What do you think?
Rate this book
Isänmaa
Isänmaa on Arvid Järnefeltin ensimmäinen romaani. Se julkaistiin v. 1893 kirjailijan maallemuuton jälkeen. Kirja on kulttuuri- ja aateromaani, jossa eritellään suomalaisen agraariyhteiskunnan muutosta 1860-luvulta lähtien. Suuren maatalon pojan ja suvun ensimmäisen ylioppilaan Heikki Vuorelan vaiheiden kautta Järnefelt kuvaa vanhakantaisen maaseudun syrjäytymistä uusien sivistysihanteiden tieltä.
Koululaitos saapuu maaseutupitäjään, teollisuus leviää, isänmaallinen kansallishenki nousee. Heikki Vuorela etsii levottomana elämälleen tarkoitusta, ja hänen mielensä häilyy vanhan ja uuden, maaseudun ja kaupungin välillä. Ihanteellisuus saa väistyä kovien arvojen, kilpailun ja voiton tavoittelun myötä ja vallasta tulee päämäärä. Lopulta kuitenkin isänmaa on tärkein rakkauden kohde ja sille Heikki tahtoo omistautua.
Koululaitos saapuu maaseutupitäjään, teollisuus leviää, isänmaallinen kansallishenki nousee. Heikki Vuorela etsii levottomana elämälleen tarkoitusta, ja hänen mielensä häilyy vanhan ja uuden, maaseudun ja kaupungin välillä. Ihanteellisuus saa väistyä kovien arvojen, kilpailun ja voiton tavoittelun myötä ja vallasta tulee päämäärä. Lopulta kuitenkin isänmaa on tärkein rakkauden kohde ja sille Heikki tahtoo omistautua.
224 pages, Paperback
First published January 1, 1893
6 people are currently reading
44 people want to read
About the author
Arvid Järnefelt
78 books1 followerArvid Järnefelt (1861-1932) oli varatuomari, fennomaani ja aatehistoriallinen kirjailija sekä lopulta Tolstoin vaikutuksesta maanviljelijä.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 12 of 12 reviews
November 10, 2024
Hegeliläinen tuhlaajapoika, ai että!
En varsinaisesti odottanut, että moralistis-nationalistinen romaani vuodelta 1893 iskisi näin kovaa, mutta Vuorelan Heikissä on jotain mikä puhuttelee. Eksynyt opiskelijapoju, joka on tulvillaan aatteenpaloa, ei halua palata takaisin vanhaan elämäänsä sukunsa maatilalla. Eikä todellakaan osaa päättää mitä haluaa ja venkoilee suuntaan ja toiseen.
Harvoin olen samaistunut hahmoon niin vahvasti kuin Heikkiin, joka hiipii piiloon maatilan meininkiä lukeakseen Hegeliä (eikä kuitenkaan oikeastaan ymmärrä mistä siinä on kyse) ja muistelee vanhoja hyviä aikoja yliopistolla. Kuka meistä ei välillä aikuisarjessa kaipaisi takaisin alma materin hellään huomaan?
No mutta, sen lisäksi lisäksi, että teos kuvaa yhden nuoren miehen haahuilua, se kuvaa myös sitä miten kansallisesta heräämisestä pitää edetä ylätasolta konkretiaan - Heikki ei aateenpalolla pysty motivoimaan itseään maanviljelijäksi vaan lopulta palvelus isänmaalle on antaa jykevän körtti-Juhon hoitaa maatila ja lähteä itseä takaisin Helsinkiin. Ehkä virkamieheksi, joka ei lopulta sitten ollutkaan pienisieluista aatepetturuutta. Teorian pitää kohdata praksis; järjen on otetettava todellisuus todesta, jotta tunne voi ohjata rehtejä ideaaleja.
Seuraavan kerran kun kävelen Senaatintorilla, mietin Vuorelan Heikkiä ja Järnefeltin Arvidia.
En varsinaisesti odottanut, että moralistis-nationalistinen romaani vuodelta 1893 iskisi näin kovaa, mutta Vuorelan Heikissä on jotain mikä puhuttelee. Eksynyt opiskelijapoju, joka on tulvillaan aatteenpaloa, ei halua palata takaisin vanhaan elämäänsä sukunsa maatilalla. Eikä todellakaan osaa päättää mitä haluaa ja venkoilee suuntaan ja toiseen.
Harvoin olen samaistunut hahmoon niin vahvasti kuin Heikkiin, joka hiipii piiloon maatilan meininkiä lukeakseen Hegeliä (eikä kuitenkaan oikeastaan ymmärrä mistä siinä on kyse) ja muistelee vanhoja hyviä aikoja yliopistolla. Kuka meistä ei välillä aikuisarjessa kaipaisi takaisin alma materin hellään huomaan?
