What do you think?
Rate this book
Ja samassa tuli hiljaisuus
Tositapahtumien inspiroima romaani kuvaa koskettavasti suuronnettomuuden eloonjääneiden kamppailua kohti valoa.
Tiistaiaamuna kello 7.42 Lapuan patruunatehdas räjähtää, eikä kenenkään paikkakuntalaisen elämä ole enää koskaan ennallaan. Lapsia jää äidittömiksi, miehiä leskiksi, ystäviä suremaan. Miten elämä voi ylipäänsä jatkua, saako ihminen romahtaa käsittämättömän menetyksen edessä kokonaan?
Vavahduttava romaani kertoo elämästä tragedian jälkeen. Lapuan patruunatehtaan räjähdys huhtikuussa 1976 oli yksi Suomen rauhanajan suurimmista onnettomuuksista, jossa kuoli 40 ihmistä.
Tiistaiaamuna kello 7.42 Lapuan patruunatehdas räjähtää, eikä kenenkään paikkakuntalaisen elämä ole enää koskaan ennallaan. Lapsia jää äidittömiksi, miehiä leskiksi, ystäviä suremaan. Miten elämä voi ylipäänsä jatkua, saako ihminen romahtaa käsittämättömän menetyksen edessä kokonaan?
Vavahduttava romaani kertoo elämästä tragedian jälkeen. Lapuan patruunatehtaan räjähdys huhtikuussa 1976 oli yksi Suomen rauhanajan suurimmista onnettomuuksista, jossa kuoli 40 ihmistä.
280 pages, Hardcover
Published January 1, 2023
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 14 of 14 reviews
March 15, 2023
Ja samassa tuli hiljaisuus on kauniisti, paikoittain jopa lähes runollisesti kirjoitettu fiktiivinen teos, joka pohjautuu Lapualla vuonna 1976 tapahtuneen patruunatehtaan räjähdykseen ja sen vaikutuksiin.
Vaikka kirjan hahmot eivät perustu todellisiin ihmisiin, kuvaa kirja silti heidän kauttaan niitä suuria ja syviä tunteita, joita pienellä paikkakunnalla koettiin, kun 40 paikkakuntalaista sai räjähdyksessä surmansa.
Näiden ihmisten joukossa oli 35 naista, jotka olivat kaikki äitejä ja jotka jättivät sen myötä jälkeensä joukon puoliorpoja lapsia. Samalla he olivat puolisoita, siskoja, lapsia ja ystäviä, joita jäätiin kaipaamaan. Jokainen paikkakunnalla tunsi tai vähintäänkin tiesi jonkun, joka menehtyi räjähdyksessä.
Kirja kuvaa muutaman hahmon elämää ennen ja jälkeen räjähdyksen. Koskettavimpana näistä jäi mieleen Jouko, jonka vaimo Leena kuoli räjähdyksessä. Jouko jäi leskeksi ja pienen Maria-tytön yksinhuoltajaksi. Heitä auttaa patruunatehtaalla myös työskennellyt Eeva, joka oli Leenan paras ystävä ja myös loukkaantui räjähdyksessä.
Suomalaiset miehet eivät perinteisesti ole olleet tunteistaan erityisesti puhuvia, joten Joukon hahmossa tiivistyy se, miltä paikkakunnalla on mahtanut tuntua, kun 35 naista on yhtäkkiä poissa ja niin moni isä on jäänyt yllättäen yksinhuoltajaksi ajalla, jolloin naiset yhä perinteisesti ottivat päävastuun kodin pyörittämisestä.
Kirjan kerronta vaihtelee eri kappaleissa eri ihmisten ja heidän tarinoidensa välillä ja toisinaan mukana on pieniä välähdyksiä, joissa pieni Maria-tyttö kuvailee, miltä elämä hänen ympärillään tuntuu ja näyttää Leena-äidin kuoltua.
Tämä vaihtelu kuljettaa lukijan läpi lukuisten erilaisten elämäntilanteiden, mutta varsinkin Marian välähdykset ovat välillä ehkä vähän irrallisen tuntuisia satunnaisia katkelmia siellä täällä. Ne ovat itsessään liikuttavia ja ymmärrän, että ne on haluttu mukaan, mutta niiden toteutus oli mielestäni ehkä vähän ontuva välillä. Ihan aluksi minulla meni hetki ymmärtää, että kenen näkökulmasta ne ovatkaan ja että ne ovat kaikki nimenomaan Mariaan liittyviä.
Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta ja se oli todella koskettavasti kirjoitettu. Ainoa, mikä itseäni jäi häiritsemään oli se, että kirja tuntui olevan jotenkin vain pieni katkelma hahmojensa elämästä eikä hahmojen tarinoille tullut minusta kunnollista lopetusta, mitä olisin ehkä kaivannut vähän konkreettisempana. Nyt jokaisen hahmon tarina tuntui päättyvän yhä taiteellisen luovasti kuin mitä kirjakin oli kirjoitettu – mikä toki on varmasti sitten taas sitä, mistä joku muu nimenomaan pitää.
