What do you think?
Rate this book
Die Schmelze
Risto Isomäkis Ökothriller - endlich auch als E-Book erhältlich!
Jahrtausendealte versunkene Städte werden an der indischen Küste entdeckt. Für die Forscherin Amrita sind sie Zeugen einer urzeitlichen Eisschmelze im Himalaja - und einer Naturkatastrophe, die sich heute zu wiederholen droht!
Die Eisexpertin Susan hat in Grönland das wegbrechende Eis direkt vor Augen und versucht, die dramatische Entwicklung aufzuhalten. Ein aussichtsloser Wettlauf gegen die Zeit?
Jahrtausendealte versunkene Städte werden an der indischen Küste entdeckt. Für die Forscherin Amrita sind sie Zeugen einer urzeitlichen Eisschmelze im Himalaja - und einer Naturkatastrophe, die sich heute zu wiederholen droht!
Die Eisexpertin Susan hat in Grönland das wegbrechende Eis direkt vor Augen und versucht, die dramatische Entwicklung aufzuhalten. Ein aussichtsloser Wettlauf gegen die Zeit?
370 pages, Paperback
First published January 1, 2005
26 people are currently reading
820 people want to read
About the author
Risto Isomäki
49 books77 followersRisto Isomäki is a Finnish environmental activist and author of science fiction and nonfiction books. His 2005 novel Sarasvatin hiekkaa was nominated for the Finlandia Prize in 2005 and won the Tähtivaeltaja award in 2006.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 121 reviews
October 9, 2017
Risto Isomäen läpimurtoromaani "Sarasvatin hiekkaa" (Tammi, 2005) on kyllä roikkunut vuosikausia lukulistoillani, mutta enpä saanut siihen aikaiseksi tarttua ennen kuin nyt, lukiolaisten kantaaottavan kirjavinkkauksen lähestyessä. Vuonna 2009 Sarjakuva Finlandian voittanut sarjakuvaversio oli sekin jäänyt lukematta.
"Sarasvatin hiekkaa" on ekologinen trilleri, joka valistaa tehokkaasti ilmastonmuutoksen uhkakuvista ja vaaroista. Lämpötilan nousu maapallolla saattaa johtaa jäätiköiden sulamiseen, joiden aiheuttamat tsunamit ja tulvat saattavat tuhota maailmamme sellaisena kuin tunnemme. Uhkakuvia lisää vielä se tosiseikka, että suurin osa ydinvoimaloista on rakennettu rannikoille.
Isomäen maalaamat uhkakuvat ovat hyytäviä, mutta erityisen hyvä romaani "Sarasvatin hiekkaa" ei siitä huolimatta ole. Henkilöhahmot jäävät ohuiksi, dialogi on pahimmillaan tönkköä infodumppausta ja romanttiseksi tarkoitetut kohtaukset suorastaan vaivaannuttavia. En myöskään ollut täysin vakuuttunut kaikkien juonenkäänteiden realistisuudesta.
Loppuratkaisu on kuitenkin melko vaikuttava, ja täytyypä sanoa, että kirjan avauslause on yksi hienoimmista ja mieleenpainuvimmista pitkään aikaan lukemistani:
Taru Atlantiksesta, uponneesta mantereesta, oli kiehtonut ihmisten mieliä niin pitkään, että Atlantiksen löytymisellä olisi luullut olevan merkittävä uutisarvo. (s. 9)
Isomäki olisi ehkä kirjoittanut ilmastonmuutoksen vaaroista pykälää tai paria paremman tietokirjan, mutta luultavasti harva lukija - minä mukaan luettuna - olisi siihen tullut silloin tarttuneeksi. En siis kadu kirjaan tarttumista, vaikka en siitä kaunokirjallisena teoksena niin kamalasti innostunutkaan: olenpahan taas vähäsen fiksumpi ja tiedän enemmän ilmastonmuutoksen aiheuttamista vaaroista.
"Sarasvatin hiekkaa" on ekologinen trilleri, joka valistaa tehokkaasti ilmastonmuutoksen uhkakuvista ja vaaroista. Lämpötilan nousu maapallolla saattaa johtaa jäätiköiden sulamiseen, joiden aiheuttamat tsunamit ja tulvat saattavat tuhota maailmamme sellaisena kuin tunnemme. Uhkakuvia lisää vielä se tosiseikka, että suurin osa ydinvoimaloista on rakennettu rannikoille.
Isomäen maalaamat uhkakuvat ovat hyytäviä, mutta erityisen hyvä romaani "Sarasvatin hiekkaa" ei siitä huolimatta ole. Henkilöhahmot jäävät ohuiksi, dialogi on pahimmillaan tönkköä infodumppausta ja romanttiseksi tarkoitetut kohtaukset suorastaan vaivaannuttavia. En myöskään ollut täysin vakuuttunut kaikkien juonenkäänteiden realistisuudesta.
Loppuratkaisu on kuitenkin melko vaikuttava, ja täytyypä sanoa, että kirjan avauslause on yksi hienoimmista ja mieleenpainuvimmista pitkään aikaan lukemistani:
Taru Atlantiksesta, uponneesta mantereesta, oli kiehtonut ihmisten mieliä niin pitkään, että Atlantiksen löytymisellä olisi luullut olevan merkittävä uutisarvo. (s. 9)
Isomäki olisi ehkä kirjoittanut ilmastonmuutoksen vaaroista pykälää tai paria paremman tietokirjan, mutta luultavasti harva lukija - minä mukaan luettuna - olisi siihen tullut silloin tarttuneeksi. En siis kadu kirjaan tarttumista, vaikka en siitä kaunokirjallisena teoksena niin kamalasti innostunutkaan: olenpahan taas vähäsen fiksumpi ja tiedän enemmän ilmastonmuutoksen aiheuttamista vaaroista.
July 6, 2017
3.5 stars
This book hooked me with its ideas more than its plot. Some scenes really scared me! (Like Susan dangling above the glacier lake in utter darkness...)
The book starts off with characters investigating ancient underwater cities in the Bay of Cambay. Underwater archaeology? I'm in! Then characters start to piece together evidence of past megatsunamis that wiped out civilization, and think... hm, might this happen again?
The second half becomes a long scary argument for stopping the melting of the Antarctic ice sheets before they have a chance to slide into the ocean, causing megatsunamis that destroy everything, and then causing nuclear reactors in coastal areas to kill everything that the megatsunamis didn't.
Like I said, scary.
These ideas were all incredibly enjoyable, and made me think too.
A few things that weakened the book however:
1) The passage of time is very hazy. There are some time jumps I didn't understand. Some things near the end take quite a bit of time, but there's little indication of that. So some solutions seem too easy, some relationships seem too rushed.
2) There was one scene where two POV characters are suddenly talking to each other with NO hint prior that they even knew each other. I thought I had missed a clue but rereading previous chapters didn't help. That was just a bit rough.
3) I read the English translation and it definitely needed a second pass of copy editing. The actual translation seemed fine (and I'm judging based on the accurate use of colloquialisms & etc. that made sense and felt like real people talking and such). But there were skipped words, repeated punctuation mistakes, and missing end quotes.
Final verdict though: Highly readable. Recommended for people who gobble up climate change stories or like doomsday movies. This is far more believable and a better story than 2012 or The Day After Tomorrow, but it has some great highly visual and cinematic moments and the pacing reminded me a bit of a movie.
I'm not sure if the English translation is stocked anywhere. It's not available in the U.S. If you're trying to get a copy of this book, I ordered mine directly from the publisher's website (they have international shipping). Google Translate and the assistance of a Finnish friend got me through the checkout pages just fine.
This book hooked me with its ideas more than its plot. Some scenes really scared me! (Like Susan dangling above the glacier lake in utter darkness...)
The book starts off with characters investigating ancient underwater cities in the Bay of Cambay. Underwater archaeology? I'm in! Then characters start to piece together evidence of past megatsunamis that wiped out civilization, and think... hm, might this happen again?
The second half becomes a long scary argument for stopping the melting of the Antarctic ice sheets before they have a chance to slide into the ocean, causing megatsunamis that destroy everything, and then causing nuclear reactors in coastal areas to kill everything that the megatsunamis didn't.
Like I said, scary.
These ideas were all incredibly enjoyable, and made me think too.
A few things that weakened the book however:
1) The passage of time is very hazy. There are some time jumps I didn't understand. Some things near the end take quite a bit of time, but there's little indication of that. So some solutions seem too easy, some relationships seem too rushed.
2) There was one scene where two POV characters are suddenly talking to each other with NO hint prior that they even knew each other. I thought I had missed a clue but rereading previous chapters didn't help. That was just a bit rough.