No mutta, sen lisäksi lisäksi, että teos kuvaa yhden nuoren miehen haahuilua, se kuvaa myös sitä miten kansallisesta heräämisestä pitää edetä ylätasolta konkretiaan - Heikki ei aateenpalolla pysty motivoimaan itseään maanviljelijäksi vaan lopulta palvelus isänmaalle on antaa jykevän körtti-Juhon hoitaa maatila ja lähteä itseä takaisin Helsinkiin. Ehkä virkamieheksi, joka ei lopulta sitten ollutkaan pienisieluista aatepetturuutta. Teorian pitää kohdata praksis; järjen on otetettava todellisuus todesta, jotta tunne voi ohjata rehtejä ideaaleja.
Seuraavan kerran kun kävelen Senaatintorilla, mietin Vuorelan Heikkiä ja Järnefeltin Arvidia.
February 7, 2017
En kyllä odottanut ihastuvani tähän kirjaan ollenkaan. Tämä tuli luettavakseni Suomalaisen lukupiirin Suomi 100v. haasteen tammikuun kirjana ja olen erittäin iloinen, että kirja työnnettiin nenäni alle. Kirjan tarina on tarkkanäköinen kuvaus 1800-luvun loppupuolen yliopistoelämästä, kaupunki- ja maalaiselämän vastakohdista (kuplista?) sekä nuoruuden hurmoksellisesta aatteiden ja ihmisten palvonnasta. Hurmoksellisuuden syövät aika ja arkielämä vähitellen pois ja päähenkilö Heikki joutuu katsomaan mitä on jäänyt käteen. Tämän tästä sai ihastella, miten hyvin Järnefelt on osannut kuvata Heikin mielenliikkeitä ja valita osuvat sanat.
Pertti Karkaman johdanto kirjan alussa sai minut asennoitumaan kirjaan negatiivisesti ja ajattelin, ettei tällaiseen moralisti-kirjaan jaksaisi tarttua. Jättäisin johdannon lukemisen viimeiseksi jos nyt lukisin kirjan. Kirjan ~20 ensimmäistä ja 10 viimeistä sivua sisältävätkin edistyksen negatiivisia ilmiöitä, jotka sinänsä varmasti ovatkin näyttäytyneet sellaisina talonpoikaiskylissä. Mainituissa osuuksissa esiintyy myös muutamia painavia paatokseen taipuvia lauseita. Muu osa kirjasta on kuitenkin niin kovatasoista kasvutarinaa ja ihmismielen kuvausta, että neljä tähteä on annettava.
Pertti Karkaman johdanto kirjan alussa sai minut asennoitumaan kirjaan negatiivisesti ja ajattelin, ettei tällaiseen moralisti-kirjaan jaksaisi tarttua. Jättäisin johdannon lukemisen viimeiseksi jos nyt lukisin kirjan. Kirjan ~20 ensimmäistä ja 10 viimeistä sivua sisältävätkin edistyksen negatiivisia ilmiöitä, jotka sinänsä varmasti ovatkin näyttäytyneet sellaisina talonpoikaiskylissä. Mainituissa osuuksissa esiintyy myös muutamia painavia paatokseen taipuvia lauseita. Muu osa kirjasta on kuitenkin niin kovatasoista kasvutarinaa ja ihmismielen kuvausta, että neljä tähteä on annettava.
January 7, 2017
Suomi 100 vuotta -lukuhaaste alkoi tällä kirjalla. Kieli oli sitä mitä voi odottaa 1800-luvulla kirjoitetusta kirjasta: kummallisia sanojen taivutuksia ja hassuja kongruensseja ylenpalttisine komitatiiviadjektiiveineen. Ne annan anteeksi, toivatpa ne jopa omaa eksotiikkaansa kirjaan, samoin anteeksi annan laahaavan juonen. Positiivista oli tapa jolla Järnefelt - ylioppilas-fennomaani itsekin - kuvaili ajan henkeä ylioppilaitten keskuudessa. Anteeksi en kuitenkaan anna saamatonta päähenkilöä Heikkiä, jolla ei tuntunut olevan omia mielipiteitä eikä uskallusta. Teki mieli ottaa miestä olkapäistä kiinni ja ravistaa oikein kunnolla. Parasta kirjassa oli kuitenkin se, että se loppui jo 197 sivun jälkeen.
October 31, 2025
Nopeet vikat ennen tenttiä. Inhorealistinen aateromaani. Päähenkilö on vässykkä, joka aika traagisesti kokee ristiriitaa oman taustan ja aatteenpalon välillä. Haluaa olla osa yhteistä tarkoitusta ja samaan aikaan vaan rauhassa, häpeää Helsingissä kotia ja kotona Helsinkiä, ei oikein tunnista mitä haluaa ja pyrkii vaan miellyttämään muita. Lopussa saa aika reality checkin kun kotona käsittelemätön ihastus onkin mennyt kaiken tän venkoilun aikana toisiin naimisiin ja saanut samannimisen lapsen, koti on vieras ja poissa.
real
real
March 6, 2017
When Arvid Järnefelt wrote Isänmaa ("Fatherland"), Finnish national identity was an idea in its infanthood or youth, if taken furthest. After all, Finnish independence was at the time of publishing still 24 years away and the Finnish novel was had barely taken its first steps. Nevertheless, Järnefelt sought to use his debut novel to discuss the national drive and the problems behind it suitable through the problems of an uncouth country boy desperately trying to climb the social ladder.
