Vainonen vie jälleen lukijansa toden ja fantasian rajamaastoon, missä kaikki on mahdollista. Myös kokoelman realistisempien tarinoiden henkilöt tempautuvat leikkiin mielensä pimeän puolen kanssa, elämä limittyy arjen takaiseen todellisuuteen ja tarinat takertuvat lukijaansa kuin Kukkakauppias-novellin kihokki. Vainonen ei ankkuroi kertomuksiaan tiettyyn aikaan ja paikkaan; silti lukija löytää niistä tuttuja kaikuja: niin suomalaista metsää, sielunmaisemaa ja mytologiaa kuin humoristisia viittauksia maailmankirjallisuuteenkin.
Sisältö:
Kaappi Tehtävä Kukkakauppias Morsian Kostaja Paratiisi Lapset Mustikoita
Periaatteessa ihan kivoja, persoonallisia ja sopivan outoja novelleja, mutta mitään wau-efektiä ei syntynyt. Ehkä uuskummassa on tarkoituskin, että tarinat ovat tosiaan kummallisia eikä asioita selitetä, mutta välillä tuntui ikään kuin novelli olisi jäänyt kesken, koska asiat jätetään niin auki. Tuntui, että novellit olisivat voineet mennä vielä pidemmälle tai syvemmälle, mutta en tiedä minne.
Joka tapauksessa on pakko ihailla Vainosen kykyä kehitellä kaikenlaisia outouksia ja käyttää intertekstuaalisia viittauksia - jotka tosin nekään eivät ehkä anna mitään suoria "avamia" tulkintaan. Esim. ensimmäisessä novellissa henkilöitä on nimetty Moby Dickin henkilöiden mukaan, mutta en ainakaan itse osaa sanoa, miksi. Ehkä pointti olikin, ettei ole mitään syytä, "miksi". Muutoin tämä ensimmäinen novelli, "Kaappi", oli hyvin mieleenpainuva, yksi parhaista ellei kokoelman paras.
Hiukan siis hämmentävä ja ristiriitainen lukukokemus (niin kuin tästä sekavasta arviostakin voi päätellä). Mutta suosittelen lukemaan, ja aion itse ehdottomasti jatkaa Vainosen kirjojen lukemista, jospa sieltä joku saisi aikaan sen wau-efektinkin.