3) I read the English translation and it definitely needed a second pass of copy editing. The actual translation seemed fine (and I'm judging based on the accurate use of colloquialisms & etc. that made sense and felt like real people talking and such). But there were skipped words, repeated punctuation mistakes, and missing end quotes.
Final verdict though: Highly readable. Recommended for people who gobble up climate change stories or like doomsday movies. This is far more believable and a better story than 2012 or The Day After Tomorrow, but it has some great highly visual and cinematic moments and the pacing reminded me a bit of a movie.
I'm not sure if the English translation is stocked anywhere. It's not available in the U.S. If you're trying to get a copy of this book, I ordered mine directly from the publisher's website (they have international shipping). Google Translate and the assistance of a Finnish friend got me through the checkout pages just fine.
August 18, 2018
Risto Isomäen romaani Sarasvatin hiekkaa on kunnianhimoinen yritys nivoa yhteen kulttuurihistoriaa, ilmastonmuutosta, jännitystä ja romantiikkaa.
Ensimmäinen onnistuukin hienosti, ja tarinaan saadaan mukaan Atlantista ja muinaisia sivilisaatioita, Platonia ja länsimaisen sivistyksen ylivertaisuuden kyseenalaistamista. Jäätiköiden sulamiseen esitetään vakuuttavan oloisia vaihtoehtoja aiheeseen liittyvän mediapropagandan vastapainoksi. Muutama läheltä piti -tilanne oli sankareiden seikkailleissa lohkeilevien jäälauttojen päällä tuulessa ja tuiverruksessa. Romanttinen puoli oli huonossa hapessa, vaikka intialainen Amrita ja venäläinen Sergei ihastuivatkin toisiinsa ahtaassa sukelluspaatissa.
Draaman kaari onnistuu joten kuten kestämään loppuun saakka, ja onpa vielä lisätty epilogiksi, mitä mahtitsunami tekee koko läntiselle Euroopalle. Selitellään mannerlaattojen liikkeitä ja syitä, miksi Hollanti vajoaa ja Pohjanmaa nousee.
Ollaan kolmen eri kaksikon matkassa. Muutamien vaiheiden jälkeen venäläinen keksijätiedemies Sergei hälytetään Intiaan tutkimaan kadonnutta ”Atlantista”. Amrita-tiedenainen tulee mukaan, ja eletään jännittäviä hetkiä niin käsi kädessä rannalla, paatissa ja kylmässä pohjoisessa. Toinen pariskunta on muuan filippiiniläiskiinalainen Susan ja hänen miehensä Pierre, joka puolestaan dokumentoi jääkenttiä ja niiden muutoksia. Kun kerran Suomessa ollaan, niin tarvitaan suomalainen sankari ja pariskunta Kari ja Anna-Leena. Ensin mainittu on keksijä, joka innovoi tuulimyllyjä, joilla tuotetaan vedestä jäävuoria. Loppuhuipennus tapahtuu kaukana pohjoisessa, eivätkä kaikki hahmot tule selviämään.
Aika ajoin heittäydytään näiden hahmojen eri vaiheisiin, ja takaumien avulla tuodaan Sergein menetykset ja Karin epäonnistumiset ja muutkin, jotta lukija sitten osaa tuntea sympatiaa näitä kohtaan, ja kerronnallisin keinoin ohjaillaan suhtautumista. Eikä se Amritakaan yhtään huonommaksi jää, kun suku on alkamassa nälkälakkoon pakanasuhteen takia!
Kaiken kaikkiaan kirja on taidokkaasti ja uskottavan asiantuntevasti kirjoitettu, kun kyse on luonnonilmiöstä ja niiden syy-seuraus-suhteiden esittämisestä, jos siis ei ole meribiologi tai mannerlaattojen liikkeiden tutkija. Sen sijaan pahaenteinen epilogi jäi jotenkin puolitiehen, samaten romanttiset viritelmät, jotka olivat jonkintapaista maustetta tai (tylsällä mato-ongella) koukuttamista…
Ensimmäinen onnistuukin hienosti, ja tarinaan saadaan mukaan Atlantista ja muinaisia sivilisaatioita, Platonia ja länsimaisen sivistyksen ylivertaisuuden kyseenalaistamista. Jäätiköiden sulamiseen esitetään vakuuttavan oloisia vaihtoehtoja aiheeseen liittyvän mediapropagandan vastapainoksi. Muutama läheltä piti -tilanne oli sankareiden seikkailleissa lohkeilevien jäälauttojen päällä tuulessa ja tuiverruksessa. Romanttinen puoli oli huonossa hapessa, vaikka intialainen Amrita ja venäläinen Sergei ihastuivatkin toisiinsa ahtaassa sukelluspaatissa.
Draaman kaari onnistuu joten kuten kestämään loppuun saakka, ja onpa vielä lisätty epilogiksi, mitä mahtitsunami tekee koko läntiselle Euroopalle. Selitellään mannerlaattojen liikkeitä ja syitä, miksi Hollanti vajoaa ja Pohjanmaa nousee.
Ollaan kolmen eri kaksikon matkassa. Muutamien vaiheiden jälkeen venäläinen keksijätiedemies Sergei hälytetään Intiaan tutkimaan kadonnutta ”Atlantista”. Amrita-tiedenainen tulee mukaan, ja eletään jännittäviä hetkiä niin käsi kädessä rannalla, paatissa ja kylmässä pohjoisessa. Toinen pariskunta on muuan filippiiniläiskiinalainen Susan ja hänen miehensä Pierre, joka puolestaan dokumentoi jääkenttiä ja niiden muutoksia. Kun kerran Suomessa ollaan, niin tarvitaan suomalainen sankari ja pariskunta Kari ja Anna-Leena. Ensin mainittu on keksijä, joka innovoi tuulimyllyjä, joilla tuotetaan vedestä jäävuoria. Loppuhuipennus tapahtuu kaukana pohjoisessa, eivätkä kaikki hahmot tule selviämään.
Aika ajoin heittäydytään näiden hahmojen eri vaiheisiin, ja takaumien avulla tuodaan Sergein menetykset ja Karin epäonnistumiset ja muutkin, jotta lukija sitten osaa tuntea sympatiaa näitä kohtaan, ja kerronnallisin keinoin ohjaillaan suhtautumista. Eikä se Amritakaan yhtään huonommaksi jää, kun suku on alkamassa nälkälakkoon pakanasuhteen takia!
Kaiken kaikkiaan kirja on taidokkaasti ja uskottavan asiantuntevasti kirjoitettu, kun kyse on luonnonilmiöstä ja niiden syy-seuraus-suhteiden esittämisestä, jos siis ei ole meribiologi tai mannerlaattojen liikkeiden tutkija. Sen sijaan pahaenteinen epilogi jäi jotenkin puolitiehen, samaten romanttiset viritelmät, jotka olivat jonkintapaista maustetta tai (tylsällä mato-ongella) koukuttamista…
May 17, 2020
Kolmen ja puolen tähden romaani. Toisaalta kirja tempasi minut mukaansa ja herätti tiedonjanon: luin sen yhdessä illassa, ja välillä googlettelin lisätietoa siitä, mikä on totta, mikä spekulaatiota ja mikä silkkaa mielikuvitusta. Teema on tärkeä ja mielenkiintoinen, tunnelma jäi jännityksenä vatsanpohjaan ja aihe pyörimään mieleen vielä lukemisen jälkeenkin, ja tarkka (muttei missään nimessä tylsistyttävä tai liiallinen) miljöökuvaus tarrasi sieluun ja maalasi eteeni elävänä niin Grönlannin jäätiköt kuin Intian Gujaratin. Oli hauskaa (ja välillä surullista) lukea 15 vuotta vanhaa tieteisfiktiota, jonka tapahtumat sijoittuvat pääosin vuoteen 2020. Näiden seikkojen vuoksi voin varovasti suositella teosta ja aionkin lainata sen eteenpäin.
Sen sijaan monet henkilöhahmojen väliset suhteet tuntuivat keinotekoisilta, ja keskeinen romanssi rasistisine ja misogynistisine kliseineen oli lähinnä vaivaannuttava.
Sen sijaan monet henkilöhahmojen väliset suhteet tuntuivat keinotekoisilta, ja keskeinen romanssi rasistisine ja misogynistisine kliseineen oli lähinnä vaivaannuttava.
