Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

by Eeva Turunen

Mitä tehdä, kun rakas ukki on kuollut ja ukin talo pitää tyhjentää, uurna valita sekä hautajaiset järjestää – ja samaan aikaan parisuhde osoittaa kriisiytymisen merkkejä ja niin sanottu työelämä vaatii omansa? Tähän kysymykseen haarukoi vastausta Turusen teoksen valloittava kertoja, joka on perinyt ukilta arkkitehdin ammatin ja hiukan muutakin. Kertoja yrittää suoriutua kaikesta täydellisesti vain huomatakseen, ettei mistään voi suoriutua täydellisesti.

Ukin taloa tyhjennettäessä ei tapahdu tyhjenemistä, vaan päälle vyöryy herrakerhoja, pukukangasta, piirustusrullia, sabluunoita, leivoskuitteja, kilometritolkulla kaitafilmiä. Ahtaalle joutunut kertoja luotaa suhdettaan tärkeään sukulaiseen; toinen jalka marginaalissa hän vastustaa ukin konservatiivisuutta mutta joutuu myöntämään, että osa arvoista virtaa sukupolvissa eteenpäin.

Eeva Turunen tekee uudella teoksellaan romaanitaiteelle saman kuin palkitulla esikoisteoksellaan Neiti U novellitaiteelle: taivuttaa sen täysin omakseen. Suvereenin kielenkäyttäjän monipuolisella proosatyömaalla kipu murtuu nauruksi.

Genres: Finnish Literature, Fiction

439 pages, Hardcover

First published August 15, 2022

About the author

Eeva Turunen on tamperelaissyntyinen, Helsingissä asuva kirjailija ja arkkitehti.

Hänelle myönnettiin vuonna 2018 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto esikoisproosateoksesta Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa. Teos oli myös Runeberg-palkintoehdokkaana.

Turusen esikoisnäytelmä Muutama sana Ullasta valittiin Lea-palkintofinalistiksi vuonna 2015, ja se on käännetty saksaksi ja italiaksi. Turunen soittaa yhtyeissä ja tekee toisinaan ääni-kirjallisuusesityksiä.

Reviews

[Marko Suomi · Rating 5 out of 5]

Nyt oli niin taitavaa sanankäyttöä että vetää hiljaiseksi. Oli ilo lukea, paljon kaikkia kerroksia, surua, muistoja, voiko toisen tuntea oikeasti, miten monilla tavoilla voi täyttää elämänsä.

[Päivi Metsäniemi · Rating 5 out of 5]

Kuusi tähteä. Parasta kirjallisuutta tänä vuonna; ilahduttava, ajatuksia herättävä, omaääninen. Tee itsellesi palvelus ja lue tämä.

[Readerwhy]

Ukki Ukki Ukki!

En voi lähestyä Sivistynyttä ja miellyttävää ihmistä ilman, että ensimmäisenä ei esiin astuisi Ukki, joka on lainannut ominaisuutensa kirjan nimeksi.

Tai no. Sivistyneen ja miellyttävän välillä alkaa aika nopeasti särähdellä, sillä samaan aikaan kun kumpikin niistä on Ukin kohdalla totta on ne sitä vain siihen asti, kun liikutaan Ukin mukavuusalueilla.

Ukki on teoksessa kaikkialla silloinkin kun ei ole. Ukki on elossa palvelutalossa, myöhemmin Ukki on kuollut ja hänen talonsa pitää siivota. Ja ne kaikki paperit ja valokuva-albumit ja minäkertoja niissä albumeissa lapsena hymyilemässä tekemässä mitä milloinkin, kuten lapsilla on tai ei ole tapana.

Mutta nyt ei vielä suunnitella Ukin hautajaisia, sillä Ukki on palvelutalossa ja minäkertoja aka Ukin lapsenlapsi hänen luonaan vieraana. Jutellaan, ollaan Ukin silminä, kirjoitetaan Ukin saavutuksia muistiin. Niitä on paljon. Ukki on arkkitehti. Minäkertojakin on arkkitehti. Hieno ammatti, monien ihailema, mutta lähemmin tarkastellessa ei niin kovin glamöröösi sittenkään ainakaan aina. Tästä todistavat Turusen romaanissa työmaakäynnit ja kokouspöytäkirjat.


"Arkkitehti totesi varaston syöksytorvea siirretyn kokousvälillä varaston itäseinän pohjoispäästä sen eteläpäähän. Lisäksi lattiasuunnitelmia on täydennetty (mm. polyuretaanilattian vaihto epoksiin väestönsuojan tiloissa)."


Sivistyneen ja miellyttävän ihmisen alaluokka on ”romaani, mikäs muu”. Se on oivallisesti kiteytetty. Romaaniin voi tunkea kaikenlaista ilman että se menettäisi romaani-identiteettiään ja tätä mahdollisuutta Turunen käyttää positiivisesti hyväkseen.

