Vaiettu

Delta #3

by Arttu Tuominen

Jos valhetta elää riittävän pitkään, muuttuuko se todeksi?

Verivelan ja Hyvityksen kirjoittajan vahva uutuus. Arttu Tuominen tuo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan.

97-vuotiaan ex-pankinjohtaja Albert Kangasharjun kimppuun hyökätään ja hänet yritetään hirttää. Uhri pelastuu täpärästi, mutta käy ilmi, että rikos on osa laajempaa kokonaisuutta.

Porin poliisin etsivät Jari Paloviita, Linda Toivonen ja Henrik Oksman kohtaavat poikkeuksellisen julmien rikosten sarjan. Puolustuskyvyttömiin vanhuksiin kohdistuvat väkivallanteot tuntuvat käsittämättömiltä.

Tutkinta mutkistuu, kun poliisi pääsee jyvälle uhrien vaietusta menneisyydestä, joka johtaa Waffen-SS:ään.

Porin poliisi on pian tekemisissä kansainvälisen rikollisuuden kanssa, ja tutkintaan kytkeytyy yksi suomalaisen sotatarinan tabuista.

Johtolanka-palkitun Arttu Tuomisen Vaiettu kertoo suomalaisista SS-vapaaehtoisista ja valinnoista, joiden seurauksia on kannettava koko loppuikä.

Genres: Finnish Literature, Crime, Audiobook, Fiction, Thriller, Holocaust, Mystery

401 pages, Paperback

First published May 7, 2021

Reviews

[Silvie Klokgieter · Rating 3 out of 5]

Een hoogbejaarde oud-bankier wordt op brute wijze aangevallen. Het onderzoek naar het verleden van de man leidt naar WO II en de Waffen SS. Het Finse oorlogsverleden komt opeens heel dichtbij… Albert Kangasharju, een 97-jarige oud-bankier, wordt op brute wijze aangevallen. Het slachtoffer wordt nipt gered, maar al snel blijkt dat het misdrijf onderdeel is van een groter geheel.

Rechercheur Jari Paloviita en zijn team worden geconfronteerd met een reeks buitengewoon wrede misdaden. Het onderzoek wordt gecompliceerd wanneer het verleden van de oud-bankier leidt naar de Tweede Wereldoorlog en de Waffen-SS. De politie van Pori krijgt te maken met internationale misdaad waarbij de taboes van het Finse oorlogsverleden worden blootgelegd…

'Monddood' is het derde deel van de Rivierdelta serie, maar kan ook prima als losstaand deel gelezen worden.

Dit verhaal begint al redelijk snel met de brute aanval op de hoogbejaarde Albert en hierdoor zat de spanning er al meteen goed in. Vervolgens maak je regelmatig sprongen naar het verleden, namelijk naar het jaar 1941. Tijdens deze fragmenten lees je over een jongere Albert die in de oorlog vecht.

Rechercheur Jari Palovitta duikt in deze vreemde zaak, want waarom zou iemand een man van bijna honderd jaar aanvallen? Het blijkt dan ook, na een tijdje, dat er veel duistere geheimen spelen...

Ik was erg te spreken over de voorgaande delen en dit derde deel wilde ik dan ook zeker lezen! Zoals de flaptekst al doet vermoeden gaat het voornamelijk over de oorlog. Je maakt behoorlijk wat sprongen naar deze tijd, dus als je niet van oorlogsverhalen houdt, weet ik niet zeker of dit verhaal je gaat bevallen.

Het begin is zeker goed: de aanval op de oude man en dit riep een heleboel vragen bij mij op. De stukken die in 1941 afspelen zijn schokkend en bruut en het is verdrietig om te beseffen dat deze dingen echt zijn gebeurd.

Ik vond 'Monddood zeker interessant om te lezen, maar het was voor mij persoonlijk niet het beste deel van de serie.

Ik wil @uitgeverijdefontein heel erg bedanken voor dit recensie-exemplaar!

Beoordeling: 3,5 ⭐️

[Arja-täti · Rating 5 out of 5]

Dekkareiden kanssa jossain vaiheessa aina tipahdan kärryiltä ja menetän miltei itsetuntoni, enkö ymmärrä lukemaani. Luin juuri ennen tätä kirjaa jonkun jännärin, jossa kävi juuri noin ja pohdin, mitenhän nyt Tuomisen kanssa, jos keskittymiskyky on näin huono. Mutta kuinkas sitten kävikään. Kun aloitin, kirja lähti käyntiin heti mielenkiintoisesti mutta myös selkeästi. Ei mitään ongelmaa pysyä mukana.