En tavallisesti pidä kirjoista, jotka on kirjoitettu fiktiona tositarinasta, sillä yleensä minulle tulee niistä mauton olo, mutta tämä kirja käsitteli suomalaista tragediaa ja sen ääneen puhumatta jääneitä sanoja kauniisti ja tyylikkäästi. En ole itse törmännyt erityisemmin huomiota edelleen saaneisiin kirjoihin, joissa Lapuan patruunatehtaan räjähdystä käsiteltäisiin ihmisten kautta, joten tämä kirja oli siksikin loistava.
Vaikka kirjan hahmot eivät perustu todellisiin ihmisiin, kuvaa kirja silti heidän kauttaan niitä suuria ja syviä tunteita, joita pienellä paikkakunnalla koettiin, kun 40 paikkakuntalaista sai räjähdyksessä surmansa.
Näiden ihmisten joukossa oli 35 naista, jotka olivat kaikki äitejä ja jotka jättivät sen myötä jälkeensä joukon puoliorpoja lapsia. Samalla he olivat puolisoita, siskoja, lapsia ja ystäviä, joita jäätiin kaipaamaan. Jokainen paikkakunnalla tunsi tai vähintäänkin tiesi jonkun, joka menehtyi räjähdyksessä.
Kirja kuvaa muutaman hahmon elämää ennen ja jälkeen räjähdyksen. Koskettavimpana näistä jäi mieleen Jouko, jonka vaimo Leena kuoli räjähdyksessä. Jouko jäi leskeksi ja pienen Maria-tytön yksinhuoltajaksi. Heitä auttaa patruunatehtaalla myös työskennellyt Eeva, joka oli Leenan paras ystävä ja myös loukkaantui räjähdyksessä.
Suomalaiset miehet eivät perinteisesti ole olleet tunteistaan erityisesti puhuvia, joten Joukon hahmossa tiivistyy se, miltä paikkakunnalla on mahtanut tuntua, kun 35 naista on yhtäkkiä poissa ja niin moni isä on jäänyt yllättäen yksinhuoltajaksi ajalla, jolloin naiset yhä perinteisesti ottivat päävastuun kodin pyörittämisestä.
Kirjan kerronta vaihtelee eri kappaleissa eri ihmisten ja heidän tarinoidensa välillä ja toisinaan mukana on pieniä välähdyksiä, joissa pieni Maria-tyttö kuvailee, miltä elämä hänen ympärillään tuntuu ja näyttää Leena-äidin kuoltua.
Tämä vaihtelu kuljettaa lukijan läpi lukuisten erilaisten elämäntilanteiden, mutta varsinkin Marian välähdykset ovat välillä ehkä vähän irrallisen tuntuisia satunnaisia katkelmia siellä täällä. Ne ovat itsessään liikuttavia ja ymmärrän, että ne on haluttu mukaan, mutta niiden toteutus oli mielestäni ehkä vähän ontuva välillä. Ihan aluksi minulla meni hetki ymmärtää, että kenen näkökulmasta ne ovatkaan ja että ne ovat kaikki nimenomaan Mariaan liittyviä.
Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta ja se oli todella koskettavasti kirjoitettu. Ainoa, mikä itseäni jäi häiritsemään oli se, että kirja tuntui olevan jotenkin vain pieni katkelma hahmojensa elämästä eikä hahmojen tarinoille tullut minusta kunnollista lopetusta, mitä olisin ehkä kaivannut vähän konkreettisempana. Nyt jokaisen hahmon tarina tuntui päättyvän yhä taiteellisen luovasti kuin mitä kirjakin oli kirjoitettu – mikä toki on varmasti sitten taas sitä, mistä joku muu nimenomaan pitää.
En tavallisesti pidä kirjoista, jotka on kirjoitettu fiktiona tositarinasta, sillä yleensä minulle tulee niistä mauton olo, mutta tämä kirja käsitteli suomalaista tragediaa ja sen ääneen puhumatta jääneitä sanoja kauniisti ja tyylikkäästi. En ole itse törmännyt erityisemmin huomiota edelleen saaneisiin kirjoihin, joissa Lapuan patruunatehtaan räjähdystä käsiteltäisiin ihmisten kautta, joten tämä kirja oli siksikin loistava.
September 1, 2025
3,5
Tässä kirjassa on se tarina, joka olisi pitänyt Lapua-elokuvassa olla. Siitä huolimatta kirja ei ollut täydellinen.
