What do you think?
Rate this book
Suuri illusioni
Mika Waltarin kiihkeä esikoisromaani vuodelta 1928 on löytänyt aina uuden nuorison eikä harvassa kirjassa on sellaista yltiöpäistä nuoruuden kiihkoa ja etsintää. Sen ilmestyttyä arvovaltainen kriitikko Rafael Koskimies ”Rakkauden illusionin särkyminen, joka on Mika Waltarin romaanin johtoaiheena, on esitetty sellaisella älyllisellä loistolla ja kypsyneisyydellä, joka ehdottomasti pakottaa kuulemaan kirjailijan sanoja ja ajatuksia.”
Waltari kirjoitti teoksensa 20-vuotiaana ja pääosin Pariisissa. ”Suuren illusionin kirjoitin pihan puolella, mutta jo seuraavana vuonna Yksinäisen miehen junan aikaan minulla oli varaa asua tilavassa huoneessa hotellin valokyltin oikealla puolella”, hän kuvailee hauskasti uransa aukeamista Kirjailijan muistelmissaan.
Waltari kirjoitti teoksensa 20-vuotiaana ja pääosin Pariisissa. ”Suuren illusionin kirjoitin pihan puolella, mutta jo seuraavana vuonna Yksinäisen miehen junan aikaan minulla oli varaa asua tilavassa huoneessa hotellin valokyltin oikealla puolella”, hän kuvailee hauskasti uransa aukeamista Kirjailijan muistelmissaan.
294 pages, Hardcover
First published January 1, 1928
40 people are currently reading
767 people want to read
About the author
Mika Waltari
235 books711 followersMika Toimi Waltari was a Finnish historical novelist, best known for his magnum opus The Egyptian.
Waltari was born in Helsinki and lost his father, a Lutheran pastor, at the age of five. As a boy, he witnessed the Finnish Civil War in Helsinki. Later he enrolled in the University of Helsinki as a theology student, according to his mother's wishes, but soon abandoned theology in favour of philosophy, aesthetics and literature, graduating in 1929. While studying, he contributed to various magazines and wrote poetry and stories, getting his first book published in 1925. In 1927 he went to Paris where he wrote his first major novel Suuri illusioni ('The Grand Illusion'), a story of bohemian life. In terms of style, the novel is considered to be the Finnish equivalent to the works of the American writers of the Lost Generation. (In Waltari's historical novel The Adventurer, taking place in the 16th century, the hero is a Finn who goes to Paris during his twenties and lives there a rather bohemian life). Waltari also was, for a while, a member of the liberal literary movement Tulenkantajat, though his political and social views later turned conservative. He was married in 1931 and had a daughter, Satu, who also became a writer.
Throughout the 1930s and 1940s, Waltari worked hectically as a journalist and critic, writing for a number of newspapers and magazines and travelling widely in Europe. He directed the magazine Suomen Kuvalehti. At the same time, he kept writing books in many genres, moving easily from one literary field to another. He had a very busy schedule and strict work ethic. It has been claimed that he also suffered from insomnia and depression, sometimes to the extent of needing hospital treatment. He participated, and often succeeded, in literary competitions to prove the quality of his work to critics. One of these competitions gave rise to one of his most popular characters, Inspector Palmu, a gruff detective of the Helsinki police department, who starred in three mystery novels, all of which were filmed (a fourth one was made without Waltari involved). Waltari also scripted the popular cartoon Kieku ja Kaiku and wrote Aiotko kirjailijaksi, a guidebook for aspiring writers that influenced many younger writers such as Kalle Päätalo.
During the Winter War (1939–1940) and the Continuation War (1941–1944), Waltari worked in the government information center, now also placing his literary skills at the service of political propaganda. 1945 saw the publication of Waltari's first and most successful historical novel, The Egyptian. Its theme of the corruption of humanist values in a materialist world seemed curiously topical in the aftermath of World War II, and the book became an international bestseller, serving as the basis of the 1954 Hollywood movie of the same name. Waltari wrote seven more historical novels, placed in various ancient cultures, among which The Dark Angel, set during the Fall of Constantinople in 1453 is probably the best. In these novels, he gave powerful expression to his fundamental pessimism and also, in two novels set in the Roman Empire, to his Christian conviction. After the war, he also wrote several novellas, showing particular mastery in this genre. He became a member of the Finnish Academy in 1957 and received an honorary doctorate at the University of Turku in 1970.
Waltari was one of the most prolific Finnish writers. He wrote at least 29 novels, 15 novellas, 6 collections of stories or fairy-tales, 6 collections of poetry and 26 plays, as well as screenplays, radioplays, non-fiction, translations, and hundreds of reviews and articles. He is also the internationally best-known Finnish writer, and his works have been translated into more than 40 languages.