Kun kuulin kirjan aiheen, pohdin, mitenhän tarina etenee. Ja hyvin eteni. Historiallinen aihe ei tuntunut lainkaan kaukaa haetulta.

[Gunnar · Rating 3 out of 5]

In der finnischen Stadt Pori wird ein alter, pflegebedürftiger Mann bei einem abendlichen Spaziergang vor seinem Pflegeheim von Unbekannten angegriffen und verletzt. Der Angegriffene, Albert Kangasharju, kann sich nicht vorstellen, weshalb es jemand auf ihn abgesehen hatte, doch Kommissar Jari Paloviita und seine Kollegen Linda Toivonen und Henrik Oksman sind sicher, dass der alte Mann ihnen etwas verschweigt, zumal es im Krankenhaus zu einem weiteren Mordanschlag auf ihn kommt. Als wenig später ein weiterer hochbetagter Mann bei sich zuhause ermordet wird, kommen die Kriminalbeamten durch den Fund einer SS-Uniform bei Ermordeten langsam auf die Zusammenhänge.

„Was wir nie verziehen“ ist der dritte Band der Reihe um die Polizisten aus der westfinnischen Stadt Pori. Die ersten beiden Bände habe ich sehr gerne gelesen, da Geheimnisse und Dinge aus der Vergangenheit der Polizisten dort eine Rolle bei den Ermittlungen spielten und die Handlungen der Polizisten stark beeinflusste. Von diesem Konzept rückt Autor Arttu Touminen (leider) ein Stück weit ab. Diesmal liegt der Schlüssel in der Vergangenheit der Opfer. Konkret geht es um finnische Freiwillige, die damals in der deutschen SS ausgebildet wurden und in deutschen Verbänden mitgekämpft und auch an Verbrechen gegen die Menschlichkeit beteiligt waren. Ein in Finnland gerne verschwiegenes Kapitel.

Das Thema Kriegsverbrechen im zweiten Weltkrieg, wie die Täter damit nach dem Krieg unbehelligt davon kamen und dann doch irgendwann zur Rechenschaft gezogen werden, ist als Sujet schon ziemlich häufig durchdekliniert worden. Hier bringt Touminen nur bedingt neue Impulse. Wie er aber den Roman aufbaut und konstruiert, mit zahlreichen Rückblenden und engem Blick auf die Figuren, das ist sehr solides Krimihandwerk und auch wenn dieser Band mit den starken ersten beiden nicht ganz mithalten kann, bleibt diese Reihe auch weiterhin für mich interessant.

[Carla · Rating 4 out of 5]

Goed geschreven.

[Elina Mäkitalo · Rating 4 out of 5]

Sarja jatkuu yhtä kutkuttavana kuin aikaisemmatkin osatkin. Mielenkiintoista oli ottaa tarinaan mukaan jotain hyvinkin salattua mutta niin kiinnostavaa, vaikka hirvittäviä asioita ovatkin. Kirjan alku vaikutti vähän hitaalta tai siis tarinaan pääsi hieman hitaanlaisesti sisälle. Kirjoittaminen kyllä parani loppua kohden. Pidin siis jälleen kirjasta. Olisi kiva lukea enemmän naispoliisin mietteitä, ehkä tässä osassa olin ajatellut josko olisi Lindan vuoro kertoa menneisyydestään, mutta nyt olikin uhrin vuoro. Delta-sarjasta ilmestyy vielä myöhemmin tänä vuonna uusi osa, enkä malttaisi odottaa ilmestymistä.

[tilda · Rating 4 out of 5]

Jes, Delta-sarja on parasta mitä suomalaisessa dekkarikirjallisuudessa on hetkeen tapahtunut! Kolmas osa ei takakansitekstin perusteella vaikuttanut niin kiinnostavalta kuin aiemmat osat, mutta tämä nousi ehkä jopa lempparikseni koko sarjasta. Kerronta eteni tosi hyvin ja kirja imaisi mukaansa jo ekojen sivujen aikana. Tykkäsin siitä, että rikoksen selvittelyä ja kirjan päähenkilöiden ihmissuhdekiemuroita yms. oli sopivassa suhteessa. Vuoteen 1941 sijoittuneet takaumat ei ihan iskeneet, koska sotakirjallisuus yleisesti ei ole oma juttuni. Kokonaisuutena kuitenkin todella hyvä, taidokkaasti ja kiinnostavasti kirjoitettu jännäri!

