Romaanihenkilön kuolema: Tarua ja totta eli ihmisen kuvaus

by Matti Pulkkinen

Matti Pulkkisen kolmas romaani.

Genres: Finnish Literature

639 pages, Hardcover

First published January 1, 1985

Reviews

[Sampsa · Rating 3 out of 5]

Erikoinen lukukokemus! Rakenne upea, mutta sisältö aivan hirveää skeidaa. Onko tämä sikaromaani edes ollut tosissaan? Onko sisältö vanhentunut enemmän kuin rakenne? Matti Pulkkinen on kai ollut 80-luvulla edistyksellinen ajattelija, mutta tämä ajattelu on raikasta kuin kalapuikkoviiksinen setämies Nurmeksen Teboililla. "Mitään ei nykyään saa sanoa."

Teksti on päällisin puolin rasistista, kolonialistista, pseudopsykologista ja sovinistista, mutta postmoderni kertoja saa epäilemään koko jutun aitoutta. Sen takaa on sitten voinut roiskia kaikenlaista kuraa.

Ymmärrän sokeerauksen ja provosoinnin kannanottona suomettumislinjaa vastaan. Nykylukijalle ei Kekkosen ja Paasikiven linjan ero ole niin tuttua, joten lapsi lentää pesuveden mukana kuin maaseudun liikaväestö.

Osittain kirja on ironian supersaavutus, mutta luen sitä valitettavasti myös narsistisen pohjoiskarjalaisen proto-persun "paljastuksina". Nykyrasistien puheeseen on jäänyt asettelu "idealistit" vastaan "realistit, joita jotkut kutsuvat rasisteiksi".

"Rauhoittukaa, älkää spekuloiko vaan kertokaa pelkästään, mitä näitte."

En suosittele tätä aikamatkaa 80-luvun ajatteluun kenellekään paitsi rakenteen tutkimisen kannalta.

[Janne Typpi · Rating 3 out of 5]

Kun kirjaa kuvaillaan termillä postmoderni antiromaani ja sitä kerrotaan leimaavan nihilistinen kehityspessimismi, olisi ehkä viisasta ottaa lukupinosta seuraava teos. Mutta silloin saattaisi menettää jotakin aivan poikkeuksellisen haastavaa ja stimuloivaa.
http://piippuhyllylla.blogspot.com/20...

[Mika Auramo · Rating 3 out of 5]

Matti Pulkkisen tiiliskivimäisessä ja kokeellisessa romaanissa ”Romaanihenkilön kuolema” (1985) lukija pääsee kirjailijan matkaan, kun hän selittelee aikaisempien romaaniensa taustoja ja syntyhistoriaa.

Siinä sivussa matkaillaan ympäri maailmaa Afrikan maista Saksaan, ja mukana ovat läsnä niin mielisairaalakokemukset kuin maailmaa parantavat (kirjailijan mielestä) ideologiat kommunismista alkaen.

Esitystapa on mielenkiintoinen, ja pitkät pätkät on varsinaisen proosatekstin lisäksi dialogia, aforismeja ja fragmentteja sieltä sun täältä. Hypellään vallattomasti rumi-intiaanien parista suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin, kunnes taas singahdetaan tarkkailemaan jonkun tansanialaisen heimon päivärutiineja.

Taka-alalla kummittelee toistuvasti Freud ja oidipuskompleksi. Varsinkin Lloyd deMausen klassikko ansaitsee erityismaininnan, sillä onhan lapsuuden historiaa käsittelevä teos ollut Pulkkiselle ratkaisevan vaikuttavaa proosatuotannossa. Harvaa tosin ehkä kiinnostanee sikiön tunne-elämä äidin kohdussa sellaisen vaikutuksen myöhempään elämään.

[Markus Pietilä · Rating 4 out of 5]

Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984: 3/8)
1985: 1/10
1984-2022: 4/262

4/5. Tämä on vaikea romaani, josta en voi sanoa oikein ymmärtäneeni, mitä kirjailija haluaa sillä sanoa. Vaikutelmanani on, että kirja saattaa koostua useamman kirjan kesken jääneestä aihiosta, joista on sitten löyhällä kehys"tarinalla" pykätty yksi romaani. Romaani jakaantuu kolmeen pääosaan (I-III), joista ensimmäinen tuntui intuitiivisesti kuuluvan parhaimpien lukemieni tekstien joukkoon. Pari siitä poimittua helmeä: "Jos valetta käy kiistämään, toistaa sen kieltä. Totuus on toinen maailma. Sen kieli suora, järjetön." (s. 52), "Raivosta vavahtelevalla äänellä huomautin lopulta yhdelle ohittajalle: "Taisit ottaa vuorollani." "No, sinä olet niin mitättömän näköinen mies ettei sinua edes huomaa", jätkä murjaisi ja kiikutti täyden tuoppinsa pois. -- Kotona valvoin pitkään, kuvittelin karjun puukottamista, ennen kuin keksin mitä olisi pitänyt sanoa: — Mutta sinä olet mitätön." (s. 102) Suomalaista kirjallista establishmenttiä sivalletaan monta kertaa, mikä on tietysti aina virkistävää. Erityisesti ensimmäisen Finladia-palkinnon voittajaa, Erno Paasilinnaa, dissataan useasti: "...itse kun oma pääteoksensa on, miehen tuotannossa ei löydy muuta sisältöä kuin suoraa tai verhottua itsensä ihailua..." (s. 613) Auts, odotan innolla vuoden 1984 Finlandia-voittajan lukemista.