August 2, 2018
Tiedättekö ne kirjat, jotka tökkii juuri oikeaan kohtaan? Muistuttaa sinua niistä ensimmäisistä kirjoista joihin rakastuit tai vastaavaa? Minulle Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa oli juuri yksi näistä. Minun ensimmäisiä kirjoja joihin rakastuin (äänikirjan muodossa) oli nimittäin Jules Vernen klassikko Sukelluslaivalla maapallon ympäri, tai kuten kyseisen painoksen nimi oli, Kapteeni Nemo ja Nautilus. Kyseinen kirja on vaikuttanut alitajuisesti todella paljon minuun ja fiktiomielipiteisiini (myöhemmin tykästyin Nemon tapaisiin erakkomaisiin hahmoihin kuten vaikkapa Taikamiekka - Seikkailujen Camelotin Garrettiin ja Oopperan kummitukseen). Kun aloitin Sarasvatin hiekkaa, äänikirjana tämänkin, tuntui muutamien minuuttien jälkeen kuin olisin palannut kotiin.
Lähitulevaisuuteen sijoittuva Sarasvatin hiekkaa on kirja, joka nimittäin alkaa sukellusmatkalla. Sukeltelua kirjassa on muutenkin, sillä yksi kirjan päähahmoista, Sergei, saa kutsun Intiaan tutkimaan "Atlantista", Cambaynlahdesta löytynyttä merenalaista kaupunkia, jonka ei pitäisi olla olemassa. Kuinka näin syvällä voisi olla näin laaja kaupunkialue? Epäuskoisena koko asian olemassa olosta Sergei matkustaa Intiaan tavatakseen kollegansa Amritan, joka intialaisena naisena johtoasemassa aluksi hämmästyttää Sergeitä ja varmaan lukijaakin, sillä ainakin minulla oli ehkä vähän liiankin pölyttynyt ja vanhanaikainen mielikuva Intiasta. Tämäkin on Sarasvatin hiekkassa ihana asia, sillä se tuo itselle vieraaseen kulttuuriin ja maahan uusia ulottuvuuksia.
Samaan aikaan kun Sergei ja Amrita tutkivat Cambayanlahtea Kari Ahola kehittelee vastausta ratkaisua jäätiköiden sulamisongelmaan ja Susan Chang tutkii Grölannissa jäätiköitä. Kirjan päähenkilöt ovat siis kaikki tutkijoita, josta pääsemmekin siihen, mikä myös viehätti minua. Teksti on hyvin tietopainotteista. Välillä toki tulee että hahmot selittävät asioita vain jotta lukija pysyy kärryillä, mutta kaikkine yksityiskohtineen se on mielenkiintoista tietosuihkua - ainakin jos sellaisesta pitää. Juoni on muutenkin hyvin tutkimus- ja tietopainotteinen, vaikka muutamia hiukan jännittäviä toiminnallisia pätkiäkin on siroiteltu mukaan. Kaiken tiedon alla hahmot jäävät vähän ohuiksi, tutkijoiksi joiden kohtalo kyllä kiinnostaa mutta joiden persoona pääosin unohtuu, ehkä Sergeitä lukuuottamatta.
Ainoita huonoja asioita kirjassa oli se että kirjan romanssi oli vähän turhankin helppo arvata - kun hahmoa kuvaillaan jumalattaren näköiseksi ja suurinpiirtein kauneimmaksi naiseksi jonka henkilö joka häntä katsoo on nähnyt, näen mielessäni isoja nuoleja joissa lukee "romanssi" osoittamassa näitä kahta hahmoa. Onneksi romanssi ei kuitenkaan lopulta perustunut pelkästään hahmon ulkonäköön, vaan myös selvästi ihan siihen että kumpikin sai toiselta jotain ja arvosti toista ja toisen ajatuksia, vaikka ei olisi ihan koko ajan samaa mieltä.
Toinen huono asia oli se, että kirja oli ihan liian uskottava. Jäi vain hiukan masentunut olo kun tajusi kuinka sattuman varaista elämän jatkuminen niin kuin sen tunne se on. Se voi loppua vaikka huomenna. Mutta toisaalta eläminen on koko ajan yhtä riskiä, joka päättyy vääjäämättömään kuolemaan. Mutta vähän silti vuodet 2020-2026 alkoi pelottamaan.
Suosittelen kirjaa kaikille, varsinkin heille jotka ovat kiinnostuneet kaikenlaisesta tiedosta, ja joiden sisällä elää pieni tai suuri tutkimusmatkailija.
Lähitulevaisuuteen sijoittuva Sarasvatin hiekkaa on kirja, joka nimittäin alkaa sukellusmatkalla. Sukeltelua kirjassa on muutenkin, sillä yksi kirjan päähahmoista, Sergei, saa kutsun Intiaan tutkimaan "Atlantista", Cambaynlahdesta löytynyttä merenalaista kaupunkia, jonka ei pitäisi olla olemassa. Kuinka näin syvällä voisi olla näin laaja kaupunkialue? Epäuskoisena koko asian olemassa olosta Sergei matkustaa Intiaan tavatakseen kollegansa Amritan, joka intialaisena naisena johtoasemassa aluksi hämmästyttää Sergeitä ja varmaan lukijaakin, sillä ainakin minulla oli ehkä vähän liiankin pölyttynyt ja vanhanaikainen mielikuva Intiasta. Tämäkin on Sarasvatin hiekkassa ihana asia, sillä se tuo itselle vieraaseen kulttuuriin ja maahan uusia ulottuvuuksia.
Samaan aikaan kun Sergei ja Amrita tutkivat Cambayanlahtea Kari Ahola kehittelee vastausta ratkaisua jäätiköiden sulamisongelmaan ja Susan Chang tutkii Grölannissa jäätiköitä. Kirjan päähenkilöt ovat siis kaikki tutkijoita, josta pääsemmekin siihen, mikä myös viehätti minua. Teksti on hyvin tietopainotteista. Välillä toki tulee että hahmot selittävät asioita vain jotta lukija pysyy kärryillä, mutta kaikkine yksityiskohtineen se on mielenkiintoista tietosuihkua - ainakin jos sellaisesta pitää. Juoni on muutenkin hyvin tutkimus- ja tietopainotteinen, vaikka muutamia hiukan jännittäviä toiminnallisia pätkiäkin on siroiteltu mukaan. Kaiken tiedon alla hahmot jäävät vähän ohuiksi, tutkijoiksi joiden kohtalo kyllä kiinnostaa mutta joiden persoona pääosin unohtuu, ehkä Sergeitä lukuuottamatta.
Ainoita huonoja asioita kirjassa oli se että kirjan romanssi oli vähän turhankin helppo arvata - kun hahmoa kuvaillaan jumalattaren näköiseksi ja suurinpiirtein kauneimmaksi naiseksi jonka henkilö joka häntä katsoo on nähnyt, näen mielessäni isoja nuoleja joissa lukee "romanssi" osoittamassa näitä kahta hahmoa. Onneksi romanssi ei kuitenkaan lopulta perustunut pelkästään hahmon ulkonäköön, vaan myös selvästi ihan siihen että kumpikin sai toiselta jotain ja arvosti toista ja toisen ajatuksia, vaikka ei olisi ihan koko ajan samaa mieltä.
Toinen huono asia oli se, että kirja oli ihan liian uskottava. Jäi vain hiukan masentunut olo kun tajusi kuinka sattuman varaista elämän jatkuminen niin kuin sen tunne se on. Se voi loppua vaikka huomenna. Mutta toisaalta eläminen on koko ajan yhtä riskiä, joka päättyy vääjäämättömään kuolemaan. Mutta vähän silti vuodet 2020-2026 alkoi pelottamaan.
Suosittelen kirjaa kaikille, varsinkin heille jotka ovat kiinnostuneet kaikenlaisesta tiedosta, ja joiden sisällä elää pieni tai suuri tutkimusmatkailija.
February 2, 2020
Jos kaipaa taukoa ympäristöahdistuksesta, tämä EI ole kirja, johon tarttua. Vaikuttava se kuitenkin on. En tiennyt haluavani tietää näin paljon jäätiköistä, mutta olen onnellinen että nyt tiedän. Erittäin kiehtovana elementtinä oli kirjan tuoma ymmärrys siitä, että ihmiskunta ei etene suoraviivaisesti kohti uutta tietoa, vaan ennemminkin kiertää kehää, jossa asiat unohdetaan ja lopulta löydetään uudelleen, mutta oikeastaan mitään ei opita.