Toivottavasti sarja jatkuu, ihan vaan jo kiinnostavien päähenkilöiden takia. Lindan hahmo kiinnostaa edelleen eniten, toivottavasti hänen elämäänsä avataan seuraavassa osassa taas vähän lisää.

[Inka Partanen · Rating 3 out of 5]

En yleensä innostu dekkareista, joissa rikosketjut lähtevät rönsyämään kansainvälisiksi. Se etäännyttää ja tunnereaktiot ovat loivempia. Tässä kirjassa tykkäsin kovastikin historiallisesta ulottuvuudesta, mutta kun mukaan alettiin sotkea muitakin mahdollisia motiiveja ja toimijoita kuin henkilökohtaisia, uskottavuus kärsi ja fiilis vähän lässähti.

Arttu Tuominen on joka tapauksessa kotimaisen dekkariskenen uusi tähti, ja tämäkin kirja ehyt, onnistunut kokonaisuus, vaikkei sisällöltään ihan nappisuorituksen lailla juuri minuun kolahtanutkaan.

[Belinda · Rating 3 out of 5]

3,75 ⭐

Oon nyt erittäin investoitunut näihin päähahmoihin. Oksman pysyy mun lempparina ja shippaan sitä kyllä vahvasti sen yhen työkaverin kanssa. Paloviidasta on tullut mielenkiintoisempi, ja toivoisin vaan, että se tekis sen yhden vaikeen päätöksen jo, koska ei tossa oo mitään järkeä. Lindasta haluisin kuulla kyllä enemmän, koska siinä olis paljon potentiaalia.

Hyvitys pysyy mun lempparina, koska tässä oli erittäin olennaisena osana sota, ja se on itelle välillä vähän tylsää luettavaa. Tässä ei myöskään ollut ehkä sellaista samanlaista loppuhuipennusta kuin Hyvityksessä. Mut tosi vetävä tarina, ja tykkään miten kaikki on edennyt sarjan edetessä!

[Tytti Hirvonen · Rating 4 out of 5]

Delta-sarja on kietonut minut pauloihinsa, eikä pettänyt tälläkään kertaa. Sujuvasti ja hyvin kerrottu tarina, jossa sodan aikaiset tapahtumat ja nykypäivän rikostutkinta kohtasivat saumattomasti. Tosi hyvä! Jään odottamaan jatkoa.

[Sanna-Mari · Rating 3 out of 5]

Vauhdikkaasti ja sujuvasti kirjoitettu, sopii hyvin jatkoksi sarjaan. Tästä osasta huomasi, ehkä liiankin hyvin, että on osa pidempää sarjaa. Mielestäni jopa lukukokemusta haittaavasti, jos ei ole lukenut edeltäviä osia.

Osittain historiaan, toiseen maailmansotaan sijoittuva kerronta sopii varmasti joillekin lukijoille, mutta itse koen, että pian II maailmansodan painon jatkaminen nykyaikaan sijoittuvaan juoneen alkaa olla siinä hilkulla, ettei enää toimi. Lisäksi tässä on yksi väittämä, oikeastaan erään päähenkilön täysi tietämättömyys Suomesta Natsi-Saksaan lähteneiden sotilaiden historiasta, joka sai oman ajatukseni kuohuamaan: ei sellaista henkilöä voi olla vai voiko?

[anna ੈ✩‧₊˚ · Rating 3 out of 5]

ihan jees! mutta aika epäuskottava juoni, ei niin mielenkiintoinen kuin aiemmat

[Päivi Metsäniemi · Rating 4 out of 5]

Vahvasti jatkuu Tuomisen Delta, en pysty ollenkaan pitämään taukoa ja keksin koko ajan tekosyitä kuunnella. Tässä osassa selvitellään vanhojen sotarikosten yhteyttä nykyajassa tapahtuviin kammottaviin rikoksiin ja niiden yrityksiin, enkä välttämättä olisi kaivannut niin graafista kuvastoa sodanajan hirveyksistä.

Poliisilaitoksen keskeisten hahmojen siviilielämän juonet etenevät, mutta eivät missään vaiheessa vie päähuomiota rikostutkinnalta. Jari Paloviidan avioliiton tila, Henrik Oksmanin mahdollinen rakkauselämä ja Petran rikkinäinen perhekuvio kiinnostavat. Samoin sydäntä lämmittää inhimillinen esihenkilöhahmo Susanna Manner.

