Talvisodan aika: lapsuusmuistelma

Eeva Kilven muistelmat #1

by Eeva Kilpi

Vad händer med ett barn när kriget plötsligt vräker tryggheten över ända?
I minnesvolymen Vinterkrigets tid trevar sig Eva Kilpi, född 1928, fram till ett möjligt svar. Hon återvänder än en gång till den karelska hembygd hon så omsorgsfullt mejslade fram i den stora släktromanen Evakuerade för livet.
Året är 1939, Eeva själv är 11 år, när kriget plötsligt sveper in över byn. 50 år senare rekapitulerar hon dessa kaotiska vinterkrigsmånader, hon trevar bland minnena för att om möjligt hitta mönstret: vad hände egentligen? Och hur påverkades hon och hennes familj av att så plötsligt och brådstörtat tvingas bryta upp, fly undan kanonelden, västerut, till ett nytt liv i nya miljöer, fjärran från de hemtama nejderna på karelska näset?
Vinterkrigets tid är en eftertänksam, tät och atmosfärrik minneskavalkad av en vuxen som inte glömt hur det är att vara barn. I Finland blev volymen hösten 1989 en av årets mest uppmärksammade, och Eeva Kilpi belönades med det eftertraktade Runeberg-priset.

Genres: Finnish Literature, War, Nonfiction, Memoir

221 pages, Mass Market Paperback

First published January 1, 1989

About the author

Eeva Karin Kilpi (née Salo; 1928–2026) was a Finnish writer and feminist. Better known abroad than in Finland, her poetry, characterized as feminist humor, was discovered in the 1980s in Europe.

She made her debut with the short story collection Noidanlukko in 1959. She wrote about the evacuation of the population of Karelia in Elämä edestakasin, 1964, and Elämän evakkona, 1983, as well as in her autobiographical novel trilogy Talvisodan aika (1989; Eng. tr. The Time of the Winter War), Välirauha ikävöinnin aika, 1990, which describes the interwar period, and Jatkosodan aika, 1993.

Her experimental, erotic novel Tamara (1972; Eng. tr. Tamara) which brought her international success, depicts the relationship between a sexually active woman and a handicapped man. In many of her works, the central character is a strong, independent woman, for example in her novels Häätanhu, 1973, Nainen kuvastimessa, 1962, and in Kesä ja keski-ikäinen nainen, 1970. Besides fiction, she has also written autobiographical literature: Ihmisen ääni, 1976, and Naisen päiväkirja, 1978. In Ihmisen ääni she challenges the myth of the mother.

With her works Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972, and Terveisin, 1976, Eeva Kilpi has made her mark as an ironic and humorous poet of the everyday. These collections were published in 1980 in Swedish under the title Sånger om kärlek, while a selection of the poems was published in Danish under the title En sang om kærlighed in 1981. In her later poetry collections Ennen kuolemaa, 1982, and Animalia, 1987, Eeva Kilpi questions man's right to dominate nature. Her poetry collection Kiitos eilisestä, 1996, is about sorrow and ageing, but also about love and passion.

Additions by the editorial team 2011:

The above biography was first published in 1998. Since then, Eeva Kilpi has written the novel Unta vain, 2007, and Rajattomuuden aika, 2001.

Reviews

[Oili Männistö]

Evakkojen päivänä oli kirjastossa esillä tämäkin kirja. Mielenkiintoinen lapsena koetuista muistoista kirjoitettu kirja. Lapsen maailmassa eri asiat on tärkeitä ja muistot saattavat liittyä johonkin tuoksuun tai tunnelmaan.

[Arja-täti]

Kuuntelin äänikirjana. Ihana sarja. Nyt pitää vielä lukea keskimmäinen osa koska tyypilliseen tapaan tutustuin tähän väärässä järjestyksessä. Paljon tunteita mutta paljon tuli sodasta ja evakkoudesta asioita joita en tiennyt aivan kuten sarjan kolmannessa osassakin. Ja tähän kirjan ihanaan rytmiin ja huumoriin kyllä ihastuu.

[Fanni]

Niin upea!

[Fredrik Ivrell]

Favoritpoeten Eeva Kilpi skriver prosa om sina barndomsminnen från Vinterkriget. Hon är 11 sommaren 1939, och lever med föräldrar och en lillayster i en by i Karelen, nära den ryska gränsen. Familjen är någorlunda välbärgad. Pappan är något slags handelsman med egen bil. Fammo driver ett kafé i ett närbeläget stationshus. När boken tar sin början vet alla att de kommer att bli anfallna, frågan är bara hur och när. Eeva ber till Gud om fred, men är i full vetskap om hur dystert läget är.

Skolan börjar på hösten 1939, men efter bara två dagar kommer nyheten om att kriget rasar i Europa. Molnen blir allt mörkare. När det ryska anfallet närmar sig evakueras byn. Männen, inklusive Eevas pappa, skickas till fronten, medan resten av familjen tränger ihop sig hos släktingar. Fammo är där, och diverse kusiner. Männen är vid fronten.