Sivistynyt ja miellyttävä ihminen koostuu sähköposteista, pöytäkirjoista, dialogeista, lauseiden aloittamisesta pienellä kirjaimella.

Romaanin minäkertoja on yksityiskohtiin jumittuvaa sorttia, kuten käy hilpeästi ilmi mm. hänen kirjeenvaihdostaan uurnapuusepän (kyseessä on tietysti Ukille tuleva uurna) kanssa ja myös hänen ja hänen puolisonsa välisistä keskusteluista. Hänellä on tarve tehdä asiat huolellisesti. Sinnepäisyystekeminen olisi luultavimmin hänelle kauhistuksen kanahäkki.

Sanotaan (passiivissa), että kirjailijalla tulisi olla oma ääni. Turusella sellainen todellakin on. Se on uniikki ja sillä tapaa tunnistettava, että sen tunnistaisi, vaikka se tulisi ilman heijastinta pimeällä kadulla vastaan. Yksi sen tunnusmerkeistä on hilpeät yhdyssanat.

"Serviettisijoitteluepävarmuus

Lusikkaleipähuoli"

Sana- ja lausetasolla Turusen tekstissä on paljon leikkiä, riemua ja tuoretta hämmästystä. Ei Sivistynyt ja miellyttävä ihminen kuitenkaan mikään huumorikirja ole, sillä se tuottaa usein myös nenäliinahapuilua (erityisesti jos omakin läheinen on ollut palvelutalossa), kun Ukin aiemmin valtava maailma tekoineen yhä pienenee ja menee kippurampaan, kunnes on vain huone, jossa Ukki nukkuu ja elää, eikä itse kovin hyvin tiedosta, missä hän on ja mitä hänen ympärillään tapahtuu.

Ihmisen osa.

Kiellelistunnelmallisessa mielessä Turunen kirjoittaa pidennettyä lakonismivoittoista kaurismäkeä, jossa ilo ja suru ovat jatkuvassa syleilyssä kolmansien pyörien muistuttaessa elämän rajallisuudesta. Ensin on, sitten ei ole. Niiden välissä joku versio lyhyempi tai pidempi, maineikkaampi tai sen vastakohta välimuotoja unohtamatta.

Ukki hallitsee teosta ja hän saa lukiessani erään asiakkaan kasvot ja vähän persoonankin ajalta, kun olin töissä kaupassa. Sellaista tapahtuu, että joku ihminen unohtuu täysin, kunnes törmää romaanihenkilöön, joka herättää unohtuneen eloon, vaikka hän on kuollut.

Sivistynyt ja miellyttävä ihminen on laadukasta kirjallisuutta, taattua Eeva Turusta.

[Laura Walin · Rating 5 out of 5]

Tämä kirja oli valtavan hieno lukukokemus. Tarinassa on kyse siitä, että päähenkilön isoisä, joka on myös ollut hänen hyvä ystävänsä ja ammatillinen esikuvansa, on kuollut, ja nyt päähenkilö tekee tiliä paitsi isoisänsä myös omasta siihenastisesta elämästään. Muun muassa siitä, miksei koskaan kertonut isoisälleen olevansa parisuhteessa samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Päähenkilön eksistentiaalinen tuska näyttäytyy hersyvissä parisuhde- ja työmaadialogeissa, ja syvissä mietteissä ollaan myös isoisän taloa tyhjennettäessä.

Parasta tässä kirjassa on Turusen ihan omanlaisensa tapa käyttää suomen kieltä kertomiseensa. Dialogit ovat todentuntuisia ja pysyvät hauskuudestaan huolimatta uskottavan puolella, mutta melkein vielä parempia ovat kertovat jaksot. Niissä konkreettisesti näkee, kuinka Turunen käyttää kieltä rakennusaineena, arkkitehdin tavoin, ja tekee sanoista ja lauseista muotoa ja rytmiä, joista tarina ja tunnelma muodostuvat. Olin ihastunut ja vaikuttunut ja laitoin välittömästi lopetettuani Turusen esikoisen varaukseen kirjastosta.

[Antti Värtö · Rating 5 out of 5]

Laskin kirjan käsistäni

Kirja on taiten tehty viimeistä piirtoa myöten, niin kansikuva kuin kirjasintyyppikin on valittu huolella teokseen sopivaksi

Silti tärkeintä on totta kai tekstin sisältö, joka on moitteeton

Kirjailijatar on luonut omaperäisen tekstuaalisen maailman, joka imaisee lukijan sisäänsä

Sen vaikutuksen lukijan ajattelu- sekä kirjoitustyyliin voi havaita useamman päivän ajan

Vastaavaa voi väittää vain harvojen teosten kohdalla, päällimmäisenä näistä mieleen nousee Volter Kilven syystäkin arvostettu Alastalon salissa

En tee vertailua Kilven suurteokseen kevyin perustein, mutta tällä kertaa se on mielestäni sangen hyvin perusteltavissa

Teoksen teemat puhuttelivat minua. Lisäksi kirja oli hykerryttävän hilpeä, päähenkilön täydellisyydentavoittelu ja muut kommervenkit vapauttivat sisältäni toistuvasti raikuvan naurun

Tätä kirjaa uskaltaa suositella estottomasti hyvästä kirjallisuudesta kiinnostuneille sivistyneille lukijoille.

