”On enemmän sitä, mikä meitä yhdistää, kuin sitä, mikä meitä erottaa.”
Muistelmissaan Eero Huovinen kertoo persoonallisella tavallaan, millaista oli toimia piispana Helsingissä. Yliopistolta kirkkoon siirtynyt mies joutui vaikeiden haasteiden eteen. Miten kohdata kadun miehet ja naiset, papit, poliitikot ja paavit?
Eero Huovinen on yksi näkyvimmistä ja rakastetuimmista piispoistamme. Hänen piispakauteensa Helsingissä osui kansakuntaa järkyttäneitä tragedioita ja kirkkoa repiviä kiistoja. Piispan sarkaan kuului työtä seurakuntalaisten ja pappien, lasten ja vanhusten, työttömien ja asunnottomien, median ja parlamentin kanssa. Lukija pääsee kurkistamaan myös kirkon kulissien taakse. Ekumeeniset tehtävät veivät Huovisen maailmalle, mutta omaan kaupunkiinsa Stadiin hän palasi aina mielellään. Kutsumuksensa ydintä Huovinen ei ole halunnut unohtaa: Miten puhua Jumalasta ja hänen armostaan? Piispaksi tulo oli suuri muutos koko Huovisen perheelle, ja eniten oppimista oli tuoreella piispalla itsellään. Huovinen kuvaa työtään ja ajatuksiaan omalla lämpimän viisaalla ja tärkeilemättömällä tavallaan.
Parhaita elämänkertakirjallisuuden teoksia aikoihin. Etenkin sellaiselle, joka tietää kirjoittajan toimintaympäristöä, myös mielenkiintoinen katsaus "kulisseihin". Eero Huovinen on tunnettu viisaana ja harkitsevana toimijana, ja se sama välittyy myös kirjasta. Harkiten ja samalla suoraankin hän käy läpi uraansa Helsingin piispana. Selkeäksi käy hänen valtava verkostonsa ja ihmistuntemuksensa, ja ennen kaikkea lähtökohtansa palvelijana. Teos on yhtaikaa katsaus Helsingin historiaan -90 ja -00 -luvuilla, kirkkohistoriaan laajemmin, teologista ajattelua, sekä analyysiä omaa tekemistään kohtaan esihenkilönä ja keulakuvana. Teos sisältää valtavan määrän oppia johtajuudesta niin eettisellä, teoreettisella kuin käytännönkin tasolla. Samalla teos on kuitenkin varsin helppolukuista pääosin. Toimintaympäristölle veiraammalle vahva hengellisyys tuntuu vieraalta ja paikoin oudoltakin, vaikka Huovinen pyrkii selittämään ajatteluaan pitkin matkaa.
Kiinnostava elämäkerta ainakin teologin näkökulmasta. Huovisella on mukavia anekdootteja ja syvällisiä huomioita. Suosittelen, jos piispan arki kiinnostaa.