia siihen, minkälaisia lautapelejä on pelattu, ketkä niitä ovat pelanneet ja miksi niitä on pelattu – ja pelataan edelleen. Kirjassa seurataan esimerkiksi kaikkien aikojen suosituimman lautapelin shakin polveilevia kehitysvaiheita sen levitessä Intiasta muualle maailmaan. Lisäksi paljastuu, missä ja milloin on eletty tammen, myllyn ja backgammonin kukoistuskautta ja millä tavoin lautapelejä on käytetty diplomatian ja juonittelujen välineinä.
Teos kertoo myös, minkälainen oli ensimmäinen puhtaasti sattuman varassa etenevä lautapeli Gioco dell’Oca, hanhipeli, ja tutustuttaa lukijan Afrikassa erityisen suosittuihin mancala-peleihin. Entä miten päättyi Japanin ja Kiinan suurimpien go-mestarien välinen kamppailu, jota käytiin kuukausien ajan kireässä maailmanpoliittisessa tilanteessa 1930-luvulla?
Lautapelien historia etsii vastauksia siihen, minkälaisia lautapelejä on pelattu, ketkä niitä ovat pelanneet ja miksi niitä on pelattu – ja pelataan edelleen. Kirjassa seurataan esimerkiksi kaikkien aikojen suosituimman lautapelin shakin polveilevia kehitysvaiheita sen levitessä Intiasta muualle maailmaan. Lisäksi paljastuu, missä ja milloin on eletty tammen, myllyn ja backgammonin kukoistuskautta ja millä tavoin lautapelejä on käytetty diplomatian ja juonittelujen välineinä.
Teos kertoo myös, minkälainen oli ensimmäinen puhtaasti sattuman varassa etenevä lautapeli Gioco dell’Oca, hanhipeli, ja tutustuttaa lukijan Afrikassa erityisen suosittuihin mancala-peleihin. Entä miten päättyi Japanin ja Kiinan suurimpien go-mestarien välinen kamppailu, jota käytiin kuukausien ajan kireässä maailmanpoliittisessa tilanteessa 1930-luvulla?
- GenresNonfictionHistoryGames
319 pages, Hardcover
Published October 1, 2022
6 people are currently reading
30 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 10 of 10 reviews
May 7, 2023
Kiinnostava katsaus lautapelien historiaan. Hyvin jäsennelty ja teksti kulki jouhevassa rytmissä.
Ehkä kiinnostavimpia oppimiani juttuja oli, että Käärmeet ja tikapuut on alunperin opetuspeli ja että Kimble on kopio jostain paljon toimivammasta.
Ehkä kiinnostavimpia oppimiani juttuja oli, että Käärmeet ja tikapuut on alunperin opetuspeli ja että Kimble on kopio jostain paljon toimivammasta.
November 5, 2022
Lautapelien historiasta ei ole suomeksi kirjoja kirjoitettu. Aihe on kiinnostava, ovathan lautapelit suosittuja ja edelleen yleistä ajanvietettä. Lisäksi lautapeliovat kaikkea muuta kuin jämähtäneet historiaan; päinvastoin, uusia lautapelejä ilmestyy tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Antiikin tutkija FT Ari Saastamoinen on lähtenyt kartoittamaan lautapelien historiaa, aina aivan historian alkuhämäristä asti. Sumerilaiset kehittivät maailman vanhimman tunnetun lautapelin. Lautoja on säilynyt, sääntöjä ei, mutta British Museumin kuraattori, tohtori Irving Finkel, on onnistunut löytämään pelin säännöt savitaulusta, joka on kirjoitettu pari tuhatta vuotta pelin keksimisen jälkeen. Näyttävä Urin kuninkaallinen peli on jonkinlainen nykyisen backgammonin esiaste. Ei hullumpi juttu ihmiskunnan ensimmäiseksi hittipeliksi!
Saastamoinen esittelee muinaisen Egyptin pelejä, antiikin Kreikan ja Rooman pelikulttuurit ja Intian ja Kiinan suuret kulttuurit. Näin saadaankin ne kolme suurta peliä, joista tämä kirja eniten kertoo: Urin kuninkaallisesta pelistä muotoutuu backgammon, Intiassa guptadynastian aikana (noin vuosina 320–540) keksitään shakin edeltäjä chaturanga ja Kiinassa keksitään jossain kohtaa weiqi eli go. Etenkin chaturangan matka Persian ja islamilaisen maailman kautta Eurooppaan ja meidän tuntemaksemme shakiksi saa kirjassa paljon huomiota. Backgammoniakin sivutaan kirjassa moneen otteeseen ja gon historiankin vaiheita käydään mukavasti läpi.
