Rivi riviltä, lyönti lyönniltä : valikoima runoja

by Raymond Carver, Lauri Otonkoski (Translator), Esko Virtanen (Translator)

Runot alkuteoksista In a marine light, Where water comes together with other water, Fires, A new path to the waterfall, Ultramarine.

Genres: Poetry

153 pages, Paperback

Published January 1, 1994

About the author

Carver was born into a poverty-stricken family at the tail-end of the Depression. He married at 19, started a series of menial jobs and his own career of 'full-time drinking as a serious pursuit', a career that would eventually kill him. Constantly struggling to support his wife and family, Carver enrolled in a writing programme under author John Gardner in 1958. He saw this opportunity as a turning point.

Rejecting the more experimental fiction of the 60s and 70s, he pioneered a precisionist realism reinventing the American short story during the eighties, heading the line of so-called 'dirty realists' or 'K-mart realists'. Set in trailer parks and shopping malls, they are stories of banal lives that turn on a seemingly insignificant detail. Carver writes with meticulous economy, suddenly bringing a life into focus in a similar way to the paintings of Edward Hopper. As well as being a master of the short story, he was an accomplished poet publishing several highly acclaimed volumes.

After the 'line of demarcation' in Carver's life - 2 June 1977, the day he stopped drinking - his stories become increasingly more redemptive and expansive. Alcohol had eventually shattered his health, his work and his family - his first marriage effectively ending in 1978. He finally married his long-term parter Tess Gallagher (they met ten years earlier at a writers' conference in Dallas) in Reno, Nevada, less than two months before he eventually lost his fight with cancer.

Reviews

[Kirja Vieköön! · Rating 4 out of 5]

Realistisia ja koskettavia proosarunoja.

[Tommi · Rating 4 out of 5]

Ensimmäinen kosketukseni Carverin tuotantoon. Carverin runot ovat kieleltään arkisia ja muotoseikoilla ei juuri pelata, mitä nyt välimerkkejä käytetään hieman omalakisesti. Teoksen jälkilauseessa Carver ilmaiseekin tympääntymisensä kikkailuun ja sen etäännyttävään vaikutukseen. Keskeisimmäksi hyvän kirjailijan ominaisuudeksi hän nostaa taidon luoda omintakeinen maailma, ja siinä Carver onnistuu myös itse kirjailijana.

Vaikka runot ovat ilmaisultaan yksinkertaisia, en päässyt niiden matkaan heti kättelyssä. Ehkä kikkailun puute antoi turhan heppoisen ensivaikutelman Carverin tyylistä, mutta vähitellen runojen kielellinen tarkkuus alkoi hahmottumaan silmissäni. Carver lataa yksityiskohtiin tuntuvasti voimaa: tukanleikkuusta tulee hellä rakkauden osoitus, lompakosta surun kiteytys, pulpetista portti kirjoittamisen turvaan. Runojen katse maailmaan on haikea, paikoitellen jopa rappiollinen, mutta puhuja uskoo parempaan huomiseen:

Luota häneen, jos voit, sillä onhan mahdollista että hän
tarkoittaa sitä.
Että hän tulee olemaan sinulle se oikea ja hyvä.
Jäljellä olevina päivinäsi. (s. 93)

Huoneet, joissa ihmiset huutavat ja loukkaavat toisiaan.
Ja jälkeenpäin kipu ja yksinäisyys.
Epävarmuus. Lohdutuksen jano. (s. 68)

Kaivelemaan jäävää kirjallisuutta. Tahdon lukea lisää.

[Nina · Rating 2 out of 5]

Olen aina pitänyt Carverin novelleista, joten odotin tältä runokokoelmalta paljon enemmän. Pettymys.

[Mika Auramo · Rating 4 out of 5]

Raymond Carverin runovalikoima, jonka ovat koonneet ja suomentaneet erinomaisesti Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen, on onnistunut valikoima tämän yhdysvaltalaisen minimalistin ja ”likaisen realistin” tuotannosta vuosikymmenten varrella ihan uransa loppuun asti.

