Yksinelävä nainen adoptoi pienen tytön Kiinasta. Pitkien hakuprosessien ja huolellisten valmisteluiden jälkeen nainen matkustaa hakemaan lapsen ja vie hänet kotiinsa. Suuret odotukset ja halu rakastaa osoittautuvat kuitenkin pian riittämättömiksi lapsen mykän katseen edessä. Mitä jos lapsi ei tulekaan syliin, jos äiti ja lapsi pelkäävät molemmat toisiaan? Mitä jos hyvät aikeet eivät riitä?
Laura Lindstedt kirjoittaa esikoisromaanissaan rohkeasti naisen halusta rakastaa lastaan ehdoitta. Sakset kuvaa pelottavan tarkasti ja arvostelematta asioita, joista ei puhuta ääneen: lapsen ja vanhemman välistä etäisyyttä, äärimmilleen kasvavaa epäonnistumisen pelkoa ja äidin mielen järkkymistä.
Sakset on järisyttävä romaani unelmasta ja todellisuudesta, joita ei saa sanoilla taltutettua. Naisen omasta elämästään laatima käsikirjoitus joutuu ensimmäistä kertaa toisen katseen lävistämäksi ja kyseenalaistamaksi. Myös naisen muistot omasta lapsuudesta kiertyvät kerrontaan. Menneisyys reväytetään auki, eikä asioiden kaunistelulle ole tilaa.
Lindstedtin taiturimainen kerronta yllättää ja koskettaa. Aistillinen kieli ja kuvailu liikuttavat tarinaa, joka avaa näkymän syvälle äidin mieleen ja kohtaamattomuuden kipeyteen.
Laura Lindstedt was born in Kajaani, Finland. Her debut novel, Sakset (2007), was nominated for Finland's most prestigious literary award, the Finlandia Prize. Her second novel from 2015, Oneiron, received both the Finlandia Prize and the Toisinkoinen Prize, along with several nominations.
Lindstedt kirjoittaa makuuni välillä vähän turhankin kiemuraisesti, ja huomaan kaipaavani dialogia enemmän kuin mitä Sakset tarjoilee. Mutta taidokasta ja tunteisiin käyvää tarinointia, kyllä.
Lindstedtin teokset, tämäkin, ovat sellaisia, joista kovasti haluaisin pitää. Jokin tyylissä on minulle kuitenkin vaikeasti tavoitettavaa ja minun on hankalaa päästä tekstiin sisälle.
Luulen, että kyse on ennen kaikkea siitä, että tekstityyli ja lukija eivät kohtaa. Jollekin toiselle tämäkin teos varmasti kolahtaa kovaa.
Sakset on kirja, jonka aihepiiri on sellainen, että takakansitekstin perusteella en sitä poimisi käteeni. Se ei johdu tekstistä tai aiheesta sinänsä, vaan omasta rajoittuneisuudestani. Silloin tällöin on tullut tavakseni lukea kaikki tietyn kirjailijan kirjoittamat kirjat. Tässä tapauksessa syy tämän kirjan poimimiseen johtui juuri siitä. Toki minua myöskin kiinnosti, miten itse suhtaudun tähän aiheeseen, joka niin radikaalisti poikkeaa kokemuspiiristäni. Kirjoittamisesta: Kirja on virtuoosimaisesti, tosin hiukan liikaakin kikkaillen, kirjoitettu. Minun on muuten vaikea arvostella tätä suuntaan tai toiseen. Toki kirja on pari päivää pyörinyt ajatuksissani ja lopun jälkeen oli palattava muutama kappale taaksepäin ja varmistettava miten tässä lopulta kävi. Sillä perusteella valtavan vaikuttava, mutta ei ehkä kaikilta osiltaan miellyttävä, lukukokemus.
Rankka kirja äitien ja lasten suhteista. Häikäisevän hienoa kerrontaa, välillä niin sekavaa, että lukija eksyy ja ärtyy. Lopussa suurin osa palikoista kuitenkin loksahtelee paikoilleen.
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat: (1984-2005: 160/160) (2006: 1/6) 2007: 4/6 1984-2023: 165/268
4+/5. Taitavaa, taitavaa, niin kovin taitavaa! Mutta eihän tämä tuntunut juuri missään (ja aihevalintana adoptioäidin ja -tyttären hankala suhde kai oli sellainen, että pyrkimyksenä oli saada lukijat tuntemaankin jotakin).
Alkuasetelma oli mielenkiintoinen, ja kirjan alku olikin erittäin lupaava. Loppuun päin lakkasin kuitenkin pysymästä mukana tarinassa. Mietin vieläkin, oliko vika minussa vai kirjassa, kun en ymmärtänyt sitä ollenkaan. Lisäksi olin pettynyt, kun kirja ei paljastanutkaan, miksi äidin ja tyttären suhde oli sillä lailla solmussa, tai miten se ehkä jatkui, selvisivät solmut tai eivät.
en tykkää mm. siitä, että - kun henkilöillä ei ole oikeita nimiä, ne jäävät jotenkin etäisiksi - aina ei tiennyt kenestä puhutaan - ajatus katkeili välillä ja harhaili kovasti