Aikamme tunnetuin suomalaisfilosofi avaa valtavan suosion saaneiden luentojensa teemoja, omaelämäkerrallisella otteella vahvistettuna.
Tämä kirja Esa Saarisen filosofiasta on ylistys vapaudelle, rakkaudelle ja ajattelun ajattelulle. Se on ylistys inhimillisyydelle. ”Eräänlaisessa omaelämänkerrassa” Esa kuvaa, miten tavallisuudessa on räjähdysvoimaa, tosikkokin voi löytää huumorin ja ihmisen oma ylärekisterin ajattelu kirkastuu, kun mahdollisuudelle antaa mahdollisuuden. Henki syttyy, kun alkaa ajatella, mitä oikeastaan ajattelee. Sillä meissä on enemmän hyvää kuin mitä päälle näkyy. Muutos on mahdollinen. Kirjassaan Esa Saarinen tarkastelee omaa ”kompuroivaa persoonakehitystään” ja elämänsä säkenöiviä vaikuttajahahmoja hyväntuulisen huvittuneesti ja elävän railakkaasti. Mikä tapahtui Hyvinkäällä, yliopistolla tai Albertinkadun saunassa, koskettaa yleispuhuttelevasti. Kuten valtavan somesuosion saaneissa luennoissaan oman aikakautemme tunnetuin suomalaisfilosofi puhuu sydämestä sydämeen ja jokaiselle. Tarjolla on välähdyksiä filosofian ydinhahmoihin Sokrateesta Sartreen ilman yliopistollista vieraskieltä ja ilman älystelyä viisauksilla. Ajattelu muuttuu osaksi elettyä elämää ja mahdollisuudeksi kaikille meistä.Kyseessä on kolmiosaiseksi suunnitellun kokonaisuuden avaus.
Kirja käynnistää uusia ajatusprosesseja kuin huomaamatta ja ne yllättävät iloisesti. Hivenen huolestuneesti tulee myös pohtineeksi olisinko törmännyt tähän ajatukseen ilman tämän kirjan tarjoamaa elämystä.
Kuuntelin kirjan seikkaillessani rakkaassa kotimetsässäni puolukoita metsästäen ja korvissa pauhasi E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta ja ajattelun ajattelusta. Päässä tuulevista ajatuksista poimin tähän arvosteluun yhden paremman elämän ja eräilyn ytimestä: ”Mestari ei kerää mitään itseään varten vaan toisille ja silti hänellä on yllinkyllin.”
Vain Esa Saarinen voi kirjoittaa tämänkaltaisen kirjan. Uskomaton teos täynnä abstraktia filosofiaa ja käytännön läheistä pohdintaa elämästä ja loputtoman naivistista kuvausta rakkaudesta niin puolisoansa, Queen Pipsaansa kohtaan kuin yleiselläkin tasolla. Jos jokin on ilmeistä, kirjan kautta näkyy Saarisen loputon usko ihmisiin, ihmisyyteen ja hyvään. Se tulee explisiittisesti esiin tekstissä ja implisiittisesti aivan läpi koko teoksen. Dystopioiden ja harmauden aikakautena on kuin sielunmessua kokisi, kun lukee tätä Esa Saarisen teosta. Teos on jopa niin äärimmäisen hyvyyteen ja rakkauteen painottuva, että rakkaus on aidosti verbi ja siksi monelle lukijalle iso haaste. Teos on myös persoonallisin elämänkerrallinen teos, joita olen koskaan lukenut. Kauneinta on kirjailijan kiitollisuus elämästä, jossa tunnistaa oman vajavaisuutensa ja samalla silti terveen ylpeytensä omaansa kohtaan.
Paikoin hieman korkealentoinen (ylärekisteri mainittiin monen monta kertaa) mutta silti - tai juuri siksi - ajatuksia herättävä, koskettavakin. Enemmän elämänkerrallinen ja henkilökohtainen kuin yleisfilosofinen. Tutustutti ja toi päähenkilön lähelle lukijaa, mutta sai ajatukset virtaamaan siihen malliin että piti palata ajatusten harhapoluilta tavallista useammin takaisin.