[Johanna · Rating 4 out of 5]

Arttu Tuominen on yksi Suomen lahjakkaimpia kirjailijoita.
Delta-sarja jatkaa loistavaa kulkuaan.
Mahtaako Tuominen siirtyä jossain vaiheessa myös kaunokirjallisuuden puolelle?

[1001 Chapitres · Rating 5 out of 5]

Qui peut bien en vouloir à un vieillard de 98 ans au point de l’agresser sauvagement lors de sa promenade? S’il s’agit d’une histoire d’héritage, ne vaut-il pas mieux attendre les quelques mois ou années qu’il lui reste probablement? Le passé du vieil homme sans histoire semble receler des secrets qu’il est bien décidé de ne pas révéler à Paloviita et Oksman, les deux enquêteurs qui s’occupent de son affaire.

L’an passé, j’avais lu “La Revanche” de Arttu Tuominen, deuxième opus de cette saga policière. J’avais beaucoup apprécié ce récit ancré dans le milieu LGBTQIA+ de Finlande mais je dois dire qu’avec “Tous les Silences”, l’auteur se surpasse! Levant le voile sur un pan sombre de l’histoire du pays aux mille lacs, il livre non seulement un polar rythmé mais aussi un roman historique captivant. A l’heure où Olivier Norek publie, “Les guerriers de l’hiver”, il semble que ce pays nordique ait le vent en poupe…

Mais si Norek tend à présenter la Finlande sous un jour héroïque, Tuominen se penche ici sur le destin des 1400 volontaires qui ont rejoint les rangs des SS pendant la deuxième guerre mondiale. Avec beaucoup de nuance et d’empathie, il nous plonge dans une période que beaucoup de ses compatriotes auraient voulu oublier. Il y a quelques scènes très violentes, soyez prévenu.es, mais rien de gratuit ou de volontairement sensationaliste.

Un vrai coup de coeur pour ma part et je l’ai d’ailleurs déjà abondamment recommandé!

[Minna · Rating 5 out of 5]

Kolmas kirja huippuhyvässä sarjassa. Ehkä 4,5 tähteä, vaikkei tästä mitään puutu. Hyvin herättelee pohtimaan, kuinka paljon ihmisessä on hyvää ja pahaa ja kuinka raskas menneisyyden painolasti on kantaa. Saiko paha lopulta ansionsa mukaan? Vaikea on olla vastaamatta, ettei.

Lukuhaasteet 2021:
Pori: Kirjaa oli vaikea saada käsiinsä (varausjono)
Pieni Helmet: Kirja on osa kirjasarjaa

[Essi · Rating 4 out of 5]

Tuomisen uusinkin dekkari vetää mukaansa. Mielestäni itse rikosjuonet ja niiden selvittäminen eivät poikkea valtavirrasta, mutta on kyllä mukavaa lukea selvästi Poriin sijoittuvaa kirjaa, ja pidän kovasti myös Tuomisen luomasta poliisikolmikosta: Jari, Linda ja Henrik. Erityistä on kuitenkin se, millaisiin teemoihin Tuominen tarinoitaan kietoo. Tämä on ensimmäinen lukemani kaunokirjallinen teos, joka liittyy suomalaisiin SS-sotilaisiin, ja onkin ihan mielenkiintoista, että tämä nyt toteutuu juuri dekkarigenressä. Aihe on hienosti käsitelty, eikä Tuominen onneksi hyssyttele yhtään. Välillä kirjoitustyyli on vähän selittelevää, ja toimesta-anglismin käyttö pistää joka kerta minua silmään. Silti Tuominen kirjoittaa jälleen vetävän kirjan, jonka erityisyys löytyy juuri siitä, miten historiallinen tabuaihe kiedotaan nykyhetkeen. 1940-luvulle sijoittuvat kohtaukset on toteutettu taiten.

[meri · Rating 3 out of 5]

harmillisesti merkittävästi heikompi kuin kaksi ekaa osaa, toinen maailmansota on teemana niin kulunut ja myös hirveä, että se jo itsessään vesitti kirjaa. aiempien deltojen paras anti eli hahmojen syvyys jäi myös nyt paljon pintapuolisemmaksi. vahvoja harmaan sävyjä mustavalkoisuuden välissä on tässäkin, hyvikset ja pahikset sekoittuu tehokkaasti.

