What do you think?
Rate this book
Pussikaljaromaani
Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani kuvaa yhden päivän Marsalkan, Lihin ja Hennisen elämästä Kallion kaupunginosassa. Rahvaankuvauksen perinteitä kunnioittaen kirja marssittaa esiin kalliolaisen elämän koko kirjon, muun muassa nopanheiton iloineen ja suruineen.
Marsalkka kohtaa Lippakioskilla edellisen illan jäljiltä rohtuneeseen kuntoon ajautuneet Hennisen ja Lihin. He lähtevät Marsalkan kotiin hakemaan puuttuvaa noppaa, eivätkä sitä löydä. Järkytyksestä täytyy toipua, kukin tekee sen omalla tavallaan. Kolmikko päättää että päivästä on kaikesta huolimatta tulossa mitä mainioin ja paneutuu hortoiluun kaupungin laidalla. He tuntevat suurta myötämieltä maailmaa kohtaan ja toivovat siltä vain vähän rakkautta, mutta maailma ei pyynnöistä piittaa. Sen he saavat tuta poliisin, nuorisolaisten, raitiovaunutarkastajien ja moottoripyöräjengiläisten kautta.
Heidät on tuomittu kulkemaan Kallioon ja tuntemaan kiitollisuutta siitä etteivät ole sentään aivan kokonaan yksin.
Mikko Rimminen on kirjoittanut suuren aikalaiskuvauksen maailmasta, jossa omasta elämästä ei saa lomaa.
Pussikaljaromaani jatkaa vankkaa Kallio-kuvauksen perinnettä sydämellisen toivottomuuden hengessä.
Marsalkka kohtaa Lippakioskilla edellisen illan jäljiltä rohtuneeseen kuntoon ajautuneet Hennisen ja Lihin. He lähtevät Marsalkan kotiin hakemaan puuttuvaa noppaa, eivätkä sitä löydä. Järkytyksestä täytyy toipua, kukin tekee sen omalla tavallaan. Kolmikko päättää että päivästä on kaikesta huolimatta tulossa mitä mainioin ja paneutuu hortoiluun kaupungin laidalla. He tuntevat suurta myötämieltä maailmaa kohtaan ja toivovat siltä vain vähän rakkautta, mutta maailma ei pyynnöistä piittaa. Sen he saavat tuta poliisin, nuorisolaisten, raitiovaunutarkastajien ja moottoripyöräjengiläisten kautta.
Heidät on tuomittu kulkemaan Kallioon ja tuntemaan kiitollisuutta siitä etteivät ole sentään aivan kokonaan yksin.
Mikko Rimminen on kirjoittanut suuren aikalaiskuvauksen maailmasta, jossa omasta elämästä ei saa lomaa.
Pussikaljaromaani jatkaa vankkaa Kallio-kuvauksen perinnettä sydämellisen toivottomuuden hengessä.
330 pages, Hardcover
First published January 1, 2004
11 people are currently reading
381 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 56 reviews
November 12, 2024
Mikko Rimmisen "Pussikaljaromaani" (Teos, 2011 - pokkaripainos) kertoo Lihin, Hennisen ja Marsalkan, kolmen tyhjäntoimittajan, seikkailuista yhden kesäisen päivän aikana Helsingin Kalliossa (erotuksena siis niistä kaikista muista Kallioista).
Suuria ei tapahdu. Ystävykset juovat huomattavia määriä olutta, istuvat kioskin lipan alla ja tulevat siihen lopputulokseen että noppaa olisi mukava pelata, mutta ihan arpomiseksihan se tahtoo mennä, kun matkan varrelle tulee monenlaista säätöä: varastetaan kengät likaantuneiden tilalle, lohdutetaan epäonnistuneesti kuolleen naapurin omaisia, joudutaan tekemisiin poliisin, lipuntarkastajien kuin moottoripyöräjengiläisten kanssa ja niin edespäin. Naistakin tekisi mieli, mutta sekin tahtoo jäädä jahkailun tasolle.
