Mihin menet suomi? Pelon aika Euroopassa

by Mika Aaltola

Tärkeä ajankohtainen puheenvuoro Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan sekä Euroopan ja erityisesti Suomen ja Pohjolan turvallisuustilanteesta.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 järisytti koko Eurooppaa ja käänsi hetkessä Suomenkin ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön aivan uuteen asentoon. Aiemmin poliittisesti liki mahdottomalta näyttänyt Nato-jäsenyys on toteutumassa niin Suomen kuin Ruotsinkin osalta. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola valottaa kirjassaan tilanteen taustoja sekä Suomen turvallisuuspoliittisia näköaloja ja lähitulevaisuuden toimintavaihtoehtoja Ukrainan, Euroopan, Naton ja läntisen maailman kamppaillessa Venäjän hyökkäyssodan yleisen haasteen alla.

Genres: Nonfiction, Politics, Finnish Literature, Audiobook, History

323 pages, Hardcover

First published October 1, 2022

About the author

Mika Aaltola is currently a Visiting Professor at the University of Minnesota, Twin Cities.

Reviews

[Tapani Aulu · Rating 3 out of 5]

Aikalaismuistiinpanoja Venäjän mielettömästä sodasta Ukrainassa ja vähän muustakin maailmanmenosta. Aika vähän analyysiä loppujen lopuksi eikä tietysti oikeastaan mitään uutta jos on tilannetta seurannut. Välillä vähän ajatus karkailee ja toistaa itseään, ja menee välillä jopa self helpin puolelle, mutta on tässä myös runsaasti valtiomiesmäistä asiantuntijuutta.

[Alma · Rating 3 out of 5]

Aaltola on nykymaailman menoa seuraavien iloksi kirjannut asiantuntijapäiväkirjamerkinnöiksi ajatuksiaan poikkeuksellisesta ajanjaksosta 2021 ja 2022. Valitussa tyylissä keskenään tasapainottelevat arkiset, henkilökohtaiset ja käytännölliset näkökulmat sekoitettuna historiallisiin, poliittisiin ja (kansainvälisen politiikan) teoreettisiin näkökulmiin.

Aaltola antaa arvoa suoralle julkiselle keskustelulle, mutta sanoo vastustavansa hajottavaa ja piikittelevää keskustelutyyliä (hän ei ehkä käyttännyt ihan näitä sanoja, mutta ymmärtänette ajatuksen). Ilahduttavasti hän keskustelee, kuten opettaa eli sanoo ajatuksensa suoraan, mutta suhtautuu kunnioittavasti ihmisiin, joista kirjoittaa eikä kritisoidessakaan nälvi ketään. Puheenvuorona kirja on rakentava.

Joitakin kriittisiä huomioita nostaakseni: kirja oli minun makuun turhan maalaileva ja paikoin vähän viisauskirjallisuutta muistuttava. Sanontoja, viisauksia ja fraaseja, kuten rehellisyys maan perii tai täytyy olla kärsivällinen, viljellään paljon ja näissä kohdin kirja menetti mielestäni teränsä. Kuten meillä kaikilla, Aaltolalla on omat toistuvat lempisanavalintansa ja fraasinsa. Kirja olisi mielestäni hyötynyt tarkemmasta "kill your darlings" hengessä tehdystä loppueditoinnista kustantamon toimesta.

Muutamista kriittisistä huomioista huolimatta pidin teoksesta sen genrensä edustajana. Asiantuntijapäiväkirjana se oli selkeä, asiantunteva ja rakentava puheenvuoro. Sellaisille on aina paikkansa. Siksi kolme tähteä (=hyvä kirja). Neljää tai viittä tähteä en kuitenkaan tohdi antaa teokselle, joka koostuu lyhyistä päiväkirjamerkinnoistä. Tyylinsä vuoksi tämä sopii äänikirjaksi hyvin.

