"Vaarallista kokea. Sitten sitä kulkee ja muistaa", sanoo Sandemose, yksi Aila Meriluodon tärkeimmistä kirjailijoista.
Nämä päiväkirjamerkinnät ovat syntyneet pääosin 60- ja 70-luvulla, jolloin kirjailija ajautui neljän lapsensa kanssa Ruotsiin, vietti emigrantin elämää kaksitoista vuotta, kunnes palasi kotimaahan lasten vartuttua aikuisiksi. Tuona aikana Aila Meriluoto loi monipuolisen tuotannon, mutta enemmän kuin kirjoittamisestaan hän puhuu kokemuksistaan tunteen alueella, todistaa ihmisenä olemisesta avoimesti ja rohkeasti.
Vaarallista kokea ei ole paljastuskirja, juorukronikka, ei jälkiviisas muistelma - se on kärventävä dokumentti suoraan kohdalta, siitä mikä tapahtuu.
fiilistelen meriluotoa tosi paljon kirjailijana, mut jos haluisin lukee 450 sivua miesjuoruista, kirjoittamisen vaikeudesta, maailmantuskasta ja kilontarkasta painonseurannasta, lukisin mun päiväkirjat ikävuosilta 16-19…… jk tää oli siis siisti mut sillä tavalla liian samaistuttava ettei se ollu loppujen lopuks juuri yhtään mielenkiintosta, vaan lähinnä ärsyttävää:D mua alko stressaamaan tän myötä hirveesti se et jos 40-50v naisellakaan ei oo muuta sanottavaa päiväkirjalleen ku ihastuksien pallottelu ni oonks mä iha doomed 😔 sillee myös surullista miten hienoa uraa tekevä kirjailija ei siltikään muusta puhu ku miehistä
En ole päiväkirjatyyppisten teosten ystävä ja tartuinkin tähän kirjoittajan tietyn ikonisuuden vuoksi, formaatista piittaamatta. Nautin ajankuvasta ja taiturillisesta kirjoittamisesta mutta samalla tylsistyin arkisen ja draaman kaarta vailla olevan kerronnan parissa. Ehkä isoin ihastuksen aihe ja oivalluskin oli se, mitä kirjassa ei ollut: tämän naisen elämää, aivoja ja haaveita eivät täyttäneet lapset ja äitiys, mistä isot kiitokset tätä nykyistä elämää suurempaa vanhemmuuden aikaa elävältä lukijalta.
Rakastan tunnustuksellisia kirjailijoiden päiväkirjoja ja tämä oli sitä aivan todella :D Ajankuvana ja keski-ikäisen naisen seksuaalisuuden kuvaamisessa (omassa ajassaan) aivan huippuluokkaa. Tykkään kyllä enemmän esim Eeva Kilven Naisen päiväkirjasta joka on toimitetumpi, kokonaisempi ja kirjallisempi - tämä on todellinen päiväkirja, katkelmallinen, rosoinen, epätasainen.
Hieman hidaslukuinen mutta kiinnostava. Kirjan myötä tuli halu lukea Meriluodon Peter Peter. Paljon oli miessuhteita Ailalla eikä arastellut olla toinen nainen.
Palaan Meriluodon päiväkirjoihin aina silloin tällöin, aina yhtä viehättyneenä. Tämä tunnustuksellisuus, rehellisyys ja itsen läpi nähty ja jaettu maailma on vertaansa vailla. Myös kiinnostava dokumentti kirjailijan työstä, naiskirjailijan asemasta ja liikkumatilasta sodanjälkeisinä vuosikymmeninä.
(Tuntuupa muuten pölhöltä antaa ”tähtiä” tällaisille editoiduille päiväkirjoille... tai no, kirjoille usein ylipäätään)