Lukemissani arvioissa kirjaa on verrattu Volter Kilpeen ja Alastalon salissa -teokseen. En osaa itse asiaa kovin tarkasti arvioida, mutta onhan tässä ainakin kyse yhdenpäivänromaaneista, joissa ei tapahdu ihan kamalan paljon, ja joiden kerrontatekniikka on tajunnanvirtamaista.
Syystä tai toisesta mieleen tulivat myös Ville Pirisen Yhesti yhes paikas -sarjakuvat, sillä Lihi, Henninen ja Marsalkka kertovat toisilleen melko absurdeja mittasuhteita saavia tarinoita, kuten jutut lakimiehestä ja rynnäkkökivääristä tai vaikka Hennisen serkun mökillä vietetystä viikonlopusta. Näitä sisäkertomuksia löytyy muuten Volter Kilveltäkin!
Loppua kohti romaani tuntui vähän alkavan polkea paikallaan, mutta kovasti minä tästä tykkäsin, vaikka päihteiden romantisoiminen ja muu semmoinen renttuilu ei niin kamalasti viehätä. Suurin syy tähän oli varmaan kielellinen iloittelu, joka nosti useamman kuin kerran hymyn huulille. Tässäpä muutama esimerkki:
Jossain tässä on kenkäkauppa, Marsalkka sanoi sitten. - Kenkä- tai kirjakauppa. Seuraava kortteli, mä olen ihan varma. Mutta oikeastaan mä en ole yhtään varma siitä kenkä- ja kirjajutusta.
- Molemmat alkaa koolla.
- Paitsi jos kengät onkin oikeesti jalkineita.
- Siinäkin tapauksessa niissä on ne koot [...] ) (s. 124).
- Mä olen kerran kussut sähköpaimeneen, Henninen sanoi.
Kun se Hennisen tietoisku ei siten mitenkään sanottavasti onnistunut sähköistämään ilmapiiriä eikä siihen ollut kenelläkään mitään omakohtaista kommenttia [...] (s. 132)
Ja onhan tämä aika mukava miehisen ystävyyden kuvauskin.
Luultavasti otan kirjan mukaan yhdeksäsluokkalaisten vinkkauksiin, mutta täytyy muistaa varoittaa teini-ikäisiä, ettei tämä ns. helposta aiheestaan huolimatta ole mitään juhavuorista.
Suuria ei tapahdu. Ystävykset juovat huomattavia määriä olutta, istuvat kioskin lipan alla ja tulevat siihen lopputulokseen että noppaa olisi mukava pelata, mutta ihan arpomiseksihan se tahtoo mennä, kun matkan varrelle tulee monenlaista säätöä: varastetaan kengät likaantuneiden tilalle, lohdutetaan epäonnistuneesti kuolleen naapurin omaisia, joudutaan tekemisiin poliisin, lipuntarkastajien kuin moottoripyöräjengiläisten kanssa ja niin edespäin. Naistakin tekisi mieli, mutta sekin tahtoo jäädä jahkailun tasolle.
Lukemissani arvioissa kirjaa on verrattu Volter Kilpeen ja Alastalon salissa -teokseen. En osaa itse asiaa kovin tarkasti arvioida, mutta onhan tässä ainakin kyse yhdenpäivänromaaneista, joissa ei tapahdu ihan kamalan paljon, ja joiden kerrontatekniikka on tajunnanvirtamaista.
Syystä tai toisesta mieleen tulivat myös Ville Pirisen Yhesti yhes paikas -sarjakuvat, sillä Lihi, Henninen ja Marsalkka kertovat toisilleen melko absurdeja mittasuhteita saavia tarinoita, kuten jutut lakimiehestä ja rynnäkkökivääristä tai vaikka Hennisen serkun mökillä vietetystä viikonlopusta. Näitä sisäkertomuksia löytyy muuten Volter Kilveltäkin!