[Anni · Rating 4 out of 5]

Tosi hyvä, myös todella ahdistava välillä, osuudet joissa käsiteltiin sodan tapahtumia menivät ihon alle ja pyörivät mielessä pitkään. Ahdistavinta on se, että tällaisia asioita on tapahtunut oikeasti, tavallisille ihmisille. Loppuratkaisu yllätti!

[Aino Puro · Rating 3 out of 5]

⭐️3,5

[Eveliina Pigg · Rating 3 out of 5]

3,5⭐️

[Minja · Rating 4 out of 5]

4,5 🫣

[mooma · Rating 3 out of 5]

3,5. Ei yhtä hyvä kuin aiemmat, mutta silti tosi hyvä. Piti otteessaan. Sota jotenkin aiheena ei itselle sopinut tähän hetkeen, mutta jotenkin silti aina koskettavaa ja kammottavaa lukea siitä. Tässä sitä toki käsitelty eri tavalla, kuin mitä olen aiemmin lukenut. Hahmot edelleen parhaita, ootan jatkoa!

[Heli Vuori · Rating 4 out of 5]

Erinomainen jännäri, joka vie takaisin sota-aikaan. Luulin takakannen perusteella ettei nappaisi, mutta niin vain on Tuominen sellainen tarinankertoja että kirja vei mennessään.

[Heidi · Rating 5 out of 5]

Ihan huipu👍

[Alice TUET · Rating 4 out of 5]

Un polar très sympathique, avec la dose parfaite de tension et de suspense. Difficile à lâcher, c’est un page turner for sure !
J’adore les romans historiques donc évidemment le thème 2nde guerre mondiale fut très appréciée.
Par contre petite retenue sur certains points abordés, on a des informations sur le passé de certains personnages et puis plus rien. J’attendais notamment plus d’infos sur le background de Paloviita et Oksman…un peu déçue à ce niveau là, l’auteur a juste info dropped.
La fin aussi nous laisse un peu sans réponses, est-ce qu’Albert était vraiment un SS sanguinaire ? ou juste un jeune homme perdu embobiné dans une guerre plus grosse que lui ? Dites-nous svp, on veut démêler le vrai du faux.
Bref, une très bonne lecture avec quelques points négatifs mais très contente d’avoir lu un polar !

[Jittishodan · Rating 5 out of 5]

Arttu Tuominen pitänee tämän ja Verivelan lukemisen jälkeen liittää suosikkikirjailijoihin dekkariluokassa. Vaiettu on hyvin soljuva kokonaisuus, joskin loppupuolella hivenen ärsyttävää asennekasvatusta. Siitä pieni miinus, mutta erinomainen dekkari kuitenkin.

[Silke T. · Rating 5 out of 5]