Suosittelen kirjaa etenkin niille, jotka ovat katselleet Aaltolaa televisiossa ja ajatelleet, että tuon tyypin ajatuksia voisi kuulla enemmänkin.

[Tiina Mahlamäki · Rating 4 out of 5]

Mika Aaltola opiskeli kansainvälistä politiikkaa ja on työskennellyt pitkään Ulkopoliittisen instituutin tutkijana ja viime vuodet sen johtajana. Ulkopoliittinen instituutti tekee tutkimusta eduskunnan ja Suomen ulkopolitiikan tarpeisiin, pohjaksi ja tueksi. Kuluneen vuoden aikana suomalaiset ovat saaneet turvaa ja lohtua Aaltolan lausunnoista jopa niin, että hänestä ollaan leipomassa seuraavaa presidenttiä. Huomiota ovat saaneet myös hänen kryptiset sanakäänteensä, joiden tulkinta jää välillä lukijan vastuulle. Aaltola on kysytty kommentaattori ajankohtaisohjelmiin, toivottu puhuja kaikenlaisiin tilaisuuksiin, haluttu haastateltava erilaisiin medioihin. Aihepiirit ovat laajentuneet paljon ulkopoliittisten kysymysten ulkopuolelle. Myös Aaltolan kolumnit iltapäivälehdessä ja kryptiset päivitykset Twitterissä keräävät valtavasti lukijoita.
Loppusyksystä 2022 julkaistiin Aaltolan päiväkirjamerkintöihin jpohjautuva Mihin menet Suomi? -teos. Merkintöjen taustalla on usein Twitter-ketjuina aamutuimaan julkaistut pohdinnat siitä, missä ollaan ja mihin ollaan menossa – tosin merkinnät pitenevät ja syvenevät sodan sytyttyä. Merkintöjään Aaltola kontekstualisoi kansainvälisen politiikan yksityiskohdilla ja höystää omakohtaisilla kokemuksillaan, joista ei suinkaan vähäisin ole hänen esikoislapsensa syntymä. Näin tekstissä kohtaavat niin suuri ja globaali kuin pieni ja arkinen – molemmissa ripaus ylevyyttä. Aaltola on myös humanistisesti sivistynyt: hän käyttää latinankielisiä sanontoja luontevasti, hän viittaa ohimennen Antiikin Kreikan filosofeihin ja tuntee eurooppalaisen kirjallisuuden ja taiteen kaanonin.
Twitterissä Aaltolan aamuajatelmia lukee mielellään: iskulauseita, lyhyitä päälauseita, yhteenvetoja ja jämäköitä mielipiteitä. Kirjan mittaan venytettyinä ne eivät enää aina toimi – eivätkä ääneen luettuina. Toki Aaltola myös taustoittaa ja kuvaa pidemmin päivän aiheita, tekee yhteenvetoja ja prognooseja. Hän sijoittaa tapahtumat suurempiin kehyksiin, ja teoksen aloittaminen jo vuodentakaisesta kesästä saa perustelunsa: sillä, että Yhdysvallat vetäytyi kesällä 2021 Afganistanista, on suuri merkitys sille, että Venäjä hyökkäsi seuraavana vuonna Ukrainaan. Aaltola taustoittaa päivä päivältä ja hetki hetkeltä matkaa Venäjän hyökkäyksen alkuun ja Suomen päätökseen hakea Naton jäsenyyttä. Aaltolan teos sijoittuu vuoden mittaiselle ajanjaksolle 9.6.2021–8.7.2022.
Joskus Aaltolan tapa käyttää metaforia hämmentää. Mitä hän tarkoittaa usein viljelemällään punaisen viivan käsitteellä? Selvästi jotain muuta kuin mitä Ilmari Kiannon Punainen viiva -romaanissa sillä tarkoitetaan. Ja jotkut selitykset herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia. Ymmärrän Lissabonin vuoden 1755 maanjäristyksen merkittävyyden, laulettiinhan siitä arkkiveisuja Suomessa asti. Mutta olisin kaivannut tarkennuksia sille, miksi maanjäristys muutti maailmankuvaa, ruokki valistuksen syntyä ja muutti eurooppalaisten tapaa ymmärtää kaukaisien kansojen kärsimystä. Mutta toisaalta, moni jo unohtunut kansainvälisen ja kansallisen politiikan tapahtuma palaa teosta lukiessa mieleen ja loksahtaa paikoilleen osana suurta maailmanpoliittista palapeliä.
Markus Leikolan tavoin Aaltola pohtii hyökkäyksen taustoja: Minkälaiset historialliset, poliittiset, sotilaalliset, kielelliset ja kulttuuriset seikat ovat hyökkäyksen taustalla? Mitä sodassa tapahtuu näkyvillä ja mitä näkymättömissä? Mistä erilaiset sotatapahtumat kertovat? Miten erilaiset valtasuhteet sotatapahtumiin vaikuttavat? Mitä taloudellisia, poliittisia ja kulttuurisia asioita sotaan liittyy Venäjällä, Suomessa, Euroopassa ja globaalisti? Aaltolan teoksessa korostuvat erityisesti Suomen (sota)historia, suomalaisten muuttunut suhtautuminen Nato-jäsenyyteen sekä pikavauhtia toteutunut Nato-jäsenyyden hakeminen. Aaltola, joka siis kirjoittaa ja kommentoi vastuullisessa, Ulkopoliittisen instituutin johtajan asemassa, pohtii tarkasti ja eettisesti vastuuntuntoisesti myös omaa positiotaan sekä sitä, minkälaisia lausuntoja hän antaa ja minkälaisia viestejä kansalaisille lähettää. Vaikka Aaltolan lausunnot A-studiossa keväällä 2022 olivat välillä hyytäviä, katsoo hän teoksensa lopussa (ja kansikuvassa) toiveikkaasti ja luottavaisesti tulevaisuuteen.