Ei olekaan ihan liioittelua kutsua tätä kirjaa shakin historiaksi. Shakki on toki eurooppalaisittain merkittävin lautapeli ja ennen kaikkea se peli, jota on tutkittu ja josta on kirjoitettu kaikista eniten. Jossain kohtaa koin kuitenkin puutumusta shakkimestarien elämäkertojen äärellä ja virkistyin aina, kun kirjassa kohdattiin joku muukin peli. Mielenkiintoinen tapaus on esimerkiksi 1500-luvulla Italiassa keksitty gioco dell’oca eli hanhipeli, joka on aivan silkka tuuripeli, mutta jossa on monenlaisia temaattisia elementtejä. Se onkin tietyllä tapaa nykyaikaisten temaattisten lautapelien edeltäjä, vaikka muistuttaakin nykypeleistä lähinnä yksinkertaisimpia lastenpelejä.
Tällaisessa kirjassa ei tietenkään ole mahdollista käsitellä kaikkea. Saastamoinen on tehnyt jonkin verran rajauksia, eikä esimerkiksi puhu korttipeleistä mitään. Monet kiinnostavat pelit ja ilmiöt jäävät myös käsittelyn ulkopuolelle jo lähteiden puuttumisen vuoksi. Lautapelien historiaa ei yksinkertaisesti ole olemassa kattavasti. Muutamia puutoksia jäin kuitenkin hieman ihmettelemään.
Sotapelit jäävät kirjassa hyvin ohimenevälle maininnalle 1970-luvun kohdalla. Tämä on mielestäni melkoinen huti, sillä sotapeligenren hyvin dokumentoitu historia ulottuu 1800-luvulle George Leopold von Reisswitzin kehittämään Krieggspiel-sotapeliin, joka oli Preussin armeijan koulutustyökalu, mutta myös esikuva harrastuksekseen pelaaville. Sotapelien merkitys rauhanomaisemmille lautapeleille on huomattava ja kirjassa sivumennen kuitattu roolipeliharrastuskin on sotapeliharrastajien luomus. Sotapeleistä olisi siis mielestäni ollut syytä kertoa enemmän.
Teoksessa ei mainita sanallakaan 1900-luvun kenties merkittävintä lautapelisuunnittelijaa Sid Sacksonia, joka oli paitsi aikaansa edellä oleva suunnittelijamestari ja maineikkaan Acquire-lautapelin kehittäjä, myös kokosi yhden laajimmista lautapelikokoelmista koskaan. Sacksonin kuollessa kokoelmassa oli arvioiden mukaan yli 18 000 nimikettä.
Kirjassa esitelty kymmenen merkittävän modernin lautapelin luettelo on sinänsä ihan kelpo otos, josta saa ihan hyvän kuvan nykylautapelien mahdollisuuksista. Kirjassa todetaan, että ”[u]udet lautapelit on ollut tapana jakaa kahteen päätyyppiin, amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin”. Jaon taustaa ei erityisemmin avata, eikä sitäkään, miten jako muuttui melko nopeasti oikeastaan täysin merkityksettömäksi. Olisi mielenkiintoista lukea kuvausta, joka avaisi sitä, miksi juuri Saksasta tuli 1990-luvulla lautapelimaailman ydin Euroopassa, mutta se historia on jossain muualla.
Viime vuosien merkittävimmät muutokset lautapelimaailmassa, kuten Kickstarterin kaltaisten joukkorahoitusalustojen nousu keskeiseksi osaksi lautapelien tuotantoa, Saastamoinen ohittaa niin ikään täysin. Ehkä nämä ovat vielä turhan tuoreita kehityskulkuja ollakseen historiaa, mutta isosta muutoksesta on silti kyse.