E. Saarinen kertoo omaelämäkerrallisesti kohtauksittain ehkä hieman lepattavalla tavalla. Luulen, että pidin tästä enemmän äänikirjana kuin olisin pitänyt luetussa muodossa. E. Saarisen tapa lukea oli omintakeinen ja aluksi vaikea, mutta oikeastaan lähes tuudittava, kun siihen tottui. Saipa se minut liikuttumaankin parissa kohtaa (liikutuksen kun kuuli kertojankin äänessä).
En ole Saarisen pumpulikäsitteiden fani, mutta kirjassa pidin erityisesti rohkaisusta pysähtyä miettimään sitä, mitä sitä tulee ajateltua, kun sitä tarkemmin ajattelee. Myös kuvaukset ja pohdinta siitä, miten ja minkä kautta oma ajattelu voi perustavallakin tavalla muuttua olivat elähdyttäviä.
Ottaisin tämän äänikirjan (ja E. Saarisen) mukaan pitkille kävelyretkille ja bussimatkoille.
Eilen illalla kauhistellen katselin USA vaalien tuloksia, ja kun en enää sitä sietänyt, menin turvapaikkaani - eli lukemaan - ja otin E. Saarisen kirjan käteen ja luin sen loppuun. Olen lukenut sitä leppoisaan tahtiin kesän jälkeen, sillä halusin nauttia siitä pieninä palasina, johon se sopiikin oikein hyvin.
Kirjasta minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Ehkä muumipilvet mainitaan hieman liian usein, mutta sehän vain itseäni riemastutti koska joka kerta kun sanan luin, muistin upean Suomalaisen sanonnan "ei taida olla kaverilla kaikki muumit laaksossa!" 😊
Tarja Roinilan sanoja (joita en tuntenut ennen tämän kirjan lukemista) lainatakseni, voisin tiivistää lukukokemukseni aika samoin sanoin:
"On arvoituksellista, kuinka tuttujen ajatuksien laiskoksista paljastuu jotakin ennen kuulematonta."
Kirja sai minut ajattelemaan ajattelua ja rakentamaan uusia ajatusten hiekkalinnoja.
Pikkuisen harmittaa että kirja loppui, mutta sitten muistin että onhan Esalla muitakin kirjoja! Ja vieläpä pari tätä samaa sarjaa! Jee!
Kuuntelin tän Esan lukemana ja se oli ihanaa. Aluksi fiilis oli vähän, että rakastan kyllä Esa Saarista, mutta tätä kirjaa ei ehkä olis tarvittu. Hänen ja Pipsan suhde on goals, mutta menee paikoin vähän överiksi tämä kirja.
Mutta yllättäen kirja alkoi kasvaa loppua kohden. Oli oikeasti kiinnostavaa kuulla paloja Saarisen elämästä, ja erityisesti kohta äidin kuolemasta oli tosi koskettava, melkein tuli itku ja se kuului myös Saarisen äänessä.
Lopussa tarinat vaan paranee, ja esim. se puukotusjuttu oli ihan järkyttävä mutta kiinnostava. Ja se, miten sotaveteraanit on kehuneet Saarista ja miten he liikuttuivat hänen puheestaan, oli oikeasti tosi koskettavaa.
Nostalginen trippi Otaniemen A-saliin niin moniin iltapäiviin ja iltoihin, joina E. Saarinen valaisi salin opiskelijoiden ajattelua ja mieliä. Havahduin myös siihen, miten paljon ko. heppu on myös omaan ajatteluuni vaikuttanut kriittisillä hetkillä.
Melko sekavaa ajatuksenvirtaa, mutta kyllä sieltä muutama ajatuksia herättelevä lause osui kohdallekin. Ihmisten hyvyys, ja ajatus eleettömästä mestaruudesta ainakin.
