Kertomus maailman kovimpana pidetystä paikasta, muukalaislegioonan laskuvarjojääkärien koulutuksesta ja työstä.
Kotkassa 1945 syntynyt Kyösti Pietiläinen lähti merille, kiersi maapallon viidesti, kunnes pestautui Ranskan muukalaislegioonaan 27-vuotiaana vuonna 1972. Muiden värvättyjen tavoin hän sai uuden nimen ja henkilöllisyyden, ja yhteydet kotiin katkaistiin. Hänet koulutettiin laskuvarjojääkäriksi ja sotapoliisiksi, ja uransa aikana hän taisteli mm. Zairen Kolowesissa, Tsadissa, Djibutissa ja Ruandassa. Vaikka ensimmäinen kausi oli täynnä koettelemuksia, jokin sai hänet jatkamaan pestiään vuodesta toiseen, kunnes hän jäi eläkkeelle ylikorpraalina 28 palvelusvuoden jälkeen vuonna 2000. Hän osallistui myös entisen Jugoslavian alueen rauhanoperaatioihin.
Kyösti Pietiläisen karhea ääni selostaa absurdit armeijakokemukset. Petri Pietiläisen laatimat taustoittavat tietoiskut kertovat sotilasoperaatioiden poliittiset taustat ja muukalaislegioonan historian. Kirja tarjoaa järkyttävän näkökulman eurooppalaisen kehitysmaapolitiikan todellisuuteen.
Cover Image Artist/ Kansi: Juri Patrikainen/ Muotohiomo
Sä hyppäät kylmään veteen, se on kylmää vettä. Sä teet 200 punnerrusta, ne on vaan punnerruksia. Okei, tää analogia on huono, koska päähenkilö Peters ei ensimmäiseen 15 palvelusvuoteen tullut käymään Suomessa, koska liian kylmä. Mut tää vei mut mukanaan, koska harva asia on niin coolia ja huvittavaa samaan aikaan kun armeijamainen kurinalaisuus. Sä vaan teet mitä sun täytyy tehä. Turha tunteilla. Turha ajatella liikaa.
Monet vahvat sumpit vedettiin. Kun *kerin kurkku vedettiin lapin leu'ulla linttaan, se oli kuin harjoituksissa. Tosin nyt täytyi varoa veren roiskumista päälle. Karkurit sai turpaan. Nuoria poikia vedettiin usein perseeseen. Varsinkin koulutuspuolella. Maailma on raaka ja erityisen raaka se on palkkasotilaalle. Sun lähimmät kaverit on roistoja. Ne varastaa jos sun silmä välttää. Tai jos et anna samantien turpaan. Näiden veijareiden käsissä on sun oma henki kun olet puolustamassa Afrikan itäkärjessä Ranskan intressejä siirtomaan pölyävillä aavikoilla. Ajatus olisi kylmäävä, jos niskaan ei paahtaisi Afrikan aurinko zeniitistä.
Maailman sotien ja sotimisten poliittiset taustat on henkilökohtaisesti varsin kyseenalaiset. Myönnän oman tietämättömyyteni kaikkia nyansseja kohtaan, mutta tuntuu väärältä lähettää maailman hulluimpiin (parhaimpiin) kuuluva sotajoukko Ranskan Korsikalta Afrikkaan, Aasiaan tai Bosniaan. Sotameininki ei ole jees, sotilasmeininki on mielenkiintoista ja viihdyttävää.
Lyhyitä lauseita, suurta uhoa ja useat kunnon kahvit. Uhmakkuus alkoi pidemmän päälle huvittaa, vaikka kyseessä varmasti olikin enemmän kyse kirjoitustyylistä kuin Pietiläisen tiukkuudesta. Myös jälkimmäinen asia tehdään kirjassa varsin selväksi. Hienoa oli lukea poliittisista taustoista jotka veivät Pietiläistä ympäri Afrikkaa ja Eurooppaa. Antoi kirja myös jonkinlaisen kurkistuksen maailman pelätyimpien eliittisotilaiden työhön. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin kaikkien muidenkin esittämä kysymys: Mitä jätettiin kertomatta?
Legioonalaisen brutaalia elämää ja paikan kirjoittamattomia sääntöjä kuvaavat osiot ovat todella kiinnostavia, mutta Pietiläisen omien urotöiden kuvaamiseen keskittyvät osiot ovat puuduttavaa lukemista. Kirjaan ilmestyi myöhemmin varmaan tusina jatko-osaa, joissa Pietiläinen suunnilleen pelastaa yksin Afrikan ja Euroopan vajoamasta pahisten kynsiin. Aiheesta kiinnostuneille suosittelen vaikkapa Evan McGormanin kirjaa "Life in the French Foreign Legion".
Ihan viihdyttävä teos, vaan lukemani perusteella näin jälkeenpäin on selvinnyt että tämänkään kirjan päähenkilö ei ole varsinaisesti ollut kaikessa tapahtuneessaan erityisen totuudenmukainen. Miksi Muukalaislegioonavuosien antia pitäisi hiukan liioitella - senkö takia ettei kovinkaan iso joukko kykene vahvistamaan tai torppaamaan kirjan väitteitä? Onko nälkä kasvanut syödessä?
Aika äijä kirja. Mielenkiintoinen elämäntarina vaikka paikoin jää sellainen tunne että kirjoittaja jättää osia kertomatta. No, niinhän kirjan alussa varoitetaan että "siitä prosentista ei puhuta koska siitä tulisi linnaa".
Luettava kirja. Toimitukselle plussaa. Peters on äijien äijä mutta toki tekojen perusteella. Olisiko niin äijä jos se prosentti mistä ei voi kirjoittaa tulisi julki. Viihdyttävä kirja ja positiivinen yllätys.