Waltari was born in Helsinki and lost his father, a Lutheran pastor, at the age of five. As a boy, he witnessed the Finnish Civil War in Helsinki. Later he enrolled in the University of Helsinki as a theology student, according to his mother's wishes, but soon abandoned theology in favour of philosophy, aesthetics and literature, graduating in 1929. While studying, he contributed to various magazines and wrote poetry and stories, getting his first book published in 1925. In 1927 he went to Paris where he wrote his first major novel Suuri illusioni ('The Grand Illusion'), a story of bohemian life. In terms of style, the novel is considered to be the Finnish equivalent to the works of the American writers of the Lost Generation. (In Waltari's historical novel The Adventurer, taking place in the 16th century, the hero is a Finn who goes to Paris during his twenties and lives there a rather bohemian life). Waltari also was, for a while, a member of the liberal literary movement Tulenkantajat, though his political and social views later turned conservative. He was married in 1931 and had a daughter, Satu, who also became a writer.
Throughout the 1930s and 1940s, Waltari worked hectically as a journalist and critic, writing for a number of newspapers and magazines and travelling widely in Europe. He directed the magazine Suomen Kuvalehti. At the same time, he kept writing books in many genres, moving easily from one literary field to another. He had a very busy schedule and strict work ethic. It has been claimed that he also suffered from insomnia and depression, sometimes to the extent of needing hospital treatment. He participated, and often succeeded, in literary competitions to prove the quality of his work to critics. One of these competitions gave rise to one of his most popular characters, Inspector Palmu, a gruff detective of the Helsinki police department, who starred in three mystery novels, all of which were filmed (a fourth one was made without Waltari involved). Waltari also scripted the popular cartoon Kieku ja Kaiku and wrote Aiotko kirjailijaksi, a guidebook for aspiring writers that influenced many younger writers such as Kalle Päätalo.
During the Winter War (1939–1940) and the Continuation War (1941–1944), Waltari worked in the government information center, now also placing his literary skills at the service of political propaganda. 1945 saw the publication of Waltari's first and most successful historical novel, The Egyptian. Its theme of the corruption of humanist values in a materialist world seemed curiously topical in the aftermath of World War II, and the book became an international bestseller, serving as the basis of the 1954 Hollywood movie of the same name. Waltari wrote seven more historical novels, placed in various ancient cultures, among which The Dark Angel, set during the Fall of Constantinople in 1453 is probably the best. In these novels, he gave powerful expression to his fundamental pessimism and also, in two novels set in the Roman Empire, to his Christian conviction. After the war, he also wrote several novellas, showing particular mastery in this genre. He became a member of the Finnish Academy in 1957 and received an honorary doctorate at the University of Turku in 1970.
Waltari was one of the most prolific Finnish writers. He wrote at least 29 novels, 15 novellas, 6 collections of stories or fairy-tales, 6 collections of poetry and 26 plays, as well as screenplays, radioplays, non-fiction, translations, and hundreds of reviews and articles. He is also the internationally best-known Finnish writer, and his works have been translated into more than 40 languages.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 86 reviews
March 13, 2016
En saa kuvailtua tätä kirjaa, vaikka miten yritän. Se oli itseriittoinen ja turhan itsetietoinen, ja silti universaali ja kaunis. Se oli samalla ajankuva ja ajaton, ärsyttävä ja ihana. Pakko siitä kai oli lopulta pitää, aika paljonkin.
April 12, 2020
Täydet tähdet, ehdottomasti!
+ erityismaininta äänikirjan lukijalle Jarmo Heikkiselle, juuri sopivaa eläytymistä ja täydellinen ääni tälle teokselle. Aion lukea tämän myös fyysisenä kirjana, mutta äänikirjaakin voin suositella!
+ erityismaininta äänikirjan lukijalle Jarmo Heikkiselle, juuri sopivaa eläytymistä ja täydellinen ääni tälle teokselle. Aion lukea tämän myös fyysisenä kirjana, mutta äänikirjaakin voin suositella!
August 16, 2022
Nuori toimittaja Hart sinkoilee pitkin Helsingin ja Pariisin katuja 20-luvulla. Valoreklaamit loistavat silmään, savukkeenpää hehkuu punaisena yössä ja moottorit sinkoilevat kohti piilotettuja osoitteita.
Kiehtova kosmopoliittineito kietoo tuon nuoren miehen moniaalle harovien sormiensa ympäri, eikä tämän mysteerio jätä Hartia hetkeksikään rauhaan. Helppoa ei ole, sillä ilmeetön ja eksentrisen pistävä (runo)maisteri Hellas osoittautuu ainoaksi, joka tuntuu saavan kaikkien tavoitteleman Caritaksen otteeseensa.
Kunnioitettavaa, kuinka kypsää tekstiä Waltari on parikymppisen kiihkossaan annattanut. Juoni jää ohueksi, mutta ehdottomasti lukusuositus tälle rakkauden herkästi särkyvää illusionia varjelevalle esikoiselle.
Kiehtova kosmopoliittineito kietoo tuon nuoren miehen moniaalle harovien sormiensa ympäri, eikä tämän mysteerio jätä Hartia hetkeksikään rauhaan. Helppoa ei ole, sillä ilmeetön ja eksentrisen pistävä (runo)maisteri Hellas osoittautuu ainoaksi, joka tuntuu saavan kaikkien tavoitteleman Caritaksen otteeseensa.
