Minut tietää jotain kautta jokainen. Minut aavistaa niin kuin polun aavistaa paksunkin lumen alta.
On Lahden doping-kärähdysten vuosi. Matinlassi ajaa Rovaniemellä pimeää taksia ja haalii muutkin markkansa hämärän turvin. Vaihtoehto olisi painaa T-paitoja Joulupukin Kammarissa.
Ryhti tekee paljon, ja suorat housut.
Moraali voi Matinlassilla vaihdella mutta logiikka hänellä pitää. Pimeässä ei voi tarkistaa, tulee olla rutiinit.
Kauppatapaani sisältyy aina opetus kun sen vain hoksaa.
Tommi Liimatasta maamme karvapuoli on saanut kuvaajan, joka tallentaa yksityiskohtiinsa sen, mikä aluekehitysraportteihin hukkuu.
Tärkein syy lukea Nilikki uudelleen oli löytää yksi tekstikatkelma. Tässä se on, sivujen 76 ja 77 taitteesta:
– Mie tiiän Kittilästä ihan liikaa että voisin sitä pittää. Sielä asuminen vaikuttaa päähän. Viiminen kerta ko mie nuitten mukkaan lähin Pallakselle, ajettiin Kittilän läpi, niin Pekka hiljensi ja osotti kaupan pihale. Mie katoin: sielä poika ajo mopolla ympyrää. Uuestaan ja uuestaan. Oikeen keskittyneenä ja syvä rinki sepelisä. Tämä romautti meikät. – Miks? – Pekkahan nauro, että »pääasia että joku paikka pyörii», mutta mie piän, että se yritti kaivautua mopolla maan alle ja päästä sitä kautta vittuun sieltä.
Muitakin syitä lukemiseen oli. Yksi hyvä syy on se, että Liimatan kieli on persoonallista ja tarkkaa. Todella herkullisia sanoja ja sanontoja kautta linjan. Tarinankertojana Liimatta on sittemmin kehittynyt vielä lisää.
En minä kauheasti tiedä tästä maailmanajasta ja välittämästään kuvasta, mutta hyvin saatoin samastua sivuhahmojen saloista päähenkilön pöhinöihin. Sattumuksista piittaamatta niitä tuli seurattua mielenkiinnolla, mikä voi johtua fanihenkisestä suhtautumisestani, mutta osin myös kirjan annista.
Varmaanni kaikille Rovaniemeläisille pakkoluettavaa... kertoo ihan kivasti pikkudiilerin elämästä Rovaniemellä. Kirja vain ei oikein missään vaiheessa lähde "lentoon". Päähahmo on hyvä ja mielenkiintoinen, mutta tapahtumat enimmäkseen tylsiä.