Elävästi kirjoitettu tosikertomus historiallisesta suuronnettomuudesta.
Syyskuun 4. päivänä 1827 Turussa valloilleen päässyt tulimyrsky oli historian taitekohta ja aikalaisille ennennäkemätön järkytys. Vaikuttava kirja tempaisee lukijan aikamatkalle suurpalon kauhujen keskelle.
Teos keskittyy Turun palon kokeneiden ihmisten kokemuksiin ja tunteisiin. Se kuvaa epätoivoa ja menetyksen musertavuutta mutta myös myötätuntoa ja auttamishalua onnettomuuden hetkellä. Kirja pohtii erityisesti kysymystä syyllisyydestä ja sitä, miten palon muisto elää yhä.
Turun palosta tulee syksyllä kuluneeksi 195 vuotta. Tämä on ensimmäinen kattava tietoteos aiheesta sitten vuoden 1930.
Laajaan lähdemateriaaliin ja mittavaan tutkimustyöhön pohjautuva, vuoden 1827 Turun palosta ja sen herättämistä tunteista ja muistoista kertova teos on kuitenkin sujuvaa luettavaa (ja kuunneltavaa). Kirjan runsas kuvamateriaali on sen verran kiinnostavaa, että kannattaa nimenomaan lukea teos. Turun kaupungin tilanne, palon syttyminen ja leviäminen, ihmisten kokemukset, tiedon leviäminen ympäri maailmaa ja katastrofin käsittely kirjeissä, uutisissa, runoissa, arkkiveisuissa ja muissa hengentuotteissa tulee käsiteltyä monipuolisesti ja kiinnostavasti. Piikareppana, jota minä monien muiden ohella olen aina pitänyt syyllisenä tapahtuneeseen, saa vihdoin synninpäästön.
Loppukesästä 2022 poikkesin Turussa huollattamassa pyörääni ja samalla reissulla päädyin vierailemaan Luostarinmäen museoalueella. Näyttelyissä käsiteltiin myös Turun paloa, ja kiinnostuin aiheesta sen verran, että päädyin nappaamaan lukulistalleni Hannu Salmen uunituoreen tietokirjan "Tunteiden palo: Turku liekeissä 1827" (Otava, 2022). Lukeminen venähti kuitenkin loppuvuoteen, osin siitä syystä, että kirjaston varausjono venähti Finlandia-ehdokkuudrn takia.
Syyskuun 4. päivänä syttynyt palo ei vaatinut hirmuisesti ihmisuhreja mutta kuten kirjailija osoittaa, se oli joka tapauksessa valtava katastrofi entiselle pääkaupungillemme ja sen asukkaille. Rakennuskannasta tuhoutui melkoinen osa. Liekkien uhriksi jäi asuinrakennusten lisäksi myös Turun tuomiokirkko.
Sydäntäsärkevää on ajatella myös Turun akatemian kirjaston kohtaloa: 40000 kallisarvoista nidettä paloi, ja vain muutamia satoja lainassa olleita kirjoja säästyi (mitä opimme tästä - käyttäkää, ihmiset, kirjastoa!). Lieneeköhän koskaan maamme kulttuurielämää ja sivistystä kohdannut yhtä iso katastrofi?
Lukiessani jäin miettimään myös sitä, miltä palon aiheuttamisesta epäillystä piiasta mahtoi tuntua ja miten häneen tulevina vuosina suhtauduttiin. Syytönhän hän oli kaikkeen, mikä tuolloinkin jo todettiin, mutta huhupuheet levisivät ihmisten suussa ja lehtien sivuilla.
Turku selvisi kuitenkin palosta yllättävän hyvin ja kaupungin jälleenrakennus käynnistettiin vinhaa tahtia. Sympatiaa ja ihan konkreettista apua tuli myös ulkomailta, uutiset tulipalosta kun levisivät kaikkialle maailmaan.