13.4.1976 Lapuan patruunatehdas räjähtää. 40 ihmistä menettää sinä päivänä henkensä. Miehiä jää leskeksi, lapsia äidittömiksi ja Lapuan on yhteisönä opittava elämään tämän valtavan surun kanssa. Kirjan päähenkilöt peilaavat elämäänsä tämän suuronnettomuuden kautta.
Vaikka kirja oli suurimmaksi osaksi kauniisti kirjoitettu, oli siellä kuitenkin jotain äidinkielellisiä virheitä. Ja kirja tosiaan pääsääntöisesti keskittyy onnettomuuspäivän tapahtumiin ja siitä selviämiseen, oli kirjassa myös uskonnollisia asioita ja tunnettu saarnaaja Niilo Yli-Vainio oli iso osa kirjan toista puolikasta.
Kirjassa oli sopivasti henkilöitä, se kertoi onnettomuudesta hyvin, muttei mässäillyt sillä. Kirjassa osattiin hyvin tuoda esille myös Lapua, ei vaan paikkakuntana, vaan yhteisönä.
Tässä kirjassa on se tarina, joka olisi pitänyt Lapua-elokuvassa olla. Siitä huolimatta kirja ei ollut täydellinen.
13.4.1976 Lapuan patruunatehdas räjähtää. 40 ihmistä menettää sinä päivänä henkensä. Miehiä jää leskeksi, lapsia äidittömiksi ja Lapuan on yhteisönä opittava elämään tämän valtavan surun kanssa. Kirjan päähenkilöt peilaavat elämäänsä tämän suuronnettomuuden kautta.
Vaikka kirja oli suurimmaksi osaksi kauniisti kirjoitettu, oli siellä kuitenkin jotain äidinkielellisiä virheitä. Ja kirja tosiaan pääsääntöisesti keskittyy onnettomuuspäivän tapahtumiin ja siitä selviämiseen, oli kirjassa myös uskonnollisia asioita ja tunnettu saarnaaja Niilo Yli-Vainio oli iso osa kirjan toista puolikasta.
Kirjassa oli sopivasti henkilöitä, se kertoi onnettomuudesta hyvin, muttei mässäillyt sillä. Kirjassa osattiin hyvin tuoda esille myös Lapua, ei vaan paikkakuntana, vaan yhteisönä.
February 4, 2025
Tänään 26.1.2025 sain loppuun kirjan nimeltä Ja samassa tuli hiljaisuus. Ja samassa tuli hiljaisuus oli mielestäni hyvä, ihana, vakava, vauhdikas, innostava, koskettava, kaunis, mukava, mukaansa tempaava, mielenkiintoinen ja koukuttava kirja.
Lukiessani kirjaa nimeltä Ja samassa tuli hiljaisuus minulla heräsi myötätunto Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan. Minulle tuli todella erittäin oikein hyvä mieli vaikka kirjassa oli sivuja irtoamassa.
Hautalaulu
Levoton on virta ja vierivä laine
Meri yksin suuri ja meri ihanainen
Nuku virta helmassa meren
Nuku virta helmassa meren
Tuuli se kulkee ja lentävi lehti
Onnellinen on se ken laaksohon ehti
Nuku lehti helmassa laakson
Nuku lehti helmassa laakson
Päivä sí nousee ja sammuvi Tahti
Ei sí ijäks ken elämästä Sammu lahti
Nuku helmassa Tahti päivän.
https://youtu.be/TZ8WyGxLB0Q?si=bEq0x...
😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍
Lukiessani kirjaa nimeltä Ja samassa tuli hiljaisuus minulla heräsi myötätunto Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan. Minulle tuli todella erittäin oikein hyvä mieli vaikka kirjassa oli sivuja irtoamassa.
Hautalaulu
Levoton on virta ja vierivä laine
Meri yksin suuri ja meri ihanainen
Nuku virta helmassa meren
Nuku virta helmassa meren
Tuuli se kulkee ja lentävi lehti
Onnellinen on se ken laaksohon ehti
Nuku lehti helmassa laakson
Nuku lehti helmassa laakson
Päivä sí nousee ja sammuvi Tahti
Ei sí ijäks ken elämästä Sammu lahti
Nuku helmassa Tahti päivän.
https://youtu.be/TZ8WyGxLB0Q?si=bEq0x...
😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍 🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍🎄😍
Read
April 17, 2023Kirja on kiinnostavasta aiheesta (patruunatehtaan räjähdys), ja se käsittelee suuria teemoja kuten surua, surusta selviämistä, kuolemaa, tuonpuoleisuutta, kaipausta, rakkautta jne. Siinä on myös paljon tuon ajan helluntailaisuudesta. Lisäksi Niilo Yli-Vainion urheilutalon kokoukset pääsevät kirjan loppupuolella mukaan (ja sen verran, mitä Yli-Vainiosta ja hänen kokouksistaan tiedän, olen kuullut, lukenut ja nauhoituksia katsonut, kuvaus oli aidon tuntuista). No, Niilo on toki nyt sivujuonne, suurin osahan keskittyy muihin asioihin, mutta minusta tämä oli kiinnostava osio kirjassa.