[Juuso · Rating 3 out of 5]

Kummallinen kirja tosiaan. Fiilikset vaihtelivat paljon, välillä kiinnosti kovasti, välillä ei vähejään. Päällimmäinen tunne ja tahtotila oli se, että kirja täytyy saada luetuksi loppuun.

Kehittyvän tai ehkä pikemminkin kehittymättömän Afrikan vertaaminen 1800-luvun Kuhmoon oli mielenkiintoinen näkökulma kirjailijalta, monien muiden muassa. Kyllähän tässä oli paljon kaikkea, jännää ja erikoista.

On hankala kuvailla teosta. Mainosmies voisi todeta, että "Romaanihenkilön kuolemaa ei voi kuvailla, se on koettava itse."

[Tommi Bäckström · Rating 4 out of 5]

Maailmassa on noin kahdenlaisia kirjoja, sellaisia joiden toivoisi loppuvan pian ja sellaisia joiden ei haluaisi loppuvan vielä pitkään aikaan. Tämä on jälkimmäistä sorttia. Mikään selkeä perinteinen romaani tämä ei sinänsä ole mutta tässä on tarina jonka sisällä tarina ja jossa viittauksia on vähän joka suuntaan. Nautin tästä.

[iitu · Rating 4 out of 5]

"Olin kyllä päättänyt ettei ylioppilaslakki estä minua antautumasta vaikka ojankaivajaksi jos tahdon, mutta mitä tahdoin, oli käynyt epäselväksi. »Jotakin tehdäkseni» kirjoittauduin yliopistoon, »siksi ajaksi että asia selviää» — mikä asia? Elämän tarkoitus, Adoro... Aloitin venäjän kieltä ja kotimaista kirjallisuutta. Selittelin valintaa kääntäjän ammatilla, vaikka syy taisi olla Dostojevskin romaanien tekemä vaikutus."
Ylläolevan opintosuunnitelmani tiivistyksen lisäksi kirjailija hämmentää miellyttävästi muillakin sadoilla sivuilla. Kirjan mukaan ihmiset lukevat mitä muut ovat mieltä tietääkseen mitä mieltä olla itse. Ennen tämän kirjoittamista luinkin muita arvosteluja — rehelliseksi kuvaavat, kai sitten minäkin. Tätä voisi kai pyöritellä suomalaisena metafiktiona, jos kirjallisuustieteily kiinnostaa.

[Noora · Rating 2 out of 5]

Kohtuullisen omituinen kirja, jota ei välttämättä voi edes romaaniksi sanoa. Lukija ja kirjailija kietoutuvat omituisella tavalla yhteen ja oikean lukijan on vaikea pysyä perässä. Kirja myös yhdistää faktaa ja fiktiota ja jälleen lukijan on vaikea pysyä kärryillä. Todellakin, omituinen kirja, josta on vaikea sanoa mitään. Alkuosan olen ehtinyt jo lähes unohtaa, kun kirja oli tenttikirjana elokuussa ja on siis ollut kesken pari kuukautta. Alkuosassa oli kuitenkin muistiinpanoja, kakkososassa parisataa sivua pitkä kirje ja loppuosa oli sisäislukijan ja -kirjailijan keskinäistä sanailua. Kirjeosuus oli kiinnostavaa, mutta lähes koko muu kirja omituista tarinaa, enkä oikeastaan pitänyt koko kirjasta. Liian omituinen.

[Antti · Rating 5 out of 5]

Erikoinen kirja.

Sen koskettelemat aiheet saivat itse Kalevi Sorsan ehdottamaan että Suomessa voitaisiin harkita ennakkosensuuria kirjoille, vaikka hän aiemmin vastusti kaikenlaista virallista sensuuria mediassa.

Tekstissä on angstia muille jakaa. Kirjailija valitettavasti kuoli sydäninfarktiin aika pian tämän jälkeen. Kuten muuten myös Arto Salminen parhaiden kirjojensa jälkeen.