Kansainväliseen menestykseen kohonneen Elina Backmanin kolmas romaani on vastustamaton yhdistelmä perinteistä dekkaria ja psykologista trilleriä.
Vuonna 1998 Lapin erämaasta löytyi nuoren naisen ruumis. Tapaus ei koskaan selvinnyt, ja nyt uhrin sisko pyytää Saana Havasta apuun. Saana epäröi, mutta päättää lähteä Inariin jatkamaan siitä, mihin paikallinen poliisi aikoinaan jäi. Samalla Saana voi tavata pohjoisessa asuvaa isäänsä. Kaamos lähestyy, ja sen turvin murhaaja yrittää jälleen kätkeytyä pimeään. Kuka on kantanut salaisuuksia kaikki nämä vuodet?
Havas-sarjan odotettu kolmas osa on koukuttava dekkari vaietuista salaisuuksista, rakkaudesta ja luonnosta, joka mykkänä todistaa kaiken.
En yleensä tykkää näin hidastempoisista jännäreistä, mutta tähän kirjaan hitaampi vauhti sopi hyvin. Pidin Lapin tunnelmasta ja kirjassa oli kiinnostavia hahmoja, erityisesti Myskin hahmo oli jotenkin symppis. Arvasin syyllisen nopeasti, joten se vähän vei fiilistä. Hyvä dekkari kuitenkin!
Elina Backmanin Saana Havas -sarja senkun paranee jokaisen osan myötä! "Ennen kuin tulee pimeää" on upea luonnehdinta ihmiselon pimeämmästä puolesta. Tässä kuvaillaan tapahtuneen henkirikoksen lisäksi monia vaikeita asioita; mielenterveysongelmista aina itsemurhaan saakka.
Kirjan juoni on otteessaan pitävä ja jopa hetken ajan jäin kyseenalaistamaan omia ensipäätelmiäni. Pidin erityisesti siitä, että "toisen kertojan", eli Hetan, luotettavuutta lukijan täytyi miettiä itsenäisesti.
Koukutuin vanhan murhajutun tonkimiseen Inarin perukoilla yllättävän paljon. Rikospodin valmistelu toimi hyvin "tekosyynä" kysellä tapauksesta. Ainoastaan Saanan suhde Janiin oli vähän kömpelön oloista juoniainesta.
Hyvä kirjasarja ollut, helposti ja nopeasti luettavaa. Aika ennalta-arvattava loppu oli tässä viimeisimmässä. Kaipaisin ehkä enemmän motiivien aukaisuja siellä, ettei vaan jäisi pelkän ratkaisun löytymiseen ja se siitä. Tästä syystä hiukan alempi tähtiluokitus. Mutta hyvä kirja muuten.
Seuraava osa Saana Havas sarjassa. Tällä kertaa Saana matkustaa Lappiin. Hänen esimiehensä ystävän sisko on tapettu vuosia sitten, ja tämä pyytää Saanaa selvittämään asiaa. Saana samalla haluaa tavata isäänsä, jonka kanssa yhteydet ovat olleet jo vuosia aika vähäisiä. Kun Saana pääsee paikkakunnalle, osoittautuu, että vain hiukan aikaisemmin on kadonnut toinen tyttö, saman ikäinen ja jopa aika saman näköinen kuin vuosia sitten kadonnut ja kuolleena löytynyt nuori nainen. Onko asioilla yhteyttä? Kun jälkimmäinenkin tyttö löytyy kuolleena ja kuolemaan liittyy samoja piirteitä kuin aikaisemmin, vaikuttaa ilmeiseltä, että kyseessä on jonkinlainen sarjamurhaaja. Vaikuttaa myös selvältä, että ihmiset eivät kerro kaikkea mitä tietävät. Saanan poikaystävä Jan matkustaa myös paikkakunnalle selvittämään murhia. Kirja etenee aika verkkaisesti ja sen teksti on hyvin kirjoitettua, maalailevaa ja helposti luettavaa/kuunneltavaa. Hitaus ei kiusannut tässä kirjassa lainkaan, siinä määrin kiinnostavia henkilöhahmoja riitti. Itse aloin epäillä syyllistä kohtalaisen ajoissa, mutta varma syyllisestä ei voinut olla, sillä useampia vaihtoehtoisia mahdollisuuksia kyllä oli. Kirja oli pätevä jatko-osa, joka oli automatkoilla kiinnostavaa kuunneltavaa. Hiukan jäi lopussa kiusaamaan, että Saanan keskusteluja isänsä kanssa ei sitten sen selvemmin tuotu esiin, muutenkin loppu oli kaiken sen rauhallisen etenemisen jälkeen aika töksähtävän nopea ja ihan kaikki ei oikein selvinnyt. Näyttelijän kuoleman kunnollinen motiivi mm. jäi aika auki.