Koska kyseessä kuitenkin on romaani eikä populaari tietokirja, on pakko sanoa, että juonta oli varsinkin alkuosassa lähinnä sidosaineena. Hahmoillakaan ei ollut hirveästi luonnetta, vaan lähinnä tietyn alan asiantuntemusta. Kirja oli siis absoluuttisen loistava tieteellisiltä (tai tiedettä hyödyntäviltä mutta keksityiltä) osuuksiltaan, mutta juonellisesti hyvin epätasapainoinen.
Koska kyseessä kuitenkin on romaani eikä populaari tietokirja, on pakko sanoa, että juonta oli varsinkin alkuosassa lähinnä sidosaineena. Hahmoillakaan ei ollut hirveästi luonnetta, vaan lähinnä tietyn alan asiantuntemusta. Kirja oli siis absoluuttisen loistava tieteellisiltä (tai tiedettä hyödyntäviltä mutta keksityiltä) osuuksiltaan, mutta juonellisesti hyvin epätasapainoinen.
September 3, 2020
Very interesting premise, I especially enjoyed all the science talk since I’m bit of a nerd like that. However after a strong beginning I was not invested with the characters and the plot seemed to focus on irrelevant issues. The ending was almost good, but then the rug was pulled from underneath me. It ended at the wrong point imo, and I highly disliked the epiloque.
So, all the stars for the science and great start. Plot none, characters none. Negative three stars for the ending.
I will probably still read the followup novel, after that I’ll focus on the author’s non-fiction books.
So, all the stars for the science and great start. Plot none, characters none. Negative three stars for the ending.
I will probably still read the followup novel, after that I’ll focus on the author’s non-fiction books.
September 21, 2013
In Sarasvatin Hiekkaa the author Risto Isomäki connects ancient myths of Atlantis, the flood and the threat of environmental disaster to form a fascinating ecological thriller. Unfortunately this book is not available in English but if you read Finnish, Danish, German, Spanish, Polish, Estonian, Lithuanian, Latvian, Turkish or Hungarian it is available. The book plays with the idea of the story of the Biblical Flood and the fact that similar stories have been told in several cultures. Perhaps a real flood gave rise to the stories? While two main characters discover an ancient and inexplicably flooded city, another character finds a threat lurking on the North Pole. When the connection is made between the two story-lines, urgent action is needed to save the planet from another devastating flood.
Some readers complain that the story only speeds up towards the end, but I actually enjoyed all the scientific facts more than the thriller elements. I did not experience the book as a slow read at all. Not only did I learn about some possible effects of climate change, but also about the very real discovery of a sunken city off the coast of India, and the controversies surrounding that discovery. If what the researchers say is true, this is the oldest city ever discovered, but the finds and methods have been contested by many. Here is a BBC article and the Wikipedia entry about this discovery.
Some readers complain that the story only speeds up towards the end, but I actually enjoyed all the scientific facts more than the thriller elements. I did not experience the book as a slow read at all. Not only did I learn about some possible effects of climate change, but also about the very real discovery of a sunken city off the coast of India, and the controversies surrounding that discovery. If what the researchers say is true, this is the oldest city ever discovered, but the finds and methods have been contested by many. Here is a BBC article and the Wikipedia entry about this discovery.
October 14, 2023
Tämä ei valitettavasti iskenyt ollenkaan. Ympäristötieteisiin liittyvien faktojen kannalta kirja on toki vaikuttava ja kirjan lopusta löytyvä selkkaus siitä, miten paljon kirja perustuu todelliseen ympäristön tilaan pistää kyllä miettimään. Dialogi oli tönkköä ja jokainen henkilöhahmojen kohtaaminen koostui yhdestä tai useammasta tieteilijästä, jotka ovat asioista perillä, sekä yhdestä tai useammasta kokemattomasta ihmisestä. Tieteilijät sitten kertovat kokemattomille faktojaan. Toisinaan Isomäki yrittää ei-tieteellisiä kohtauksia, kuten rakastumista ja muuta, mutta tämä on todella vaivaantunutta, kuin jostain vanhasta viihde-elokuvasta. Olisin jättänyt kirjan kesken, jollei se olisi sopinut yhteen lukuhaasteen haastekohtaan, johon minulla oli ollut vaikeuksia löytää kiinnostava kirja.
August 23, 2017
Todella jännittävä romaani, jota ahmii läpi, mutta hahmot eivät ole tarpeeksi syvällisiä, että voisin itkeä heidän puolesta.
January 18, 2019
Captivating and terrifying. Makes me want to go on a wiki-binge.
September 6, 2020
Tartuin ensimmäiseen Isomäen romaaniini hiukan jännittyneenä. Tiesin hänet vuosikausien työn ja tutkimuksen koulimaksi tietopankiksi ja huikeaksi tietokirjojen kirjoittajaksi, mutta kuinka häneltä sujuisi kaunokirjallisuus.. Mitään kovin lyyristä ja kokeilevaa kerrontaa Sarasvatin hiekkaa ei tarjonnutkaan, mutta sujuvaa tekstiä ja hiuksianostattavia faktoja kylläkin, aivan kuten hänen tietokirjansakin.
Tässä teoksessa Isomäki tarttuu ilmastonmuutoksen teemaan. Tarinassa on kolme keskushenkilöä: venäläinen syvänmerentutkija Sergei, joka saa kutsun tutkimaan Intian rannikolta löydettyjä meren alle jääneitä muinaisia kaupunkeja. Suomalainen Kari taas tekee kokeita, kuinka ilmastonmuutosta voisi ehkä hidastaa kasvattamalla merien jääkerrosta tuulimyllyn nostattamalla vesisuihkulla. Susan on puolestaan tutkija Grönlannissa, ja Sergein toiveesta hän lähtee tutkimaan kadonneen jääjärven arvoitusta. Kolmella päähenkilöllään Isomäki hajottaa kaunokirjallisuuden yleisen troopin sankaritutkijasta, joka pelastaa maailman tai sen rippeet parin nokkelan kaverinsa kanssa. Isomäen tiede onkin kansainvälistä ja pienistä palasista koostuvaa, kuten oikein onkin.
Tarina saattaa edetä jonkun mielestä hiukan hitaanlaisesti. Itse kuitenkin nautin yllättäviä tieteellisiä löytöjä ja teorioita ruotivista osuuksista, joita oli paljon. Kuumottavia vaaratilanteitakin syntyy, mutta ne eivät ole tämän tarinan pihvi (paitsi ehkä lopussa). Tarinan ainoa aidosti epäuskottava osuus liittyi Venäjän poikkeuksellisen fiksuus presidenttiin ja hänen toimiinsa, mutta sallittakoon tämä fiktiossa. Jos pidät National geographicista, pidät luultavasti myös Isomäen tiedettä ja tutkimusta realistisella otteella käsittelevästä katastrofiromaanista.
Tässä teoksessa Isomäki tarttuu ilmastonmuutoksen teemaan. Tarinassa on kolme keskushenkilöä: venäläinen syvänmerentutkija Sergei, joka saa kutsun tutkimaan Intian rannikolta löydettyjä meren alle jääneitä muinaisia kaupunkeja. Suomalainen Kari taas tekee kokeita, kuinka ilmastonmuutosta voisi ehkä hidastaa kasvattamalla merien jääkerrosta tuulimyllyn nostattamalla vesisuihkulla. Susan on puolestaan tutkija Grönlannissa, ja Sergein toiveesta hän lähtee tutkimaan kadonneen jääjärven arvoitusta. Kolmella päähenkilöllään Isomäki hajottaa kaunokirjallisuuden yleisen troopin sankaritutkijasta, joka pelastaa maailman tai sen rippeet parin nokkelan kaverinsa kanssa. Isomäen tiede onkin kansainvälistä ja pienistä palasista koostuvaa, kuten oikein onkin.
Tarina saattaa edetä jonkun mielestä hiukan hitaanlaisesti. Itse kuitenkin nautin yllättäviä tieteellisiä löytöjä ja teorioita ruotivista osuuksista, joita oli paljon. Kuumottavia vaaratilanteitakin syntyy, mutta ne eivät ole tämän tarinan pihvi (paitsi ehkä lopussa). Tarinan ainoa aidosti epäuskottava osuus liittyi Venäjän poikkeuksellisen fiksuus presidenttiin ja hänen toimiinsa, mutta sallittakoon tämä fiktiossa. Jos pidät National geographicista, pidät luultavasti myös Isomäen tiedettä ja tutkimusta realistisella otteella käsittelevästä katastrofiromaanista.