Mielestäni helluntailaisen Kristiinan tarina oli kiinnostavin; osa tarinoista tuntui vähän täytteeltä ja ehkä turhiltakin. Toisaalta vaihtelu virkistää, näin myös näkökulman vaihtamisessa yhden tarinan sisällä. Avoin loppu oli varmasti hyvä valinta, vaikka lukijana, joka piti etenkin Kristiinan tarinasta, jäin tietysti kaipaamaan pidempää settiä ja kunnon closurea. Uskon, ettei tämä teos toimisi äänikirjana, koska se olisi liian sekava näkökulman ja aikatasojen vaihtuessa vinhaan. Kirjana toimii vallan mainiosti.
Röyskö on taitava sananikkari ja moni lause on hyvin, hyvin kaunis, etenkin kirjan alussa. Ne vangitsevat ja luovat kiinnotusta ainakin meikäläisen kohdalla, koska pidän lyyrisestä kielestä sekä runoista ylipäänsä. Ehkä se, mikä itseä lapualaisena hieman häiritsi, oli kirjan sävy: se on siis kaunis, ei siinä mitään, mutta Lapuan kaupungin ja Lapuanjoen maisemien kuvauksesta huolimatta se "lapualaisuus" puuttui. Aika ajoin viitattiin kyllä sellaisiin juttuihin, jotka jokainen lapualainen tunnistaa (ja myös naureskelee niille), mutta ne olivat aika stereotyyppisiä sekä "ajoittaisia" kohtia, joilla luotiin tarinaan uskottavuutta. Läpitunkeva eetos/sävy/fiilis oli kuitenkin neutraali, ja tarina olisi voinut sijoittua lopulta melkein mihin tahansa Suomen kaupunkiin tai kuntaan. Ehkä olen liian vaativa...? Noh, olisin kyllä odottanut ainakin rehtiä murretta hieman enemmän kuin kaksi lausetta reploissa ja muutama sana kuvauksessa. Ja ylipäänsä repliikkien vähyys yllätti. Juuri reploilla olisi saanut sitä sävyä ja tunnelmaa ja sitä myöten autenttisuutta niin hahmoihin kuin myös tarinaan.
Yllättävän nykyaikainen fiilis tuli tästä, eikä semmoista, että palattiin ajassa taaksepäin. Mutta kertookohan se vain siitä, että lukijana on "vanha sielu"?
Vaikea arvioida tätä teosta numeroin tai tähdin, koska kysehän on siitä, mitä puolta kirjassa arvioisi. Laadukas teos kuitenkin, ja mukava kun tuli luettua.
Mielestäni helluntailaisen Kristiinan tarina oli kiinnostavin; osa tarinoista tuntui vähän täytteeltä ja ehkä turhiltakin. Toisaalta vaihtelu virkistää, näin myös näkökulman vaihtamisessa yhden tarinan sisällä. Avoin loppu oli varmasti hyvä valinta, vaikka lukijana, joka piti etenkin Kristiinan tarinasta, jäin tietysti kaipaamaan pidempää settiä ja kunnon closurea. Uskon, ettei tämä teos toimisi äänikirjana, koska se olisi liian sekava näkökulman ja aikatasojen vaihtuessa vinhaan. Kirjana toimii vallan mainiosti.
Röyskö on taitava sananikkari ja moni lause on hyvin, hyvin kaunis, etenkin kirjan alussa. Ne vangitsevat ja luovat kiinnotusta ainakin meikäläisen kohdalla, koska pidän lyyrisestä kielestä sekä runoista ylipäänsä. Ehkä se, mikä itseä lapualaisena hieman häiritsi, oli kirjan sävy: se on siis kaunis, ei siinä mitään, mutta Lapuan kaupungin ja Lapuanjoen maisemien kuvauksesta huolimatta se "lapualaisuus" puuttui. Aika ajoin viitattiin kyllä sellaisiin juttuihin, jotka jokainen lapualainen tunnistaa (ja myös naureskelee niille), mutta ne olivat aika stereotyyppisiä sekä "ajoittaisia" kohtia, joilla luotiin tarinaan uskottavuutta. Läpitunkeva eetos/sävy/fiilis oli kuitenkin neutraali, ja tarina olisi voinut sijoittua lopulta melkein mihin tahansa Suomen kaupunkiin tai kuntaan. Ehkä olen liian vaativa...? Noh, olisin kyllä odottanut ainakin rehtiä murretta hieman enemmän kuin kaksi lausetta reploissa ja muutama sana kuvauksessa. Ja ylipäänsä repliikkien vähyys yllätti. Juuri reploilla olisi saanut sitä sävyä ja tunnelmaa ja sitä myöten autenttisuutta niin hahmoihin kuin myös tarinaan.