Loppua kohti romaani tuntui vähän alkavan polkea paikallaan, mutta kovasti minä tästä tykkäsin, vaikka päihteiden romantisoiminen ja muu semmoinen renttuilu ei niin kamalasti viehätä. Suurin syy tähän oli varmaan kielellinen iloittelu, joka nosti useamman kuin kerran hymyn huulille. Tässäpä muutama esimerkki:
Jossain tässä on kenkäkauppa, Marsalkka sanoi sitten. - Kenkä- tai kirjakauppa. Seuraava kortteli, mä olen ihan varma. Mutta oikeastaan mä en ole yhtään varma siitä kenkä- ja kirjajutusta.
- Molemmat alkaa koolla.
- Paitsi jos kengät onkin oikeesti jalkineita.
- Siinäkin tapauksessa niissä on ne koot [...] ) (s. 124).
- Mä olen kerran kussut sähköpaimeneen, Henninen sanoi.
Kun se Hennisen tietoisku ei siten mitenkään sanottavasti onnistunut sähköistämään ilmapiiriä eikä siihen ollut kenelläkään mitään omakohtaista kommenttia [...] (s. 132)
Ja onhan tämä aika mukava miehisen ystävyyden kuvauskin.
Luultavasti otan kirjan mukaan yhdeksäsluokkalaisten vinkkauksiin, mutta täytyy muistaa varoittaa teini-ikäisiä, ettei tämä ns. helposta aiheestaan huolimatta ole mitään juhavuorista.
March 20, 2021
Marsalkka, Lihi ja Henninen kuluttavat kesäisen vuorokauden Kalliossa. Tarkoituksena olisi pelata noppaa, mutta kaikenlaisia esteitä pääsee kasaantumaan sinänsä harmittoman ajanvietteen tielle. Lippakioskilta kaikki alkaa ja kortteleita kierretään muutamankin kerran, mutta ei mitenkään päämäärätietoisesti.
Verkkainen kerronta, kaveriporukan jaamailu ja kiemurainen ajatuksenjuoksu luovat rentturomantiikkaa. Rimminen päivitti Pussikaljaromaanillaan kansankuvauksen 2000-luvulle. Näiden vetelehtijöiden ystävyys on vilpitöntä, enkä ihmettele, että kirjalla on kulttimaine.
Verkkainen kerronta, kaveriporukan jaamailu ja kiemurainen ajatuksenjuoksu luovat rentturomantiikkaa. Rimminen päivitti Pussikaljaromaanillaan kansankuvauksen 2000-luvulle. Näiden vetelehtijöiden ystävyys on vilpitöntä, enkä ihmettele, että kirjalla on kulttimaine.
August 17, 2025
Ehkä kymmenes lukukerta. Tätä kirjaa ei saa lukea talvella: Jokavuotinen kesäperinne sisältää puiston, aurinkorasvan ja Pussikaljaromaanin. Parhaimmassa tapauksessa myös vähän pussikaljaa ja nopanpeluuta.
//reread 2025
//reread 2025
November 19, 2016
Tarinallisesti varsin tylsä, mutta kerronnallisissa piirteissä on jotain hyvin mielenkiintoista. Tajunnanvirtaus, näkökulmien sekoittuminen ja se, miten kertoja hetkittäin tuo itseään selkeästi esiin ja kyseenalaistaa näin fiktiivisen romaanin, jonka sisällä on.
June 21, 2022
Johhaidii - nii hea raamat ja nii kehv keskmine hinne? Täielik seisundiromaan, kus mitte ühtki olulist sündmust ei juhtu, aga atmosfääriloome on nii ehe nagu tiksuks ise tüüpidega kaasa. Oivaline sõnakasutus - millised metafoorid! Ja seda kõike ilma tüütu tundeta, et autor on hullult pingutanud kildu rebida ja higipull otsa ees sõnu seadnud. Selle kõige juures kindlasti ka imetlusväärne tõlge, et sellist stiili usutavalt edasi anda. Raamatust kõrgema mõtte ja elamisõpetuse otsijaile pigem ei soovitaks.