January 5, 2020
Pitkän aikaa on tämä joskus ostamani sähkökirja odotellut lukemistaan. Nyt uuden vuoden reissulla se nousi lukulistalle, ja olikin ikäisekseen hämmästyttävän - pelottavan - ajankohtainen. Muinaiset vedenpaisumustarinat ja ihmiskunnan syklinen tyhmyys ovat taustana trillerille, jossa napajäätiköt ovat ihmisen huomaamatta sulaneet siihen pisteeseen, että kaikkien katastrofien äiti on valmis tapahtumaan.
Kirja on kirjoitettu pääasiassa toiminnalliseksi jännityskirjaksi, jossa seurataan henkeä pidätellen miten maailman pelastaminen mahtaa onnistua niiltä harvoilta, jotka ymmärtävät asioiden oikea tilan. Lukijana minulla oli pari pientä ongelmaa: toisaalta tapahtumien suuruus jäi jotenkin valjusti esitetyksi, eikä yksityinen oikein yhdistynyt globaaliin toimintaan luontevasti. Toisaalta taas trillerin rikkoi välillä luentomaiset tekstinpätkät, joilla kerrottiin joko historiasta tai tieteestä.
Yhtä kaikki skenaariona ja vuonna 2020 vielä todennäköisempänä ajatusleikkinä kuin kirjoittamisensa aikoihin Sarasvatin hiekkaa oli melko pysäyttävää luettavaa. Olemmeko me lajina todellakin niin tyhmiä, että annamme sen - oman sukupuuttomme - taas tapahtua?
Kirja on kirjoitettu pääasiassa toiminnalliseksi jännityskirjaksi, jossa seurataan henkeä pidätellen miten maailman pelastaminen mahtaa onnistua niiltä harvoilta, jotka ymmärtävät asioiden oikea tilan. Lukijana minulla oli pari pientä ongelmaa: toisaalta tapahtumien suuruus jäi jotenkin valjusti esitetyksi, eikä yksityinen oikein yhdistynyt globaaliin toimintaan luontevasti. Toisaalta taas trillerin rikkoi välillä luentomaiset tekstinpätkät, joilla kerrottiin joko historiasta tai tieteestä.
Yhtä kaikki skenaariona ja vuonna 2020 vielä todennäköisempänä ajatusleikkinä kuin kirjoittamisensa aikoihin Sarasvatin hiekkaa oli melko pysäyttävää luettavaa. Olemmeko me lajina todellakin niin tyhmiä, että annamme sen - oman sukupuuttomme - taas tapahtua?
October 26, 2020
Sarasvatin hiekkaa markkinoidaan takakannessa ekotrillerinä ja tällaiseksi sisältääkin harvinaisen paljon kökköä romantiikaa, lukijan älykkyyttä aliarvioivaa luennointia ja harvinaisen vähän trilleriä ja toimintaa.
Jostain syystä kirjan lukeminen sai ärtymään enemmän kuin sen laatu antaisi edes oikeutusta. Periaatteessa tämän luki ihan suht' kivuttomasti ja loppua kohden ensimmäisen n. 250 sivun staattisena junnaavan asioiden ihmettelyn jälkeen tarina ottikin kierroksia hyytävään loppuratkaisuunsa, josta olisi mielellään lukenut enemmänkin.
Spekulointi Atlantiksen sijainnilla ja erityisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksella mannerjäätiköiden sulamisnopeuteen ja muutoksiin olivat kiinnostavaa ja nykyään entistä ajankohtaisempaa. Jotenkin kuitenkin jäi tunne, että olisiko tämä kaikki pitänyt kuitenkin mielummin kirjoittaa tietokirjamuodossa kuin ankeana mukatrillerinä.
Jostain syystä kirjan lukeminen sai ärtymään enemmän kuin sen laatu antaisi edes oikeutusta. Periaatteessa tämän luki ihan suht' kivuttomasti ja loppua kohden ensimmäisen n. 250 sivun staattisena junnaavan asioiden ihmettelyn jälkeen tarina ottikin kierroksia hyytävään loppuratkaisuunsa, josta olisi mielellään lukenut enemmänkin.
Spekulointi Atlantiksen sijainnilla ja erityisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksella mannerjäätiköiden sulamisnopeuteen ja muutoksiin olivat kiinnostavaa ja nykyään entistä ajankohtaisempaa. Jotenkin kuitenkin jäi tunne, että olisiko tämä kaikki pitänyt kuitenkin mielummin kirjoittaa tietokirjamuodossa kuin ankeana mukatrillerinä.
October 24, 2018
It's the old story of an environmental disaster turning earth to a dystopian world and a bunch of humans surviving it on a modern day (much real) ark (submarine). Needless to say, this is highly unoriginal and insipid to read. However, the disaster imagined per se, the science behind it and certain descriptions of near-death events were very well done and hence worth 3 stars and not 1.
My Rating - 2.5/5
My Rating - 2.5/5
November 20, 2025
No siis ihan passeli, mutta tälleen maantieteestä tosi kiinnostuneena oli kyllä noi tieteelliset faktat jo aika tuttuja. Oli mun mielestä kyllä muka sekoitus historiaa ja luonnontieteitä jotka on molemmat mun mielestä tosi mielenkiintoisia. Lopetus oli vähä niin ja näin, että olisi se voinut mennä silleen toisinkin... Plussaa oli kans että tuntui tosi ajankohtaiselta ja oikeasti silleen pyrki vaikuttamaan suoraan eikä vaan silleen subjektiivisesti tulkinnallisesti.
Kirjoitin koulussa tästä ihan hullun lööpin *spoilers*****
"VENÄJÄN PRESIDENTTI UHKAA SOTAA LÄNSIVALTOIHIN"🤯😢😡🥳
Kirjoitin koulussa tästä ihan hullun lööpin *spoilers*****
"VENÄJÄN PRESIDENTTI UHKAA SOTAA LÄNSIVALTOIHIN"🤯😢😡🥳
August 26, 2019
⭐ 3½ ⭐
July 11, 2019
Ikävä kyllä yhä ajankohtaisempia teemoja käsittelevä, mutta kylläkin varsin kömpelösti kirjoitettu ekologinen jännäri. Ikäänkuin animoitu tietokirja. Teemojensa ansiosta on jo saavuttanut eräänlaisen klassikkoaseman. Ellet kestä apokalyptisiä tulevaisuuden uhkakuvia, tämä ei ole sinun kirjasi.
May 17, 2024
mun tutkija delusionit going strong rakastan et täs on samat vibat ku siin mun lempikirjas
April 15, 2018
Spēcīgs vēstījums, kam nedaudz traucē deux ex machina līdzīgie risinājumi un drusku neveiklie dialogi. Rosina pārdomas par to, uz kurieni ejam (vai jau esam atnākuši). Skumji un biedējoši, lai neteiktu vairāk.
January 9, 2020
Isomäki sekoittaa fiktiiviseen tarinaan loputtomasti mielenkiintoista faktaa. Se sai minut jatkamaan lukemista. Kirjan juoni on hienosti rakennettu ja loksahtaa lopuksi kokonaiseksi teokseksi.
Kirjan tapahtumat rönsyilevät välillä liikaa päähenkilöiden taustoihin ja ne jäävät hieman irrallisiks. Dialogi on osittain melko tönkköä ja sanavalinnat mielikuvituksettomia. Loppua kohden kirjan tunnelma tiivistyy selvästi ja jännitysnäytelmä käy jopa hieman ahdistavan puolella. Post-apokalyptinen epilogi on... mielenkiintoinen.
Kirjan tapahtumat rönsyilevät välillä liikaa päähenkilöiden taustoihin ja ne jäävät hieman irrallisiks. Dialogi on osittain melko tönkköä ja sanavalinnat mielikuvituksettomia. Loppua kohden kirjan tunnelma tiivistyy selvästi ja jännitysnäytelmä käy jopa hieman ahdistavan puolella. Post-apokalyptinen epilogi on... mielenkiintoinen.
August 16, 2017
Isomäen "Sarasvatin hiekkaa" on ollut jo pitkään lukulistalla ja kun se sopivasti käsiin sattui, ahmaisin sen parissa päivässä. Koska kyllähän se tempaisi mukaansa erinomaisen tehokkaasti!
Ekojännäri lähtee liikkeelle usealta mantereelta, mutta keskeisimmät maantieteelliset koordinaatit ovat meri Intian edustalla ja sieltä löytyvät rauniot sekä Grönlännin mannerjäätiköllä, jossa jäätiköltä katoaa yllättäen kokonainen järvi yhdessä yössä. Sarasvati taustoittaa luonnonmullistuksia ja niiden vaikutuksia ihmisen elinympäristöön upeasti ja yksityiskohtaisesta ja kuljettaa lukijaa syvemmälle aihepiiriin erittäin miellyttävästi. Ja kohti vääjäämätöntä lopputulosta. Sarasvati kuvaa uskottavasti ja kauniisti niin vedenalaista maailmaa pohjamuodostumineen, eliöineen ja raunioineenkin kuin myös Grönlannin jäätasankoja ja lumimyrskyjä.