Yllättävän nykyaikainen fiilis tuli tästä, eikä semmoista, että palattiin ajassa taaksepäin. Mutta kertookohan se vain siitä, että lukijana on "vanha sielu"?
Vaikea arvioida tätä teosta numeroin tai tähdin, koska kysehän on siitä, mitä puolta kirjassa arvioisi. Laadukas teos kuitenkin, ja mukava kun tuli luettua.
October 22, 2023
Kirja kertoo Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä huhtikuussa 1976 tai oikeastaan paikkakuntalaisten elämästä tragedian jälkeen neljän fiktiivisen tarinan avulla. Onnettomuudessa kuoli yli 40 ihmistä, enimmäkseen naisia. Itse onnettomuutta ja sen jälkeistä kaaosta onnettomuuspaikalla ja sairaalassa Röyskö kuvaa hienosti, makaaberejakaan yksityiskohtia kaihtamatta. Valitettavasti kirja oli lopulta lähes piinallista luettavaa, eikä tragedialla ollut sen kanssa tekemistä.
Kunpa Röyskö olisi tyytynyt onnettomuudessa läheistensä (puolison, äidin, ystävän) menettäneiden kertomuksiin ja tunteiden kuvailuun, sillä niissä olisi ollut ainesta ihan tarpeeksi. Nyt lisäksi on ympätty niin lukihäiriötä, kehokuvaa ja läskivihaa kuin kuvausta uskonnollisesta yhteisöstäkin. Röyskö ei myöskään luota lukijaan, vaan kaikkitietävä kertoja vääntää kaiken rautalangasta.
Vertauksia on lähes joka toisella sivulla. Säästeliäämmin käytettynä sellaiset tuoreet ja kekseliäät vertaukset kuin "Itkevä tyttö katosi vessan oven taakse yhtä nopeasti kuin häntänsä pudottanut sisilisko" olisivat toimineet, mutta kirjassa niillä kuvataan tarinan kannalta ihan yhdentekeviä ihmisiä ja tapahtumia. Pahimmillaan kertoja selittää vielä vertauksetkin lukijalle: "Hän on kuin suuri ja surullinen isoapollo, johon myrkky on tehonnut täydellisesti. Elämä itse on ottanut hänestä pinseteillä kiinni, työntänyt neulansa suoraan miehen keskivarresta läpi. Hänellä on ihmisen muoto, mutta sielu ei enää anna ruumiille voimaa eikä halua kokea mitään uutta ilman Leenaa."
Lainauksessa näkyy myös kirjailijan tapa viitata henkilöihin pronominien sijaan substantiiveilla (esim. mies, nainen, poika). Etenkin nainen-sanan käyttö tuntui vieraalta.
Onnettomuuden uhrien sijaan tilaa annetaan aika paljon samaa lukiota käyvien Lapuan painijatoivon Heikin ja helluntaiseurakuntaan kuuluvan uskovaisen Kristiinan rakkaustarinalle. En ehkä tänä päivänä laittaisi pojan suuhun sellaisia sanoja kuin "en ole koskaan ollut luovuttajatyyppiä", kun tyttö on selvästi osoittanut, ettei halua tämän seuraa. Romaanissa tyttö on yhä rakastunut poikaan, mutta todellisessa elämässähän näin ei useimmiten ole. Tosin tässäkin tapauksessa lopussa kerrotaan, että kaikkien ihailema Heikki on päättänyt jo kihlapäivänkin, eikä Kristiina saa sanottua, ettei ole vielä valmis eikä varma.
Loppua kohti uskonnollinen jargon ylipäätään lisääntyy ja kaikki henkilöt päätyvät kuuntelemaan Niilo Ylivainion saarnaa samaan telttaan.
Kirja olisi vaatinut paljon, paljon karsimista.
Kunpa Röyskö olisi tyytynyt onnettomuudessa läheistensä (puolison, äidin, ystävän) menettäneiden kertomuksiin ja tunteiden kuvailuun, sillä niissä olisi ollut ainesta ihan tarpeeksi. Nyt lisäksi on ympätty niin lukihäiriötä, kehokuvaa ja läskivihaa kuin kuvausta uskonnollisesta yhteisöstäkin. Röyskö ei myöskään luota lukijaan, vaan kaikkitietävä kertoja vääntää kaiken rautalangasta.