Kunnioitettavaa, kuinka kypsää tekstiä Waltari on parikymppisen kiihkossaan annattanut. Juoni jää ohueksi, mutta ehdottomasti lukusuositus tälle rakkauden herkästi särkyvää illusionia varjelevalle esikoiselle.
April 3, 2020
Ihastuin jo tätä ensikertaa lukioaikoina lukiessa teoksen välittömyyteen ja edistysidealistiseen hedonismiin, boheemin kaupunkilaisuuden ihannointiin sekä kosmopoliittisuuteen, sotienvälisen ja kaupunkien yhä eurooppalaistuvien piirien hekumaan. Lempiteoksiani juuri tyylinsä ja välittämänsä tunnelman vuoksi.
August 26, 2015
Jaaha. Jaaaaaaaa, mitä pitäisi sanoa.
Ensimmäiset sata sivua oli aika tuskaa. Waltarin päähahmo rakastuu Caritakseen - siis naiseen, jonka nimi on rakkaus. Waltari rakastuu rakkauteen. HOH HOIJAA. Waltari on myös oppinut pari tarpeetonta sivistyssanaa, lähinnä traditsioni ja suggeroida, joten hän suggeroi traditsioneita aika paljon. Tarinalla ei ole minkäänlaista pääfokusta ainakaan sataan sivuun.
Sitten tarina paranee! Juoni alkaa kehittyä ja lopulta olin aidosti kiinnostunut hahmojen kehityksestä. Waltari mainitsee sanan illusioni kymmenen sivun välein. Kuitenkin Waltari kirjoitti romaanin 20-vuotiaana, ja en sen ikäisenä tai nytkään tai koskaan osaisi kirjoittaa paremmin, joten hyvä hänelle. Oletan, että Waltari kypsyi kirjailijana tämän esikoisteoksen jälkeen.
Ensimmäiset sata sivua oli aika tuskaa. Waltarin päähahmo rakastuu Caritakseen - siis naiseen, jonka nimi on rakkaus. Waltari rakastuu rakkauteen. HOH HOIJAA. Waltari on myös oppinut pari tarpeetonta sivistyssanaa, lähinnä traditsioni ja suggeroida, joten hän suggeroi traditsioneita aika paljon. Tarinalla ei ole minkäänlaista pääfokusta ainakaan sataan sivuun.
Sitten tarina paranee! Juoni alkaa kehittyä ja lopulta olin aidosti kiinnostunut hahmojen kehityksestä. Waltari mainitsee sanan illusioni kymmenen sivun välein. Kuitenkin Waltari kirjoitti romaanin 20-vuotiaana, ja en sen ikäisenä tai nytkään tai koskaan osaisi kirjoittaa paremmin, joten hyvä hänelle. Oletan, että Waltari kypsyi kirjailijana tämän esikoisteoksen jälkeen.
January 29, 2022
Hart es un periodista en la Helsinki de los años de entreguerras. Allí frecuenta un círculo bohemio en el que conoce a Caritas, una mujer ligera de cascos, y Hellas, un escritor aún más bohemio y frío. Hart se enamora de Caritas, quien se embarca en un viaje a Europa con a saber qué propósitos, aunque el bueno de Hart se lo imagina. Solo en Helsinki, intima con Hellas, a quien no aguantaba pero que acaba por convertirse en su mejor amigo, pese a que sospecha que entre él y Caritas hay algo.
Una novela breve que no esperaba que fuera a disfrutar tanto. Dibujo social de la Finlandia post Primera Guerra Mundial, ambiente bohemio, diálogos inteligentes mezclados con filosofía y visión de vida nostálgica. Tiene aires de ‘Great Gatsby’, pero también toques que recuerdan a ‘Noches blancas’, de Dostoievski, por la fatalidad y sufrimiento del protagonista respecto a su fría amada.
Hart emprende viaje a Paris para buscar la verdad y a su amada Caritas. Allí tendrá lugar el climax de la novela. Allí Hart encuentra a Caritas y descubre que amó, ama y siempre amara a Hellas, lo que destroza sus esperanzas. Ya desde el momento que llega a Paris y piensa en el motivo de su viaje comprende lo patético de ir tras una mujer fatal de este tipo y que, además, ama a su mejor amigo. Tras la confidencia de Caritas, Hart va a reunirse con Hellas, quien también está en Paris, para transmitir el mensaje a lo Celestina.
Hart posteriormente descubre que aquella noche en Paris, la noche del reencuentro entre Hellas y Caritas, no pasó nada. Van a casarse e irse a Marruecos de luna de miel, pero entonces Hellas revela el gran secreto: siempre fue cruel y frío con Caritas porque una mujer que lo amó le contagió con alguna enfermedad sexual y ahora es un enfermo terminal. No sabe qué hacer con su gran amor ahora que por fin lo tiene en su poder. Tras debatir y abrir su corazón a Hart, Hellas decide suicidarse con unos polvos para dormir. La despedida entre ellos al saber lo que va a ocurrir en Paris es sencillamente devastadora.