March 8, 2018
2.5
სამი ფინელი ლოთის (რომელთა ასაკზეც ბუნდოვანი წარმოდგენა მაქვს) ერთი დღის "თავგადასავალი". წიგნს რომ კითხულობ ისეთი შეგრძნება გაქვს რომ როგორც ეგენი აღიქვამენ ბუნდოვნად ყველაფერს, ისე ხარ შენც :დ I would not know their feelings, გამომდინარე იქიდან რომ არასდეს ვყოფილვარ მთვრალი :დ
ენივეი, მომენტებში კარგი იყო, ამ უბედური სამეულისადმისაც ცოტათი თბილი გრძნობები გიჩნდება ამასობაში, მარა პერიოდულად გვერდების რაოდენობას რომ დახედავ როდის მორჩებაო არაა კაი.
კიდევ უნდა ავღნიშნო რომ უსაშინლესი გამოცემაა და მუდმივ ძალისხმევას მოითხოვს მკითხველისგან რომ წიგნი გადაშლილი გეჭიროს -.-
სამი ფინელი ლოთის (რომელთა ასაკზეც ბუნდოვანი წარმოდგენა მაქვს) ერთი დღის "თავგადასავალი". წიგნს რომ კითხულობ ისეთი შეგრძნება გაქვს რომ როგორც ეგენი აღიქვამენ ბუნდოვნად ყველაფერს, ისე ხარ შენც :დ I would not know their feelings, გამომდინარე იქიდან რომ არასდეს ვყოფილვარ მთვრალი :დ
ენივეი, მომენტებში კარგი იყო, ამ უბედური სამეულისადმისაც ცოტათი თბილი გრძნობები გიჩნდება ამასობაში, მარა პერიოდულად გვერდების რაოდენობას რომ დახედავ როდის მორჩებაო არაა კაი.
კიდევ უნდა ავღნიშნო რომ უსაშინლესი გამოცემაა და მუდმივ ძალისხმევას მოითხოვს მკითხველისგან რომ წიგნი გადაშლილი გეჭიროს -.-
May 26, 2025
hauska ja omalaatunen, kivan arkinen
did-not-finish
May 11, 2016Autoram un tulkotājam laikam bija jautri, bet lasīt man gan ne.
April 14, 2024
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2003: 148/148)
2004: 5/6
(2005: 5/6)
1984-2023: 158/268
5-/5. Mikko Rimmisen esikoisromaani oli klassikko jo syntyessään – tätä luetaan aivan varmasti vielä sadan vuoden päästäkin. Hyvä osoitus siitä, että juonellisesti ei tarvitse tapahtua paljoakaan, jos kielessä tapahtuu koko ajan ja paljon. Luin kymmenkunta vuotta sitten Rimmisen kolme ensimmäistä romaania – Pussikaljaromaanin lisäksi Pölkyn ja Nenäpäivän –, ja muistelen pitäneeni näistä Pölkystä kaikista eniten. Pölkyssä oli viety huippuunsa se mielestäni aivan oikeutettu kaiken juoneen viittaavan halveksunta ja aivan hillitön ja ratkiriemukas tyhjästä nyhjääminen. Ja Pölkky ei tainnut olla edes ehdolla millekään palkinnoille. Kolmannella – ja ainakin siihenastisista mielestäni vasta kolmanneksi parhaimmalla – romaanillaan Nenäpäivällä Rimminen voitti sitten Finlandian.