Vertauksia on lähes joka toisella sivulla. Säästeliäämmin käytettynä sellaiset tuoreet ja kekseliäät vertaukset kuin "Itkevä tyttö katosi vessan oven taakse yhtä nopeasti kuin häntänsä pudottanut sisilisko" olisivat toimineet, mutta kirjassa niillä kuvataan tarinan kannalta ihan yhdentekeviä ihmisiä ja tapahtumia. Pahimmillaan kertoja selittää vielä vertauksetkin lukijalle: "Hän on kuin suuri ja surullinen isoapollo, johon myrkky on tehonnut täydellisesti. Elämä itse on ottanut hänestä pinseteillä kiinni, työntänyt neulansa suoraan miehen keskivarresta läpi. Hänellä on ihmisen muoto, mutta sielu ei enää anna ruumiille voimaa eikä halua kokea mitään uutta ilman Leenaa."
Lainauksessa näkyy myös kirjailijan tapa viitata henkilöihin pronominien sijaan substantiiveilla (esim. mies, nainen, poika). Etenkin nainen-sanan käyttö tuntui vieraalta.
Onnettomuuden uhrien sijaan tilaa annetaan aika paljon samaa lukiota käyvien Lapuan painijatoivon Heikin ja helluntaiseurakuntaan kuuluvan uskovaisen Kristiinan rakkaustarinalle. En ehkä tänä päivänä laittaisi pojan suuhun sellaisia sanoja kuin "en ole koskaan ollut luovuttajatyyppiä", kun tyttö on selvästi osoittanut, ettei halua tämän seuraa. Romaanissa tyttö on yhä rakastunut poikaan, mutta todellisessa elämässähän näin ei useimmiten ole. Tosin tässäkin tapauksessa lopussa kerrotaan, että kaikkien ihailema Heikki on päättänyt jo kihlapäivänkin, eikä Kristiina saa sanottua, ettei ole vielä valmis eikä varma.
Loppua kohti uskonnollinen jargon ylipäätään lisääntyy ja kaikki henkilöt päätyvät kuuntelemaan Niilo Ylivainion saarnaa samaan telttaan.
Kirja olisi vaatinut paljon, paljon karsimista.
May 24, 2023
Ja samassa tuli hiljaisuus (Karisto, 2023) on Pohjanmaalta kotoisin olevan, Helsingissä nykyään asuvan, toimittaja-kirjailija Heini Röyskön (s. 1975) kolmas romaani.
Lapuanjoki kulkee äänettömänä halki kylän Pohjanmaan lakeuksilla. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, Lapualla tapahtuu huhtikuun 13. päivänä vuonna 1976 Suomen pahin rauhanajan onnettomuus, patruunatehtaan räjähdys. Moni kirjan hahmoista menettää läheisensä, joku äitinsä, joku vaimonsa. 40 kuolee, kymmeniä loukkaantuu, suru valtaa pohjalaiskylän, tummien autojen saattue kulkee läpi kaupungin ja Kekkonen saapuu kirkolle maansurun myötä laskemaan seppeleen.
Heini Röyskön kirja on tositapahtumien inspiroima kaunokirjallinen kuvaelma siitä, mitä tapahtui Lapualla ennen ja jälkeen suuronnettomuuden. Tapahtumat ovat totta, mutta henkilöhahmojen tarinat fiktiivisiä. Kirjailija kertoo haastatelleensa ihmisiä Lapualta ja muualta Suomesta teostaan varten.
Kirjassa tunnelmaa dominoi melankolinen pysähtyneisyys, voimakkaat surun ja kaihon tunteet, kun onnettomuuden kokemaan joutuneiden ihmisten elämää tarkastellaan rauhallisella otteella. Kerronta on ulkopuolisen kaikkitietävän tummasävyistä maalailua, henkilöhahmojen tuntemusten ja ajattelun läpivalaisua ”pienen maailmanlopun” jälkimainingeissa. Voisiko sitä verrata suureen junaonnettomuuteen Kuurilassa, tai saunaan osuneeseen salamaniskuun, joka nostatti hiukset pystyyn ja lennätti oksennusta, vertailevat jotkut kirjassa. Vaan ei, tämä on jotain aivan poikkeuksellista.
Suuronnettomuuden yksityiskohtaisen kuvailun lisäksi kirja valottaa niitä vaietumpia puolia, joita monen menehtyneen kohtaloon kätkeytyi.
Loput kirja-analyysistani voit lukea osoitteesta: https://mesta.net/kun-patruunatehdas-...
Lapuanjoki kulkee äänettömänä halki kylän Pohjanmaan lakeuksilla. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, Lapualla tapahtuu huhtikuun 13. päivänä vuonna 1976 Suomen pahin rauhanajan onnettomuus, patruunatehtaan räjähdys. Moni kirjan hahmoista menettää läheisensä, joku äitinsä, joku vaimonsa. 40 kuolee, kymmeniä loukkaantuu, suru valtaa pohjalaiskylän, tummien autojen saattue kulkee läpi kaupungin ja Kekkonen saapuu kirkolle maansurun myötä laskemaan seppeleen.