[Anneli Renfors · Rating 4 out of 5]

Päähenkilön ukin kuolinsiivous, kuolema ja kodin tyhjennys. Listoja ukin tekemistä töistä, pahvilaatikoiden ja kaappien sisällöstä, listoja ukin pihakasveista. Abstrakteja vuoropuheluja minäkertojan ja tämän puolison välillä tai minäkertojan ja minäkertojan työkaverin välillä tai hömötiaisen ja jokihelmisimpukan välillä. Hersyvää, omituista (minunlaistani) huumoria. Tarinaa, joka sopii tähän elämäntilanteeseeni kuin silmä päähän.

[Iine · Rating 5 out of 5]

Tässä oli aivan ihania loputtoman kiinnostavia tutkittavia kerroksia. Tuntui muistojen, arkistojen, pöytälaatikon selailulta.

[Elina Mäntylammi · Rating 3 out of 5]

Sivistynyt ja miellyttävä ihminen, sellaisiakin maailmassa on. Eeva Turusen romaanissa "Sivistynt ja miellyttävä ihminen" kerrotaan yhden sellaisen tarina ja se kerrotaan sivistyneen ja miellyttävän ihmisen lapsenlapsen kautta. Lapsenlapsi on tarinan minäkertoja ja samalla ukin elämäkerturi. Elämäkerta alkaa muodostua sivistyneen ja miellyttävän arkkitehti-ukin jäämistön ympärille - ja sitähän todellakin riittää.

Turusen omalakinen romaanimuodon rikkominen on virkistävää ja hauskaa luettavaa. Erityisesti näytelmämuotoon sommitellut dialogit kuljettavat tarinaa eläväisesti. Sanaston venyttäminen menneisyyden suuntaan on myös tavaramerkki, jolla Turunen erottuu edukseen näinä englannin kielen kepeinä aikoina.

Sivistynyt ja miellyttävä ihminen kertoo myös siitä, että meistä jää valtavasti, ja ihan liikaa, tavaraa jäljelle. Arkkitehdin ammatista jää lisäksi julkisia merkkejä, kokonaisia taideteoksia, joita arkisten ihmisten arkisen elämän keskellä ei mitenkään osata arvostaa eikä huomata tarpeeksi. Lapsenlapsi ymmärtää tämän, mutta uhkaa nääntyä surun ja perimänsä sivistyksen alle.

Kirjan herkullisinta antia oli uuden koulun rakennusurakan kuvaus. Lapsenlapsi on myös ammatiltaan arkkitehti, mutta ammatin sivistyksellinen arvo tuntuu karisseen ukin ajoista, vaikka koulua rakennetaankin. (Tämä osuus kannattaisi jokaisen sivistystoimen työntekijän opettajia myöten lukea huolellisesti läpi.) Arkkitehdin työmaa on yhtä kompromissien ja yksityiskohtien hiomista. Raha sanelee laadun ja valtava työmaa vilisee aliurakoitsijoita, joiden välinen tiedonkulku on sähköpostien kulta-ajalla lähes mahdotonta.

(Arkisen työpäivän kuvaamista saisi olla kaunokirjallisuudessa enemmänkin. Turusen kuvaamana työelämän kaoottisuus ja absurdit tilanteet sähköpostitulvan keskellä saavat ihmettelemään, miten kukaan selviää täysjärkisen omasta arjestaan.)

Turusen tyyli on pahimmillaan puuduttavan pikkutarkkaa ja kieli on koukeroista teennäisyyteen asti. Silti kirjasta ei voi olla pitämättä. Siinä on kuvattu ylisukupolvista yhteyttä ja suurta rakkautta, joka kantaa.

[sallanvaara · Rating 4 out of 5]

Hykerryttävän eloisaa ja aistirikasta kieltä, ja oon ihan saletti, että Turusen tyyli tulee jäämään päälle sisäisessä puheessani ainakin pariksi päiväksi.

Tykkäsin tästä tyylillisesti tosi paljon, ja itse tarina ja aihepiiri olivat myös hyvin mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä, mutta toisaalta päähenkilö kyllä myös rassasi ihan kunnolla. Hahmot, jotka on ikäviä puolisoilleen on mulle super vastenmielisiä, joten siitä tulee väkisinkin miinusta. Loppu jäi ehkä myös vähän turhan avoimeksi, vaikka en tältä kyllä mitään kauhean selkeää ja tyydyttävää narratiivia ehkä odottanutkaan.