[Rasmus Stoltzenberg · Rating 3 out of 5]

Melko ohut kirjana. Pohdintaa ja päiväkirjamerkintöjä jotka toimivat "pään avauksena" (sic!). Kirjan suurin ansio on snapshot tarkkailijan tunnoista aikana jolloin Suomen "suomut putosivat silmiltä". Tämä voisi toimia hyvin alustamaan vaikka hyppyä politiikkaan, sen verran Koiviston tyylistä toisaalta / toisaaltaa tässä on. Ja siinä onkin tämän suurin heikkous. Suuntaa ei oikein ole. Harhailua paljon ajatuksen perässä sen sijaan kyllä. Näiden kahden välissä osuvia analyysejä ja havaintoja aitiopaikalta. Ehkä jopa tutkijan oman katsomuksen muutosta voi nähdä riveillä kun Ukrainan sodan julmuus ja Venäjän kyltymätön halu laajeta (’eikö Euroopan jo nyt suurimmalle maalle mikään riitä?’ vapaasti Aaltolaa lainaten) alkavat hänellekin paljastua. Kokonaisuudesta jää ristiriitainen fiilis, ja kun lukukokemus on kuunneltunakin välillä vaikea seurata, ei tätä nyt suorastaan suosittaa voi. Sitten taas jos tälläinen "historian todistajanlausunto" inspaa, niin eikun lukemaan.

[Emilia · Rating 3 out of 5]

Hyvä aikalaiskuvaus viimeisen vuoden merkittävistä ja hirveistä tapahtumista Euroopassa. Auttoi ainakin minua hahmottamaan paremmin syksyn 2021 tapahtumia ja niiden yhteyksiä viime kevään kulkuun. Teos on sellainen, johon voisi olla mielenkiintoista palata esimerkiksi kymmenen vuoden päästä uudelleen, vaikka se liikkuukin hyvin yleisellä tasolla ja sisältää aika paljon toistoa - varmaankin juuri päiväkirjamaisen luonteensa takia.

