Kaislalla on pieni pystykorva, joka on hänelle tuki ja turva äidin kuoleman jälkeen. Kaisla asuu isän uudessa perheessä, johon ei tunne kuuluvansa. Isla muuttaa isänsä kanssa Kaislan naapuriin vanhempien erottua ja äidin vietyä koiralauman mukanaan. Tytöistä tulee erottamattomat, vaikka Islalle koiraharrastus on koko elämä ja Kaisla ei erota mopsia mastiffista.
Helena Meripaasin sydämelliset kirjasarjat koukuttavat eläinrakkaat lukijat. Kirjoissa kerrotaan myös lemmikkiarjen haasteista ja pulmista, vaikka päällimmäisenä onkin ilo ja eläinharrastuksen kautta syntyvät ystävyyssuhteet.
Olen lukenut Meripaaden kirjoja aika ison kasan elämässäni, joten ajattelin lukea tämänkin sen tullessa vastaan e-kirjapalvelussa. En tiedä, oliko vika vain omassa lukutavassani, mutta itselläni Kaisla ja Isla menivät välillä sekaisin. Henkilöillä oli elämässään yhdistäviä tekijöitä ja välillä olikin vaikea muistaa, kumman äiti oli kuollut ja kummalla olikaan uusperhe. :D
Sarjasta on ilmestynyt ainakin toinen osa jo, ehkäpä luen sen välipalakirjana jossain välissä.
Symppis ja helppolukuinen kirja, joka sopii erityisesti koirien ystäville. Kirja sopii myös meille ei niin koiraihmisille, sillä vaikka toinen tytöistä onkin intohimoinen koiraharrastaja, ei koiriin keskitytä liikaa vaan pääpaino on nuorten elämässä yleensä. Kirja on paljon pientä kokoaan suurempi, sillä käsittelyssä myös yllättävän isoja ja rankkoja asioita, kuten muutto uudelle paikkakunnalle, vanhempien erosta selviäminen, äidin kuolemasta selviäminen, puolisisaruus sekä isien ja tyttöjen väliset välillä kiemuraisetkin suhteet. Murheessa ei kuitenkaan ryvetä, vaan asioita käsitellään ja niiden kanssa opitaan vähitellen elämään. Päähenkilöiden tarkkaa ikää ei määritellä mutta kirjoissa on sellainen kiva esiteinimeininki.