Joka tapauksessa lukukokemuksena varsin positiivinen yllätys!

[Antti K · Rating 1 out of 5]

En pitänyt tässä juuri mistään. Kehuttu sanankäyttökin oli minusta lähinnä turhaa ja turhauttavaa kikkailua.

[Matti · Rating 3 out of 5]

Puolessavälissä ehdin juuri ajatella, että välillä vähän liimattamaisia lauseita, kun seuraavalla sivulla tuli vastaan lause "kepukka ja kylttiosa kytkeytyvät yhteen ylivoimaisella puuliitoksella, siis liimatta". Loputon arkkitehtuuri ei kuitenkaan ihan ollut mun juttu.

[Mikko Saari · Rating 5 out of 5]

Eeva Turunen (s. 1983) on monen alan lahjakkuus, arkkitehti ja kirjailija, jonka esikoisteos Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuonna 2018. Palkittu esikoinen on vielä lukematta, vaikka nimensä ansiosta onkin mieleen jäänyt.

Nyt kun palaan Siltalan syksyn kuvastoon, on päivänselvää, miksi tämä päätyi varauslistalle: ”Eeva Turunen tekee uudella teoksellaan romaanitaiteelle saman kuin palkitulla esikoisteoksellaan Neiti U novellitaiteelle: taivuttaa sen täysin omakseen.” Kyllä tällaisella myyntipuheella kirjan varaa. Toki siinä kohtaa, kun kirja sitten saapui, olin jo unohtanut myyntipuheet, eikä teos mitenkään välittömästi enää houkutellutkaan lukemaan.

Vaan onneksi tartuin – kiitos vaimoni, joka luki kirjan ensin – sillä Sivistynyt ja miellyttävä ihminen nousee valmiiksi todella oivallisen kirjavuoden parhaimmistoon. Etten jopa sanoisi: se on vuoden hauskin kirja, vaikka pelaakin etevästi myös vaivaannuttavissa ja surullisissa tunnerekistereissä.

Kirjan päähenkilö, U, on arkkitehti, kuten ukkinsakin. Ukki on kuollut ja U setvii tämän jäämistöä, henkisesti ja fyysisesti. Siinä sivussa U puurtaa ison työprojektin parissa, koulukeskuksen suunnitteleminen vaatii voimavaroja enemmän kuin ahkerallakaan työntekijällä on antaa. Kärsijänä saa sitten olla ainakin oma parisuhde, ehkä vähän mielenterveyskin.

Ukki oli vanhan koulun gentlemanni, monin tavoin ansioitunut arkkitehti ja suunnittelija ja myös monessa mielessä menneen maailman mies arvoiltaan ja tavoiltaan. Ihan kaikkea U ei voi ukiltaan omaksua, mutta paljon on periytynyt. Ja tavaraa – sitähän riittää. Kun oma koti on niin täynnä ukilta perittyjä huonekaluja, ettei puoliso oikein tahdo mahtua sisään ja ukin kodista vyöryy vain tavaraa tsunamin lailla, mihin vetää raja?

U saa painiskella myös täydellisyydentavoittelun kanssa. On toki tärkeää, että on silmää yksityiskohdille ja halua tehdä asiat oikein ja hyvin, mutta missä kohtaa täydellisyydentavoittelu luiskahtaa mahdottoman puolelle? Sitäkin U saa pohdiskella koulukeskuksen – ja ukin uurnan ja hautajaisten – yksityiskohtia hioessaan.

Mutta vaikka Sivistynyt ja miellyttävä ihminen käsitteleekin isoja, raskaanpuoleisia asioita, se on samalla todella hauskaa luettavaa. U:n luonne piirtyy ukilta omaksutuista vanhanaikaisista ilmauksista ja puhetavoista, joista välittyy vaivattomasti juuri oikeanlainen tunnelma. Kirja on täynnä helmiä, joihin kiteytyy jotain sopivasti ylilyötyä.

Muodoltaan Sivistynyt ja miellyttävä ihminen ei ole ihan perusromaani. Turusella on näytelmäkirjailijan taustaa ja tämäkin tarina etenee paljon kepeän ja luontevan dialogin kantamana. Toisaalta kirjassa on paljon U:n varsin villiin laukkaan lähtevää päänsisäistä monologia ja tietenkin hurja paljous kaikenlaista materiaalia, jota ukin elämästä siilautuu. Kaiken yllä väreilee tietty epäilys, jonka minäkertoja kirjalle antaa; voiko kertojaan ylipäänsä luottaa. En luottaisi itse, ihan täysin.

Ihastuttava kirja, siis. Eeva Turusen esikoisteoksen lukemattomuus on paikattava ensi tilassa ja mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä Turunen seuraavaksi keksii.

