What do you think?
Rate this book
Fem knivar hade Andrej Krapl
En ung hjältinna från en lerig by på landsbygden som bara går rakt ut i världen.
En man vid namn Andrej Krapl som har en psalmbok och fem knivar och ger dem ifrån sig.
Enjägare som blir jagad.
Och Eve, Eve med det vita håret.
En neoskräckromantisk utvecklingsroman om lust och längtan, om att överge, lämna och ta sig bort – men också om att återvända.
En man vid namn Andrej Krapl som har en psalmbok och fem knivar och ger dem ifrån sig.
Enjägare som blir jagad.
Och Eve, Eve med det vita håret.
En neoskräckromantisk utvecklingsroman om lust och längtan, om att överge, lämna och ta sig bort – men också om att återvända.
- GenresFinnish Literature
259 pages
First published January 1, 2007
26 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 6 of 6 reviews
April 24, 2018
"Mot staden går jag långsamt, så långsamt att det ska hinna bli kväll innan jag kommer dit, hinna skymma. Jag vill komma in i kvällsstaden, den med skuggor och mörka gränder, inte in till dagstadens kontorsverksamhet och effektivitet. Jag tror att man kommer längre in i staden efter skymningen, att mörkret öppnar någonting som ljuset håller stängt."
October 17, 2020
Påminner mig om Rushdies Satansverserna. Svårförståeligt men väldigt vackert och mänskligt. Fokuserar mer på allmänna mänskliga reflektioner än vad som är moraliskt rätt.
+ vackert språk som skär igenom
+ coola bibelreferenser + gillar temat Gud som berättare (verkligen en allvetande berättare)
+ ingen generisk coming of age roman
+ subtilt tankeväckande
- blir tråkigt ibland då detta inte är en quick read
- the plot gets a bit lost
REKOMMENDERAS: Ifall du gillar "weirda" böcker med en tanke bakom dem där du kan puzzla ihop ledtrådar. Du är en filosofisk jävel.
CW: Våld, pedofili (nämns rätt subtilt though)
CITAT:
"Det är aldrig bra att det finns en kniv i en berättelse, men om det finns fem så tar de kanske ut varandra?"
+ vackert språk som skär igenom
+ coola bibelreferenser + gillar temat Gud som berättare (verkligen en allvetande berättare)
+ ingen generisk coming of age roman
+ subtilt tankeväckande
- blir tråkigt ibland då detta inte är en quick read
- the plot gets a bit lost
REKOMMENDERAS: Ifall du gillar "weirda" böcker med en tanke bakom dem där du kan puzzla ihop ledtrådar. Du är en filosofisk jävel.
CW: Våld, pedofili (nämns rätt subtilt though)
CITAT:
"Det är aldrig bra att det finns en kniv i en berättelse, men om det finns fem så tar de kanske ut varandra?"
July 29, 2012
Tämän kirjan kanssa kesti tovin, ennen kuin tottui kirjoittajan tyyliin ja kieleen, mutta sen jälkeen alkoi nautinto. Kirja paranee loppua kohti, lopulta niin ettei toivoisi sivujen ohenevan ollenkaan.
Taivassalolla on hyvin omanlaisensa näkemys maailmaan ja se jos mikä on raikasta ja tervetullutta. Huomasin, että myös tämä kirjailija on suomenruotsalainen ja kustantaja on Teos & Söderström, mutta Emma Juslinin kanssa he ovat niin erilaisia, ettei saisi edes verrata (mutta vertaanpa sitten kuitenkin).
Taivassalon teksti on jollain tapaa unenomaista, liukuvaa, ajatuksen kulkua jäljittelevää, latautunutta, toiston avulla tehostettua. Siinä on jotain kaunista niin kuin järven ylle lankeavassa sateessa tai hiljaisuudessa melun jälkeen.
Monta kertaa lukiessani jouduin pidättämään hengitystä, sillä lause kohosi, kohosi; tunne kasvoi, liikutus, kaipuu, tunnistaminen, ne kaikki kasvoivat kooltaan ja sitten tuli piste ja hengittää sai uudelleen.
Alussa pohdin, miksi kirjailija vaihtelee preesensiä ja imperfektiä toistuvasti (sillä varmasti oli jokin tarkoitus: ehkä loitontaa ja lähentää hetkiä niin kuin kameran linssillä?) ja alussa se hieman häiritsikin, mutta joko keskivaiheen jälkeen siihen tottui tai sitten se väheni.