Heini Röyskön kirja on tositapahtumien inspiroima kaunokirjallinen kuvaelma siitä, mitä tapahtui Lapualla ennen ja jälkeen suuronnettomuuden. Tapahtumat ovat totta, mutta henkilöhahmojen tarinat fiktiivisiä. Kirjailija kertoo haastatelleensa ihmisiä Lapualta ja muualta Suomesta teostaan varten.
Kirjassa tunnelmaa dominoi melankolinen pysähtyneisyys, voimakkaat surun ja kaihon tunteet, kun onnettomuuden kokemaan joutuneiden ihmisten elämää tarkastellaan rauhallisella otteella. Kerronta on ulkopuolisen kaikkitietävän tummasävyistä maalailua, henkilöhahmojen tuntemusten ja ajattelun läpivalaisua ”pienen maailmanlopun” jälkimainingeissa. Voisiko sitä verrata suureen junaonnettomuuteen Kuurilassa, tai saunaan osuneeseen salamaniskuun, joka nostatti hiukset pystyyn ja lennätti oksennusta, vertailevat jotkut kirjassa. Vaan ei, tämä on jotain aivan poikkeuksellista.
Suuronnettomuuden yksityiskohtaisen kuvailun lisäksi kirja valottaa niitä vaietumpia puolia, joita monen menehtyneen kohtaloon kätkeytyi.
Loput kirja-analyysistani voit lukea osoitteesta: https://mesta.net/kun-patruunatehdas-...
April 14, 2023
Kirja, jota ei voi itkemättä lukea.
Pohdin tämänkin kirjan kohdalla, millainen lukukokemus olisi ollut, jos luvut olisivat olleet hiukan pidempiä. Nyt tarina tuntui sirpaleiselta, kun aika ja henkilöt vaihtuivat muutaman sivun välein.
Pohdin tämänkin kirjan kohdalla, millainen lukukokemus olisi ollut, jos luvut olisivat olleet hiukan pidempiä. Nyt tarina tuntui sirpaleiselta, kun aika ja henkilöt vaihtuivat muutaman sivun välein.
March 13, 2023
Koskettava kirja, joka käsittelee erilaisia ihmiskohtaloita. Jotkin asiat jäivät itselleni vähän irrallisiksi. Kerronta kannattelee ja vetää mukanaan hyvin.
November 12, 2023
Tänä vuonna on ilmestynyt Lapuan vuoden 1976 suuronnettomuudesta sekä elokuva että kirja ja minä valitsin tietysti kirjan. Kirja kertoo patruunatehtaan räjähdyksen jälkeisestä elämästä usean eri henkilöhahmon kautta. Ehkä vähän turhankin usean. Kirja on lyhyt ja siihen on mahdutettu vähän liikaa kaikkea henkilöiden lisäksi. Teksti on toki kaunista, kieli upeaa, pohjalainen mielenmaisema taitavasti kuvattu samoin kuin surun työläys ja riipaisevuus. Mutta mitään ei käsitellä loppuun asti, turhia aiheita ja kohtauksia on kirjoitettu mukaan aivan liikaa ja lopulta tuntuu, että kirja on yhtä ja samaa välähdystä, kuten itse tuhoisa räjähdyskin.
December 2, 2023
Olisin halunnut tykätä tästä enemmän. Minusta uskonto nousi tässä yllättävän suureen osaan ja vähän toivoin, että herätyskokoukset sekä Kristiinan ja Heikin rakkaustarina olisivat jääneet vähemmälle huomiolle. Minulle tuli myös yllätyksenä, että vaikka hahmojen korostetaan olevan fiktiivisiä, helluntailainen saarnaaja olikin ilmeisesti todellinen henkilö. Kirjassa on paljon koskettavia ja kauniisti kirjoitettuja kohtia, joten ei sen lukeminen hukkaan mennyt.
December 18, 2023
Tämä Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen jälkeisestä ajasta kertova kirja kuvaa surua eri ihmisten näkökulmasta.
On Jouko, joka jää pienen Maria-tytön yksinhuoltajaksi vaimonsa Leenan kuoltua. Leenan ystävä ja Marian kummitäti Eeva jäi onnettomuudessa henkiin ja tuo oman näkökulmansa siihen, millainen Leena oli ollut. Marian kertomat kappaleet ovat koskettavia, täynnä lapsen epäuskoa, ihmettelyä, surua ja kiukkuakin: ”Sinä olit typerä, kun kuolit!”
On Mauri, jolle pelastustyöt palauttavat mieleen sota-ajan kauhut.