Mukavan hidastempoinen kirja, asioita tapahtui verkkaisesti ja välillä oli ihan muutakin. Ihmisistä paljastuu pikkuhiljaa muutakin kuin ensitapaamisen jättämä vaikutelma. Esimerkiksi Myskistä tuli lemppari, jotenkin ihana hahmo!
En kyllä ymmärrä sitä kaamoksella ja pimeällä säikyttelyä. Pohjoisessa se on osa elämää, ei mikään katastrofi jolta täytyy paeta äkkiä muualle. Siinä mielessä en ymmärrä miksi kirjassa nimestä lähtien kammoksutaan pimeää niin hirveästi. Eihän syksyinen ja kylmä Lappi varmaan mikään houkutus ole, mutta sielläkin on elämää ja ihmisiä ja arkea. Kammotusaiheita ja jännitystä olisi ollut ilman silläkin mässäilyä. Siitä lähti puolikas tähti. Edellisissä osissa jatkuneesta jotenkin kankeasta dialogista toinen. Mutta tarina oli hyvä, ja ehkä olen vaan niin huono dekkari, etten arvannut loppuratkaisua ennen kuin se tuotiin kirjaimellisesti nenän eteen että tässä, katso!
Bambi oli myös yllätys. Tosin toi mieleen vähän Anni Kytömäen Kivitaskun, jossa oli samanlainen kuvio. Mutta ehkä sitä ei voi pitää kovin suurena vikana, se oli kuitenkin hieno yllätyskäänne, vaikka paljastuikin lopulta hyvin alleviivatusti.
Sarjan kolmas osa oli minulle melkoinen pettymys. Kirja tuntui kiirehdityltä ja huolimattomasti editoidulta. Perusidea ja -juoni ei niinkään ole mielestäni ongelma, vaikka niissäkin on kehittämisen paikkoja, joiden luulisi nousseen esille koelukijoiden palautteessa. Ihmettelen moista, koska sarjalla on ollut sen verran nostetta, että resursseja olisi luullut olleen tarjolla. Siksi epäilenkin, että kirjan julkaisua on kiirehditty, jotta se ajoittuisi loppuvuoteen, kuten kirjan tapahtumat. Lyhenevä päivä, kaamos ja pimenevät illat ovat kirjassa niin keskeisessä osassa. Viimeistelemättömyys näkyy piste- ja pilkkuvirheissä, väärän kokoisissa alkukirjaimissa ja kököissä lauseissa.
Jos teoriani pitää paikkaansa, ja kirjan julkaisua hoputettiin vuodenajan vuoksi (ja miksei myös joululahjamyyntien), se on kyllä harmi. Itse luin kirjan valoisana toukokuuna, eikä tunnelmaa syönyt väärä vuodenaika vaan selvät merkit siitä, ettei kirjan viimeistelyyn ole panostettu. Luen varmaan seuraavankin osan, jos sellainen tulee, koska minulla on paljon aikaa. En kuitenkaan ihmettele, jos sellaista ei koskaan tule. Sen verran kehnosti tämä osa aikaisempiin vertautuu.