Jari Paloviita, Kommissar in Finnland, wird mitten in der Nacht zu einem Einsatz gerufen. In einem Pflegeheim wurde der 93-jährige Albert Kangasharju bei seinem Spaziergang überfallen und lebensbedrohlich verletzt. Paloviita fährt zum Krankenhaus, um zu warten, dass der alte Mann wieder aus dem Koma erwacht, dabei kann er einen weiteren Mordanschlag auf den Mann verhindern. Was hat dieser alte Mann nur getan, um gleich zweimal einem Angriff ausgesetzt zu sein? Kurze Zeit später kommt es zu einem Mord an Klaus Halminen, der nicht nur ein Invalide im Rollstuhl war, sondern sich im Alter Kangasharjus befand. Beim Durchsuchen des Hauses Halminens finden die Ermittler eine Uniform der SS. Kann es sein, dass die beiden alten Männer tatsächlich an der Seite der Deutschen im zweiten Weltkrieg gekämpft haben?
Der Klappentext des Buches machte mich neugierig, denn gerade Bücher, deren Ausgangspunkte im zweiten Weltkrieg zu finden sind, versprechen immer Spannung. Gleich vorweg, Arttu Tuominen hat mich mit diesem Buch nicht nur überzeugt, sondern auch absolut fesseln, schockieren und berühren können. Für mich ist Was wir nie verzeihen ein Buch, das sich tief in mein Gedächtnis gebrannt hat. Bei diesem Buch handelt es sich übrigens um den dritten Band einer Krimireihe, was ich aber erst beim Lesen merkte. Verständnisprobleme gab es für mich hier allerdings keine, zwar gibt es immer Mal kleine Auszüge aus dem privaten Leben der Ermittler, diese bleiben aber im Hintergrund, wirken aber absolut, um diese authentischer und glaubhafter zu machen, da es sie einfach auch menschlich macht.
Die Geschichte beginnt gleich mit dem Überfall auf Albert Kangasharju und konnte mich dadurch sofort in ihren Bann ziehen. Tuominen schreibt unheimlich fesselnd und direkt, so dass er bei seinem Leser umgehend ein Kopfkino erzeugt. Ich mochte dieses bildhafte und doch sehr eindringliche seiner Erzählung, da ich mich so noch ein wenig mehr in die Geschichte versetzen konnte.
Erzählt wird die Geschichte auf zwei Zeitebenen, die Gegenwart mit den Überfällen auf Kangasharju und dem Mord an Halminen, aber auch in Rückblicken auf die Zeit des zweiten Weltkriegs. Dieser Part aus der Geschichte war mir persönlich völlig unbekannt, denn die Operation Wiking, von der Tuominen hier erzählt, beruht auf Tatsachen. Damals wurden finnische Soldaten in Deutschland ausgebildet und dann im Krieg in der Ukraine eingesetzt. Die Gräueltaten, die Tuominen hier beschreibt, trieben mir manches Mal Tränen in die Augen. Egal wie oft man das liest oder sieht, es macht mich immer wieder sprachlos, wie Menschen handeln können.
Die Geschichte hat zwar einen eher ruhigen Erzählton, bleibt aber durchweg spannend. Natürlich ahnt man, über wen er in den Rückblicken erzählt, aber das mit dem alten Albert Kangasharju in Verbindung setzen, fiel mir unglaublich schwer. Man verfolgt die Ermittlungen aus den Sichten der verschiedenen Kommissare, lernt dabei auch dessen Ansichten kennen und fühlt sich dadurch auch mit ihnen verbunden. Gerade auch den Zwiespalt Paloviitas konnte ich so unglaublich gut verstehen. Denn Arttu Tuominen lässt seine Charaktere lebendig werden.
Diese Charakterzeichnung macht den Krimi auch zu etwas besonderem für mich. Auch wenn das Privatleben der einzelnen Ermittler hier im Hintergrund bleibt, kann ich ihre Gefühle und Gedanken nachvollziehen. Aber meiner Meinung nach liegt das Hauptaugenmerk des Buches auf Albert Kangasharju, Ehemann, liebender Vater, Großvater und Urgroßvater, der neben seinem Bett ein Kinderbuch liegen hat. Die Geheimnisse, die er verbirgt sind unglaublich. Wie bereits erwähnt, fiel es mir so unglaublich schwer, diesen Mann mit dem Mann im Weltkrieg zu vereinen. Was mir aber, leider, dadurch extrem klar wurde, ist, dass selbst aus den liebsten Menschen Monster werden können. Es erklärt noch einmal eindringlich, wie all das damals geschehen konnte. Dieser Bereich hat mich nach dem Schließen des Buches lange da sitzen und nachdenken lassen und auch genau das lässt mich diese Geschichte auch nicht mehr vergessen.
Mit diesemBuch hat mich Arttu Tuominen zutiefst berührt und nachdenklich zurückgelassen. Auch jetzt beim Schreiben der Rezension versuche ich immer wieder, das Gelesene zu verarbeiten. Wer hier einen reinen Krimi erwartet, könnte vielleicht enttäuscht sein, aber für mich war dieses Buch so viel mehr als nur ein Spannungsroman. Tuominen hat mir ein wenig die Augen geöffnet, mir gezeigt, wie “so etwas” überhaupt möglich war, wie Hass und Wut entstehen kann, wie der Krieg und all sein Schrecken den Menschen beeinflussen. Ich hoffe, hiermit nicht zu viel verraten zu haben, aber es ist recht schwer, die Gefühle zu diesem Buch zum Ausdruck zu bringen, ohne auf diesen besonderen Charakter einzugehen. Ich kann das Buch absolut empfehlen, denn es ist eine Geschichte, die sich tief in den Kopf gräbt und sprachlos macht. Hut ab, Herr Tuominen, das war ganz großes Kino!

