Kuinka toisen ihmisen lähelle voi oppia pääsemään?
Isän kuoltua pojalle jää perinnöksi hämäläinen pientila täynnä ällistyttävää tavaraa. Poika, nelikymppinen helsinkiläinen viestintäkonsultti, aloittaa ylivoimaiselta vaikuttavan suursiivouksen niin isän tavaroiden kuin omien lapsuusmuistojensa ja elämänvalintojensakin parissa.
Kun parisuhde kriisiytyy ja pitkäaikaiset henkilökohtaiset ongelmat kärjistyvät, turhautuminen ja eksyneisyys purkautuvat protestina koko maailmaa vastaan. Vaikka vakaa tarkoitus on ollut löytää aito yhteys sekä toisiin ihmisiin että itseen, miksi todellisuus herättää vain halun paeta? Onko keski-ikäisen vielä mahdollista ravistella yltään lapsuuden painolasti ja muiden miellyttämiseksi omaksutut roolit?
Kaikki isäni tavarat on romaani keski-ikäisen miehen vuodesta, jolloin menneisyyttä ei enää pääse pakoon.
Melko ohut mutta muuten mainio kirja, jossa päihde- ja ihmissuhdeongelmista kärsivä päähenkilö, keski-ikäinen mies muistelee edesmennyttä isäänsä ja siivoaa tämän valtavaa erilaisesta erilaisesta romusta koostuvaa jäämistöä. Kirja muistuttaa autofiktiota - en tiedä, onko se sellainen. Päähenkilöstä ja varsinkin hänen isästään piirtyy eläväntuntuinen tragikoominen kuva. Muut hahmot jäävät ohueksi. Pelkät tarkat henkilökuvat eivät kuitenkaan riitä kannattelemaan kirjaa ja teos olikin lievä pettymys, sillä odotin siltä enemmän.
Kiinnostuin kirjasta lehtijutun perusteella. Lähtökohta oli mahtava, isän valtava tavarakaaos vanhassa talossa maaseudulla. Mitä oudoimmat esineet höyrylaivasta avaimenperiin, jotka jäävät miehen järjestettäviksi isän kuoltua.
”Mies kärsii ja yrittää muuttua paremmaksi”. Riku Siivosen kirja tiivistyy kuitenkin tähän lauseeseen. Kaikki kiinnostava katoaa miehen omaan napaan.
Luin kirjan jo muutamia kuukausia sitten ja odotin, että pääsisin kirjoittamaan siitä. Kirjaa ei kuulunut goodreadsiin, enkä saanut aikaiseksi hakea esille kynää ja paperia, kirjoittaa ajatuksiani muistiin. Kahden kuukauden aikana olen lukenut monta parempaa kirjaa ja unohtanut, mitä halusin tästä kirjasta sanoa. Epäreilua siis edes kirjoittaa tämä pätkä, mutta en saa itseäni tarttumaan kirjaan uudestaan.
Oikeastaan 4.5 mutta pyöristetään ylöspäin koska teos näyttää nauttivan mielestäni liian vähäistä arvostusta. Kieltämättä osui ja upposi vähän liiankin täydellisesti, sillä omasta tilanteesta sekä osin ajattelusta voi vetää yhteyksiä kertojaan jopa epämiellyttävän täsmällisesti. Onneksi kertoja asettaa herkullisesti myös itsensä ja maailmankuvansa naurunalaiseksi. (Lisäksi tunsin henkilökohtaisesti kirjan "isän" ja olen mm. vieraillut kirjassa esiintyvällä, tavaroiden täyttämällä pientilalla, mikä jo lähtökohtaisesti lisäsi kiinnostavuutta.) Terävää ja viihdyttävää ruotimista, perkaamista ja rypemistäkin. Tärkeintä: en muista koska olisin viimeksi nauranut näin paljon kaunokirjallisen tekstin äärellä.