Novela que tenía guardada para leer sin gran expectativa, o ninguna, pero que se ha convertido en una lectura deliciosa con los ingredientes que tanto anhelo en la literatura. Uno de los mejores descubrimientos de los últimos años.
Una novela breve que no esperaba que fuera a disfrutar tanto. Dibujo social de la Finlandia post Primera Guerra Mundial, ambiente bohemio, diálogos inteligentes mezclados con filosofía y visión de vida nostálgica. Tiene aires de ‘Great Gatsby’, pero también toques que recuerdan a ‘Noches blancas’, de Dostoievski, por la fatalidad y sufrimiento del protagonista respecto a su fría amada.
Hart emprende viaje a Paris para buscar la verdad y a su amada Caritas. Allí tendrá lugar el climax de la novela. Allí Hart encuentra a Caritas y descubre que amó, ama y siempre amara a Hellas, lo que destroza sus esperanzas. Ya desde el momento que llega a Paris y piensa en el motivo de su viaje comprende lo patético de ir tras una mujer fatal de este tipo y que, además, ama a su mejor amigo. Tras la confidencia de Caritas, Hart va a reunirse con Hellas, quien también está en Paris, para transmitir el mensaje a lo Celestina.
Hart posteriormente descubre que aquella noche en Paris, la noche del reencuentro entre Hellas y Caritas, no pasó nada. Van a casarse e irse a Marruecos de luna de miel, pero entonces Hellas revela el gran secreto: siempre fue cruel y frío con Caritas porque una mujer que lo amó le contagió con alguna enfermedad sexual y ahora es un enfermo terminal. No sabe qué hacer con su gran amor ahora que por fin lo tiene en su poder. Tras debatir y abrir su corazón a Hart, Hellas decide suicidarse con unos polvos para dormir. La despedida entre ellos al saber lo que va a ocurrir en Paris es sencillamente devastadora.
Novela que tenía guardada para leer sin gran expectativa, o ninguna, pero que se ha convertido en una lectura deliciosa con los ingredientes que tanto anhelo en la literatura. Uno de los mejores descubrimientos de los últimos años.
This entire review has been hidden because of spoilers.
October 28, 2024
"Ми йдемо гірськими вершинами. У нас металеві крила і сонцезахисна броня. Від кохання і заради кохання."
Дуже цікава історія про любовний трикутник приправлена різноманітними інтелектуальними роздумами про кохання, мистецтво, літературу та інше. Предтеча фінського міського роману.
Найгірше - це передмова в якій автор просто взяв і проспойлерив неочікуваний фінал(
p.s. я в шоці, що цей роман Валтарі написав у 20 років!!!
Дуже цікава історія про любовний трикутник приправлена різноманітними інтелектуальними роздумами про кохання, мистецтво, літературу та інше. Предтеча фінського міського роману.
Найгірше - це передмова в якій автор просто взяв і проспойлерив неочікуваний фінал(
p.s. я в шоці, що цей роман Валтарі написав у 20 років!!!
July 29, 2017
'The Grand Illusion' is about love and life during the 1920s. In a funny way it was both modern and old-fashioned. Some attitudes towards women were surprisingly modern, like a 19-year-old girl can travel with his boyfriend without people judging her. Then again the language used was old, probably because for some newer words there were no Finnish equivalents, but it was part of the book's charm. There was also some talk of cocaine and bootleg alcohol, mentions of prostitution and even homosexuality, and people drinking Absinthe in Paris.
I think what surprised me the most that this was actually a book written by a 19-year-old (former?) Theology student. The characters in the book were some years older (and a couple had their well known models in real life) and it did have some "adult" feel to it. But I also understand why Waltari didn't think too much of it in his later years.
I think I'll give this five stars, not because it was such a literary masterpiece, but because it had some freshness in it and because I liked it more than my four-star books from this year. I especially enjoyed the "zeitgeist" of the book, the chat with a German student in a train was quite interesting. (Maybe it had really happened one way or another?) But I think this book proves one of the themes in Waltari's later work (that I have yet to read, though) that everything ultimately stays the same, at least the people and their feelings.
I think what surprised me the most that this was actually a book written by a 19-year-old (former?) Theology student. The characters in the book were some years older (and a couple had their well known models in real life) and it did have some "adult" feel to it. But I also understand why Waltari didn't think too much of it in his later years.
I think I'll give this five stars, not because it was such a literary masterpiece, but because it had some freshness in it and because I liked it more than my four-star books from this year. I especially enjoyed the "zeitgeist" of the book, the chat with a German student in a train was quite interesting. (Maybe it had really happened one way or another?) But I think this book proves one of the themes in Waltari's later work (that I have yet to read, though) that everything ultimately stays the same, at least the people and their feelings.
March 25, 2024
"Niin, illusionihan on meille todellisuus, niin kauan kuin emme huomaa sitä illusioniksi."