Tykkäsin kovasti tästä kuten kahdesta aiemminkin ilmestyneestä Backmanin kirjasta. On hämmästyttävää, kuinka taitavasti kirjailija vaihtaa miljöönsä Hartolasta ja Lammassaaresta Ivaloon ja Inariin, jossa päähenkilöpari Saana ja Jan tällä kertaa selvittävät murhattujen tyttöjen arvoitusta. Miljöökuvaus olikin kirjan parasta antia, ja kirjan hidas, viipyilevä tempo sopi Lappiin. Pidin myös tarinan hahmoista, mutta juoni jätti vähän toivomisen varaa, sillä arvailin syyllistä jo ennakkoon ja toisaalta loppuratkaisut tulivat vähän töksähtämällä. Toki kunnon dekkarin tavoin tätäkin lukiessa lukija ehtii arvailla vuoron perään lähes jokaista syylliseksi, mielenkiinto säilyi viimeisille sivuille asti.
Elina Backmanin uusin dekkari Ennen kuin tulee pimeää sijoittui lokakuiseen Inariin. Saana Havas sai mielenkiintoisen podcast-juttuidean vanhasta murhasta, joka oli jäänyt ratkaisemattomana poliisien arkistoon. Kyseisen uhrin sisko halusi, että hänen pikkusiskoaan ei unohdettaisi. Siispä Saana pakkasi tavaransa, ja matkasi ensin isänsä luokse Enontekijälle ja sieltä Inariin. Yksin asuminen mökissä, minkä lähellä ei ollut muita asujia, ei pelottanut Saanaa, vaikka hän oli varma, että joku liikuskeli lähistöllä.
Lapin luonto loi mystisen ilmapiirin Elina Backmanin dekkarille Ennen kuin tulee pimeää. Suosittelen nojatuolimatkailua Inariin tämän kirjan parissa.
Pidän Elina Backmanin trillereissä erityisesti siitä, että mukana on aina myös erilaisia ihmissuhdekiemuroita. Olen nimittäin sitä mieltä, että vaikka kyseessä on jännitysromaani, ja setvitään rikoksia, ei tämän tarvitse tarkoittaa ainoastaan ”veriroiskeita ja ruumiiden laskentaa”. Välillä huulille voi nousta myös hymy, tai vatsan pohjaa kutkuttaa vaikkapa romanssi.
Mitä lämpimin suositus siis kaikille, jotka nauttivat jännityksensä mieluiten ihmissuhdetwistillä. Mainio trilleri jälleen kerran 🤩
Kirjassa oli jälleen hyvin rakennettu, kiinnostava juoni. Ehkä tapahtumien sijoittuminen pohjoiseen ja tietynlainen ilmapiiri vaikutti osittain siihen, että minulle tuli vahvasti mieleen Saija Kuuselan Nea Guttorm -sarja. Sanna Majuri myös lukee molemmat sarjat.
Saanan tutkimusten tiivistäminen olisi tehnyt kirjalle hyvää, ja silti tunnelman luomiseen olisi jäänyt riittävästi tilaa. Se, että pohjoisen elämäntyyli on verkkaisempaa kuin ruuhka-Suomessa, ei tarkoita sitä, että jännityskirjan tahtia pitää suhteessa hidastaa. Hyvä esimerkki tästä on tv-sarja Poromafia
True crime -podcasteja tekevä Saana Havas ottaa toimeksiannon helsinkiläiseltä naiselta, jonka sisaren yli 20 vuotta aikaisemmin tapahtunut murha oli jäänyt selvittämättä. Saana matkustaa Inariin ja romaanissa kuvataankin hyvin pohjoisia lakeuksia ja välimatkoja sekä hitaasti kaamokseen laskeutuvaa yhteisöä. Kun paikallinen teinityttö katoaa ja löytyy murhattuna, matkustaa paikallista, vähän turhankin rauhallista poliisia avustamaan myös poikaystävä Jan KRP:stä.
Ho scelto questo libro perché è ambientato nella Lapponia finlandese e l'ho iniziato senza troppe aspettative per via delle recensioni che avevo letto. Invece è stata una bellissima sorpresa, non mi ha delusa fino alla fine! Le descrizioni dell'autunno artico sono bellissime e per quanto riguarda l'aspetto thriller devo dire che la "suspense" mi ha tenuta incollata alle pagine che sono davvero volate!