Vuonna 1938 syntyneen oregonilaisen niukkasanaisen ja erityisen tiiviin ilmaisun taitavan kirjailijan proosarunoissa lyriikan ilmiasukeinot on puristettu ihan minimiin, jos ei mukaan lasketa muutamia tehokeinoja kuten asennonvaihtoja ja allegorisuutta. Muutoinkin tekstit ovat pitkälti ikään kuin välähdyksiä, joissa elämän ja vastoinkäymisten kulminaatiopisteet kiteytyvät yksittäiseen säkeeseen tai jopa sanaan yhdistämällä arkisen tapahtuman kytkemistä johonkin yksilön elämän kannalta olennaiseen pisteeseen, jolloin suhde päätyi eroon tai välit tyttäreen rapautuivat peruuttamattomasti.

Carver päästää ilmoille myös yhden peitellyn oodintapaisen Charles Bukovskille, kun kyse on rakastamisen vaikeudesta. Niin kuin arvata saattaa, siinäkin on ihan samanhenkistä juopottelua kuin Carverilla itsellään, sillä hänellähän elämä oli vuosikymmeniä viinanhuuruista kamppailua ihmissuhteiden ristipaineissa, taiteellisten tavoitteiden jahtaamisessa ja ilmaisunsa hiomisessa ihan valikoiman mukaan ”rivi riviltä, lyönti lyönniltä” -tyylisesti. Muutoinkin teoksessa on samantyyppistä itsetilitystä kuin jollain Saarikoskella, lukuun ottamatta rakkauselämää, yhdistettynä arkisiin tapahtumiin, ja toisaalta liikutaan eri tasoilla vähän kuin Henry Miller tuotannossaan, ja kuuluuhan Carverin lyyrinen ilmaisu pohjimmiltaan tunnustukselliseen paradigmaan, jollaisen aloitti jo kirkkoisä Agustinus aikoinaan.

Runoissa siis liikutaan arkipäivän joutilaasta vetelehtimisestä ja harrastuksista, kuten kalastuksesta ja metsästyksestä, tarkkailemaan menetettyjä onnen hetkiä lasten tai naisten kanssa, kunnes viimeisissä runoissa tarkastellaan lakonisesti menetettyä elämää edesmenneen isän toimiessa ikään kuin sielun tai olemassaolon peilinä, ennen kuin ennätetään viimeisiin katkelmallisiin lyyrisiin esityksiin, jolloin oma olemassaolo on ihan kalkkiviivoilla, kun lakonisesti ja tälläkin kertaa ironian keinon pohditaan oman polun loppusuoran viimeisiä metrejä syöpädiagnoosin sanelemana.

Lopussa on vielä essee, jossa Carver pohtii suhdetta kirjoittamiseen, ja se on samantyyppinen kuin monella muullakin sanataitelijalla, eli kyse on perimmältään otteen saaminen jostain periolevaisesta, minuudestaan tai ”tunne että hallitsee jotain”. Kirjailijuuden olemustakin Carver tutkiskelee ihan viime sivulla.

”Novellin kirjoittajan tehtävä on ladata tuo vilahdus [pysäyttää ohikiitävä hetki, tilanne tai kokonainen tarina] kaikella mitä on hänen hallussaan. – – ainutkertaisella tavallaan. Tämä saavutetaan selkeällä ja tarkalla kielenkäytöllä, kielellä joka herättää eloon yksityiskohdat, jotka puolestaan avaavat tarinan lukijalle. Jotta yksityiskohdat olisivat kouriintuntuvia ja merkityksellisiä, tekstin tulee olla tarkkaa ja täsmällisesti laadittua. Sanat voivat olla niin tarkkoja, että ne voivat kuulostaa latteilta, mutta ne kantavat silti; oikein tähdättyinä ne osuvat kaikki maaliin.”

[Aksu Piippo · Rating 5 out of 5]

Carver on mestari.

[A Ojala · Rating 3 out of 5]

"Ajattelen kävellä / hautausmaalle hengähtämään."

[Antti Tähtinen · Rating 4 out of 5]

Äiti, isä, lapset, kuolema, viina, kalastus, kuolema, kuolema, kuolema.