Saastamoinen kirjoittaa varsin sujuvasti. Lautapelien historia on tyylikäs kirja, se on kovakantinen, painettu laadukkaalle paperille ja kirjassa on mukavasti värikuvia. Teoksessa on runsaat lähdeluettelot ja tarkemmat lähdeviitteet on uteliaampien lukijoiden iloksi saatavilla, mutta kirjattu syrjään alaviitteisiin pois tekstin joukosta. Ratkaisu on järkevä ja tekee kirjan lukemisesta juohevampaa.
Tiukka keskittyminen isoihin kansainvälisiin peliklassikoihin on aivan perusteltua, mutta lukijalle, joka on ensisijaisesti modernien lautapelien ystävä, ratkaisu syö silti hieman kirjan vetovoimaa. Jos ei ole kiinnostunut shakkimestarien elämänvaiheista, kirjan loppupuoli varsinkin lässähtää vähän. Lautapelien historia on kuitenkin aivan pätevä yleisesitys lautapelaamisen varhaishistoriasta ja mukavasti Saastamoinen on pyrkinyt käsittelemään aihetta koko maailman laajuisesti, vaikka ymmärrettävistä syistä pääpaino onkin Euroopan ja Aasian peleissä.
Kaikkiaan Lautapelien historia on siis oikein mainio yleistajuinen esitys lautapelien kehityksestä vuosituhansien aikana. Mikäli lukijan mielenkiinto kohdistuu pääasiassa nykyaikaisten lautapelien kehityskulkuihin eikä vanhoihin klassikoihin ja antiikin aikaan, suosittelen kääntymään saman lähteen äärelle, johon Saastamoinenkin teoksensa tässä osassa nojaa, eli tutustumaan omaan Löydä lautapelit -kirjaani (Avain, 2018). Se ei ole varsinaisesti historiateos, mutta esittelee kuitenkin kehityskulkuja, jotka ovat johtaneet lautapelien nykytilaan.
Antiikin tutkija FT Ari Saastamoinen on lähtenyt kartoittamaan lautapelien historiaa, aina aivan historian alkuhämäristä asti. Sumerilaiset kehittivät maailman vanhimman tunnetun lautapelin. Lautoja on säilynyt, sääntöjä ei, mutta British Museumin kuraattori, tohtori Irving Finkel, on onnistunut löytämään pelin säännöt savitaulusta, joka on kirjoitettu pari tuhatta vuotta pelin keksimisen jälkeen. Näyttävä Urin kuninkaallinen peli on jonkinlainen nykyisen backgammonin esiaste. Ei hullumpi juttu ihmiskunnan ensimmäiseksi hittipeliksi!
Saastamoinen esittelee muinaisen Egyptin pelejä, antiikin Kreikan ja Rooman pelikulttuurit ja Intian ja Kiinan suuret kulttuurit. Näin saadaankin ne kolme suurta peliä, joista tämä kirja eniten kertoo: Urin kuninkaallisesta pelistä muotoutuu backgammon, Intiassa guptadynastian aikana (noin vuosina 320–540) keksitään shakin edeltäjä chaturanga ja Kiinassa keksitään jossain kohtaa weiqi eli go. Etenkin chaturangan matka Persian ja islamilaisen maailman kautta Eurooppaan ja meidän tuntemaksemme shakiksi saa kirjassa paljon huomiota. Backgammoniakin sivutaan kirjassa moneen otteeseen ja gon historiankin vaiheita käydään mukavasti läpi.
Ei olekaan ihan liioittelua kutsua tätä kirjaa shakin historiaksi. Shakki on toki eurooppalaisittain merkittävin lautapeli ja ennen kaikkea se peli, jota on tutkittu ja josta on kirjoitettu kaikista eniten. Jossain kohtaa koin kuitenkin puutumusta shakkimestarien elämäkertojen äärellä ja virkistyin aina, kun kirjassa kohdattiin joku muukin peli. Mielenkiintoinen tapaus on esimerkiksi 1500-luvulla Italiassa keksitty gioco dell’oca eli hanhipeli, joka on aivan silkka tuuripeli, mutta jossa on monenlaisia temaattisia elementtejä. Se onkin tietyllä tapaa nykyaikaisten temaattisten lautapelien edeltäjä, vaikka muistuttaakin nykypeleistä lähinnä yksinkertaisimpia lastenpelejä.
