(Luin tämän kirjan elokuussa, mutta unohdin tämän paasauksen hyväksi aikaa keskeneräisiin tiedostoihin :D Olen kuitenkin edelleen kaikesta samaa mieltä, joten ei varmaan ole väliä vaikka postaan tämän kaksi kuukautta myöhässä)
En tainnut olla ihan oikeassa mielentilassa kun luin tätä, ja vaikka olisin voinut lopettaa milloin vain todettuani että tämä ei pääse vinkkauslistalle, Tyrskymimmit turhauttaa minua olemassaolollaan sen verran että (meri)suolan määrä on purettava jotenkin. Joten sori kärttyisestä tekstistä, joka seuraa :D
Merenneidot Betti, Zelda ja Mimi ovat maanpinnalla kokeilemassa, millaista on elää pyrstön sijaan jalkojen kanssa, kun he saavat tietää, että merenneitojen kuningatar on kidnapattu. Kolmikko palaa merenneitojen valtakuntaan ja huomaa, että pahikset ovat ottaneet mestan valtaansa. Jostain syystä pahisten johtaja pakottaa kaikki merenneidot valmistamaan bikiniyläosia simpukankuorista, ja voi peeveli, unohdin jo, miten aloin vihata sanaa ”simpukka” kun luin tätä kirjaa……. Simpukoita on tässä kirjassa siis joka himputin paikassa, ja sitä sanaa toistetaan ihan loputtomiin.
Anyway, päähahmokolmikko joutuu selvittämään, kuka on kuningattaren kidnappauksen takana, minne kuningattaren linnan muu väki on vangittuna ja miksi pahiksilla on fiksaatio simpukkabikineihin. Pahiksilla on käytössään valtava parvi piraijoita, jotka pitävät merenneidot ruodussa – kaikille merenneidoille on yhtäkkiä ilmestynyt kynsiin piraijakuviot ja piraijat seuraavat merkittyjä merenneitoja kuin, öh, hait laivaa. Mutta Bettille, Zeldalle ja Mimille ei ole ilmestynyt tällaisia kuvioita koska he olivat niiden ilmaantumisen aikaan maan pinnalla, ja he saavatkin liikkua merenneitojen valtakunnassa melko vapaasti. Tämä piraijakuvio-kuvio on merkillinen ja heppoisesti selitetty – en tiedä minkä vuoksi moinen koukero on tarinassa mukana, eivätkö piraijat olisi voineet olla pahisten käskytettävinä ilman mitään erikoissysteemejä, emt. Kaikki huipentuu jonkinlaiseen pahisten juonimaan urheilutapahtumaan, jonka tarkoituksena on koota kaikki merenneidot samaan paikkaan pahisten juonen toteuttamiseksi, ja Betti, Mimi ja Zelda yrittävät parhaansa mukaan lyödä kapuloita rattaisiin.
Luulen että suomennos ei aivan tavoittanut kaikkia alkuperäiskielellä viljeltyjä sanaleikkejä, vitsejä sekä meriaiheisia viittauksia, mikä on harmi – tykkäsin kuitenkin siitä, että merenneitojen puheenparressa esiintyi sana ”turskanen”. Ennen ensimmäistä ”turskasta” olin kuitenkin jo ehtinyt ärsyyntyä siihen, että kaikki hahmot tässä kirjassa huutavat, karjuvat ja kiljuvat. Koko ajan. Nämä puhetta kuvaavat termit eivät kuitenkaan riitä, vaan kirjailija myös käyttää runsaasti Caps Lockia.
Kerronta tuntui läpi kirjan jotenkin teennäiseltä ja mukahauskalta. Pidän huumorista, päättömyyksistä ja sekoilusta – esim. Maailman Paras Puumaja -sarja on minusta mainio, samoin Koiramies-sarjakuvat – mutta tässä tarinassa kaikki tuntui väkinäiseltä ja vitsejä venytettiin ihan liikaa – ja pahinta oli, että vitsit eivät olleet alun alkaenkaan hauskoja Tämä on kuitenkin puhtaasti makuasia, ja voi tosiaan olla, että en vain ollut kovin vastaanottavainen tämän kirjan huumorille juuri tällä hetkellä.
Hahmoista sen verran, että vaikka pääkolmikon jäsenillä oli jokaisella selkeä rooli (Betti on aivot, Zelda on rämäpää jolla on pakottava tarve painella nappeja nähdäkseen mitä ne tekevät, Mimi haahuilee omissa maailmoissaan ja lörpöttelee salaiset suunnitelmat julki kaikille jotka kuuntelevat), niin en juuri kiintynyt tai tykästynyt heihin. Juoni eteni tuhatta ja sataa, ja samaan aikaan kirjailijalla oli niin kiire esitellä merenalaisen maailmansa kummallisuuksia ja kommervenkkejä, että pääkolmikko jäi pinnalliseksi standup-trioksi. Okei, kolmikon mukana on myös puhuva merihevonen Seppo, joka on… kolmikon mukana. Seppo hokee ”sori nyt vaan” ja siinä oikeastaan kaikki hänen osaltaan.
Kirjan lopussa on vielä resepti, joka sai minut ihan tarpeettoman kiukkuiseksi :’D Reseptin avulla voi tehdä merenneitojen suosikkijuomaa, ”vaahtopirtelöä”. Reseptissä neuvotaan keittämään kattilassa litra maitoa, maustamaan se sokerilla ja vanilliinisokerilla ja sen jälkeen kaatamaan maito kattilasta neljään mukiin ja laittamaan päälle kinuskikastiketta sekä nonparelleja (oransseja). Maitoa ei neuvota vaahdottamaan tai vispaamaan mitenkään. Se vain keitetään, makeutetaan ja kaadetaan mukiin. Päälle ei tule edes kermavaahtoa, vaan maidon sekaan tursotetaan ohjeen mukaan kinuskikastiketta ja lopuksi perään heitetään nonparelleja.
Kuvittelen kyseisen annoksen mielessäni.
Mistä suunnasta katsottuna tämä on muka pirtelöä???