Ja onhan tarinassa toki ihmisiäkin. Henkilöt on hyvin kirjoitettu ja heidän taustoittamiseenkin on nähty vaivaa.
Kun tapahtumat alkavat rullata isolla vaihteella, eivät panokset olekaan enää mitään pikkupaukkuja. Isomäki pääsee raapaisemaan hitusen isojen poikien maailmanpolitiikka. Siihen olisi voinut syventyä aavistuksen enemmänkin, aihepiiri olisi antanut tähän oivan mahdollisuuden.
Kaikkinen erittäin tasapainoinen ja ajatuksia herättävä teos. "Sarasvatin hiekkaa" on kuin Frank Schätzingin "Pedot" kirjan pikkuveli... siinä on vain vähemmän sivuja ja Stephen Kingiä.
Ekojännäri lähtee liikkeelle usealta mantereelta, mutta keskeisimmät maantieteelliset koordinaatit ovat meri Intian edustalla ja sieltä löytyvät rauniot sekä Grönlännin mannerjäätiköllä, jossa jäätiköltä katoaa yllättäen kokonainen järvi yhdessä yössä. Sarasvati taustoittaa luonnonmullistuksia ja niiden vaikutuksia ihmisen elinympäristöön upeasti ja yksityiskohtaisesta ja kuljettaa lukijaa syvemmälle aihepiiriin erittäin miellyttävästi. Ja kohti vääjäämätöntä lopputulosta. Sarasvati kuvaa uskottavasti ja kauniisti niin vedenalaista maailmaa pohjamuodostumineen, eliöineen ja raunioineenkin kuin myös Grönlannin jäätasankoja ja lumimyrskyjä.
Ja onhan tarinassa toki ihmisiäkin. Henkilöt on hyvin kirjoitettu ja heidän taustoittamiseenkin on nähty vaivaa.
Kun tapahtumat alkavat rullata isolla vaihteella, eivät panokset olekaan enää mitään pikkupaukkuja. Isomäki pääsee raapaisemaan hitusen isojen poikien maailmanpolitiikka. Siihen olisi voinut syventyä aavistuksen enemmänkin, aihepiiri olisi antanut tähän oivan mahdollisuuden.
Kaikkinen erittäin tasapainoinen ja ajatuksia herättävä teos. "Sarasvatin hiekkaa" on kuin Frank Schätzingin "Pedot" kirjan pikkuveli... siinä on vain vähemmän sivuja ja Stephen Kingiä.
June 27, 2017
Kun aikoinaan luin tätä ja pääsin tarinan imuun, olin hetken äkäinen kirjailijan puolesta. Finlandia meni sinä vuonna Bo Carpelanin rauhallisen soljuvalle muistelolle lapsuuden kesästä. Hienosti kirjoitettu, mutta ei mitään uutta. Sen sijaan tämä oli teemoiltaan erittäin ajankohtainen, jännittävä, kekseliäs, ajatuksia herättävä. Toivoin, että Sarasvatin hiekkaa saa kansainvälistä huomiota ja siitä tehdään ison budjetin elokuva ja maailma herää tekemään jotain ilmastonmuutokselle.
Sitten tulin järkiini. Teema on kyllä hyvä, mutta kirja on tosi epätasainen. Jäätikön kohtalo, jäätikkötutkijoiden kohtalo. Olisi suotavaa, että myös jälkimmäinen herättäisi tunteita. Sarasvatin hiekkaa on vahva jäätikkötutkimuksen kuvaus, vahva trilleri, muttei kovin kaksinen ihmiskuvaus. Eikä kielellisesti erityisen ansiokas.
Ja huono loppu. Joskus pidän siitä, että kerrotaan, mitä kellekin tapahtui myöhemmin, sen jälkeen kun tarina oikeastaan jo loppui. Tämä kirja olisi kuitenkin kannattanut lopettaa kertarysäykseen ja jättää sen jälkeiset tapahtumat lukijan mielikuvituksen varaan. Viimeiset jälkikirjoituksen tyyppiset sivut ovat täysin turhia ja latistavat kirjan. Ei kuitenkaan niin pahasti, ettei sitä kannattaisi lukea. Kannattaa. Työkaverin mielestä Isomäki tosin on vain laimennettu kopio Clive Cusslerista. Pitänee siis lukea kokeeksi jotain häneltäkin.
Sitten tulin järkiini. Teema on kyllä hyvä, mutta kirja on tosi epätasainen. Jäätikön kohtalo, jäätikkötutkijoiden kohtalo. Olisi suotavaa, että myös jälkimmäinen herättäisi tunteita. Sarasvatin hiekkaa on vahva jäätikkötutkimuksen kuvaus, vahva trilleri, muttei kovin kaksinen ihmiskuvaus. Eikä kielellisesti erityisen ansiokas.
Ja huono loppu. Joskus pidän siitä, että kerrotaan, mitä kellekin tapahtui myöhemmin, sen jälkeen kun tarina oikeastaan jo loppui. Tämä kirja olisi kuitenkin kannattanut lopettaa kertarysäykseen ja jättää sen jälkeiset tapahtumat lukijan mielikuvituksen varaan. Viimeiset jälkikirjoituksen tyyppiset sivut ovat täysin turhia ja latistavat kirjan. Ei kuitenkaan niin pahasti, ettei sitä kannattaisi lukea. Kannattaa. Työkaverin mielestä Isomäki tosin on vain laimennettu kopio Clive Cusslerista. Pitänee siis lukea kokeeksi jotain häneltäkin.
February 19, 2016
Well, well, what a journey that was! In a way, a pure fantasy, yet a story too probable with facts from real life. It certainly makes you think, what if one day it all will happen? How each and every one of us helps to make it reality. Rough. In a way even too real, too dramatic and too detailed and explained.
The main characters were clearly chosen purposefully very different (maybe for the things to be politically correct), even little bit of love stories were integrated, though rather vaguely.
Even though the book was divided into smaller themes with subchapters, jumping from one to the other still made me feel like things were left a bit too loose and rushed forward.
Overall though, a very decent story with thrills and surprises, partly scientific, yet very educational, adventurous and the dot on the "i" was the last chapter of the situation after it all. It was a very suitable conclusion.
The main characters were clearly chosen purposefully very different (maybe for the things to be politically correct), even little bit of love stories were integrated, though rather vaguely.
Even though the book was divided into smaller themes with subchapters, jumping from one to the other still made me feel like things were left a bit too loose and rushed forward.
Overall though, a very decent story with thrills and surprises, partly scientific, yet very educational, adventurous and the dot on the "i" was the last chapter of the situation after it all. It was a very suitable conclusion.
January 6, 2018
Sarasvatin hiekka kuvaa ekologista katastrofia, joka ei ole liian kaukaa haettu ja jonka alkusoittoja voisi sanoa kuuluvan jo nyt. Kirja esittelee uhkakuvan, jonka jälkeen mannerjäätikön sulamisen aiheuttamat maanjäristykset ja tsunamit antavat oikeasti ajattelemisen aihetta. Arvostin etenkin kirjan lopussa olevaa jälkipuhetta, joka kertoi kuinka paljon tästä on tieteen perusteella totta tai mahdollista.
Kirjassa oli mahtavia kohtausia mm. jäätikköluolien massiivisuudesta, syvänmeren sukelluksesta ja napojen epävakaudesta. Aiheutti klaustrofobiaa edes lukea niistä. Silti kirja on romaanina ohut ja henkilöhahmot paperisia. Eteneminen on myös sekavaa.
Kirjassa oli mahtavia kohtausia mm. jäätikköluolien massiivisuudesta, syvänmeren sukelluksesta ja napojen epävakaudesta. Aiheutti klaustrofobiaa edes lukea niistä. Silti kirja on romaanina ohut ja henkilöhahmot paperisia. Eteneminen on myös sekavaa.
February 26, 2020
Tällainen kirjallisuus ei ole oikein mukavuusalueellani ja mietinkin pitkään jaksanko lukea kirjaa ollenkaan mutta koska sitä oli kehuttu ajattelin antaa kirjalle mahdollisuuden. Alkuun kirja oli melko tylsähkö ennen kuin kerronnassa päästiin niin sanotusti vauhtiin ja ymmärsi miten mikäkin asia liittyi toisiinsa. Loppua kohden parani ja muuttui mielenkiintoiseksi ja ymmärsi myös alun tarinatkin.