Paikannimiä romaanissa käytetään hyvin säästeliäästi, mutta jos Helsingin itäinen kantakaupunki on yhtään tuttu, tapahtuma- tai pikemminkin tapahtumattomuuspaikat ja kulkureitit tunnistaa kyllä. Romaanin keskuspaikkana on Flemarin ja Hesarin (eli Flemingin- ja Helsinginkadun) kulmauksen lippakioski Alppiharjun kaupunginosassa, jonka kylläkin moni mieltää osaksi Kalliota. Lippakioskilta romaani käynnistyy – ja sinne myös useamman kerran palataan. Ensimmäisiä Helsingin osoitteitani olivat Hesari 15 ja 21 – eli molemminpuolin tuota kioskia (Hesari 19). Vaikka Hesari 15:n taloyhtiötä saatettiin pitää jopa Helsingin surkeimpana, ovat nuo kaksi osoitetta edelleen ne mieluisimmat, joissa olen Helsingissä asunut. Tämä toi vielä ylimääräistä lämpöä Pussikaljaromaaninkin lukemiseen.
Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä: https://www.hs.fi/koti/art-2000005897...
Eteenkin romaanin alkupuoli oli mielestäni sellaista kielellistä tykitystä ja ilotulitusta, että melkein joka sivulta olisi halunnut lainata jotakin – ja mielessäni kävi jopa sekin, että kirjan ainoita huonoja puolia voisi olla lyhyys: miksi kirjoittaa vain 300 sivua, kun voisi samantien kirjoittaa 900? Mutta toinen puolisko oli sitten ehkä vähän hiljaisempi, ja 300 sivun pituus rupesi tuntumaan sopivalta. Mietin jo arvosanaksi 4,5/5, mutta kirjan pakahduttavan hieno – sentimentaalisuutta lähenevä mutta sitä kuitenkin onnistuneesti väistävä – lopetus nosti arvosanan 5-:een. Alle olen poiminut joitakin lainauksia – muutama rivi kirjan viimeisiltäkin sivuilta.
(Vaikka tämä kirja nyt olikin vähän tällainen nysä, niin kyllähän Mikko Rimminen taitaa olla jonkinlainen moderni versio Volter Kilvestä – tai ainakin niin lähellä sitä, mihin suomalaiset nykykirjailijat ovat päässeet.)
"Sitä sanottiin Lihiksi siitä syystä että se piti kaikesta rasvaisesta niin kuin lihapiirakoista, pizzasta ja kalapuikonkuorista, mutta pysyi siitä häkellyttävästä ahmimisestaan huolimatta aina yhtä laihana. Marsalkkaa nimitettiin Marsalkaksi yhden ruuhkametrossa pidetyn marsalkan päiväkänniksi ristityn palopuheen takia. Se oli koskenut alueellista eriarvoisuutta eikä sitä tehnyt mieli muistella.
Henninen oli Henninen, koska sen sukunimi oli Henninen." (s. 13-14)
"Sovittiin, että Henninen jää puistoon odottamaan niitä kenkiään, olettaa kun kuitenkin sopi, että yksi- tai nollakenkäinen ihminen kenkäkaupassa on omiaan aiheuttamaan henkilökunnan parissa turhanaikaista kiinnostusta." (s. 122)
"Ja siinä se sitten askelsi kivulloisen näköisenä nurmikolla ja näytti variksenpelätiltä, vaikka siihen nyt ei todisteeksi sattunutkaan yhtään varista pelkäämään." (s. 131)
"Siinä tuli sitten aloittaneeksi sen puheen sillä tavalla että kuule Lihi.
Ja sitten siinä kuitenkin vastasi vierestä Henninen, joka otti kiinni olkapäästä ja sanoi: – Mä ymmärrän täsmälleen mitä sä tarkoitat.
– Niin että kyllä mekin sua, Lihi sanoi Hennisen takaa.
---------------
Ja niin siinä tuli äkkiä vielä kerran tarve sanoa jotain, ja tietysti se rupesi tulemaan sieltä se lämminhenkinen vielä puolihumalainen asia, se piti aloittaa siten että siinä unessa tuli tosiaan ajatelleeksi kaikenlaista sellaista että, mutta Henninen pisti sen puheen äkkiä poikki ja sanoi: – Marsalkka. Me ymmärretään. Mä sanoin sen jo.