Mika Waltari kirjoitti läpimurtoteoksensa Suuri illusioni (1928) vain 19-vuotiaana lähes sata vuotta sitten. Tarina kertoo nuorten aikuisten välille kehkeytyvästä kolmiodraamasta, ja päähenkilöt keskustelevat paljon metafyysisistä kysymyksistä sekä yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksista. Waltari maalaa kiehtovan ja jopa hieman mystisen kuvan kieltolain aikaisesta Helsingistä, ja 40 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen Waltari arveli sen suosion perustuneen osin siihen, että se ilmaisi jotain omasta ajastaan. Naisten ja miesten väliset suhteet vaikuttavat olleen tuohon aikaan melko monimutkaisia, ja asiaa kuvataankin sukupuolten väliseksi ikuiseksi sodaksi.
Suomen kielen ystäviä teos varmasti ilahduttaa, koska uudemmissa painoksissa on säilytetty alkuperäinen kieliasu. Tekstissä on monia mielenkiintoisia ja hauskoja ilmaisuja, jotka eivät ole enää käytössä.
Mika Waltari kirjoitti läpimurtoteoksensa Suuri illusioni (1928) vain 19-vuotiaana lähes sata vuotta sitten. Tarina kertoo nuorten aikuisten välille kehkeytyvästä kolmiodraamasta, ja päähenkilöt keskustelevat paljon metafyysisistä kysymyksistä sekä yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksista. Waltari maalaa kiehtovan ja jopa hieman mystisen kuvan kieltolain aikaisesta Helsingistä, ja 40 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen Waltari arveli sen suosion perustuneen osin siihen, että se ilmaisi jotain omasta ajastaan. Naisten ja miesten väliset suhteet vaikuttavat olleen tuohon aikaan melko monimutkaisia, ja asiaa kuvataankin sukupuolten väliseksi ikuiseksi sodaksi.
Suomen kielen ystäviä teos varmasti ilahduttaa, koska uudemmissa painoksissa on säilytetty alkuperäinen kieliasu. Tekstissä on monia mielenkiintoisia ja hauskoja ilmaisuja, jotka eivät ole enää käytössä.
April 19, 2023
Oli tosi vaikeaa olla lukematta tätä anakronistisesti. Oikeastaan oli aika vaikeaa lukea tätä ylipäänsä. Luulen, että vielä 15-20 vuotta sitten jokin tässä olisi tehnyt muhun sentimentaalisen ja kirjallisenkin vaikutuksen kaikessa itsetietoisuudessaan, mutta nyt tuli vähän nolo olo kaikesta ylenpalttisuudesta ja valoreklaamien sekä mielenliikutusten määrästä.
Myönnettäköön, että olen sinuheisti, en nuori waltaristi. Menenkin tästä sirottelemaan tuhkaa päälleni!
Myönnettäköön, että olen sinuheisti, en nuori waltaristi. Menenkin tästä sirottelemaan tuhkaa päälleni!
October 2, 2019
Ihanaa, kun joskus iskee pakko lukea näitä uudelleen.
March 15, 2018
Very "Great Gatsby"ish, only better. Hellas is one of the best characters.
April 4, 2022
Jotenkin mulla oli suuret ennakkoluulot tätä kirjaa kohtaan, kun se lukupiirikirjaksi valikoitui. Viimesenä aamuna ennen keskustelua tän pikakuuntelin läpi ja tavallaan jälkeenpäin harmittaa, etten antanut sille enempää aikaa, koska oikeesti tykkäsin tästä ja jollain tasolla se kolahti.
Tarina nuoruudesta ja sen etsimisestä, rakkaudesta ja sen illuusion särkymisestä, ystävien välisestä kumppanuudesta, ihailusta ja kateudesta.
Alku ei vakuuttanut, mutta puolen välin tienoilla hahmojen kehitys vei mukanaan ja heidän ajatuksena ja kohtalonsa alkoivat todella kiinnostaa.
Jäi sellainen olo, että tähän täytyy vielä jonain päivänä palata.
Tarina nuoruudesta ja sen etsimisestä, rakkaudesta ja sen illuusion särkymisestä, ystävien välisestä kumppanuudesta, ihailusta ja kateudesta.
Alku ei vakuuttanut, mutta puolen välin tienoilla hahmojen kehitys vei mukanaan ja heidän ajatuksena ja kohtalonsa alkoivat todella kiinnostaa.
Jäi sellainen olo, että tähän täytyy vielä jonain päivänä palata.
December 2, 2018
Listened to this as an audiobook.
My first Waltari ever. I have always admired the writer.
This was a daring book in its time and it’s easy to see why: young people, sex, drugs, loose morals etc. create a world that is appealing to young people and scary to older people.
I love the dated language, nostalgic old Helsinki and the atmosphere of the 20’s.
I can’t believe Waltari wrote this when he was only 19. It has an youthful drive, but is very clever and a beautiful display of the writer’s talent.