”Kirjaa ei tarvitse lukea, jotta siitä voi nauttia.”
Suurella riemulla luin Esa Saarisen ajatuksia ajattelun ajattelusta, vaikka välillä mietin voiko tämä olla suomen kieltä lainkaan. Niin värikkään runsasta tykitystä teksti oli, että lukijan pitää todellakin skarpata matkassa mukana pysyäkseen.
”Ei sille ole mitään ylärajaa, Marimekon pelastaja Kirsti Paakkanen kerran sanoi, kuinka pieleen voidaan asioista ajatella. Ajattelun ajatusharhojen ytimessä on sisäisen tuomioistuimen fake news oikeus, joka sylkee totuudesta valhetta pidättemättömästi. Pienet öykkärit sisällämme touhuavat törkeyksiään huijaamalla elämältä lisää lainaa itsekkään oikeutuksella.”
Kirja on jonkinlainen esseeteos Saarisen elämästä, jossa hän välillä käyttää minä-pronominia ja välillä viittaa itseensä E. Saarisena tai milloin minäkin älykkönä tai suurena ajattelijana. Pipsastakin puhutaan välillä Pipsana, välillä puhutellaan sinuna.
”Sekin taisi olla Pipsa-virittynyt pointti. Jatkuvasti jo silloin nostit esiin »näkymättömän työn tekijät». Painotit niitä huomaamattomia hahmoja taustalla, jotka kantavat vastuunsa kunnialla, voivat vähätellä suurtekojaan koska ymmärtävät sydänverisesti, että kaikki onnistuminen vaatii niin monia ja vain harvoille pedataan se näkyvin paikka.”
Tiesin Saarisen entuudestaan, tottakai, mutta lähinnä ulkonäöltä ja Pipsa-vaimostakin. Hänen työhönsä ja ajatteluunsa en lähemmin ollut aiemmin tutustunut. Nyt harmittaa, etten ole koskaan osallistunut hänen ilmeisen hurmioksellisille luennoilleen! Nyt taitaa olla jo myöhäistä, suuri filosofi on eläköitynyt.
”Kukaan ei voi hengittää kenenkään muun puolesta, mutta ajattelun osalta hetken jo luultiin, että keissi voitaisiin ulkoistaa. Ja parantaa omaa elämää parantamatta sitä itse. Jokainen joutuu jatkossakin, tulkitsen, edelleen ja ikuisesti päättämään, mihin uskoo ja mitä painottaa, mitä päättää ja mihin valheisiin suostuu mukaan, vaikka kaikki maailman tieto olisi saatavilla miten nopeasti, laajasti ja kattavasti. Tulkinnan, soveltamisen, punninnan pakko ei poistu.”
Väkevää runsasta tekstiä. Oikein hengästytti lukea. Matemaatikkona olisin kaivannut järjestystä ja logiikkaa, mutta pitäähän filosofitohtori päästää valloilleen. Filosofinen ajattelu ei ole tuttua, vaikka filosofian maisteri olenkin.
“Mitä enemmän ihmisellä on hyviä kirjoja, sitä enemmän hänellä voi olla niitä lisää.”
Vähän omakehu haiskahti, mutta kukapa se kissanhännän nostaa ellei kissa itse. Ja hieman liian monta kertaa mainittiin muumipilvi. Yhden kerran kuulostaa hauskalta, kymmenettä kertaa lähestyttäessä jo tympii.
”Käsitin kai jollakin tasolla, siitä tietenkään välittämättä, että rakastunut on sikäli rampa, ettei voi kuvitella kenenkään kokeneen mitään niin ihmeellistä, sydänjylisyttävä, mitä niin ylimaallista, hekumallista ja pakahduttavan ihanaa, kuin on yhtyminen sinuun, sinä jumalten kaksossisar ja viisausseksikkyys suurin.”