[Anni · Rating 4 out of 5]

Kielellisesti huikeaa taituruutta ja tilallisesti rikkaasti ja yksityiskohtaisesti kuvattuja miljöitä. Hienoa oli myös saada nähdä, kuinka oman ammattini kieli ja arki oli tuotu kaunokirjallisuuteen. Harmi, kun teksti ei syventynyt tai muutenkaan kehittynyt kirjan edetessä, vaan vanhahtavan kirjakielen ja sanontojen viljely jämähti maneeriksi. Ukin suuhun puheenparsi sopi, mutta U:n puheena kääntyi pikkuvanhaksi erikoisuudentavoitteluksi. Ihanaa joka tapauksessa saada lukea suomea näin laajalla sanastolla. Tilojen ja esineiden kuvaus oli ihan huippua, Turusen koulutustausta pääsi loistamaan.

[Adelein · Rating 2 out of 5]

Todella vaikea arvioida, siksi annan nyt 2 tähteä, koska Goodreadsin mukaan "it was ok". Pidin, mutta en pitänyt. Ihailtavaa sanankäyttöä, mutta rasittava päähenkilö.

[Taina · Rating 4 out of 5]

Tässäpä kielen kera mennään kaikenlaisiin tahtotiloihin. Tarina ukista, mutta kertojasta. Piilevät samankaltaisuudet hirvittävät ja nyökytyttävät. Hetkittäinen surunpilkahdus laitetaan korin alimmaiseksi ja päälle pinotaan suunnitelmia, leikkuulautoja ja tuoleja. Lukijana hiukan puuduin jossain kohdassa ja yli 400 sivua on liikaa lähes mille tahansa kirjalle. Silti suosittelen kieli-iloittelun riemumarssia kaikille.

[iina · Rating 2 out of 5]

Lieneekö vika minussa vai kirjassa vai kummassakin, joka tapauksessa mitään ei oikein jäänyt tästä käteen saati mieleen. Kielellä kikkailua oli paljon, liiankin paljon, vaikka se varmasti olikin taitavaa. Omalla kohdallani se kuitenkin lähinnä veti minut pois tarinasta.

[Elina Maarit · Rating 4 out of 5]

4.5⭐

[Päivi · Rating 3 out of 5]

Tässäpä taas kirja, joka kaatui omaan nokkeluuteensa. Kikkailu on monesti ihan jees, mutta tässä se tuntui pidemmän päälle itsetarkoitukselta.

[Hanna Kuitunen · Rating 5 out of 5]

Kirjailija on melkoinen sananikkari. Hän pukee sanoiksi ajatuksia, joita varmaan meillä monilla on, mutta niiden ääneen kuvaaminen tuntuu ylivoimaiselta.

[Markus Pietilä · Rating 5 out of 5]

Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2021, 2024: 262/262)
2022: 3/6
(2023: 2/6)
1984-2024: 267/274

5-/5. Hämmästyttävän hieno, upea ja suorastaan ihana romaani – kuuluu ehdottomasti kaikkien Finlandia-ehdokkaiden terävimpään kärkeen; mutta niin kovatasoisena pidin tätä Finlandia-vuotta 2022, että Sivistynyt ja miellyttävä ihminen jäi minun listallani lopulta neljänneksi. Sekä kirjan kertojahahmo että hänen ukkinsa ovat arkkitehteja. Koska kirjailija Eeva Turunen ja hänen oma ukkinsa ovat käsittääkseni myös arkkitehteja, otaksun, että tässä romaanissa on paljon omakohtaisuutta. Romaanissa ukki on jo kuollut, ja lapsenlapsi hoitaa pedantisti hautajaisjärjestelyjä; kerrotaan myös ajasta ennen ukin kuolemaa. Romaani on nimeään myöten – Sivistynyt ja miellyttävä ihminen – varmaankin (itse)ironisin teos, minkä olen lukenut. Ukkinsa kertoja taisi ainakin pääosin kuvatakin sivistyneenä ja miellyttävänä ihmisenä, mutta itseään hän tuntuu ruoskivan oikein antaumuksella. Tosin jos näin taitavasti ja rehellisesti kuvaa itsensä (ainakin vähän) sivistymättömäksi ja epämiellyttäväksikin ihmiseksi, niin mitä muuta se lopulta todistaa kuin päinvastaista: eli kertojahahmon (ja kirjailijan itsensäkin?) sivistyneisyyttä ja miellyttävyyttä.