Så börjar en tid av ovisshet, oro, tristess och rädsla. Bombplanen attackerar regelbundet. Ibland attackeras hembyn, ibland är målen städerna i närheten. Vissa dagar, om vädret är dåligt, så kommer inga plan alls. Molniga dagar är de bästa. Nygifta fasters man är pastor, periodvis

Efter en månad flyttar familjen ännu längre från fronten, och hamnar i ett ännu trängre boende. Och efter tre månaders strider kommer så den påtvingade freden med avträdda områden. Familjen Kilpi får en dag på sig att hämta saker i sitt gamla hem, men sedan ska de områdena bli sovjetiska, trots att de inte ens blivit erövrade. Mor gråter, men Far kommer i alla fall hem från fronten. Han har överlevt det första kriget. Ännu vet ingen att det ska komma mer.

Det är förstås en vemodig prosa hon skriver, Kilpi. Hennes minnen är skarpa och fragmentariska på samma gång, och det är tung läsning att ta del av alla de tankar som barnet bär inom sig, och som hon inte riktigt kan prata med någon om. De vuxna vill skona barnen, och barnen vill skona de vuxna.

[Petra]

Eeva Kilpi kirjoittaa muistelmassaan lapsen näkökulmasta talvisodan puhkeamisesta ja siihen liittyvistä tunteista. Lapsen tunteet ja kokemukset ovat konkreettisia ja aitoja tilannekuvia. Erityisesti arkiset tapahtumat korostuvat lapsen muistoissa, mutta myös ajan kovuus ja tunteiden patoaminen. Kilpi havainnollistaa sota-ajan traumoja ja puhumattomuuden kulttuuria äitinsä ja siskonsa tunteidenkäsittelyn kautta.

Kilven teos on ajankuvaus kotirintamalta ja hän antaa lapsen äänen kuulua. Lapsen on pitänyt olla näkymätön ja hiljainen, poissa aikuisten jaloista. Lasta on opetettu tuntemaan häpeää tunteiden näyttämisestä ja sopimattomien laulujen laulamisesta. On kiinnostavaa, miten aikaansa edellä Kilpi on ollut kirjoittaessaan muistojaan jo vuonna 1989, sillä lapsen roolin kuvaus on ajatuksiaherättävä.

Erityisen onnistuneesti Kilpi kuvaa myös lapsen muistin hataruutta ja epäilyjä valemuistoista. Sota-ajan muistot tuntuvat ja näkyvät terävinä, mutta kuitenkaan ei ole täyttä varmuutta, onko asiat kokenut itse.

[Anneli Renfors]

Eeva Kilven lapsuusmuistoja talvisodan ajalta. Evakossa olon, pelon ja surun kokemuksia lapsen silmin. Mitä tapahtui kotieläimille? Elinkeinoille ja omaisuudelle? Miksi yksi päivä tuntuu ikuisuudelta? Miksi muistissa on aukkoja?

[Henna | j a t k a l u k e m i s t a]

Hyvin käytetty vapaapäivä. Tuli tämäkin ahmittua kerralla!

[Matu :3]

Kirjana hyvä, mut ei ehkä ihan mun juttu

[Hellin Karoliina]

koskettavinta kaikki kuvaukset eläimistä: se miten perheen koirat lopulta löytävät piilopaikkaan ja ne käsketään takaisin kotiin, eikä eeva näe koiria enää koskaan

[Valppa]

Eeva Kilpi always writes in a way that makes me want to both savour the words and also read it in one sitting.

[Sari]

Tämä oli minulle toinen kuuntelukerta kyseisen kirjan parissa, mutta vaikka iso osa tapahtumista ja Kilven muistoista oli vielä melko hyvin mielessäni, oli tämä tälläkin kertaa vaikuttava ja koskettava lukukokemus. Kerronta on fragmentaarista eikä välttämättä kronologista, mutta pienet palaset luovat ehjän ja surullisen kokonaiskuvan siitä, miltä sodan syttyminen ja elämä talvisodan aikana ovat tuntuneet pienen koulutytön kokemusmaailmassa.

[Pauliina]

Upea kuvaus käsittämättömästä aiheesta.

Sain lohtua nykyisiin käsittämättömyyksiin varsinkin tästä:

"Mutta aina jää jäljelle arvaamattomuus, arvaamattomuuden tarjoama mahdollisuus, poikkeus säännöstä ja todennäköisyydestä; jopa ihme voi tapahtua. Sattuma. Miten epävarmaa onkaan kaikki, miten paljon johtuukaan sattumasta!"

[Hilkka]

Omakohtainen kertomus talvisodan ajasta pienen tytön silmin. Elämä kääntyi yllättäen vaaralliseksi isän lähdettyä sotaan ja elämästä äidin ja muiden suvun naisten kanssa kannaksella.
Ensimmäinen Eeva Kilpi minulle, mutta ei jää viimeiseksi.

[Iina]

Eeva Kilpi on ihana, ei siitä mihinkään pääse. Miten joku muistaakaan lapsuutensa sellaisella tarkkuudella, että voi ainakin kuvitella näin runsaat kuvailut ja omat ajatuksensa paperille vuosikymmeniä myöhemmin? Tämä trilogia lähtee ehdottomasti lukuun lopunkin osalta.

[Pasi Rautio]

Harvoin, jos koskaan olen lukenut kirjaa Talvisodasta ns. Kansalaisen näkökulmast. Tässä toki lapsen näkökulma.