Kaikkitietävä kertoja, "Jumala", joka vilahteli omissa luvuissaan muun kertomuksen lomassa, oli hyvin käytetty ja toi mieleeni hieman Carita Forsgrenin Kolme kuun kuningattaressa käytetyn kertojaäänen. Samaa lämpöä ja leikillisyyttä oli havaittavissa, vaikka toki matkimisesta ei kummankaan kohdalla ole varmasti kyse! Tulipa siitä vain mieleeni, kuinka näppärä ja oivallinen kertomistapa se on, ja nykyään melko vähän käytetty.
Taivassalolla on hyvin omanlaisensa näkemys maailmaan ja se jos mikä on raikasta ja tervetullutta. Huomasin, että myös tämä kirjailija on suomenruotsalainen ja kustantaja on Teos & Söderström, mutta Emma Juslinin kanssa he ovat niin erilaisia, ettei saisi edes verrata (mutta vertaanpa sitten kuitenkin).
Taivassalon teksti on jollain tapaa unenomaista, liukuvaa, ajatuksen kulkua jäljittelevää, latautunutta, toiston avulla tehostettua. Siinä on jotain kaunista niin kuin järven ylle lankeavassa sateessa tai hiljaisuudessa melun jälkeen.
Monta kertaa lukiessani jouduin pidättämään hengitystä, sillä lause kohosi, kohosi; tunne kasvoi, liikutus, kaipuu, tunnistaminen, ne kaikki kasvoivat kooltaan ja sitten tuli piste ja hengittää sai uudelleen.
Alussa pohdin, miksi kirjailija vaihtelee preesensiä ja imperfektiä toistuvasti (sillä varmasti oli jokin tarkoitus: ehkä loitontaa ja lähentää hetkiä niin kuin kameran linssillä?) ja alussa se hieman häiritsikin, mutta joko keskivaiheen jälkeen siihen tottui tai sitten se väheni.
Kaikkitietävä kertoja, "Jumala", joka vilahteli omissa luvuissaan muun kertomuksen lomassa, oli hyvin käytetty ja toi mieleeni hieman Carita Forsgrenin Kolme kuun kuningattaressa käytetyn kertojaäänen. Samaa lämpöä ja leikillisyyttä oli havaittavissa, vaikka toki matkimisesta ei kummankaan kohdalla ole varmasti kyse! Tulipa siitä vain mieleeni, kuinka näppärä ja oivallinen kertomistapa se on, ja nykyään melko vähän käytetty.
May 30, 2010
Tämän kirjan kanssa kesti tovin, ennen kuin tottui kirjoittajan tyyliin ja kieleen, mutta sen jälkeen alkoi nautinto. Kirja paranee loppua kohti, lopulta niin ettei toivoisi sivujen ohenevan ollenkaan.
Taivassalolla on hyvin omanlaisensa näkemys maailmaan ja se jos mikä on raikasta ja tervetullutta. Huomasin, että myös tämä kirjailija on suomenruotsalainen ja kustantaja on Teos & Söderström, mutta Emma Juslinin kanssa he ovat niin erilaisia, ettei saisi edes verrata (mutta vertaanpa sitten kuitenkin).
Taivassalon teksti on jollain tapaa unenomaista, liukuvaa, ajatuksen kulkua jäljittelevää, latautunutta, toiston avulla tehostettua. Siinä on jotain kaunista niin kuin järven ylle lankeavassa sateessa tai hiljaisuudessa melun jälkeen.
Monta kertaa lukiessani jouduin pidättämään hengitystä, sillä lause kohosi, kohosi; tunne kasvoi, liikutus, kaipuu, tunnistaminen, ne kaikki kasvoivat kooltaan ja sitten tuli piste ja hengittää sai uudelleen.
Alussa pohdin, miksi kirjailija vaihtelee preesensiä ja imperfektiä toistuvasti (sillä varmasti oli jokin tarkoitus: ehkä loitontaa ja lähentää hetkiä niin kuin kameran linssillä?) ja siinä alussa se hieman häiritsikin, mutta joko keskivaiheen jälkeen siihen tottui tai sitten se väheni.
Kaikkitietävä kertoja, "Jumala", joka vilahteli omissa luvuissaan muun kertomuksen lomassa, oli hyvin käytetty ja toi mieleeni hieman Carita Forsgrenin Kolme kuun kuningattaressa käytetyn kertojaäänen. Samaa lämpöä ja leikillisyyttä oli havaittavissa, vaikka toki matkimisesta ei kummankaan kohdalla ole varmasti kyse! Tulipa siitä vain mieleeni, kuinka näppärä ja oivallinen kertomistapa se on, ja nykyään melko vähän käytetty.