Kirjan alkuosa oli samalla tavalla kaoottinen kuin kirjoittajan kuvaama isänsä tavarakaaos, mikä sai minussa aikaan suoranaisen lukujumin. Tein kaikkea muuta sen sijaan, että olisin lukenut tämän sinänsä ohuen kirjan loppuun. Loppua kohti pidin tekstistä enemmän ja pystyin jopa ymmärtämään tätä epävakaaksi ja päihdeongelmaiseksi itseään kuvaavaa päähenkilöä. Joistain yksittäisistä ironisista kohdista pidin kovasti, mutta kokonaisuutena kirjan rakenne oli pirstaleinen. Ajatus siitä, että olemme siirtyneet tavaroita hamstraavasta ja niillä kehuskelevasta kansakunnasta tunteissa vellovaan kansakuntaan oli mielenkiintoinen.
Tätä on hankala arvioida. Tavallaan vähän rasittava, kuten päähenkilönsä, mutta toisaalta taas sen itsekeskeisen märehtimisen alta löytyi jotain kiinnostavaa, mutta en oikein osaa nimetä sitä. Ehkä tarkka havainto siitä, että oma sukupolvemme on alkanut velloa tunteissaan ja tunnepuheessa tavaroiden haalimisen sijaan? Tai ehkä kuvaus siitä, mitä muistoja herättävien tavaroiden läpikäyminen voi ihmiselle tehdä? Tai ehkä yksinkertaisuudessaan tarina miehestä, joka lopulta joutui katsomaan peiliin? Olen hämmentynyt, mutta päällimmäiseksi jäi tunne, että pidin kirjasta.
Suorastaan hengästyttävä kuvaus pojan ja kuolleen isän välisestä suhteessa, jossa jälkeen jääneet tavarat ovat jännitteenä. Mielenkiintoinen päähenkilö, mielenkiintoinen suhde "taiteilijaan", joka kirjoittaa suhteen elokuvaksi. Mielenkiintoisia valintoja päähenkilöllä. Erottuu muista kirjoista omaksi kuvakseen.
Raivostuttavan sekalainen kokoelma, josta puuttuu yhtenäisyys. En silti voi sanoa, etteikö kirjoittaja osaisi asiaansa. Hyvä kirjoittaja olisi voinut myös rajata enemmän aihettaan ja saada aikaiseksi kaunokirjallisen romaanin, josta puuttuu ironisen kolumnin sävy. Vahvaa kirjoittamista, jolle en kuitenkaan lämmennyt.
Lukupiirimme kuukauden kirja, kuuntelin äänikirjana. Jäi vähän hämmentynyt olo: kirjassa oli vakavia aiheita (peli- ja päihderiippuvuus), hankalia perhekuvioita, edesmenneen isän valtava tavarakaaos... välillä naurattikin hauskat jutut. Joitakin lauseita, jotka sopivat myös omaan elämääni. Kokonaisuus kuitenkin hieman sekava.
Isän kuolinpesän tavaroiden läpikäyminen on samalla tilinpäätös - mutta kenen elämästä? Kertoja tekee huumorin suojakuoren alta ironisen pistäviä huomioita itsestään sekä yksilöistä ja yhteiskunnasta ympärillään. Sodankäyneen isän ja perheen tarina ja traumat vaikuttavat asettuneen painavina kertojan harteille, kun hän muistelee merkityksellisiä kohtaamisia lapsuudesta nykyhetkeen. Ihmissuhteisiin liittyvät valta-asetelmat, kohtaamattomuus, oikeus omaan tarinaan ja tilan raivaus sen kertomiselle ovat keskiössä autofiktiivisessä tarinassa. Päihteet ja uhkapeliriippuvuus kulkevat mukana läpi tarinan. Niille haetaan selityksiä muttei ratkaisuja, eivätkä vaikutukset läheisiin ihmisiin tule reflektoiduksi. Omaa tulevaisuuttaan päähenkilö ei juuri pohdi, mikä jättää ilmaan kytevän huolen.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Teksti oli hienoa, osumatarkkaa ja hauskaa. Viihdyin tämän parissa. Kirja yhdisteli hyvin huumoria ja sen kääntöpuolella olevaa tietynlaista surua ja traagisuutta. Päähahmo oli viihdyttävä, mutta kuitenkin vakavasti esitettynä uskottava. Odottamattoman hyvä ja hörähtelin useammankin kerran kirjan ääressä. Vahva suositus!