On Kristiina, lukiota käyvä helluntailaistyttö, joka turmaa edeltävänä yönä on päätynyt paikkakunnan painijalupauksen, Heikin, luokse. Aamulla ikkuna syöksyy sirpaleina sisään räjähdyksen voimasta ja Heikki vie Kristiinan sairaalaan, jonne tuodaan onnettomuuden uhreja tehtaalta. Kristiinan vanhemmat haluaisivat Kristiinan löytävän puolison omasta seurakunnasta, joten suhteen täytyy pysyä salassa. Heikin ja Kristiinan suhteen käsittely on kiinnostavaa mutta tuntuu tässä vähän irralliselta, sillä se ei niinkään liity räjähdykseen vaan tapahtuu sen liepeillä. Toisaalta on tärkeää sekin, että suuronnettomuuden liepeillä ihmisillä on muutakin pohdittavanaan.
Toinen jollakin tapaa irrallinen mutta sinänsä kiinnostava asia on helluntaisaarnaaja Niilo Ylivainion pitämät herätyskokoukset. Koska ehdotin tätä työpaikan lukupiirin kirjaksi, pelkäsin hieman, että kirjan sävy muuttuu paasaavaksi. Ei muuttunut. Jotkut kirjan henkilöistä saivat lohtua uskosta, jotkut eivät. Röyskö kuvaa karismaattista tilaisuutta toisaalta en piirteet tuntien, toisaalta kuvailee hyvin, miltä se ulkopuolisesta vaikuttaa.
Pidin Heini Röyskön tavasta kirjoittaa. Kirjan kieli oli sopivasti kohosteista muttei väkinäisen runollista.
Helmet-haasteen kohta 15. Kirjan nimessä on ja-sana.
On Jouko, joka jää pienen Maria-tytön yksinhuoltajaksi vaimonsa Leenan kuoltua. Leenan ystävä ja Marian kummitäti Eeva jäi onnettomuudessa henkiin ja tuo oman näkökulmansa siihen, millainen Leena oli ollut. Marian kertomat kappaleet ovat koskettavia, täynnä lapsen epäuskoa, ihmettelyä, surua ja kiukkuakin: ”Sinä olit typerä, kun kuolit!”
On Mauri, jolle pelastustyöt palauttavat mieleen sota-ajan kauhut.
On Kristiina, lukiota käyvä helluntailaistyttö, joka turmaa edeltävänä yönä on päätynyt paikkakunnan painijalupauksen, Heikin, luokse. Aamulla ikkuna syöksyy sirpaleina sisään räjähdyksen voimasta ja Heikki vie Kristiinan sairaalaan, jonne tuodaan onnettomuuden uhreja tehtaalta. Kristiinan vanhemmat haluaisivat Kristiinan löytävän puolison omasta seurakunnasta, joten suhteen täytyy pysyä salassa. Heikin ja Kristiinan suhteen käsittely on kiinnostavaa mutta tuntuu tässä vähän irralliselta, sillä se ei niinkään liity räjähdykseen vaan tapahtuu sen liepeillä. Toisaalta on tärkeää sekin, että suuronnettomuuden liepeillä ihmisillä on muutakin pohdittavanaan.
Toinen jollakin tapaa irrallinen mutta sinänsä kiinnostava asia on helluntaisaarnaaja Niilo Ylivainion pitämät herätyskokoukset. Koska ehdotin tätä työpaikan lukupiirin kirjaksi, pelkäsin hieman, että kirjan sävy muuttuu paasaavaksi. Ei muuttunut. Jotkut kirjan henkilöistä saivat lohtua uskosta, jotkut eivät. Röyskö kuvaa karismaattista tilaisuutta toisaalta en piirteet tuntien, toisaalta kuvailee hyvin, miltä se ulkopuolisesta vaikuttaa.
Pidin Heini Röyskön tavasta kirjoittaa. Kirjan kieli oli sopivasti kohosteista muttei väkinäisen runollista.
Helmet-haasteen kohta 15. Kirjan nimessä on ja-sana.
October 19, 2023
Kirja käsittelee Lapuan patruunatehtaan onnettomuutta ja sen vaikutusta ihmisten elämään. Toisena vahvana teemana kulkee helluntalaisuus. Kirjailija kuvaa hyvin ihmisten reaktioita onnettomuutta seuraavien tapahtumien aikana samoin kuin myös sitä, miten jokainen suree menetettyjä läheisiään omalla tavallaan. Kirjasta puuttuu mielestäni kuitenkin varsinainen loppuratkaisu. Henkilöiden kohtalot jäävät lopussa avoimiksi. Kirja oli nopea luettava ja juoni helposti seurattava, mutta ei mitenkään erikoinen.
Displaying 1 - 14 of 14 reviews