Ja niin se oli sitten kai kaikki jotenkin ymmärretty." (s. 325, 327-328)
(1984-2003: 148/148)
2004: 5/6
(2005: 5/6)
1984-2023: 158/268
5-/5. Mikko Rimmisen esikoisromaani oli klassikko jo syntyessään – tätä luetaan aivan varmasti vielä sadan vuoden päästäkin. Hyvä osoitus siitä, että juonellisesti ei tarvitse tapahtua paljoakaan, jos kielessä tapahtuu koko ajan ja paljon. Luin kymmenkunta vuotta sitten Rimmisen kolme ensimmäistä romaania – Pussikaljaromaanin lisäksi Pölkyn ja Nenäpäivän –, ja muistelen pitäneeni näistä Pölkystä kaikista eniten. Pölkyssä oli viety huippuunsa se mielestäni aivan oikeutettu kaiken juoneen viittaavan halveksunta ja aivan hillitön ja ratkiriemukas tyhjästä nyhjääminen. Ja Pölkky ei tainnut olla edes ehdolla millekään palkinnoille. Kolmannella – ja ainakin siihenastisista mielestäni vasta kolmanneksi parhaimmalla – romaanillaan Nenäpäivällä Rimminen voitti sitten Finlandian.
Paikannimiä romaanissa käytetään hyvin säästeliäästi, mutta jos Helsingin itäinen kantakaupunki on yhtään tuttu, tapahtuma- tai pikemminkin tapahtumattomuuspaikat ja kulkureitit tunnistaa kyllä. Romaanin keskuspaikkana on Flemarin ja Hesarin (eli Flemingin- ja Helsinginkadun) kulmauksen lippakioski Alppiharjun kaupunginosassa, jonka kylläkin moni mieltää osaksi Kalliota. Lippakioskilta romaani käynnistyy – ja sinne myös useamman kerran palataan. Ensimmäisiä Helsingin osoitteitani olivat Hesari 15 ja 21 – eli molemminpuolin tuota kioskia (Hesari 19). Vaikka Hesari 15:n taloyhtiötä saatettiin pitää jopa Helsingin surkeimpana, ovat nuo kaksi osoitetta edelleen ne mieluisimmat, joissa olen Helsingissä asunut. Tämä toi vielä ylimääräistä lämpöä Pussikaljaromaaninkin lukemiseen.
Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä: https://www.hs.fi/koti/art-2000005897...
Eteenkin romaanin alkupuoli oli mielestäni sellaista kielellistä tykitystä ja ilotulitusta, että melkein joka sivulta olisi halunnut lainata jotakin – ja mielessäni kävi jopa sekin, että kirjan ainoita huonoja puolia voisi olla lyhyys: miksi kirjoittaa vain 300 sivua, kun voisi samantien kirjoittaa 900? Mutta toinen puolisko oli sitten ehkä vähän hiljaisempi, ja 300 sivun pituus rupesi tuntumaan sopivalta. Mietin jo arvosanaksi 4,5/5, mutta kirjan pakahduttavan hieno – sentimentaalisuutta lähenevä mutta sitä kuitenkin onnistuneesti väistävä – lopetus nosti arvosanan 5-:een. Alle olen poiminut joitakin lainauksia – muutama rivi kirjan viimeisiltäkin sivuilta.
(Vaikka tämä kirja nyt olikin vähän tällainen nysä, niin kyllähän Mikko Rimminen taitaa olla jonkinlainen moderni versio Volter Kilvestä – tai ainakin niin lähellä sitä, mihin suomalaiset nykykirjailijat ovat päässeet.)
"Sitä sanottiin Lihiksi siitä syystä että se piti kaikesta rasvaisesta niin kuin lihapiirakoista, pizzasta ja kalapuikonkuorista, mutta pysyi siitä häkellyttävästä ahmimisestaan huolimatta aina yhtä laihana. Marsalkkaa nimitettiin Marsalkaksi yhden ruuhkametrossa pidetyn marsalkan päiväkänniksi ristityn palopuheen takia. Se oli koskenut alueellista eriarvoisuutta eikä sitä tehnyt mieli muistella.