Salmi kirjoittaa hyvin ja kiinnostavasti. Lukijan oppaina liekkien keskellä toimivat palon kokeneet turkulaiset, joiden ääni pääsee hyvin kuuluviin aikalaislähteiden välityksellä. Lisäksi kirjassa kerrotaan miten paloa on historian aikana käsitelty ja muistettu.
Jos aiheesta haluaa lukea enemmän, niin Roope Lipastin taannoinen lastenromaani Palavan kaupungin lapset on sekin ihan mainio tapaus.
änään 27.8.2023 sain loppuun kirjan nimeltä Tunteiden palo Turku liekeissä 1827. Tunteiden palo Turku liekeissä 1827 oli mielestäni hyvä, ihana, vakava, kaunis, koskettava, mukava, mielenkiintoinen ja koukuttava kirja. Lukiessani kirjaa nimeltä Tunteiden palo Turku liekeissä 1827 minulle tuli sellainen tunne että Axel Ingberg tulee kertomaan että Turku palaa. Minulle tuli todella erittäin oikein hyvä mieli. 😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 Myrskyn jälkeen Luotsaan laivaa päällä rauhattoman veen Päivän uuden jälleen kohtaan myrskyineen Ja jos satanut on liikaa sydämeen Kädet nostaen vain uskoo ihmeeseen Liian kauan omin voimin harhailin Elin, niin kuin mul ois valta kapteenin Moneen väärään vuonoon purteni mun ui Kunnes karikolle ylpeys murentui Myrskyn jälkeen on poutasää Vihdoin oon sen saanut ymmärtää Nyt sen nään, ei voi yksikään Päättää päivistään, ne määrätään Myrskyn jälkeen nyt nähdä saan Auringon taas käyvän hehkumaan Tiedän tän, vielä kerran nään Sateenkaaren pään, ja sinne jään Nyt sen tajuan: ei jaksa lintukaan Yksin vaeltaa, se liitää parvessaan Aidon ystävyyden silta kaarineen Päivänvalon lailla kantaa sydämeen https://youtu.be/rLAZtF-kbCw?si=iB6Ut...
Kuuntelin äänikirjana matkalla, jonka aikana piipahdin myös Turussa. Kiinnostava aihe, taidokkaasti elävöitettyä historiaa. Jäin kirjaan suorastaan koukkuun! Jonkin verran toistoa on, varmaan koska tapahtumista on kauan ja lähdemateriaalia rajallisesti saatavilla. Joka tapauksessa Turun tuho tulee suorastaan iholle. Voi vain kuvitella miten hirveää on ollut, kun kokonainen kaupunki palaa tuhkaksi ja käytännössä katoaa kartalta.
Luulitko sinäkin, että Turun palo vuonna 1827 syttyi, kun Aninkaistenmäellä Hellmanin perheen nuori piikatyttö oli huolimaton? Hannu Salmen Tunteiden palo: Turku liekeissä 1827 on pohjimmiltaan osoitus siitä, miten aivan virheelliset juorut voivat jäädä elämään. Se on myös mielenkiintoinen näkökulma siihen, miten tieto kulki ja sanomalehdet toimivat lähes kaksisataa vuotta sitten. Minä en ole aiemmin lukenut Turun palosta kovinkaan paljon, en siis etukäteen tiennyt, että oikeudenkäynnissä mitään viitteitä huolimattoman tulen käyttöön ei todettu. Mikään lehti ei vain uutisoinut tästä, väärinkäsityksiä ei korjattu ja ne jäivät elämään ihmisten suullisissa kertomuksissa, kirjoissa - ja jopa hevimusikaalissa.
Kirja pyrkii käsittelemään Turun paloa tunnetasolla ja paikoin siihen erinomaisesti pystyykin. Osittain teos jää kuitenkin kirjallisten lähteiden yhteenvedoksi ja sitä vaivaa viimeistelemättömyyden tuntu. Lopulta se ei haitannut lukukokemusta juurikaan, upposin niin syvälle minulle rakkaan kaupungin suuren tuhon kuvaukseen. Turku avautui minulle jälleen uudesta näkökulmasta.