Taivassalolla on hyvin omanlaisensa näkemys maailmaan ja se jos mikä on raikasta ja tervetullutta. Huomasin, että myös tämä kirjailija on suomenruotsalainen ja kustantaja on Teos & Söderström, mutta Emma Juslinin kanssa he ovat niin erilaisia, ettei saisi edes verrata (mutta vertaanpa sitten kuitenkin).
Taivassalon teksti on jollain tapaa unenomaista, liukuvaa, ajatuksen kulkua jäljittelevää, latautunutta, toiston avulla tehostettua. Siinä on jotain kaunista niin kuin järven ylle lankeavassa sateessa tai hiljaisuudessa melun jälkeen.
Monta kertaa lukiessani jouduin pidättämään hengitystä, sillä lause kohosi, kohosi; tunne kasvoi, liikutus, kaipuu, tunnistaminen, ne kaikki kasvoivat kooltaan ja sitten tuli piste ja hengittää sai uudelleen.
Alussa pohdin, miksi kirjailija vaihtelee preesensiä ja imperfektiä toistuvasti (sillä varmasti oli jokin tarkoitus: ehkä loitontaa ja lähentää hetkiä niin kuin kameran linssillä?) ja siinä alussa se hieman häiritsikin, mutta joko keskivaiheen jälkeen siihen tottui tai sitten se väheni.
Kaikkitietävä kertoja, "Jumala", joka vilahteli omissa luvuissaan muun kertomuksen lomassa, oli hyvin käytetty ja toi mieleeni hieman Carita Forsgrenin Kolme kuun kuningattaressa käytetyn kertojaäänen. Samaa lämpöä ja leikillisyyttä oli havaittavissa, vaikka toki matkimisesta ei kummankaan kohdalla ole varmasti kyse! Tulipa siitä vain mieleeni, kuinka näppärä ja oivallinen kertomistapa se on, ja nykyään melko vähän käytetty.
August 27, 2013
Tuotaa... Mitäköhän kummallista tässä oikein tapahtui? Eka ne näkee jossain paikassa x, sitten ne vähän nai, tyttö oppii heittämään veistä, varastaa neljä veistä viidestä ja painelee tiehensä.
Sitten se seikkailee siellä täällä pitkän aikaa, kohtaa Metsästäjän (jonkun tyypin, joka luulee tyttöä pojaksi ja alkaa jahdata sitä) ja valkotukkaisen Even, jolla on suuri merkitys kirjassa jossa mikään ei merkitse mitään.
Sitten tyttö löytää pikkuhiljaa kaikki veitset, jotka kadotti matkan varrella.
Oli aika yhdentekevä tieto, että kirjan alkutapahtumat sijoittuu Pohjanmaalle. Tai edes Suomeen. Jos tuon koko ajan sivussa olevan päähenkilön nimi on Andrei Krapl, niin... no, voiko sitä kuvitella olevansa Suomessa, jos ei päähenkilön nimeä tiedä?
Metsästäjälle tyttö antaa muistaakseni nimekseen Helena, joka ei sekään kerro maasta vielä mitään.
Olen hyvin hämmentynyt.
Sitten se seikkailee siellä täällä pitkän aikaa, kohtaa Metsästäjän (jonkun tyypin, joka luulee tyttöä pojaksi ja alkaa jahdata sitä) ja valkotukkaisen Even, jolla on suuri merkitys kirjassa jossa mikään ei merkitse mitään.
Sitten tyttö löytää pikkuhiljaa kaikki veitset, jotka kadotti matkan varrella.
Oli aika yhdentekevä tieto, että kirjan alkutapahtumat sijoittuu Pohjanmaalle. Tai edes Suomeen. Jos tuon koko ajan sivussa olevan päähenkilön nimi on Andrei Krapl, niin... no, voiko sitä kuvitella olevansa Suomessa, jos ei päähenkilön nimeä tiedä?
Metsästäjälle tyttö antaa muistaakseni nimekseen Helena, joka ei sekään kerro maasta vielä mitään.
Olen hyvin hämmentynyt.
December 18, 2012
En oikein tiedä, oliko tämä kirja oikeasti hieno vai oliko siitä vähän väkisin yritetty tehdä sellainen? Kirjassa oli ehkä vähän turhan paljon toistoa huolimatta siitä, että sitä käytettiinkin tehokeinona ja ehkä myöskin unenomainen haahuili kävi ihan hippasen raskaaksi, vaikka samalla pidin siitä. Otteensa kirja sai minusta vasta puolen välin jälkeen. Alakuloinen tämä on ja kauhun tuntua löytyy. Minä jotenkin pidin tästä tavallaan paljonkin, mutta ihan hirveän nautinnollinen lukukokemus ei ollut.
Displaying 1 - 6 of 6 reviews