[Timo Pietilä · Rating 4 out of 5]

Seuraava kirja Porin rikospoliisin tutkinnoista kertovassa sarjassa. Palvelutalossa asuva hauras, mutta henkisesti hyvässä kunnossa oleva sotaveteraani yritetään murhata. Kun murhaajat yrittävät viimeistellä tekonsa sairaalassa ja metsästä löytyy murhayrityspaikan vierestä valmiiksi viritetty hirttosilmukka, näyttää siltä, että kyseessä ei ollut mikään satunnainen hetken mielijohteesta tapahtunut teko. Kun vielä toinen samanikäinen sotaveteraani siepataan kotoaan ja löytyy lähistöltä hirtettynä, näyttää siltä, että kyseessä ei ole vain yksittäinen tapahtuma, vaan jotain muuta. Kuollut mies osoittautuu entiseksi SS-mieheksi. Henkiin jäänyt kiistää tiukasti itse olleensa SS-joukoissa ja on sitä mieltä, että hänen kohdallaan on erehdytty henkilöstä. Nykyajan kanssa lomittain seurataan sota-ajan tapahtumia, joista pian selviää, että mies todellakin palveli SS-joukoissa. Miehen omat muistikuvat tosin eivät ehkä ole kokonaan luotettavia.
Kirja oli hyvä ja mukaansatempaava. Kielellisesti teksti oli hyvin visuaalista ja tapahtunut käytännössä näki mielessään. Historiatakautumat olivat heikoin osa kirjaa, mieluummin seurasin nykyajan dekkarijuonta kuin menneisyyden tapahtumia, nekin tosin paranivat loppua kohden – ehkä niitä alkuosan takaumia olisi voinut ainakin hiukan lyhentää. Henkilöhahmot olivat hyvin kuvattuja, etenkin poliisit. Poliisien henkilökohtainen elämä ja ongelmat olivat hyvin ja realistisen tuntuisesti kuvattuja. Tämä sarja tuntuu vain parantuvan kirja kirjalta.





The next book in the series is about the investigations of the Pori police.

A frail but mentally fit war veteran living in a service house is the victim of an attempted murder. When the murderers try to finish their work in the hospital and a noose is found ready-made near the scene of the attempted murder in the forest, it seems that this was not a random act of impulse. When another war veteran of the same age is kidnapped from his home and found hanged nearby, it seems that this is not just an isolated event, but something else. The dead man turns out to be a former SS man. The survivor strongly denies having been in the SS troops and believes that there has been a case of mistaken identity.

The story of the war years is interwoven with the present day, and it soon becomes clear that the man did indeed serve in the SS troops. However, the man's own memories may not be entirely reliable.

The book was good and engaging. The language was very visual, and you could practically see the events happening in your mind's eye. The historical flashbacks were the weakest part of the book, and I preferred to follow the detective story in the present day rather than the events of the past, although they did improve towards the end - perhaps the flashbacks in the first part could have been shortened a little. The characters were very well described, especially the police officers. The police officers' personal lives and problems were described very well and in a realistic way. This series seems to be getting better and better with each book.

[Evaczyk · Rating 4 out of 5]

Schuld und Sühne

Der finnische Autor Arttu Tuominen, der eigentlich in seinem Brotberuf Ingenieur ist, war für mich eine echte Entdeckung. Seine Romane um eine Ermittlereinheit in der finnischen Stadt Poru knüpft an beste skandinavische Krimi-Traditionen an, verbindet den kritischen Blick auf die Gesellschaft mit Spannung und komplexen Charakteren und sind zudem gut geschrieben. Der jüngste Band, "Was wir nie verzeihen", bildet hier keine Ausnahme.

Diesmal geht es nicht nur um die privaten Nöte der bereits bekannten Ermittler mit zahlreichen Ecken und Kanten, sondern auch um die Aufarbeitung eines schwierigen Kapitels finnischer Vergangenheit. Die Beamten von Poru ermitteln zu einem Überfall auf den greisen Bewohner eines Altenheims. Der Mann ist deutlich über 90 Jahre alt, ein netter alter Herr. Wenig später wird ein anderer Greis entführt und ermordet. Gibt es eine Verbindung?

Der Leser weiß hier bald mehr als die Ermittler, denn in einer anderen Erzähl- und Zeitebene geht es in die Zeit des Zweiten Weltkriegs, um die finnischen Kämpfer, die nach dem Winterkrieg als Freiwillige der Waffen SS ins nationalsozialistische Deutschland ziehen. War der nette alte Finne, der in einem Pflegeheim überfallen wurde, Mitglied der SS? Und welche Geheimnisse hat er womöglich vor seiner Familie, ja vor allen, die ihn kannten, verborgen? Was hat er seinerzeit in der Sowjetunion an der Ostfront erlebt und wo ist er womöglich schuldig geworden?