Tällaisessa kirjassa ei tietenkään ole mahdollista käsitellä kaikkea. Saastamoinen on tehnyt jonkin verran rajauksia, eikä esimerkiksi puhu korttipeleistä mitään. Monet kiinnostavat pelit ja ilmiöt jäävät myös käsittelyn ulkopuolelle jo lähteiden puuttumisen vuoksi. Lautapelien historiaa ei yksinkertaisesti ole olemassa kattavasti. Muutamia puutoksia jäin kuitenkin hieman ihmettelemään.
Sotapelit jäävät kirjassa hyvin ohimenevälle maininnalle 1970-luvun kohdalla. Tämä on mielestäni melkoinen huti, sillä sotapeligenren hyvin dokumentoitu historia ulottuu 1800-luvulle George Leopold von Reisswitzin kehittämään Krieggspiel-sotapeliin, joka oli Preussin armeijan koulutustyökalu, mutta myös esikuva harrastuksekseen pelaaville. Sotapelien merkitys rauhanomaisemmille lautapeleille on huomattava ja kirjassa sivumennen kuitattu roolipeliharrastuskin on sotapeliharrastajien luomus. Sotapeleistä olisi siis mielestäni ollut syytä kertoa enemmän.
Teoksessa ei mainita sanallakaan 1900-luvun kenties merkittävintä lautapelisuunnittelijaa Sid Sacksonia, joka oli paitsi aikaansa edellä oleva suunnittelijamestari ja maineikkaan Acquire-lautapelin kehittäjä, myös kokosi yhden laajimmista lautapelikokoelmista koskaan. Sacksonin kuollessa kokoelmassa oli arvioiden mukaan yli 18 000 nimikettä.
Kirjassa esitelty kymmenen merkittävän modernin lautapelin luettelo on sinänsä ihan kelpo otos, josta saa ihan hyvän kuvan nykylautapelien mahdollisuuksista. Kirjassa todetaan, että ”[u]udet lautapelit on ollut tapana jakaa kahteen päätyyppiin, amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin”. Jaon taustaa ei erityisemmin avata, eikä sitäkään, miten jako muuttui melko nopeasti oikeastaan täysin merkityksettömäksi. Olisi mielenkiintoista lukea kuvausta, joka avaisi sitä, miksi juuri Saksasta tuli 1990-luvulla lautapelimaailman ydin Euroopassa, mutta se historia on jossain muualla.
Viime vuosien merkittävimmät muutokset lautapelimaailmassa, kuten Kickstarterin kaltaisten joukkorahoitusalustojen nousu keskeiseksi osaksi lautapelien tuotantoa, Saastamoinen ohittaa niin ikään täysin. Ehkä nämä ovat vielä turhan tuoreita kehityskulkuja ollakseen historiaa, mutta isosta muutoksesta on silti kyse.
Saastamoinen kirjoittaa varsin sujuvasti. Lautapelien historia on tyylikäs kirja, se on kovakantinen, painettu laadukkaalle paperille ja kirjassa on mukavasti värikuvia. Teoksessa on runsaat lähdeluettelot ja tarkemmat lähdeviitteet on uteliaampien lukijoiden iloksi saatavilla, mutta kirjattu syrjään alaviitteisiin pois tekstin joukosta. Ratkaisu on järkevä ja tekee kirjan lukemisesta juohevampaa.
Tiukka keskittyminen isoihin kansainvälisiin peliklassikoihin on aivan perusteltua, mutta lukijalle, joka on ensisijaisesti modernien lautapelien ystävä, ratkaisu syö silti hieman kirjan vetovoimaa. Jos ei ole kiinnostunut shakkimestarien elämänvaiheista, kirjan loppupuoli varsinkin lässähtää vähän. Lautapelien historia on kuitenkin aivan pätevä yleisesitys lautapelaamisen varhaishistoriasta ja mukavasti Saastamoinen on pyrkinyt käsittelemään aihetta koko maailman laajuisesti, vaikka ymmärrettävistä syistä pääpaino onkin Euroopan ja Aasian peleissä.
Kaikkiaan Lautapelien historia on siis oikein mainio yleistajuinen esitys lautapelien kehityksestä vuosituhansien aikana. Mikäli lukijan mielenkiinto kohdistuu pääasiassa nykyaikaisten lautapelien kehityskulkuihin eikä vanhoihin klassikoihin ja antiikin aikaan, suosittelen kääntymään saman lähteen äärelle, johon Saastamoinenkin teoksensa tässä osassa nojaa, eli tutustumaan omaan Löydä lautapelit -kirjaani (Avain, 2018). Se ei ole varsinaisesti historiateos, mutta esittelee kuitenkin kehityskulkuja, jotka ovat johtaneet lautapelien nykytilaan.
