Eräänä päivänä psykiatri saa potilaakseen lamaannuttavasta väsymyksestä kärsivän naisen. Nainen on joutunut pettymään rakkaudessa ja kantaa yksin vastuuta sairaasta pojastaan. Menestyksekäs ura on uuvuttanut naisen entistä pahemmin. Nainen vaikuttaa elävän elämäänsä ulkopuolelta, hän on tunteensa jäädyttänyt havainnoitsija, joka puhuu itsestään viileän passiivisesti.
Kirjassaan Uupunut nainen psykiatri Juhani Mattila avaa työhuoneensa oven ja päästää lukijan seuraamaan pitkää hoitosuhdetta. Vanhojen keinojen riittämättömyys ajaa psykiatrin pohtimaan kriittisesti omaa toimintaansa, ja hän päättää lähteä uusille urille. Monien vaikeuksien jälkeen terapian polttopisteeksi muodostuu nykyhetki, kun taas menneisyyden selvittely jää vähemmälle. Terapia pyrkii auttamaan uupunutta ihmistä ilmaisemaan itseään rohkeammin, tuntemaan ja olemaan läsnä sekä elämään ihmissuhteitaan intensiivisemmin.
Uupuneen naisen tapauskertomus on suunnattu kaikille psykoterapiasta kiinnostuneille, terapiassa parhaillaan käyville sekä terapian aloittamista pohtiville. Mattila kertoo paljaan ja kiehtovan tarinan, joka valaisee terapiatuntien kulkua avoimemmin ja autenttisemmin kuin yksikään vastaava teos aiemmin.
Luin tämän niin nopeasti, etten ehtinyt edes ilmoittaa lukevani tai painaa currently-reading-nappia. Tämä ei ollut mitään kaunokirjallisuutta, varmaan päinvastoin, osin teennäistä keskustelua ja kuivakkaa kuvausta (jotenkin tästä tuli mieleen 70-luku, en tiedä miksi). Silti tämä oli kiehtovaa lukemista. Kirjassa kuvataan kuuden(!) vuoden mittaista terapiaa. Ei voi sanoa "kuvataan terapia", vaikka periaatteessa terapeutti selostaa vuosi vuodelta, mitä käänteitä tai vaiheita hommaan sisältyy. Kuitenkin on vaikea kuvitella, mistä terapiassa kävijä ja terapeutti oikeasti pystyvät puhumaan kuusi vuotta monta tuntia viikossa. Kirjassa on vain 347 sivua, joten ihan pikkutarkasti tätä ei käydä läpi.
Jostain syystä tämän lukeminen kuitenkin kiehtoi ja sai mm. näkemään unia, ehkä kun tässä unista puhuttiin ja niitä tulkittiin. Tämä ei ole mikään suuri käänne -hehkutuskaan, vaan loppuu jotenkin niin kuin elämässäkin asiat loppuvat, vähän kesken, vähän sinne päin. Varmaan tämän kirjan kohdalla kirjalliset puutteet tekevät teoksesta paremman.
Niin pitkästyttävää ja itseääntoistavaa tekstiä, etten jaksanut lukea loppuun. Yritin useasti antaa kirjalle mahdollisuuden jatkamalla sen lukemista, vaikka olin sen jo ns ”dropannut”
Löysin kirjan sattumalta kirpputorilta ja päätin antaa mahdollisuuden, joten odotukset eivät kovin korkealla olleetkaan.