Eigentlich ist schon sehr früh klar, nämlich als einer der Ermittler einen Autofahrer mit israelischen Papieren überprüft, dass hier alles nach einer Mossad-Aktion aussieht. Es geht um Rache an den Tätern, die zu Vollstreckern der Schoah wurden. Oder handelt es sich um eine Verwechslung, trifft es vielleicht einen, der zur falschen Zeit am falschen Ort war? Lange spielt "Was wir nicht verzeihen" mit Unwägsamkeiten und auch die Ermittler müssen sich fragen: Schützen sie womöglich einen Massenmörder, der grausamster Verbrechen schuldig ist? Wo liegt die Wahrheit und wer handelt im Namen der Gerechtigkeit? Gilt es, eine Legende zu zerstören, oder muss der Ruf eines anständigen Menschen gerettet werden? Auch die Ermittler geraten hier in ein moralisches Dilemma.

Tuominen hat einmal mehr Spannung mit einem komplexen Plot verbunden. Seine Protagonisten sind nicht perfekt, sie haben eine ganze Reihe von Schwächen und Problemen - aber gerade das macht sie menschlich und überzeugend. Hinzu kommen Fragestellungen nach Moral und Verantwortung, Schuld und Sühne. Tuominens Bücher sind spannend, gar keine Frage. Und darüber hinaus bieten sie eine Menge Stoff zum Nachdenke

[Alice Alexandre]

Ce roman est la « suite » de ℒ𝒶 𝓇𝑒𝓋𝒶𝓃𝒸𝒽𝑒. Je m’attendais donc à retrouver Henrik Oksman, un policier taiseux qui, en raison de son enfance difficile, muselle ses tendances sexuelles, effrayé à l’idée de devoir faire face à d’éventuels jugements de la part de ses collègues, entre autres. Cependant, bien qu’Oksman mène lui aussi l’enquête, ce troisième volet de la série 𝒟𝑒𝓁𝓉𝒶 𝓃𝑜𝒾𝓇 se centre essentiellement sur l’un de ses coéquipiers, Jari Paloviita.

J’avoue que cela m’a quelque peu décontenancée. En effet, je m’attendais à ce qu’Arttu Tiominen creuse davantage la relation dominant-dominé entre Oksman et son père, omniprésente dans le tome précédent. Ceci dit, cela aurait été bête de m’arrêter à ça et de ne pas donner sa chance au récit. D’autant plus que l’auteur aborde ici un pan de l’histoire de la Finlande, encore méconnu pour la plupart d’entre nous, à savoir le rôle que ce pays a joué pendant la Seconde Guerre mondiale, en l’occurrence au cours de l’opération Barbarossa, nom de code de l’invasion par le Troisième Reich de l’Union soviétique.

Un nonagénaire, qui suscite la sympathie de tous ceux qui le côtoient, se fait agresser pendant sa promenade quotidienne dans le parc qui jouxte la maison de retraite où il réside désormais. Un vol qui a mal tourné ? Lorsqu’un faux médecin tente de le tuer sur son lit d’hôpital, cela ne fait plus aucun doute pour la police : ces agresseurs n’en voulaient pas à son argent, si tant est qu’il en ait eu sur lui, mais souhaitaient vraiment lui faire la peau ! Mais qui peut en vouloir à ce vieil homme ? Et pourquoi maintenant ? Surtout que, à son âge, il a plus de chances de passer de vie à trépas d’un moment à l’autre que de participer à Finland’s Got Talent !

Au fil de l’enquête, le récit est entrecoupé de 𝑓𝑙𝑎𝑠ℎ𝑏𝑎𝑐𝑘𝑠. On suit ainsi Albert, un jeune volontaire parmi tant d’autres engagés au sein des Waffen-SS, censés suivre un entraînement militaire d’une durée de deux ans et qui se retrouvent à combattre aux côtés des troupes allemandes contre les Bolchéviques.

Ce jeune Albert et le vieil Albert sont-ils une même et seule personne ? Et, le cas échéant, que s’est-il passé pour qu'aujourd'hui quelqu’un veuille le tuer ?

Bref, une enquête aux antipodes de la précédente mais toujours maîtrisée, une intrigue une fois de plus palpitante, si ce n’est passionnante, un récit poignant magnifié par une écriture si visuelle qu’à différents moments j’ai eu l’impression d’entendre le siiiiiiifflement des obus et le cla-cla-cla des mitrailleuses…

https://www.instagram.com/aliceintheo...