Täytyy vaan todeta, että älykköjä ei maailmassa ole liikaa. Ja hienoa, että meillä on E. Saarinen.
”Ihanteet ovat ihania, mutta joka aamu on jokaisella edessään ainakin yhdet kakat. Päivä todellista elämää.”
Kirjassa kerrottiin Esan lapsuudesta, miten se on ollut hyvää ja onnellista aikaa Hyvinkäällä. Miten hän jo lukioaikana poikaporukassa kiinnostui filosofista kirjoista ja kuinka kirjoja tilattiin ulkomailta. Sama hyvä henki jatkui yliopistossa ja Esa pääsi heti mukaan maineikkaitten tutkijoiden ja opettajien projekteihin sekä luennoimaan peruskursseja. Kirjassa kerrotaan kauniisti ihastumisestaan ja rakastumisesta tulevaan vaimoonsa Pipsaan. Ajattelusta kerrotaan, ajattelun ajattelua harjoitetaan kauniissa ympäristössä mm. suosituissa Pafos-seminaareissa. Ajatusten harjoittelua tehdään pystysyötöillä. Ajattelussa käytetään ylärekisteriä. Ajattelun taitoa harjoitellaan. Esa on ehtinyt paljon ja ollut mukana tieteessä ja kulttuurissa. Sellainen moniosaaja. Hän haluaa on kuin poptähti, jota ihaillaan. Hänestä käytettiin punktohtori nimeä 80-luvulta alkaen. Hän eläköityi Aalto-yliopistosta professorin virasta äskettäin, ja oli sitä ennen pitänyt suosittuja luentoja, joita löytyy edelleen YouTubesta. Kirjaa on vaikea lukea, kun se hyppii sinne tänne. Rakkaus on tärkeä kirjan mukaan. Kirja antaa paljon sisältöjä pohdittavaksi.
Luin tämän joululomalla saatuani sen lahjaksi isältäni. Syksy oli täynnä kognitiivista rasitetta, määräaikoja ja liian tiukkoja aikatauluja, joten rakkauspöhnäisen filosofin elämäniloinen tuulahdus oli aluksi jopa luontaantyötävä.
Kirjan punaistalankaa on vaikea seurata tai sitä ei välttämättä aina ole, ajassa hypitään, aiheet vaihtuvat niin nopeasti että ei tiedä miten superorgasmi liittyykään mihinkään. Mutta silti perusidea siitä miten voi ajatella ajattelemista onnistuu, koska kirja muistuttaa ajattelua kaikessa poukkoilemisessaan.
Huomasin jääväni pohtimaan s. 88 listaa, joista voidaan mainita muutama: 1. Kun ei ajattele tarkemmin, oma ajattelu tuntuu pääosin riittävältä erityisesti koskien elämän laajoja linjoja; 2. Tarkempi ajattelu vaatii vaivaa, mutta kun hyödyt jäävät auki, vaiva ei tunnu vaivan arvoiselta, olivat arvot muutoin mitä vain;.
Pipsa ylistystä oli paljon ja pohdin useasti miten Saarinen pääsee oikeuksiinsa paremmin puhujana, mutta sain uusia ajatuksia, ajattelin uudella tavalla, enkä vain kuluttanut filosofiaa viihteenä, joten pakko tästä on pitää!
Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -luentoja kuunnelleena ja niistä pitäneenä kohdistin kirjaan ainakin jonkunlaisia odotuksia. Aluksi takeltelin ennen kaikkea siinä, että Saarisen kirjallinen tyyli tuntui erottuvan puhutuista luennoista, eikä niin hyvällä tavalla - en aina päässyt oikein sisään erinäisiin sanakikkailuihin ja ne tuntuivat rasittavilta. Mitä pidemmälle luin, sitä paremmin tyyliin kuitenkin totuin. (Siltikin esimerkiksi kirjan loppumetreillä vastaan tuleva sivun mittainen virke menee kuitenkin vaan, noh, överiksi.)