[Kalle-Pekka Hietala · Rating 2 out of 5]

Päiväkirjamainen merkintä, jossa Aaltolan vielä tutkijan aikakaudella. Toki päiväkirjamerkinnät ennen poliittista uraa kertoivat selkeästi Aaltolan ideologisen värin. Teoksen päiväkirjapohdinnoissa oli monia hyviä asioita, mutta esimerkiksi haikailu takaisin jalkaväkimiinojen aikaan laittoi ihmettelemään. Kovasti päiväkirjamerkinnöissä suomettumisen muistuttaminen ja suomettuneimman ajan kriittisten äänenpainojen ylistäminen. Nykyinen versio Aaltolasta ei ole antanut kuvaa siitä, että pitäisi yhtä tärkeänä nykyisessä kontekstissa kriittisiä ääniä Natoa kohtaan. Aaltolalle Nato tekee autuaaksi.

Lisäksi Aaltolan päiväkirjamerkinnät osoittavat sen saman oikeistolaisten mantran, että "On hienoa, että yhdessä puolustamme maata", kun samanaikaisesti Aaltolan edustama puolue Orpon hallituksessa vie pohjan heikoimmassa asemassa olevilta ihmisiltä. Voisi hyvin kysyä, miksi pitäisi silloin olla maanpuolustustahtoa kun vertauksellisesti katkaistu ihmisten päät tietyiltä väestöryhmiltä.

[Mölkky · Rating 3 out of 5]

Mika Aaltola on ehdottomasti ansainnut osan siitä hypestä, jonka on hyvällä julkisella esiintymisellään aiheuttanut - mutta tämä päiväkirja kirjaksi -viritelmä ei ainakaan kirjan alkupuoliskolla tee kunniaa Aaltolalle. Loppupuolikas paranee koko ajan ja muuttuu mielenkiintoisemmaksi sekä vähän syvällisemmäksi analyysiksi.

[Eveliina · Rating 4 out of 5]

Aaltolan kirja on ajankohtaisuudessaan mielenkiintoinen. Sen päiväkirjamainen kerronta toimii ajankuvana. Toki päiväkirjamerkinnät tuovat kirjaan myös toistoa; eihän mitkään tapahtumat politiikassa tai elämässä mene vain lineaarisesti eteenpäin. Kirja on sekä asiantunteva että keskustelua rakentava, ja uskon, että siihen on vielä kiinnostava palata tulevaisuudessa.

[Jari Pirhonen · Rating 4 out of 5]

Finnish expert of geopolitics, who has been very visible expert commentator during Russia-Ukraine War, published his diaries from June 2021 to July 2022. Interesting documentary of the author's thinking before and during crisis. He has philosophical way of thinking and plays with words, so its enjoyable reading.

[Eira Hurskainen · Rating 4 out of 5]

Päiväkirjan muotoon kirjoitettu koonti Aaltolan pohdinnoista kesäkuusta 2021 heinäkuuhun 2022. Toimi hyvänä kertauksena kuukausista ennen Venäjän hyökkäyssodan alkua ja ensimmäisistä kuukausista siitä eteenpäin. Päiväkirjamainen toteutus toi ehkä omaan makuun vähän liikaa toistoa ja söi paikoin kirjan ytimekkyyttä. Viimeistellympi versio Aaltolan ajatuksista olisi varmasti ollut erinomainen.

[Lasse Karjalainen · Rating 3 out of 5]

Aaltolan päiväkirjamerkintöjä viime vuosilta. Tällainen kirjaformaatti vanhenee nopeaa. Sikäli hyvä kirja että hyvin Aaltola on ennustanut ja ennakoinut maailman tapahtumia. Tarkkanäköistä havainnointia.