[Lyyra · Rating 3 out of 5]

Eeva Turusen kieltä on taas nautinnollista lukea: se hätkähdyttää, yllättää ja ilahduttaa kerta toisensa jälkeen, ja sen ansiosta viihdyin tämän romaanin parissa melkein loppuun saakka. Kirjan päähenkilö, nimen mukaisesti sivistynyt ja miellyttävä ihminen, toimii useassa eri aikatasossa: käy keskusteluja vaikutusvaltaisen ukkinsa kanssa, valmistelee ukkinsa hautajaisia ja pohtii omaa identiteettiään keskusteluissa muun muassa työkaverinsa ja puolisonsa kanssa. Välillä päähenkilön ajatukset karkaavat nautinnollisella tavalla käsistä eikä teos tee turhan tarkkaa rajaa kuvittelun ja "tositapahtumien" välillä. Romaanin keskiössä on jonkinlainen keskiluokkainen syyllisyyden tunne: miksi aina pitää alistua, miksi aina pitää toimia itseään vastaan, mistä oma identiteetti oikeastaan edes koostuu vai onko se vain halpa kopio? Teemaa kehiteltiin mielenkiintoisesti ukin ja lapsenlapsen vaikean suhteen kautta, mutta niin pitkään ja perusteellisesti, että aloin kaivata jonkinlaista loppurysäystä, jotain, mikä ravistelisi ja näyttäisi kaiken uudessa valossa, mutta sellaista ei koskaan kuulu. Kenties tämäkin sopii hyvin teemaan, se, että niin paljon kipeää jää lopulta vihjailuksi ja pinnan alle, niin kuin elämässä tietysti usein käy, mutta minä aloin hieman jo puutua loppua kohti, kun kerronta alkoi toistaa itseään. Ehkä vika on vain minussa, ehkä keskiluokkaisen elämäntavan tyhjyys ei vain kosketa minua riittävästi, että jaksaisin lukea sivukaupalla sivistynyttä ja miellyttävää pohdintaa siitä?

[A-L Reads · Rating 2 out of 5]

Kovasti olisin halunnut pitää tästä, mutta kun ei niin ei... Ehkä yksi tylsimmistä kirjoista jonka olen lukenut. Henkilöhahmoista ja "juonesta" (= yli 400sivua ukista ja arkkitehtuurista ja ihme henkilöistä joilla kellään ei tuntunut olevan mitään tarkoitusta...)yksi tähti, lisätähti kielestä, joka oli paikoitellen hienoa. (= jaksoin lukea opuksen läpi).
Not my cup of tea.

[V.S.]

Ajatuskoe. Yksi (fanaattisen tiukka ja spesifi) määritelmä hyvälle kaunokirjallisuudelle voisi olla seuraavankaltainen:

Kirja on hyvä, mikäli ajatus sen sovittamisesta tai toteuttamisesta jossain toisessa formaatissa tuntuu epäintuitiiviselta tai mahdottomalta.

Määritelmä on tietenkin hölmö, eihän ole olemassa mitään mielekkäitä syitä tai mahdollisuuksia rajoittaa kirjallisuutta, saati sitten sulkea esimerkiksi (elo)kuvakäsikirjoitusmaisuutta tai lehtijuttumaisuutta ”hyvän” kirjallisuuden ulkopuolelle.

En silti sano, etteikö moista määritelmää saisi tehdä. Teen itse niin varsin usein.

Itse asiassa olen varsin kyllästynyt siihen jutustelevaan ja ”ääneen ajattelevaan” sävyyn, joka leimaa kovin suurta osaa uudesta kirjallisuudesta, oli se sitten fiktiota tai tietoa. Toisin sanoen: miksi julkaista kirja, jos saman voi kirjoittaa netissä tai kertoa podcastissa? Tai siis: tietenkin saa julkaista. Parempi muotoilu, omasta vinkkelistäni, olisikin: miksi lukea kirja, jos saman voi lukea netistä tai kuunnella podcastista? Syitä on alati vähemmän. Tyylillisiltä lähtökohdiltaan Eeva Turusen Sivistynyt ja miellyttävä ihminen poikkeaa tuosta väsyttävästä perusjorinasta, mikä on yksinomaan virkistävää.

No, palatakseni alkuperäiseen maksiimiini myönnettäköön: myös Turusen kiehtovasta romaanista olisi varmasti mahdollista tehdä sovitus. Monimediainen näytelmäsovitus tuskin olisi kovinkaan vaikea, varsinkin kun Turunen on toiminut myös teatterin puolella. Itse asiassa näen jo sieluni silmin esimerkiksi yleisölle oheisluettavaksi printattuja arkkitehtonisia listoja tai kuvakoosteita kirjan keskiössä olevan, edesmennevän ukin jäämistöstä.

Silti romaania lukiessani ajattelin usein, että oho, kokeelliseksi luokiteltavissa oleva kirja, joka vieläpä rakentaa nimenomaan spesifisti kirjallisen maailman! (Tai kirjallisen arkkitehtuurin, onhan Turunen myös arkkitehti — kuten kirjan minäkertojakin.)

Voimakkaimmin Turunen toteuttaa tämän hajottamalla tekstin rakenteen lähes kautta linjan siten, että jokainen virke on omalla rivillään. Keino on tuttu myös muutamista Turusen esikoisnovellikokoelman teksteistä. Vaikutelma saattaa nopealla silmäyksellä näyttää runolliselta, mutta pikemminkin se luo jokaiselle lauseelle sitä toteavuutta ja nasevuutta, joka on tuttua aforistiikalle ja dialogeille.