Järisyttävänkin ajankohtaista oli pohtia kokonaan tuhoutuneen, maan tasalla palaneen kaupungin jälleenrakentamista. Sitä, miten mahdottomalta se ajatuksena tuntuu, mutta miten nopeasti se lopulta voi tapahtua, kun kaupunki saa siihen apua ja tukea. Kirjasta käy hyvin ilmi, miten merkittävä kaupunki ja kauppapaikka Turku oli, millainen tieteen keskus. Ei ole ihme, että tarinat palosta elävät ja kiinnostavat edelleen, niin merkittävä osa historiaa, ei edes kovin kaukaista sellaista, tuo tapahtuma on. Seuraavan kerran Maariankatua kulkiessani katson Turun palosta kertovaa muistolaattaa taas hiukan eri silmin.
Lähes 194 vuotta myöhemmin on vaikea käsittää sitä tuhoa, minkä Turun palo aikaan sai, mutta Hannu Salmi tekee hyvää työtä sitä kuvatessaan. Vaikka Turun palosta on omissakin opinnoissa puhuttu kerran jos toisenkin, kirjassa oli paljon asioita, joita en tiennyt etukäteen. Pidin siitä, että Salmi lähestyy katastrofia ihmisten kautta, jolloin nykypäivän lukijan on helppo eläytyä tilanteeseen. Kiinnostavaa oli myös lukea palon jälkipyykistä, mediahuomiosta ja sen merkityksestä historiankirjoituksessa. Arvostin laajaa lähdeluetteloa ja viitteitä, joissa tehdään selväksi, milloin nojataan lähteisiin ja milloin Salmen omiin päätelmiin. Näin populaarit tietokirjat pitääkin tehdä!!
Ansioistaan huolimatta kirjan puutteet jäävät harmittamaan. Isoimpana toisteisuus sekä sanoissa että sisällössä. Ihmettelen, ettei Otavan kaltaisesta isosta talosta ole löytynyt kunnollista kustannustoimittajaa avuksi. Ilmaan jää monia avoimia kysymyksiä: kuinka väestön määrälle kävi Turussa? Seurasivatko paloa kulkutaudit ja nälkä, kuten tavallista oli? Kuinka nopeasti esimerkiksi kirkko saatiin korjattua? Näille merkittävämmille kysymyksille olisi voinut antaa tilaa ja jättää kirjoittajan itsensäkin mukaan vähäistä suosiota saaneet arkkiveisut pienempään rooliin. Kolme tähteä on liikaa kielen vuoksi, mutta kaksi olisi jo ilkeää.
Todella kauniisti kirjoitettu tietokirja Turun palosta! Yllättävän vähän tietokirjallisuudessa käsitelty aihe, jonka tiimoilta Salmen teos herätteli pohtimaan turkulaisten (ja omien aikalaissukulaisten) tuntemuksia vuoden 1827 syyskuussa.
Tietokirja Turun palosta vuonna 1827. Kyseessä oli maan tuohon asti suurin katastrofi, joka tuhosi pääosan kaupungista, yli 2500 rakennusta. Huomioiden tuhojen laajuus kuolonuhreja oli oikeastaan hämmästyttävän vähän, vain alle kolmekymmentä, mutta asunnottomaksi jäi yhdellä iskulla yli 10000 ihmistä. Kirja käsittelee paloa tarkasti aikalaislähteiden pohjalta. Kyseessä oli ensimmäinen uutinen Suomesta, josta kirjoitettiin laajalti ulkomaiden sanomalehdissä - tosin jutut olivat paljolti kopioita toisistaan ja sisälsivät alkuvaiheen huhuihin pohjautunutta tietoa. Kirjan antaa hyvän katsauksen tähän katastrofin monelta taholta, kumoten kansansuussa kulkeneen uskomuksen piikatytön huolimattomuudesta tulipalon syynä. Ilmeisesti tuuli vain heitti kekäleitä toisen talon savupiipusta rutikuivalle tuohikatolle. Kuivuus, tuuli ja miesvoiman puute (merkittävä osa kauppakaupungin miehistä oli matkustanut Tampereelle markkinoille) saivat aikaan palon katastrofaalisen leviämisen puisessa kaupungissa. Kirja on kerrottu selkeällä, mukaansa tempaavalla kielelle - ehkä ihan loppupuolella, osassa, jossa käsiteltiin palon jättämiä muistoja, olisi hieman voinut olla tiivistämisen varaa.