Henninen oli Henninen, koska sen sukunimi oli Henninen." (s. 13-14)
"Sovittiin, että Henninen jää puistoon odottamaan niitä kenkiään, olettaa kun kuitenkin sopi, että yksi- tai nollakenkäinen ihminen kenkäkaupassa on omiaan aiheuttamaan henkilökunnan parissa turhanaikaista kiinnostusta." (s. 122)
"Ja siinä se sitten askelsi kivulloisen näköisenä nurmikolla ja näytti variksenpelätiltä, vaikka siihen nyt ei todisteeksi sattunutkaan yhtään varista pelkäämään." (s. 131)
"Siinä tuli sitten aloittaneeksi sen puheen sillä tavalla että kuule Lihi.
Ja sitten siinä kuitenkin vastasi vierestä Henninen, joka otti kiinni olkapäästä ja sanoi: – Mä ymmärrän täsmälleen mitä sä tarkoitat.
– Niin että kyllä mekin sua, Lihi sanoi Hennisen takaa.
---------------
Ja niin siinä tuli äkkiä vielä kerran tarve sanoa jotain, ja tietysti se rupesi tulemaan sieltä se lämminhenkinen vielä puolihumalainen asia, se piti aloittaa siten että siinä unessa tuli tosiaan ajatelleeksi kaikenlaista sellaista että, mutta Henninen pisti sen puheen äkkiä poikki ja sanoi: – Marsalkka. Me ymmärretään. Mä sanoin sen jo.
Ja niin se oli sitten kai kaikki jotenkin ymmärretty." (s. 325, 327-328)
Read
July 15, 2024On jotenkin ristiriitainen olo tämän suhteen. Mikko Rimminen on epäilyksettä ehdottoman lahjakas kirjoittaja, mutta jotenkin tuntuu, että hän ei osaa lopettaa hakemasta sitä hauskinta ilmaisua, osuvinta vertausta, kuten lapsi, jota on kerran kehuttu jatkaa temppuiluaan liian pitkään. Pussikaljaromaanin Kallio ja Harju ovat isoa avohoitolaa, jossa ei asu yhtään normaalia ihmistä, kuin päihdeongelmaisten piirroshahmojen asuttama Toontown. Loputon mietojen alkoholijuomien paraati alkaa pikkuhiljaa väsyttämään ja Pussikaljaromaani onkin yhtä päämäärätön kuin kesäinen haahuilu pitkin Hesaria ja Vasista terassilta toiselle. Vaikka Rimmisen innostus tuputtaa kielikuviaan sisällön kustannuksella saa silloin tällöin letkuruokinnan piirteitä, kyseessä on kuitenkin paljon enemmän kuin hyvin kirjoitettu huono kirja. Nuo korttelit hyvin itsekin tuntien aloin yhtäkkiä kovasti kaipailemaan kavereiden kanssa istuskelua yhden jos toisenkin juottolan asiakkaana, erityisesti näin kauniina kesäpäivänä nytkin. Suomessa on jostain syystä kirjoitettu kovin vähän ryyppykirjallisuutta, ottaen varsinkin huomioon kuinka suosittua alkoholin juominen täällä on ja vielä sitäkin suositumpaa on sen paheksuminen. Uskoisin kyseessä vähitellen olevan jonkinasteinen aihepiirinsä klassikko ja mahdollisella toisella lukukerralla saatan hyvinkin pitää siitä enemmän.