January 15, 2023
Hyvin kirjoitettu varhaisempien pelien historiasta ja siitä, minkälaisissa piireissä pelejä on kulloisinakin aikakausina pelattu. Pidin erityisesti ”aikalaiskuvauksista” ja kirjallisuudesta/kirjoituksista otetuista esimerkeistä.
Kirja painottui erityisesti varhaisiin lautapeleihin sekä shakkiin. Shakissa minua kiinnostivatkin enemmän ammattipelaajien värikkäät kohtalot ja keskinäinen kilpailu kuin pelin sääntöjen kehityshistoria. Modernimpia lautapelejä käsiteltiin kirjan loppupuolella ja erityisesti Monopolin syntyhistoriaa käsittelevä lyhyt osio oli kiinnostava. Näistä hieman modernimmista lautapeleistä olisin lukenut mielelläni enemmän, mutta toisaalta teoksen nimikin on Lautapelien historia, joten painotus lienee ollut tarkoituskin olla pelien varhaisemmassa historiassa.
Kirjaa suosittelisin lautapelien (ja erityisesti shakin) varhaishistoriasta kiinnostuneille. Kirjassa käsitellään hiukan myös modernimpia (1950-luvun jälkeen ilmestyneitä) lautapelejä, mutta pelkästään niistä kiinnostunut voi löytää nämä maininnat kirjan loppupuolelta.
Kirja painottui erityisesti varhaisiin lautapeleihin sekä shakkiin. Shakissa minua kiinnostivatkin enemmän ammattipelaajien värikkäät kohtalot ja keskinäinen kilpailu kuin pelin sääntöjen kehityshistoria. Modernimpia lautapelejä käsiteltiin kirjan loppupuolella ja erityisesti Monopolin syntyhistoriaa käsittelevä lyhyt osio oli kiinnostava. Näistä hieman modernimmista lautapeleistä olisin lukenut mielelläni enemmän, mutta toisaalta teoksen nimikin on Lautapelien historia, joten painotus lienee ollut tarkoituskin olla pelien varhaisemmassa historiassa.
Kirjaa suosittelisin lautapelien (ja erityisesti shakin) varhaishistoriasta kiinnostuneille. Kirjassa käsitellään hiukan myös modernimpia (1950-luvun jälkeen ilmestyneitä) lautapelejä, mutta pelkästään niistä kiinnostunut voi löytää nämä maininnat kirjan loppupuolelta.
April 13, 2023
Kirja on poikkeuksellisen miellyttävä ihan jo fyysisenä esineenä, ja sisältökin on mielestäni oikein mielenkiintoinen. Parasta antia ovat lukuisat anekdootit, joista monet ovat satojen vuosien tai jopa parin tuhannen vuoden takaa erilaisista muinaista hoveista. Lautapelien ympärillä taustoitetaan usein sopivasti vähän myös muuta ajankuvaa, joten vaikka kaikki lautapelijutut editoisi pois, jäljelle jäisi silti yleissivistävä vaikkakin todella ohut vihkonen. Kirja painottuu erityisesti shakkiin, backgammoniin, tammeen ja go-peliin sekä näiden esiasteisiin. 2000-luvulla keksityt pelit jäävät korkeintaan maininnan asteelle, mutta kuluvalta vuosituhannelta on nostettu käsittelyyn shakin uusi tuleminen Netflix-sarja Mustan kuningattaren myötä sekä AlphaGo- ja AlphaZero-tekoälyjen murskaava ylivoima go-pelissä.
March 16, 2023
Ihan mielenkiintoinen kokoelma lautapelien historiasta. Kuten muista arvosteluista on käynyt ilmi, tämä kirja oli hyvin shakkipainotteinen, joka tosin itselleni passasi aivan hyvin. Tosin aiempi etäinen mielenkiintoni go/weiqi-peliin syveni kirjan sitä käsittelevää osiota lukiessani, ja muistakin peleistä löytyi mielenkiintoisia havaintoja. Shakkiosiokin oli hyvä, vaikka olen mielestäni jo aika hyvin siihen perehtynyt.