Tunteiden palo on niin oivallisesti kirjoitettu tietokirja, että jos tämä ei voittanut Finlandiaa, niin sen voittajan täytyy olla suorastaan satumaisen hyvä. Usein katastrofikirjoissa juoni on jokseenkin "tee typeriä tekoja, saa aikaan typeriä seuraamuksia". Salmi piirtää kuitenkin esiin hyvin sattumanvaraisuuteen pohjaavan kuvan, jossa mikään ei yksistään ole syyllinen paloon, mutta sattumien summan kasaantuminen päällekkäin saa Hellmanien katon roihahtamaan. Samalla hän kuvaa hyvin katujuorun matkaa kansalliseksi totuudeksi. Talinkeitolla ja piikatytön huolimattomuudella ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa, silti muistan kuulleeni siitä teoriasta ei niin kovin monta vuotta sitten. Erityisenä ansiona (kuvituksen ohella) Salmella on viittausjärjestelmä. Viitteet ovat tarkkoja, perusteellisia ja monipuolisia. Kumpa vain ne olisivat alaviitteet, mutta oppikuntaerot lienevät tulleet käytännöllisyyden tielle.
Teos tutusta mutta kuitenkin tuntemattomasta aiheesta. Turun palosta on toki paljon kirjoitettu ja kaikki tietävät, että Turku paloi - mutta tämä teos kokoaa tapahtumat hienosti yhdeksi soljuvaksi tarinaksi, joka korostaa niin tavallisten ihmisten kokemusta, kuin sitä miten Turun palo oli todellinen historian murroskohta, joka mylläsi koko Suomen uusiksi. Hannu Salmi on tutkijana keskittynyt mm. tunteiden ja aistien historiaan ja se näkyy teoksessa: Turun palon herättämät tunteet, kauhu, epätoivo ja järkytys on vahvasti esillä aikalaisten kirjoittamien tekstien, kirjeiden ja muistelmien kautta kuvattuna.
kirjailija on selvästi tehnyt aivan uskomattoman mutkikkaan ja laajan taustatyön tämän kirjan kanssa, mikä on todella hienoa ja kunnioitettavaa!
Siitä huolimatta tämä oli kirja, joka jäi pitkäksi aikaa kesken ja hajaluin lopun - jäätävä määrä nimiä ja lopulta koko aihe jäi minulle vieraaksi, vaikka kuvittelin tämän olevan supermielenkiintoinen. Toki ymmärrän, että noin kaukaisesta tapahtumasta on vaikea kirjoittaa ja kunnioitan kovasti tehtyä järjetöntä taustatyötä, mutta itse teos ei oikeastaan tarjonnut minulle lopulta lukijana kovinkaan paljon mitään kiinnostavaa.
Allu tempaisi mukaansa ja oli neljän tähden menoa. Mutta sitten tahti hidastui ja loppu ei ollut itselle enää ihan niin mielenkiintoinen joten lopulta sellainen hyvä 3 tähden kirja.
Eloisa kuvaus Turun palosta! Parissa luvussa rakenne oli katkonainen ja tunnekuvaukset tuntuivat irtonaisilta, mutta valtaosin oikein mukaansatempaava.
Olen kuullut Turun palosta, mutta en koskaan ole ymmärtänyt täysin kuinka valtavan paljon se tuhosi. Oikein mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kirja.
Mukaansa tempaava kirja Turun palosta vuonna 1827. Ollessani Aboa Vetuksen pihalla arkeologisissa kaivauksissa kesällä 2022, kaivaukset päätettiin tähän palokerrokseen. Vielä 200 vuoden jälkeenkin tuhka haisi voimakkaasti. Voi vain kuvitella tunnelmia savuavien raunioiden keskellä.