March 25, 2019
Kirja siitä mitä voi tapahtua, ellemme saa ilmaston lämpenemistä kuriin.
En ehkä nuku ens yönä. Ainakin näen painajaisia.
En ehkä nuku ens yönä. Ainakin näen painajaisia.
Read
September 18, 2020Gedigen science fiction med klimabudskab, som dog godt kunne bruge lidt mere af en handling.
September 14, 2024
Lukio tehtävänä tuli luettua ja arvostteltua yllätyin positiivisesti.
Pelottavan todellisesti mahdollinen ja Kaamea lopetus pienellä lähes toteamuksen tapaisella toiveella paremmasta tulevaisuudesta, vaikka todellinen merkitys on enemmänkin varoitus ja muistutus ilmastonmuutoksen vakavuudesta, vaaroista ja ennalta arvaamattomuudesta. Mannerjäätikömme eivät ole vakaat ja kirjassa kuvailtu ketjureaktio hyvinkin todellinen mahdollisuus. Kiehtovan kirjasta tekee vaihtelevuus kaikessa. Alkupuolella on oletuksen mukaisesti henkilöihin tutustumista ja tarinan pohjustamista, mutta tarinan suunta ja jännityksen kohde muuttuu tiheästi, sekä vakavammaksi loppua kohden ei vain tarinanhenkilöille vaan koko maailmalle.
Hyvin kauan sitten tapahtuneista tapahtumista on vaikea tietää tarkasti, miten ne oikeasti tapahtuivat, mutta tämä kirja antaa hypoteeseja moneen. Esimerkiksi en tiennyt, että lähes jokaisesta kulttuurista löytyy vedenpaisumus tarina n.8000 vuoden takaa. Muinaiset tarinat ennustavat tulevaa, vaikka luku hetkellä sitä on lähestulkoon mahdotonta päätellä.
Alun kiehtovat ja maailman käsitystä muokkaavat faktat pohjustavat hyvin loppua ja pitävät sen täysin ennalta arvaamattomana. Kertoja ei ole kaikkitietävä, eikä imperfektissä, mutta silti vaihtelee paikkaa aikaa ja tyyliä monesti. Tarinassa ei oikeastaan ole päähenkilöä vaan punainen lanka kietoutuu äärimmäisten muinaisten ja mahdollisesti lähitulevaisuudessa tapahtuvien luonnonilmiöiden pariin. Oikeastaan voisi sanoa päähenkilön olevan luontoäiti itse sillä se on ainut jatkuvasti esillä oleva asia ja vaikutusvaltaisin tekijä. Henkilöhahmoja on paljon, mutta niihin tutustuminen jää vähälle. Sen sijaan keskitytään ympäristöön. Kirjan alussa tulevan ennustamiseen, päättelyyn, asioiden yhdistämiseen. Noin puolessa välissä on aika tyhjästä alkava rakkaustarina rakkaustarina. Loppukolmanneksella faktojen oppiminen kerrottuna henkilöiden muistista ja päättelystä loppuu. Tietotulva ei siltikään pysähdy vaan muuttaa muotoa enemmän asioiden kokemiseen. Kaikki henkilöt vuorollaan ovat vähällä kuolla vaarallisissa ja yllättävissä oloissa pitäen jännityksen yllä.
Tarinaa kerrotaan vaihdellen kuvaus paikkaa ja selviää vasta lähellä loppua henkilöiden tuntevan toisensa. Kun jostain hirvittävästä on melkein onnistuttu palastautumaan, niin yhtäkkiä vaihtuukin kertoja kertomaan, mitä muualla tapahtuu jättäen lukijan odottamaan jatkoa. Se pakottaa lukemaan eteenpäin, koska toisaalla tarina jää jatkuvasti niin jännittävään kohtaan. Rakenne vaihtuu jännityksen noustessa pidempään samassa paikassa pysyvään, sekä paljon nopeammin etenevään kerrontaan, jossa taistellaan välillä, aikaa vastaan, oman selviytymisen puolesta ja lopuksi koko maailman puolesta. Historia ja fakta osiot jää pienemmälle osalle ja teksti ei enää koukuta kiinnostavien faktojensa takia vaan valtavan jännityksen ja tapahtumien paljouden vuoksi.
Tykkään arvoituksellisesta, lievästi ahdistavasta, epätoivoisesta ja arvaamattomasta loppu osasta paljon. Ensin valtavan jännittävää toimintaa epätoivoisena, josta ihmeen kaupalla selvitään. Lukija järkyttetään tämän jälkeen valtavalla käsittämättömän suurella katastrofilla. Paljon jätetään lukijan mielikuvituksen varaan seuraamuksista, kun tarina päättyy kuin seinään. Hyppy kolme vuotta eteenpäin epilogiin, joka on erillinen tarinasta antaa vähän toivoa mielenkiintoisia mielikuvia ja valtavan varoituksen koko ihmiskunnalle. Epilogin jälkeen seuraa vielä selvennys faktojen tapahtumien ja uhkakuvien todellisuudesta, joka kirjassa jäi epäselväksi. Onneksi en tarkistanut osaa kesken lukemisen ja sain lopussa hyvitykseksi ja ilokseni oppia niistä. Tarina on rakennettu tosi taitavasti uskomattomalle todelliselle vähän tiedetyille ja oikeisiin tutkimuksiin perustuvalle tiedolle, josta hyvin pieni osa on dramatisoitua taikka keksittyä.
Nautin kirjasta tosi paljon, koska se tarjosi paljon tietoa kiinnostavista asioista mielenkiintoisesti esitettynä, josta pidän. Viimeiset noin seitsemänkymmentä sivua olivat niin tunteita herättäviä ja jännittäviä, että luin ne putkeen. Yllätyksiä romaani pysyi antamaan enemmän, kuin mikään mitä olen lukenut ja luultavasti luen lisää samalta kirjailijalta pian. En olisi kirjaa lainatessa osannut odottaa näin kiinnostavaa ja oikeasti hyödyllistä tietoa antavaa kirjaa.
Pelottavan todellisesti mahdollinen ja Kaamea lopetus pienellä lähes toteamuksen tapaisella toiveella paremmasta tulevaisuudesta, vaikka todellinen merkitys on enemmänkin varoitus ja muistutus ilmastonmuutoksen vakavuudesta, vaaroista ja ennalta arvaamattomuudesta. Mannerjäätikömme eivät ole vakaat ja kirjassa kuvailtu ketjureaktio hyvinkin todellinen mahdollisuus. Kiehtovan kirjasta tekee vaihtelevuus kaikessa. Alkupuolella on oletuksen mukaisesti henkilöihin tutustumista ja tarinan pohjustamista, mutta tarinan suunta ja jännityksen kohde muuttuu tiheästi, sekä vakavammaksi loppua kohden ei vain tarinanhenkilöille vaan koko maailmalle.
Hyvin kauan sitten tapahtuneista tapahtumista on vaikea tietää tarkasti, miten ne oikeasti tapahtuivat, mutta tämä kirja antaa hypoteeseja moneen. Esimerkiksi en tiennyt, että lähes jokaisesta kulttuurista löytyy vedenpaisumus tarina n.8000 vuoden takaa. Muinaiset tarinat ennustavat tulevaa, vaikka luku hetkellä sitä on lähestulkoon mahdotonta päätellä.
Alun kiehtovat ja maailman käsitystä muokkaavat faktat pohjustavat hyvin loppua ja pitävät sen täysin ennalta arvaamattomana. Kertoja ei ole kaikkitietävä, eikä imperfektissä, mutta silti vaihtelee paikkaa aikaa ja tyyliä monesti. Tarinassa ei oikeastaan ole päähenkilöä vaan punainen lanka kietoutuu äärimmäisten muinaisten ja mahdollisesti lähitulevaisuudessa tapahtuvien luonnonilmiöiden pariin. Oikeastaan voisi sanoa päähenkilön olevan luontoäiti itse sillä se on ainut jatkuvasti esillä oleva asia ja vaikutusvaltaisin tekijä. Henkilöhahmoja on paljon, mutta niihin tutustuminen jää vähälle. Sen sijaan keskitytään ympäristöön. Kirjan alussa tulevan ennustamiseen, päättelyyn, asioiden yhdistämiseen. Noin puolessa välissä on aika tyhjästä alkava rakkaustarina rakkaustarina. Loppukolmanneksella faktojen oppiminen kerrottuna henkilöiden muistista ja päättelystä loppuu. Tietotulva ei siltikään pysähdy vaan muuttaa muotoa enemmän asioiden kokemiseen. Kaikki henkilöt vuorollaan ovat vähällä kuolla vaarallisissa ja yllättävissä oloissa pitäen jännityksen yllä.
