Hurmion tyttäret

by Satu Koskimies

Hurmion tyttäret on Satu Koskimiehen vuonna 2009 ilmestynyt kaunokirjallinen teos. Koskimies on luonut mielikuvituksessaan kuvan kuplivan 1920-luvun nuorten Tulenkantaja-runoilijoiden Elina Vaaran ja Katri Valan elämästä. Heidän kauttaan mukana ovat myös Tulenkantajien merkkimiehet Lauri Viljanen, Yrjö Jylhä ja Olavi Paavolainen. Teos tarjoaa runoilijoista kiinnostuneelle nautinnollisia hetkiä ja elävää ajankuvaa, joka houkuttaa lukijaa myös alkuperäisille lähteille. Materiaalina siinä on käytetty kirjeitä ja muita dokumentteja, ja teosta elävöittävät runonäytteet.

307 pages, Hardcover

First published January 1, 2009

Reviews

[Noora]

Pieni helmi! Koskimiehen hurmioitunutta romaania voi suositella Tulenkantaja-intoilijoille, runotytöille ja tyttökirjojen ystäville, miksei myös ihan runoudesta kiinnostuneille. Hurmion tyttärissä pohditaan kevyin vedoin sitä, miltä tuntuu olla ystävä ja samanaikaisesti kilpailija, uudistava naistaiteilija 1920-luvulla, kasvaa nuoresta haaveilijasta aikuiseksi ja yrittää säilyttää unelmansa keskellä karua arkea. Kaikki tämä on vielä toteutette fragmentoivalla kerronnalla, joka tuo mieleen Aino Kallaksen päiväkirjat, uuden kirjallisen liikkeen malttamattoman kiihkon. Kieli soi, kantaa mukanaan Vaaran ja Valan runojen rytmiä.

Lopussa illuusiot särkyvät, mutta muistot ja runot jäävät.

[Elina Mäntylammi · Rating 5 out of 5]

Mikä aikamatka Tulenkantajien hurmioon, 1920-luvun taiteellisiin uniin! Satu Koskimies on kirjoittanut Hurmion tyttäristä, Katri Valasta ja Elina Vaarasta, runoudentäyteisen romaanin. Paitsi nämä aikansa runottaret myös Tulenkantajien koko joukko elää ja hengittää uutta runoa kirjan sivuilla.

Teoksen päiväkirjamainen muoto, josta päiväykset kuitenkin puuttuvat, tuntuu paikoin kömpelöltä, mutta sisältö, runouden palo, tihkuu joka sivulta. Ajankuvana Hurmion tyttäret lumoaa, suorastaan hypnotisoi, taikapiiriinsä lähes sadan vuoden taakse. Missä on kulttuuri-intoilu 2010-luvulla? Mikä energia Tulenkantajista hehkuukaan vielä nykypäiviin saakka, ja millainen esikuva heissä onkaan tarjolla nykyrunoudelle.

[Jaana · Rating 4 out of 5]

Pidin kovasti tästä kirjasta! Hurmion tyttäret seuraa kahden naisen, Elina Vaaran ja Katri Valan kasvua koulutytöistä aikakautensa merkittäviksi runoilijoiksi ja Tulenkantajat-ryhmän sisäpiiriläisiksi. Kerronta koostuu naisten ”ajatuspuheesta”, joka on ikäänkuin päiväkirjamerkintöjä. Muut henkilöt, Olavi Paavolainen, Lauri Viljanen ja jokunen muu, ovat läsnä vain naisten kerronnassa, tai kirjeittensä ja runoutensa sitaateissa.
Mielestäni Koskimiehen luoma kuva on uskottava ja syvä, hienovaraisesti hän avaa naisten sielunelämää, ja tuntuu ymmärtävän sen tarpeen ja jopa pakon, joka heillä on runojen kirjoittamiseen. Olen varmaankin vierastanut ajatusta hurmiosta, mutta kirja valottaa sitä, se on taiteilijaryhmää koossa pitävä ja ohjaava tunne, jota etsitään, paitsi runoudesta, myös viinistä ja huumeista, itämaisuudesta ja eroottisesta väreilystä.
Pienessä Suomessa on aloittelevalle taiteilijalle ollut ensiarvoisen tärkeää löytää hengenheimolaisia ja innoittajia. Nuoren voiman liitto oli uusille runoilijoille tärkeä tapaamiskanava,
josta myös löytyi samanhenkisiä kirjeenvaihtotovereita. Liiton piirissä vaikuttanut Olavi Paavolainen oli erityisesti Valalle merkittävä kannustaja ja ystävä.
Naisten erilaiset luonteet ja myös erilaiset runoilijanlaadut tulivat hienosti esille. Ehkä olisi Valan kohdalla ollut tarpeellista kertoa hänen vasemmistolaisista ja pasifistisista aatteistaan, jotka osaltaan erottivat häntä upseerin asussa kekkaloivasta Paavolaisesta ja vaikeuttivat apurahojen saamista. Koskimies on kuitenkin keskittynyt kuvaamaan loistavaa nuoruutta 1920-luvulla. Vuosikymmen lopulla, hillittömien nimipäiväjuhlien aikana runoilijasiskot tapaavat vielä kerran. Lukija ymmärtää yhdessä heidän kanssaan, että kultaiset päivät ovat takana päin vaikka molempien runoilijantyö vielä jatkuu.

[Nina · Rating 2 out of 5]

Tätä kirjaa lukiessa pitäisi olla hyvät etukäteistiedot Tulenkantajista, muuten kirja ei oikein aukea. Kirjan kieli on uskottavaa ja 20-luvulle vievää, mutta henkilöhahmot ja tapahtumat jäävät etäisiksi.