My first Waltari ever. I have always admired the writer.
This was a daring book in its time and it’s easy to see why: young people, sex, drugs, loose morals etc. create a world that is appealing to young people and scary to older people.
I love the dated language, nostalgic old Helsinki and the atmosphere of the 20’s.
I can’t believe Waltari wrote this when he was only 19. It has an youthful drive, but is very clever and a beautiful display of the writer’s talent.
January 13, 2019
Mestari Waltarin esikoisteos vuodelta 1928 on hyvä muistutus siitä, että joskus yhdestä aikalaisromaanista voi tavoittaa palasen ajan henkeä paremmin kuin kymmenestä omassa ajassamme tehdystä akateemisesta historiantutkimuksesta. Kirja kuvaa lumoavasti Helsinkiä, boheemielämää, uutta modernia ja rohkeaa naista, kolmiodraamaa ja – kriitikko Rafael Koskimiehen sanoin – rakkauden illusionin särkymistä.
Kuuntelin tämän äänikirjana legendaarisen Jarmo Heikkisen (mm. Avara luonto ja Olipa kerran elämä-ääni) lukemana. Erityismaininta kirjan esipuheesta, jossa Waltari muistelee 40 vuotta myöhemmin Suuren illusionin syntyä, ja sitä nuorta varatonta mutta päättäväistä miestä, joka lähti Pariisiin tullakseen kirjailijaksi. Kunnes ”Hän eräänä sunnuntaiaamuna heräsi huomaten olevansa kuuluisa.”
Kuuntelin tämän äänikirjana legendaarisen Jarmo Heikkisen (mm. Avara luonto ja Olipa kerran elämä-ääni) lukemana. Erityismaininta kirjan esipuheesta, jossa Waltari muistelee 40 vuotta myöhemmin Suuren illusionin syntyä, ja sitä nuorta varatonta mutta päättäväistä miestä, joka lähti Pariisiin tullakseen kirjailijaksi. Kunnes ”Hän eräänä sunnuntaiaamuna heräsi huomaten olevansa kuuluisa.”
August 1, 2020
1920-luvulle sijoittuvaa nuoren ihmisen tilitystä elämästä ja ihmissuhteista. Minäkertoja tuntuu ajatuksiltaan yllättävän *modernilta*, ja tämä kirja avaakin kiinnostavan ikkunan nuorten kaupunkilaisten elämään modernismin murroksen keskellä. Kiinnitin huomiota erityisesti minäkertojan naiskuvaan, joka tuntui edistykselliseltä. Kuten muukin Waltarin tuotanto, tämä kaipaisi uudelleen toimittamista paikoitellen pulpahtelevan rasistisen kielen takia. Vanhentunut kieli ei tee kunniaa muuten hyvin aikaa kestäneelle Waltarin tuotannolle.
December 19, 2022
Yksi harrastukseni on keräillä kirpparilta klassikoita omaan hyllyyn. Välillä saatan jopa lukea niitä! Suuri illusioni ylitti kaikki odotukseni. Se on kiehtova ja traaginen ja vähän myös hauska. Monet ajatukset iskevät juuri kolmekymmentä täyttäneeseen sieluuni naurettavan osuvasti.
October 18, 2019
Bohemianism, alcohol, debates about nothing, pathos- it’s not really my cup of tea. Disappointment...
April 12, 2022
“La gran ilusión” de Mika Waltari, es una novela publicada en 1928, considerada probablemente su primera novela, escrita en el Hotel de Suéde en Saint German, París a sus diecisiete años, fue editada y publicada en castellano por Editorial El Gallo en el 2015. Narra las vivencias de Hart, un joven aprendiz de periodista y escritor que vive su etapa de juventud rodeado de un ambiente bohemio, en el que a lado de su amigo Hellas un periodista y escritor consumado, conoce a Caritas, antiguo amor de Hellas y una chica de la alta alcurnia finlandesa de quien se termina enamorado, soñando reencontrarse con ella y vivir una gran ilusión. Los tres forman un triángulo trágico y ambiguo de amistad. La historia se divide en dos partes, la primera transcurre en el Helsinki de los años veinte y la segunda parte en el París de la época. Waltari en esta obra anticipa en muchos sentidos el agotamiento de la alegría y ese optimismo infundiendo un sentimiento trágico y presintiendo que aquella generación no iba a ser eterna. Waltari sugiere en el texto el sentido alegórico del proceso destructivo de uno de sus personajes, torturado representante de una generación que él ve como un fruto cuya necesaria descomposición permitirá el crecimiento de una juventud vigorosa. Una juventud que necesita algo nuevo, “la ilusión de un amor puro…de un amor creador de una nueva vida. La gran ilusión”. Esta bella novela presenta una serie de personajes complejos y muy bellos, que merecen la pena leer y conocer. La crítica bautizo a esta novela como “El gran Gatsby” finlandés y otorgo a su autor el papel de intérprete de las inquietudes de los locos años veinte. ¡Léanla! #lagranilusión #Mikawaltari #Suuriillusioni #literaturafinlandesa #finnishliterature #literaturacontemporanea #instareaders #readersofinstagram #lectoresdeinstagram
#leeresvivir
#leeresvivir
April 7, 2019
Después de leer Sinhué el Egipcio, no me imaginaba que fuese a encontrarme con algo que me sorprendiese tanto, ya que ambas novelas son tan diferentes que parecen escritas por personas distintas.