Toisaalta rivitys myös katkoo, toisaalta sulkee lukemista. Tätä sivuefektiä Turunen hoitaa (varsin mallikkaasti!) jättämällä lauseet lopettavat pisteet pois, mikä puolestaan tuo muodon nasevuuteen kaivattua ”avonaisuutta”; ikään kuin ajatukset jäisivät kesken tai ilmaan, ehdotuksenkaltaisina. Samalla jokaisen virkkeen jyvittäminen omalle rivilleen tuo nasevuuden vaatimuksen: on oltava nokkela ja hauska, että otettu tila motivoituisi.

Turusen romaanissa on myös kollaasiromaanin piirteitä, joihin jo viittasin tekstin alkupuolella spekuloimani näyttämösovituksen kautta. Romaanin kehyskertomuksessa kertoja tyhjentää kuolleen ukkinsa taloa papereista ja rojusta, järjestää hautajaisia ja samalla setvii kriisiytyvää parisuhdettaan, yrittää suorittaa työelämäänsä. Kaiken tämän tiimoilta löytyvät erilaiset listat ja luettelot rakentavat romaanin kehikkoa. Tilkkutäkkimäisyyttä vahvistetaan lyhyehköistä luvuista koostuvalla rakenteella, jossa toisaalta fontti- tai asetteluvaihdoksin, toisaalta näytelmätyyliin ilmoittaen/lihavoiden puhujat luodaan tusinoittain pieniä kohtausyksikköjä. Suoranaisen ”kubistisesti” Turunen ei kollaasiaan tee, siis esimerkiksi ymppäämällä graafisesti poikkeavaa kuva-ainesta lehtileikkeiden, valokuvien tms. muodossa, vaan ”löydetty” aines leivotaan osaksi leipätekstiä. Pääosin romaanin kerronta koostuu (turusmaisen) kertojan idiosynkraattisista mietinnöistä, mutta yhdessä arkkitehtonisten ja muiden luettelomaisten mausteiden kanssa romaanin kohtausmaisuus luo tilan, jossa myös lukija kuvittelee selailevansa papereiden pinoa.

Kuten tässä vaiheessa lienee jo tunnettua (ja yleisesti rakastettua: teos oli yleisön suosikki Finlandia-ehdokkaista), on Turunen naseva ja nokkela keskimäärin aina, lähes parodisen rajamaille. Käytännössä kirjan hahmoista vain kertojan puoliso kuulostaa ”normaalilta” ihmiseltä, missä normaali tarkoittaa sitä, ettei käyttämänsä sanajärjestys ole äkkiväärä, sanastonsa yleiskielestä jo puoli vuosisataa sitten luonnollista tietä pitkin poistunutta, tai ideakuvastonsa neuroottisen söpöä ja erityispiirteisiin suurta huomiota keskittävä. Toisin sanoen Turunen kuulostaa ennen muuta Turuselta, samalla tavalla kuin Kaurismäen dialogi kuulostaa aina Kaurismäen dialogilta tai Tommi Liimatan sanoitukset Tommi Liimatan sanoituksilta. Tällaisessa välittömässä tunnistettavuudessa on voimaa. Kenties toinen, kliseisen rajalla häilyvä termi sille olisi ”oma ääni”.

[Anu Eerola · Rating 5 out of 5]

Sivistynyt ja miellyttävä ihminen teki alkuun vaikutuksen. Omalaatuinen, sekä U-nimisen minäkertojan että hänen ukkinsa omalaatuisuutta korostava kerronta kummallisine sanavalintoineen sai hymyilemään ihastuksesta. Teki mieli lukea kirjaa ääneen perheenjäsenille, mutta samalla tajusin, että kirjan vinksahtanut maailma ei aukea muutamalla sitaatilla.

Valitettavasti oma lukukokemukseni töksähti puolivälin jälkeen - lukemiseen tuli pidempiä taukoja ja kirja alkoi tuntua hieman puuduttavammalta. Jotenkin tuntui siltä, että asia oli tullut jo selväksi. Toisaalta samankaltaisten lukujen toistuminen ehkä tuki vaikutelmaa siitä, että U:kaan ei oikein päässyt surussa eteenpäin.

Vaikka kirja oli paikoin huvittava, se oli myös sydäntäsärkevä kuvaus siitä, kun läheinen hiipuu pois. Arkkitehtiukki on ollut eläessään vaikuttava hahmo - kieltämättä ajatusmaailmaltaan ja arvoiltaan menneen maailman mies, mutta silti U:n ihailema ja kunnioittama. Miten hänen tuolinsa voisi myydä, vaikkeivät ne omaan asuntoon puolison (jonka sukupuolta ei tule ukille maininneeksi) mielestä mitenkään mahdukaan? Mistä löytää täydellinen uurna vainajalle, jolle muotokieli ja materiaalit eivät olleet yhdentekeviä? Miten välttää kaikkinainen mauttomuus? Ja miten saada kaiken hälinän keskellä oikeanlaiset räystäskourut tekeillä olevaan koulurakennukseen?