The boy is called Heikki and he is at heart a simple, if not dumb, boy living in the Finnish heartlands. However, the winds of progress that blew through Finland, still a province of Russia in the book's timeline (and indeed during the novel's writing), take him away from honest country living to the idealistic, yet estranging halls of university. There she contracts a dose of ambition and starts to become alienated from his roots. The country life becomes a mere embarrassing memory as he seeks to climb the ladders of society.
Järnefelt is both enamored with the Finnish national movement and its leaders as disenchanted with the people who tried to rise to their level. While there is a certain fondness for the fooleries of the university life, the main comment seems to be how the people who talked most about the Finnish soul, forgot those who carried it its purest form, the average people living in the provinces. There is a deep seated love for manual labour, which education often only hinders. Indeed, Järnefelt later moved to the country side to work as a smith apparently.
Despite some fairly obvious pedagogical aspirations combined with realism and romanticism curiously mixed, Järnefelt novel is not overtly preachy or sentimental. In addition to dodging these traps often plaguing the novels of this period or indeed the early canons of national novel traditions, there is something endearing in the situations and the balanced love shines through from the novel. While the main character is whiny at times, I was reasonably kept interested by the story, even if I am not rushing to loan more of Järnefelt's works.
(I read this book as a part of a reading challenge for the centennial of Finnish independence.)
The boy is called Heikki and he is at heart a simple, if not dumb, boy living in the Finnish heartlands. However, the winds of progress that blew through Finland, still a province of Russia in the book's timeline (and indeed during the novel's writing), take him away from honest country living to the idealistic, yet estranging halls of university. There she contracts a dose of ambition and starts to become alienated from his roots. The country life becomes a mere embarrassing memory as he seeks to climb the ladders of society.
Järnefelt is both enamored with the Finnish national movement and its leaders as disenchanted with the people who tried to rise to their level. While there is a certain fondness for the fooleries of the university life, the main comment seems to be how the people who talked most about the Finnish soul, forgot those who carried it its purest form, the average people living in the provinces. There is a deep seated love for manual labour, which education often only hinders. Indeed, Järnefelt later moved to the country side to work as a smith apparently.
Despite some fairly obvious pedagogical aspirations combined with realism and romanticism curiously mixed, Järnefelt novel is not overtly preachy or sentimental. In addition to dodging these traps often plaguing the novels of this period or indeed the early canons of national novel traditions, there is something endearing in the situations and the balanced love shines through from the novel. While the main character is whiny at times, I was reasonably kept interested by the story, even if I am not rushing to loan more of Järnefelt's works.
(I read this book as a part of a reading challenge for the centennial of Finnish independence.)
July 13, 2021
Vanhempieni romaani oli parempi. Tämäkin toki kuvasi 1880-luvun kansallista agitaatiota ja toimintaa hyvin. Hienoa huomata, että jo silloin nuoret sysivät vanhempia pois, kun eivät mistään mitään ymmärtäneet ja olivat täynnä uskoa omaan aatteeseensa. Kun sitten myöhemmin kirjassa nämä kirkkaat aatteen miehet ovat hylänneet aatteet mammonan takia tai muuten vain myyneet itsensä. Ei uutta auringon alla.
April 6, 2017
Tykkäsin kovasti Järnefeltin ajankuvauksesta, ihmiset ja miljöö oli helppo kuvitella. Mutta Heikki! Hän oli saamaton ärsyttävä että sen vuoksi kirjaa oli tosi takkuista lukea loppuun asti. Kokoajan vaan toivoi, että loppuisi jo. Ja loppuihan se lopulta.
February 24, 2025
Tartuin tähän kirjaan, koska tämä on ollut isoisäni suosikkikirja. Ehkä siksi pidin tästä niin paljon. Löysin siitä sekä tuttua kotoisuutta että kuvauksen ihmisen kasvun ja itsensä etsinnän prosesseista. Vanhahtava kieli on myöskin kiehtovaa. Syvällinen romaani.
Read
November 24, 2025Pahasti pick me boy
March 28, 2019
Kirja kuvasi varsin todentuntuisesti aikansa aatteellista ilmapiiriä sekä sitä, miten henkilön ajatusmaailma muuttuu. Päähenkilö oli kuitenkin uskomattoman rasittava eikä juoni kovinkaan vetävä. Loppupuolen meno Helsingin seurapiireissä oli hauskinta antia.
June 14, 2012
No joo... olihan kirja ihan mielenkiintoinen, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan sellainen joka olisi täysillä kolahtanut. Heikki oli siitä ärsyttävä henkilö, ettei hän suostunut näkemään sitä, mikä olisi ollut hänen oman mielensä mukaista. Ei, kaikki piti tehdä niin kuin ystävätkin tekevät... Maaseudun ja kaupungin vastakohtaisuus oli kuvattu hyvin. Ei mikään erikoinen kirja, mutta kyllähän sen luki.
November 12, 2016
Vanha hyvä klassikko. Hienoa kuvausta suomalaisuudesta ja oppineista (ylioppilaista) Snelmannin ajalta.
Displaying 1 - 12 of 12 reviews