La Gran Ilusión fue la primera novela de Mika Waltari. Escrita con tan sólo 19 años refleja una madurez increíble; aborda temas como el amor, el sexo o las drogas con sorprendente ligereza para la época (años 20), y utiliza un lenguaje bastante elaborado y a ratos poético, que recuerda más a la literatura del siglo XIX que a la de principios del XX.
La trama empieza retratando a tres intelectuales bohemios, rodeados de un aura de frivolidad y despreocupación, que acaba desembocando en una atormentada historia de amor. Hellas, el personaje más interesante en mi opinión, utiliza constantemente el cinismo y el desprecio como escudo, como máscara para disfrazar su propia debilidad, y únicamente al final entiendes por qué actúa como lo hace.
He leído que en su momento esta novela fue bautizada como El Gran Gastby finlandés, y la verdad es que tiene cierto aire en la atmósfera que se crea entre los protagonistas, aunque creo que a mí personalmente La Gran Ilusión me ha gustado más, y me parece que esta novela merece más reconocimiento del que tiene actualmente.
La Gran Ilusión fue la primera novela de Mika Waltari. Escrita con tan sólo 19 años refleja una madurez increíble; aborda temas como el amor, el sexo o las drogas con sorprendente ligereza para la época (años 20), y utiliza un lenguaje bastante elaborado y a ratos poético, que recuerda más a la literatura del siglo XIX que a la de principios del XX.
La trama empieza retratando a tres intelectuales bohemios, rodeados de un aura de frivolidad y despreocupación, que acaba desembocando en una atormentada historia de amor. Hellas, el personaje más interesante en mi opinión, utiliza constantemente el cinismo y el desprecio como escudo, como máscara para disfrazar su propia debilidad, y únicamente al final entiendes por qué actúa como lo hace.
He leído que en su momento esta novela fue bautizada como El Gran Gastby finlandés, y la verdad es que tiene cierto aire en la atmósfera que se crea entre los protagonistas, aunque creo que a mí personalmente La Gran Ilusión me ha gustado más, y me parece que esta novela merece más reconocimiento del que tiene actualmente.
December 17, 2024
Wow, Walteri writes in a really beautiful style of poetic prose. This book, published when Waltari was only 19 years old, was the first book published by author and it immediately catapulted him to fame and success. The book has been compared to the writings of Fizgerald and Hemingway.
The book has aged pretty well on some parts - the descriptions of the bohemian-artistic lifestyle and the ponderings of the big questions about youth, society, life, death and love still hold up to this day. Some parts, like the use of the n-word and thus the horrendous racism of the book, show that the book was indeed written almost 100 years ago.
Reading this book now almost 100 years later after it was published was a fascinating experience. The language features some old Finnish words not anymore in use ("reklaami" for "mainos", "semafoori" for "liikennevalo"), but this only adds to the charm of the book. All in all, Waltari seems much more mature than his years suggest; the book has been rightly decipted as an anthem for the touching and blazing idealism and the huger for life of the youth.
The book has aged pretty well on some parts - the descriptions of the bohemian-artistic lifestyle and the ponderings of the big questions about youth, society, life, death and love still hold up to this day. Some parts, like the use of the n-word and thus the horrendous racism of the book, show that the book was indeed written almost 100 years ago.
Reading this book now almost 100 years later after it was published was a fascinating experience. The language features some old Finnish words not anymore in use ("reklaami" for "mainos", "semafoori" for "liikennevalo"), but this only adds to the charm of the book. All in all, Waltari seems much more mature than his years suggest; the book has been rightly decipted as an anthem for the touching and blazing idealism and the huger for life of the youth.
July 4, 2020
Tätä oli todella vaikea arvostella, varmaan ennemmin 3 1/2 kuin neljä mutta… Alkuun pidin kerronnasta mutta sitten kerronnan taso laski paljon ja turhan tärkeilevää pohdintaa asioista. Muutamien sivistyssanojen kokoaikainen hokeminen alkoi pikkuhiljaa ärsyttämään, ihan kuin ei olisi ollut muita sanoja käyttää vaikka monet niistäkin olisi voinut korvata muilla sanoilla, ihan kuin olisi haluttu näyttää että osaan nämä muutamat sivistyssanat. Kun päähenkilö lähti ulkomaille kirja taas parani vaikka senkin jälkeen kirjassa oli paljon älytöntä pohdintaa. En tiedä, jotenkin jäi tunne että oli kirjoiteltu paljon "hienoja" ajatuksia ylös ja yritetty liittää niitä tähän kirjaan keinolla millä tahansa, ne tuntuivat jokseenkin irrallisilta. Ajatuksia saa olla ja pitääkin olla mutta niiden pitää oikeasti ja aidosti sulautua muuhun tarinaan. Parasta kirjassa oli ehdottomasti todellinen kerronta ihmisistä, juhlista, paikoista ja ihmissuhteista ja se ehkä nosti tähditystä sitten sen puolikkaan neloseen. Toisaalta nautin kirjasta todella paljon, toisaalta oli paljon sellaista josta en nauttinut niin valtavasti. Ensimmäinen Waltari, luultavasti luen muitakin.
