»Vuonna 2031 olisin toiminut Suomen pääministerinä kaksikymmentäkahdeksan vuotta. Pääministerikauteni olisi pitempi kuin Urho Kekkosen presidenttikausi. En olisi historian kirjoissa kappale, vaan oma lukuni. Puhuttaisiin Lahnasen ajasta.»
Tutun oloinen pääministerihahmo mutustaa EU-kokouksessa wieninleikettä ja aiheuttaa diplomaattisen skandaalin, yrittää käydä kansan pariin, nukkuu liian vähän muttei ole hereillä. Vaalitenttejä varten pitäisi muistaa maitolitran hinta.
»Olin Suomen kaikkien aikojen harmain pääministeri. Siitä huolimatta minut oli lanattu kolmekymmentäkaksi kertaa valtakunnan hävyttömimmän juorulehden kanteen.»
»Tunsin itseni idiootiksi: muut keskustelivat ja nauroivat, minä seisoin yksin ja liian pitkänä, tuulivoimaa miettien.»
Pääministerin elämä näyttää surulliselta, mutta naurattaa ääneen. Koljatti on tarkkanäköisyydessään armoton satiiri tämän päivän suomalaisesta yhteiskunnasta, politiikasta ja mediasta – kansakuntamme tilasta.
»En missään tapauksessa eroaisi, koska aion tämän keskeneräisen pääministerikauden jälkeen jatkaa maan ykkösmiehenä vielä parikymmentä vuotta. Se on isänmaan etu.»
Cover Image Artist/Päällys: Tuula Mäkiä The Photo of the Cover/Päällyksen kuva: Marchel Maltzeff
Nopealukuinen satiiri huvitti paikoin, mutta enimmän osan ajasta tuntui siltä kuin olisi lukenut koulukiusaajan rustaamaa häväistysjuttua kohteistaan. Täsmennettäköön, että tuntui siltä, kuin olisi lukenut koulukiusaajan kirjoitelmaa opettajana: ehdottomasti pitäisi jättää kirjoittaja jälki-istuntoon miettimään, mitä kenestäkin saa sanoa ja mikä on taas loukkaavaa, mutta toisaalta tekisi mieli taputtaa kirjoittajaa päälaelle ja kehua, että sinä se sitten osaat kirjoittaa terävästi ja tehdä huolellista taustatyötä. Ja itsekseen voisi sitten jälkikäteen vinosti hymyillä, kuinka on kirjoittajan kanssa niin samaa mieltä niistä joistakin.
Sivistynyt yhteiskunta tarvitsee satiiria - ja mieluiten tällaista ivan kohteesta toiseen poukkoilevaa -, jotta se voi katsoa itseään peilistä ylemmyydentuntoisena, ärsyyntyneenä ja peloissaan. Emme kai me nyt TUOLLAISIA ole?
Absurdiudessaankin Koljatti on näppärää ajankuvaa. Kirjaa voi esitellä jälkipolville ja saada heidät kauhistelemaan, että tuollaistenko juttujen kanssa te silloin 2000-luvun alussa painitte yhteiskunnassa, ihmissuhteissa, politiikassa ja joukkoviestinnässä; voi teitä.
Jari Tervo on tunnetusti loistava satiirikko, mutta aina hänkään ei onnistu. Koljatti tuntui laajennetulta tai venytetyltä pakinalta. Kirjassa olisi ollut aineksia useampaankin hyvään pakinaan tai kolumniin, mutta tämä kokonaisuus ei mielestäni toiminut. Kirjalla oli toki loistavat hetkensä, kuten pääministeri Lahnasen vierailu Kontulassa (se ensimmäinen vierailu) ja erityisesti EU:n huippukokous (elävästi tuli mieleen uutiskuvia EU-kokouksista). Näissä Tervo on terävimmillään sekä todella hauska ja oivaltava. Olin pitkään antamassa kirjalle kolme tähteä, mutta kirjan loppu tiputti arviostani yhden tähden. Loppu oli lähinnä groteski ja siitä puuttui se hyväntahtoinen ilkeys, joka kuuluu tyylilajiin. Loppu oli mielestäni absurdi olematta hauska. Professori Corazon Mandalay oli myös turha ja epäonnistunut hahmo kirjassa. Ehkä kirja olisi tuntunut paremmalta ilmestymisensä aikoihin (2009), mutta kaksitoista vuotta myöhemmin aika on auttamattomasti ajanut siitä ohi. Todella hyvä ajankohtaissatiiri toimii hyvin myöhemminkin, joskus jopa parempana ajankuvana kuin virallinen historiankirjoitus.
Ristiriitaisia tuntoja herättävä kirja. Toisaalta hauska satiiri, toisaalta tyhmä ja nälvivä kirja, joka sortuu ennakkoluuloihin ja teinihuumoriin. Joo-o, en oikein tiedä kumpaan kallistua. Ehkä ihan hauska hetken huvina.
Moni näyttää kritisoineen tätä teosta kiusaamiseksi suorien Matti Vanhas -viittausten vuoksi, mutta ehkä aika on tehnyt tehtävänsä, sillä minusta tämä oli poliittinen ja kansallinen ääneennaurattaja. ai että.
Tervomaisen hieman sekavan ja poukkoilevan alun jälkeen alkaa päästä jutusta kiinni. Tervo rakentaa Suomen pääministeristä täyden sekopään: narsistisen, tunne-elämään kykenemättömän, sosiaalisesti täysin avuttoman sosiopaatin, joka päästää suustaan ihan mitä vain paikasta riippumatta.
Muutamissa kappaleissa ylletään kunnon tervomaiseen nokkeluuteen, mutta aina heitot eivät osu maaliin. Kirja on kokonaisuutena hieman hätäinen ja tasapainoton.
Suuhun jää myös vähän hapan maku... Mitä kaiken tämän politiikoille irvailun ja suoranaisen pyllistelyn takana piilee???
Minun ja Tervon yhteinen taival ei alkanut ruusuisesti ja saattoi jopa päättyä tähän. Teksti oli sinänsä ihan hyvää, mutta en ehkä suhtaudu politiikkaan tarpeellisella mielenkiinnolla ja/tai inholla, että olisin saanu tästä kirjasta irti jotain enemmän.
Hauskaa Tervoa, verbaaliakrobatiaa lähihistoriasta. Viittä tähteä ei viitsi antaa, loppukuviot ampuu liikaa yli ja liian suorat viittaukset Matti Vanhaseen tekee kirjasta hiukan mauttoman. Mutta sai kyllä nauraa itsensä kipeäksi monta kertaa.
Olen melko varma, että aika syö tämän teoksen aika nopeasti. Vanhanen ei jaksa kantaa. Aikansa ilmentäjänä oli kuitenkin ihan hauska. Paino sanalla "ihan".
Valitettavan moni arvostelee tätä romaania Vanhasen koulukiusaamisena. Heiltä on jäänyt käsittämättä se myötätunto jota Tervo viestii, vallan huipulla pyörii ihmispsrkoja jotka ovat täysin kahvilla elämästään. Satiiria toki mutta niin överiä ettei luulisi kenenkään sitä ottavan tosissaan.