En tiedä vaan mitä itse tästä erityisesti sain. Toki ymmärrystä tilanteesta. Ehkä erilainen muoto ajatuksille olisi ollut kiinnostavampi.

[Minna · Rating 2 out of 5]

Oli tämä ihan hyvä. 2,5 tähteä. Siitä olin hiukan pettynyt, että tämä ei ollut kunnollinen kirja siinä mielessä, että se koostui erilaisista hajanaisista muistiinpanoista ja päiväkirjamerkinnöistä. Harmi, ettei Aaltola ole viitsinyt tai ehtinyt kirjoittaa parempaa kirjaa niiden pohjalta, aineksia olisi ollut.

[Perttu Ojanperä · Rating 2 out of 5]

Aika paljon tyhjää ja ympäripyöreää lätinää. Ymmärrykseni asioiden tilasta viimeisen vuoden ajalta ei juurikaan kasvanut. En suosittele.

[Anna-Maria Tuominen-Reini · Rating 4 out of 5]

Mielenkiintoista pohdintaa. Aaltola nostaa kivasti perspektiiviä ja katsoo asioita helikopterista. Maailma ei ole enää se sama turvallinen, missä vielä tammikuussa elimme.

[Outi · Rating 3 out of 5]

Tuntuu aavistuksen kirjalta, joka oli julkaistava, jotta hyödynnetään Aaltolan julkisuus. Osittain hyvää ja kiinnostavaa analyysia, mutta paljon myös ympäripyöreää, maalailevaa kirjoitusta.

[Henna · Rating 3 out of 5]

Mielenkiintoinen, mutta toistoa oli ajoittain todella paljon jopa niin, että sama asia toistettiin useassa päiväkirjamerkinnässä peräkkäin.

[Tommi Kortesniemi · Rating 2 out of 5]

Ihan hyvää tietoa isosta kuvasta. Mutta aika paljon itsestäänselvää toistoa ja sana jargonia.

[Mika Auramo · Rating 1 out of 5]

Televisiosta ja somesta tutuksi tullut ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan päiväkirjamerkinnät kesäkuusta 2021 seuraavan vuoden kesäkuuhun tarjoavat hyvin puolueellisen ja Venäjän-vastaisen katsauksen Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin sekä Ukrainan ja Venäjän väliseen selkkaukseen, jota tavataan länsimaisessa valtavirtamediassa kutsua Venäjän hyökkäyssodaksi.

Jos jaksaa kiltisti seurailla valtavirran harhaista ja vinoutunutta suhtautumista nykyiseen Venäjään ja varsinkin Putinin sekä koko sodanjohdon demonisointia, tämä kirja tarjoaa ihan samaa jatkumoa, kuin Aaltola esittää Twitterissä ja jossain A-Talkissa. Aaltola onnistuu yhdistämään myös Pandemian yhtenä osatekijänä Yhdysvaltojen ja eurooppalaisten globalistien käymään sijaissotaan Ukrainassa.

Sodan todellisia syitä ja Naton laajentumispyrkimyksiä sen paremmin kuin Venäjän valtion tuhoamishaaveita Nulandin ja kumppanien taholta ei käsitellä lainkaan. Lukijalle sen sijaan sepitetään esipuheessa ja jälkisanoissa, että Venäjä muka näki tilaisuutensa tulleen, kun Yhdysvaltojen johtamat Nato-joukot lähtivät lipettiin Afganistanista.

Suurvaltapoliittista ja neutraalimpaa asennetta olisi voinut olla enemmän mukana, mutta toisaalta tämä kirja on todennäköisesti suunnattu niille, joista voisi olla hyötyä Aaltolan poliittisille pyrkimyksille, sillä onhan tämä poliittinen pamfletti täynnä idän uhalla pelottelua. Ai niin, Aaltolan mukaan koko WEF eli maailman talousfoorumi on ihan höpöä valtapyrkimyksineen, eikä sellaista ole olemassa – että silleen.