February 27, 2025
Ja kuitenkin minussa on sanomattoman suuri uskonnollinen kaipaus. En osaa nimittää sitä muulla nimellä.
- Muistatko, kuinka kerran jossakin keskustelussa minä sanoin, että me olemme tuhoutuvaa sukupolvea, joka odottaa ihmettä pelastuakseen, jonka ainoastaan ihme voi pelastaa. - Se ei ollut mitään pilaa, vaikka se hävisikin yhteiseen nauruun. Se oli oikeastaan koko minun elämänkatsomukseni. - Me naiset, miten me kykenisimme sulauttamaan filosofiaa ja metafysiikkaa, me, jotka olemme ainoastaan tunnetta ja kaipausta. Meidän täytyy uskoa, muuten emme voi elää. Ja milloin meillä ei ole uskontoa, korvaamme me sen epäjumalilla.
"Puvut, hatut, jalokivet - rakkaus, nautinto - lapset!"
- Muistatko, kuinka kerran jossakin keskustelussa minä sanoin, että me olemme tuhoutuvaa sukupolvea, joka odottaa ihmettä pelastuakseen, jonka ainoastaan ihme voi pelastaa. - Se ei ollut mitään pilaa, vaikka se hävisikin yhteiseen nauruun. Se oli oikeastaan koko minun elämänkatsomukseni. - Me naiset, miten me kykenisimme sulauttamaan filosofiaa ja metafysiikkaa, me, jotka olemme ainoastaan tunnetta ja kaipausta. Meidän täytyy uskoa, muuten emme voi elää. Ja milloin meillä ei ole uskontoa, korvaamme me sen epäjumalilla.
"Puvut, hatut, jalokivet - rakkaus, nautinto - lapset!"
December 7, 2024
Upeaa kieltä, lyhyehköjä, selkeitä, kirkkaita virkkeitä. Loppupuolella kieli vähän muuttui. Illusion yhteys elokuvaan kiinnostava, elokuvan ja elämän illuusioiden rinnastus❤️Klassikko ilman muuta.
November 29, 2019
1920-luvun ajankuvaa kieltolakeineen ja kielenkäyttöineen sekä akateemisine/boheemisine luokkineen. Samalla ajatonta nuoruuden vimmaa ja itseriittoisuutta. Kirja rakkaudesta, yksinäisyydestä, toveruudesta, kaipuusta, naamioista ja kurkottelusta ymmärtää moderni.
Kirjan kautta oli myös ihastuttavaa havainnoida suomen kielen kehittymistä.
Tämä seikka ja Waltarin 1968 kirjoittama esipuhe nostakoot arvion neljästä tähdestä viiteen.
Kirjan kautta oli myös ihastuttavaa havainnoida suomen kielen kehittymistä.
Tämä seikka ja Waltarin 1968 kirjoittama esipuhe nostakoot arvion neljästä tähdestä viiteen.
August 4, 2024
Mielenkiintoinen ajankuvaus. Mutta pisteitä vie pois (ja arvostusta Waltarilta) todella inhottava rasismi (päähenkilö tapaa tummaihoisen naisen Pariisissa, tästä mennään oksettavaan rasistiseen kuvailuun ja pohdintoihin). Hämmästyttävää ettei kukaan kommentoijista ole kiinnittänyt tähän mitään huomiota. Ei nimittäin ollut mistään kevyimmästä päästä. (Aikakauden kirjoja muutenkin lukeneena)
May 2, 2017
Hämmentävä kirja. Lukiessa unohtaa, että kirja on tehty liki sata vuotta sitten. Kirjan kieli on soljuvaa ja vie lukijaa mukanaan. Tarina on toisaalta kliseinen rakkaustarina, toisaaltaan yllätyksellinen. Henkilöhahmoista paljastuu syvyyttä kokoajan lisää. Tykkäsin.
April 28, 2017
Taas eräs kirja joka pitää lukea tarpeeksi nuorena, väkevää proosaa 16-kesäiselle mutta aikuiselle korni. Sääli sinällään. Vanha kieliasu on upea, puhutaan mm. Rotatsionikoneista jne.
December 13, 2019
Tunnelmaltaan kumman mukaansatempaava kirja, vaikka juoni ei puhutellutkaan ja filosofisia pohdintoja oli ihan hassuissa kohdissa.
January 13, 2022
No ainakin olen yhden Waltarin verran sivistyneempi.
Displaying 1 - 30 of 86 reviews