Helmet-haasteessa tämä sopii muun muassa kohtaan 6, kirjan kansikuvassa on jokin vaate.

[Sansan · Rating 2 out of 5]

Harmittaa suorastaan antaa näinkin matala arvosana. Odotukseni kirjaa kohtaan olivat korkeat, sillä kirjan aihe on hyvä ja itselleni myös isoäitini poismenon myötä hyvinkin läheinen. En voi väittää, etteikö teksti olisi luovaa ja kirja mielenkiintoisesti kirjoitettu, mikä varmasti on monelle lukijalle mieleen, mutta itselleni kirjan hyppelevä ja jaaritteleva kerronta oli työlästä seurata, minkä vuoksi irtaannuin kirjan tunnelmasta ja juonesta aivan liian usein. Tämän vuoksi kirjan lukemisessa meni minulta tuhottoman kauan. Vasta 2/3 kirjaa luettuani sain oikeastaan kunnon innon kirjaa lukemista kohtaan, mutta tässä vaiheessa se oli jo liian myöhäistä. Ehkä annan kirjalle toisen mahdollisuuden myöhemmin...

[Mervi Murtonen · Rating 3 out of 5]

Tykkään aina, kun kirjallisuuden perinteisiä rakenteita rikotaan ja rajoja pusketaan laveammiksi. Turunen onnistuu tässä. Hänellä on aivan omanlaisensa tyyli, valtava sana- ja detaljivarasto ja vinkeä huumori. Dialogi on sujuvaa ja onnistuu kuvaamaan tunnelmaa ilman turhia selittelyjä.

Neljä rinnakkaista tarinaa ovat kuitenkin liian samanlaiset, eivätkä anna toisilleen tilaa hengittää tai lukijan huoahtaa. Pitkät listat puuduttavat lukijan aivan samoin kuin minä-kertoja puutuu listaamaan ukkinsa arkkitehtonisia saavutuksia. Kaipasin juoneen enemmän käänteitä. Monista avuistaan huolimatta tämä oli yksinkertaisesti tylsä.

[Anita Åkerman · Rating 5 out of 5]

Sisäisen ja ulkoisen dialogin kautta tulee esiin päähenkilön pyrkimys olla sivistynyt ja miellyttävä ihminen, vaikka keskittyykin ylläpitämään omaa mielikuvaa sellaisesta tosi kapeasta näkökulmasta.

Suru sekä suuri kontrollitarve ajaa päähenkilöä destruktiivisesti ja lukija saa seurata arkea sekä unelmointia pois todellisuudesta.

Kirja on ainutlaatuinen ja muistiinjäävä. Minun oli vaikea lukea kirjaa, sillä todella rakastin sitä mutta osittain se oli liian lähellä omia pyöriviä ajatuksia sekä amattilisesti että tavaroiden paljoudesta ja sukupolven vaihdosta.

[Sanna van Leeuwen · Rating 2 out of 5]

Tällaiselle teokselle on hirvittävän vaikea antaa pisteitä. Sanatasolla tykkäsin kovasti, näin runsasta sanastoa löytää tavallisesti vain Aku Ankasta. Kokonaisuus oli kuitenkin tylsä ja pitkäveteinen. En jaksanut lukea arkkitehdin nippelitietoa joka nippelistä, ja muutkin tapahtumat päähenkilön elämässä jollain lailla toistivat itseään. Lukukokemus kokonaisuutena ratkaisee, siksi tämä valitettavan huono tähteytys.

[Johanna Argillander · Rating 5 out of 5]

Niin omanlaista kielenkäyttöä että se tuotti suurta iloa, nauratti ja liikutti. Päähenkilön sielunmaisema koskettavasti ja samastuttavasti kuvattu. Tykkäsin kun kirjassa sai olla kaikkea, kokouspöytäkirjoista alkaen.
Jos ihminen kirjoittaa näin, hänen tulee kirjoittaa. Tällainen taito voi toki aiheuttaa muissa kirjoittajissa kauhun väreitä ja epätoivoa! Mutta varmasti enimmäkseen iloa, suurta sellaista

[Tomi · Rating 5 out of 5]

Miten aina parhailta sisäisiltä yksinpuheluilta tuntuvatkin nämä tällaiset, joissa epävarma ihminen hajoaa kappaleiksi? Ei parane katsoa tätä mieltymystä liian tarkasti.

Vähän Marjo Niemen Kaikkien menetysten äitiä, vähän Mikko Rimmistä (vaikka nyt Jos se näyttää siltä) ja kokonaan Eeva Turusta. Erinomainen.