Sisältö oli kuitenkin pitkälti referaattimainen, joka on sinänsä ihan ookoo, mutta olisi siitä kai puoleensa vetävämmänkin kokonaisuuden saanut kirjoitettua. Minua pelit kiinnostavat aika vahvasti, mutta epäilen, että valtaväestön lukijoille lukukokemus voi olla pitkäveteinen. Plussana kuitenkin erittäin kattava viitteiden määrä.
Sisältö oli kuitenkin pitkälti referaattimainen, joka on sinänsä ihan ookoo, mutta olisi siitä kai puoleensa vetävämmänkin kokonaisuuden saanut kirjoitettua. Minua pelit kiinnostavat aika vahvasti, mutta epäilen, että valtaväestön lukijoille lukukokemus voi olla pitkäveteinen. Plussana kuitenkin erittäin kattava viitteiden määrä.
November 30, 2022
Muuten mainiosti kirjoitetun kirjan nimi olisi voinut olla "Tarinoita shakin historiasta", sillä shakki kattaa varmasti yli puolet koko kirjasta. Korkeintaan voi laajentaa abstraktien pelien katsaukseen.
Shakin historia on toki kiinnostavaa, mutta kävi jo puuduttavaksi, ja kirjan pahraaksi anniksi nousikin Aasialaisten pelien, varsinkin gon (josta enimmäkseen käytetään kiinalaista nimeä wéiqí) historia.
Kirjasta puuttuvat kokonaan kaikki laudattomat pelit, kuten korttipelit, dominot, mahjongg ja modernit pelit harpotaan harpilla.
Mutta edelleen, kirja on kyllä aivan mainio kirja shakkimaallikolle.
Shakin historia on toki kiinnostavaa, mutta kävi jo puuduttavaksi, ja kirjan pahraaksi anniksi nousikin Aasialaisten pelien, varsinkin gon (josta enimmäkseen käytetään kiinalaista nimeä wéiqí) historia.
Kirjasta puuttuvat kokonaan kaikki laudattomat pelit, kuten korttipelit, dominot, mahjongg ja modernit pelit harpotaan harpilla.
Mutta edelleen, kirja on kyllä aivan mainio kirja shakkimaallikolle.
January 1, 2023
Mukana oli kiinnostavaa tietoa esim. antiikin ajan lautapelikulttuurista sekä go:n/weiqin, tammen ja backgammonin historiasta. Shakin historiaan käytetään hyvin paljon sivuja, joka on sekin pääasiassa kiinnostavaa mutta voi ajoittain puuduttaa. Shakin erityishuomiointi ja abstrakteihin strategiapeleihin keskittyminen on perusteltua, mutta nykyaikaisten lautapelien harrastajaa voi harmittaa tehdyt rajaukset, kuten korttipelien rajaaminen pois ja ylipäätään 1900-luvun viimeisten vuosikymmenten ja 2000-luvun lautapelikulttuurin ilmiöiden kuittaaminen melko lyhyesti. Mikäli nämä rajoitukset hyväksyy, kirja on viihdyttävä ja eloisa historiateos.
February 6, 2023
Perusteellinen selvitys lautapelien historiasta. Yllättäen muinaiset pelit ja kaukaiset vuosisadat olivat kaikkein mielenkiintoisinta antia ja nykypäivää lähestyessä alkoi puuduttaa. Kirja käsittelee pääasiassa shakkia, backgammonia, tammea ja muita klassisia lautapelejä. Temaattisia moderneja lautapelejä sivutaan lopussa lyhyesti ja tylsästi.
July 17, 2023
Ehkä 80% shakin ja go:n historiaa, mutta tavallaan ymmärrettävää koska ne olivat niin suuria ilmiöitä (ja ovat edelleen jossain määrin). Naisten osuus kuitattiin muutamalla lauseella, mutta olisi ollut ehkä kiva kuulla myös siitä että minkä takia nämä pelit ovat aina olleet miesvaltaisia (naisten rooli yhteiskunnassa tms.)
December 6, 2022
Kirja keskittyi paljolti Shakin historiaa, ja olisinkin kaivannut monipuolisempaa tietoutta myös muista lautapeleistä.
Displaying 1 - 10 of 10 reviews