Jos jätetään muoto sikseen ja keskitytään sisältöön, sen puolesta kirja on inspiroivaa elämää eläneen filosofin hieman hajanaisehko omaelämäkerta, jossa kuitenkin on paljon - E. Saarista lainaten -inhimillistä lämpöä. Herätti myös kiinnostusta Saarisen aiempaan tuotantoon - ehkä annan sille mahdollisuuden seuraavaksi.
Mietin, että mihin kategoriaan asettaisin tämän kirjan. Toki kyse on omaelämänkerrasta, mutta myös paljon muustakin. Lukijalle kirja ei ole mitenkään helppo pala ja ärsyttävyyteen asti sitä löysi itsensä toistamassa ääneen lauseita - parhaimmillaan puolentoista sivun mittaista ajatusjuoksua ja rakkaudentunnustusta elämän naiselle ilman pisteen pistettä. Sinänsä tervetullutta joutua pakottamaan itsensä keskittymään ja oikeasti pohtimaan mitä tekstissä tarkoitetaan. Välillä sain ahaa-elämyksiä, välillä luulin ymmärtäväni, mutta en ehkä ihan kuitenkaan ymmärtänyt ja välillä putosin muumipilven reunalta ihan joihinkin muihin ajatushattaroihin, eli luovutin. Kirja ei ole mitenkään ideaali iltalukemistoon, tai ainakaan itselleni. Sen verran tuskaisen hitaasti kirja eteni.
The author is a famous philosopher, lecturer and even celebrity in Finland. Quite confusing book, but also kind of expected from the author. Mix of autobiography, memoirs, love story, wisdom of life, tiresome babbling, great insights. Half of the book was interesting, the other half I just wanted to browse quickly. My intention is to watch his popular systems thinking -lectures (systeemiajattelu) from Youtube - hopefully it's better.
Arvio nyt lähinnä parunkytä sivun perusteella, mutta varsin pätevältä vaikutti! Kaiken kirjoitetun suhdetta kokonaisuuteen ei toisinaan ymmärrä,mutta tekstin tarkoituskin näyttää olevan virrata. Sen luokan tavaraa, että ajatuksia piti ottaa kuvina talteen jo muutamankymmenen sivun pätkältä useampia:) Yksi kantava ajatus vaikuttaa olevan, että filosofia voi ja sen tulee liittyä tavalliseen, ajalliseen elämään.
Kuuntelin kirjan. Esa Saarinen lukee itse ja ehkä siksi kirjasta tulee fiilis, että eihän tämä nyt oikeastaan mikään kokonaisuus ole vaan enemmänkin Esan tajunnanvirtaa. Tai sitten en vaan itse rakennetta ja juonta tajunnut. Monia hyviä kohtia ja stooreja. Ja niiden vastapainona sitten vaiheet, joissa tipahdin täysin.
Mieltäylentävä ja lämmittävä kokonaisuus Esan elämän merkkihetkiä ja luennoistakin tuttuja ajattelun ajatteluun kannustavia esimerkkejä ja malleja.
Tarvitsin juuri nyt ajatteluuni huokoisuutta ja mahdollisuuksien mahdollisuuksien muistamista, ja ”Ajattelusta” tarjosi molempia täydellisellä intensiteetillä.
Tämä pitäisi ehkä kuunnella, sillä E. Saarisen eläytymistä tekstiin on kehuttu. Väsyneenä kirjaa lukiessa osa tekstistä ei kolahtanut, mutta rakkaus Pipsaa kohtaan välittyi vahvasti joka kappaleessa.
Mielenkiintoinen koonti E.Saarisen elämänvaiheista, jänniä kohtaamisia muiden tunnettujen vaikuttajien kanssa. Rinkirunkkauksen sijaan toisiin kohdennettua ja tilaa antavia ajatuksia, joissa kirjoittajan oman läsnäolon tuntee rivien välistä. Ihan jees.
Background music: Billy Talent (all) and Mort Garson - Plantasia (full album).