En tiennyt ennen lukemaan alkamista, että aloittaisin sarjan kolmannesta osasta. Kirja toimi hyvin itsenäisenä tarinana. Luen dekkareita harvoin, vaikka kuuntelenkin paria sarjaa uskollisesti äänikirjana. Tämä dekkari antoi kuitenkin kyytiä lukujumilleni, se tuli luettua alusta loppuun alle vuorokaudessa!
Suomen Lappiin sijoittuva dekkari, jossa on ripaus Twin Peaksia. Tällä polulla olisi voinut astua suonsilmään, mutta Elina Backman vältti ne onnistuneesti. Juoni kantaa hyvin ja syyllinen on sittenkin yllätys. Lisämausteina aisteihin välittyy Lapin loppusyksy ja alkavava talvi sekä korviin kantautuu jostain hiljaista ja hidasta Twin Peaks -musiikkia. Tykkäsin ja siksi viisi tähteä.
Jännitin läpi kirjan sen painostavassa tunnelmassa, enkä osannut arvata murhaajaa kuin vasta hyvin lopussa. Pohjoinen ja luonto ovat kiehtovasti kuvattu ja sopivat tapahtumien näyttämöksi oivallisesti. Omassa lajissaan varsin kelvollinen opus. Kerronnan tyyli on kuitenkin jollain tapaa liian lakoninen omaan makuuni enkä muutenkaan syty dekkareista ja siksi en pääse kolmea tähteä pidemmälle.
Aijai, Lappiin sijoittuva dekkari, I'm in! Nappasin tämän kirjastosta enkä edes tiennyt että kysessä on sarja, mutta nyt myös aiemmat osat on laitettu listalle. Tämä oli tosi tunnelmallinen ja pidin siitä että jännitys alkoi kasvaa jo noin 1/3 kohdalta eteenpäin, eikä vain muutamassa vikassa luvussa. Arvasin loppuratkaisun osittain, mutta se ei haitannut lukukokemusta
Olipa hyvä dekkari, vei mukanaan suht alusta asti. Ei haitannut vaikka olisi pitänyt lukea edelliset kirjat ensin. Murhaajan henkilöllisyys ja toisen tyypin myös oli salassa ihan loppuun asti. Ehkä olisi motiiveja voinut avata enemmän, mutta ei jääny haittaamaan
Tämä Lappiin sijoittuva dekkari on mielestäni parempi kuin Elina Backmanin edellinen. Tässä oli huikeat maisemat ja tapahtumat eivät liikaa keskittyneet Saanaan itseensä. Minusta tarina oli hienosti rakennettu ja sivuhenkilönä Myski oli aivan upea tyyppi. Myskin tarinalle toivoisin jatkoa!
Tämähän oli parempi kuin edelliset. Kehitys on siis oikeansuuntainen. Toisaalta, ihan pakko sanoa, että sitä toiseltiin ennen kirjan puoliväliä ihan liikaa. Nimittäin sitä, että kohta tulee pimeää. Ihan liikaa.
Backmanin dekkarit ovat periaatteessa ihan vetäviä ja toimivia, mutta aavistuksen runollinen tyyli ärsyttää välillä - ”mentäis jo eteenpäin”. Kaipaan dekkarilta tiukkaa rytmiä ja näissä jäädään välillä junnaamaan, joskus itsestään selvien asioiden toteamiseen (dialogi), joskus ihan vain kuvailuun.
2,5⭐️ jätti kyllä vähän liikaa kysymyksiä avoimeksi. Murhaajan motiivi teoilleen??? Mietin että onko kirjailijalle tullut vähän kiire kirjan viimeistelyssä? Taitaa nyt jäädä itselle sarjan viimeiseksi lukukokemukseksi.
Ivalossa, Inarissa. Kirja aika pitkä, ja alkuun ihmettelinkin hidasta ja yksityiskohtaista kerrontaa (esim. hammashoitolakäynti), mutta myöhemmin ei haitannut. Ihan hyvä. Pohjoinen lukuhaaste: 17 (Kirjan kannessa on revontulet)
Pidin tästä. Tapahtumapaikkana Lappi oli kiehtova ja tunnelmallinen ja verkkainen kerronta sopi tähän hyvin. Tyhjäkäyntiä ei kuitenkaan ollut. Hyvä perusdekkari!