Tarinaa kerrotaan vaihdellen kuvaus paikkaa ja selviää vasta lähellä loppua henkilöiden tuntevan toisensa. Kun jostain hirvittävästä on melkein onnistuttu palastautumaan, niin yhtäkkiä vaihtuukin kertoja kertomaan, mitä muualla tapahtuu jättäen lukijan odottamaan jatkoa. Se pakottaa lukemaan eteenpäin, koska toisaalla tarina jää jatkuvasti niin jännittävään kohtaan. Rakenne vaihtuu jännityksen noustessa pidempään samassa paikassa pysyvään, sekä paljon nopeammin etenevään kerrontaan, jossa taistellaan välillä, aikaa vastaan, oman selviytymisen puolesta ja lopuksi koko maailman puolesta. Historia ja fakta osiot jää pienemmälle osalle ja teksti ei enää koukuta kiinnostavien faktojensa takia vaan valtavan jännityksen ja tapahtumien paljouden vuoksi.
Tykkään arvoituksellisesta, lievästi ahdistavasta, epätoivoisesta ja arvaamattomasta loppu osasta paljon. Ensin valtavan jännittävää toimintaa epätoivoisena, josta ihmeen kaupalla selvitään. Lukija järkyttetään tämän jälkeen valtavalla käsittämättömän suurella katastrofilla. Paljon jätetään lukijan mielikuvituksen varaan seuraamuksista, kun tarina päättyy kuin seinään. Hyppy kolme vuotta eteenpäin epilogiin, joka on erillinen tarinasta antaa vähän toivoa mielenkiintoisia mielikuvia ja valtavan varoituksen koko ihmiskunnalle. Epilogin jälkeen seuraa vielä selvennys faktojen tapahtumien ja uhkakuvien todellisuudesta, joka kirjassa jäi epäselväksi. Onneksi en tarkistanut osaa kesken lukemisen ja sain lopussa hyvitykseksi ja ilokseni oppia niistä. Tarina on rakennettu tosi taitavasti uskomattomalle todelliselle vähän tiedetyille ja oikeisiin tutkimuksiin perustuvalle tiedolle, josta hyvin pieni osa on dramatisoitua taikka keksittyä.
Nautin kirjasta tosi paljon, koska se tarjosi paljon tietoa kiinnostavista asioista mielenkiintoisesti esitettynä, josta pidän. Viimeiset noin seitsemänkymmentä sivua olivat niin tunteita herättäviä ja jännittäviä, että luin ne putkeen. Yllätyksiä romaani pysyi antamaan enemmän, kuin mikään mitä olen lukenut ja luultavasti luen lisää samalta kirjailijalta pian. En olisi kirjaa lainatessa osannut odottaa näin kiinnostavaa ja oikeasti hyödyllistä tietoa antavaa kirjaa.
This entire review has been hidden because of spoilers.
May 19, 2017
Kirjassa Grönlannin päällä olevat jäätiköt lähtevät luisumaan mereen aiheuttaen globaalin tsunamin, joka aiheuttaa tuhoa kaikilla maapallon rannikkoalueilla nostaen samalla merenpintaa. Kirjassa esitetään, miten megatsunamit ovat aiemminkin pyyhkineet maapallon rantoja, mikä liitetään Cambaynlahden/Khambatinlahden meriarkeologisiin löytöihin Intiassa, tulvamyytteihin ja -tarinoihin ympäri maailman ja jopa Atlantis-taruun.
Cambaynlahden pohjasta löydetyistä mahdollisesti ihmisen tekemistä artefakteista ja kaupunkirakennelmista, joiden ikä olisi jopa tuhansia vuosia vanhempi kuin tunnettujen Indusjoen muinaisten sivilisaatioiden, oli uutisia vuosituhannen alussa jopa BBC:llä, mutta nopealla googlauksella en löytänyt tietoa uudemmista tutkimuksista tai ylipäätään tietoa, että alustavia löydöksiä olisi pidetty tarpeeksi vakavasti otettavina.
Samoin mereen liukuvista jäätiköistä ja niiden aiheuttamista tsunameista hakukoneemme pysyy melkoisen niukkasanaisena. Tämän osalta Isomäki tarjoaa kirjassaan lisätietoa. Ja kaikkein varmimmissakin faktoissa pysyttelevä lukija voi ihmetellen etsiä lisätietoa Dansgaard-Oeschgerin ja Heinrichin tapauksista, joissa ilmasto on todistetusti muuttunut hyvin nopeasti.
Olen lukenut Isomäeltä aiemmin vain scifi-novellikokoelman "Kristalliruusu" 90-luvulta ja lyhyen "CETI revisited"-kirjasen. Oli selvää, että haluan hänen teoksiinsa palata. "Sarasvatin hiekkaa" tarjosi mitä tulin hakemaan ja vielä enemmän: itselleni ja yleistason ilmastonmuutosta koskevalle keskustelulle tuntematon suuren mittaluokan kauhuskenaario ilmaston lämpenemisen seurauksista.
Romaanin suurin anti onkin siinä, miten se nostaa epämukavalla tavalla esille sen mahdollisuuden, että ilmastonmuutos voi aiheuttaa äärimmäisen nopeasti tapahtuvia suuria muutoksia. Julkisessa keskustelussa kyllä tiedostetaan, miten nopeaa ilmastonmuutos on jo nyt geologisella ja myös ihmiselämän aikajänteellä, mutta itsekin olen aina pitänyt muutosta asteittaisena: lämpötila, merenpinta ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousevat ja arktisten alueiden jääpeitteet kutistuvat verratessa vuosikymmeniä toisiinsa.
Toivon, että Isomäki on skenaarioissaan väärässä ja siihen taitaa olla oikein hyvät mahdollisuudet, mutta onneksi hän on laittanut vauhtia ainakin suuren yleisön tieteelliseen mielikuvitukseen ja tapaan ajatella planeettaamme.
Cambaynlahden pohjasta löydetyistä mahdollisesti ihmisen tekemistä artefakteista ja kaupunkirakennelmista, joiden ikä olisi jopa tuhansia vuosia vanhempi kuin tunnettujen Indusjoen muinaisten sivilisaatioiden, oli uutisia vuosituhannen alussa jopa BBC:llä, mutta nopealla googlauksella en löytänyt tietoa uudemmista tutkimuksista tai ylipäätään tietoa, että alustavia löydöksiä olisi pidetty tarpeeksi vakavasti otettavina.
Samoin mereen liukuvista jäätiköistä ja niiden aiheuttamista tsunameista hakukoneemme pysyy melkoisen niukkasanaisena. Tämän osalta Isomäki tarjoaa kirjassaan lisätietoa. Ja kaikkein varmimmissakin faktoissa pysyttelevä lukija voi ihmetellen etsiä lisätietoa Dansgaard-Oeschgerin ja Heinrichin tapauksista, joissa ilmasto on todistetusti muuttunut hyvin nopeasti.
Olen lukenut Isomäeltä aiemmin vain scifi-novellikokoelman "Kristalliruusu" 90-luvulta ja lyhyen "CETI revisited"-kirjasen. Oli selvää, että haluan hänen teoksiinsa palata. "Sarasvatin hiekkaa" tarjosi mitä tulin hakemaan ja vielä enemmän: itselleni ja yleistason ilmastonmuutosta koskevalle keskustelulle tuntematon suuren mittaluokan kauhuskenaario ilmaston lämpenemisen seurauksista.
Romaanin suurin anti onkin siinä, miten se nostaa epämukavalla tavalla esille sen mahdollisuuden, että ilmastonmuutos voi aiheuttaa äärimmäisen nopeasti tapahtuvia suuria muutoksia. Julkisessa keskustelussa kyllä tiedostetaan, miten nopeaa ilmastonmuutos on jo nyt geologisella ja myös ihmiselämän aikajänteellä, mutta itsekin olen aina pitänyt muutosta asteittaisena: lämpötila, merenpinta ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousevat ja arktisten alueiden jääpeitteet kutistuvat verratessa vuosikymmeniä toisiinsa.
Toivon, että Isomäki on skenaarioissaan väärässä ja siihen taitaa olla oikein hyvät mahdollisuudet, mutta onneksi hän on laittanut vauhtia ainakin suuren yleisön tieteelliseen mielikuvitukseen ja tapaan ajatella planeettaamme.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Displaying 1 - 30 of 121 reviews