August 3, 2020
Vuorokauden aikana ehti tapahtua kaikenlaista - ja toisaalta oikein mitään ei tapahtunut. Juttu tässä olikin se omintakeinen tyyli jolla tarina oli kerrottu, ja harvinaisen rikas kieli jota kirjailija käyttää kuvatessaan vuorokauden ja sään vaihteluita, eri henkilöiden olemuksia, tapahtumien yksityiskohtaista etenemistä. Alussa mielenkiinto heräsi tähän tajunnanvirtatekstiin, mutta sitten jossain kohtaa ajatus alkoi harhailemaan kun draaman kaari oli hieman köyhä. Mietin millainen tästä kirjasta tehty elokuva mahtaa olla koska a) tapahtumat ja b) dialogi eivät ole kummoisiakaan, vaan nimenomaan se kerronta ja adjektiivien runsaus tekee tästä mainitsemisen arvoisen teoksen. Itselle tuli mieleen että tämä oli jonkinlainen sekoitus The Hangoveria, Before sunrisea ja Jäniksen vuotta.
July 7, 2021
Oon jäävi arvioimaan, koska tähän perustuva leffa on mun ikisuosikki - aikanaan katsoin sen aina kun tuli paniikkikohtaus ja siksi se edustaa mulle jotakin tosi lohdullista ja rakasta.
Tätä lukiessa tavoitin kaiken sen, mistä leffassa tykkään, ja lisäksi tässä oli paljon elokuvasta pois jätettyä, mutta samalla tavalla ihanaa. Lohdullinen, tosi jees.
Yllätyin kuitenkin, että joku tässä kielessä nyt tökki, vaikka just siitä oon aiemmin Rimmisen teoksissa tykännyt. Ehkä se luettuna toimii paremmin kuin äänikirjana. Voi velloa sen mitä velloo, ja toisaalta sutjakasti edetä niistä kohdin missä ei oo maisteltavaa. Kielessä oli myös yksittäisiä piirteitä ja sanavalintoja, jotka nyt vuonna 2021 vähän särähtää korvaan.
Tätä lukiessa tavoitin kaiken sen, mistä leffassa tykkään, ja lisäksi tässä oli paljon elokuvasta pois jätettyä, mutta samalla tavalla ihanaa. Lohdullinen, tosi jees.
Yllätyin kuitenkin, että joku tässä kielessä nyt tökki, vaikka just siitä oon aiemmin Rimmisen teoksissa tykännyt. Ehkä se luettuna toimii paremmin kuin äänikirjana. Voi velloa sen mitä velloo, ja toisaalta sutjakasti edetä niistä kohdin missä ei oo maisteltavaa. Kielessä oli myös yksittäisiä piirteitä ja sanavalintoja, jotka nyt vuonna 2021 vähän särähtää korvaan.
April 21, 2025
Mainiosti kirjoitettu mainio kirja! Rimmisen kieli on pakottomasti etenevää tajunnanvirtaa kolmen nuoren miehen kesäisestä päivästä Kallion kaupunginosassa. Kirja on yhdenpäivänromaani, mikä tässäkin tapauksessa tarkoittaa, että tapahtumia on vähänlaisesti ja ne ovat melko arkisia. Vaikka päähenkilöt eivät saa minkäänlaista otetta elämästään, Rimminen onnistuu antamaan romaanilleen muodon ja rakenteen. Kielenkäyttö on tosi hauskaa, lukijan iloksi henkilöt ovat yllättävän sivistyneitä ja heidän horinansa usein hauskaa ja kiinnostavaa. Tämän sivistyksen ja ilmeisesti jonkinlaisen perhetaustan vuoksi, jään toivomaan, että nämä kolme hulttiota vielä saavat elämänsä vähän jämerämpään asentoon. Onneksi heillä joka tapauksessa on ystävyys.
September 13, 2024
Literatūra, no kuras var apdolbīties. Romāna galvenie varoņi ir aizkustinoši pusalkoholiķi, dienaszagļi, bet ļoti sirsnīgi un patiesi. Viņi neko nepaveic, nemainās, nekļūst par efektīviem sabiedrības locekļiem. Tas nenozīmē, ka grāmatā trūkst piedzīvojumu. Pats galvenais ir valodas stils, kādā varoņi sarunājas. Valodas rotaļas romānā ir vienkārši fantastiskas. Bet tas nav tāds Prusta augstais līmenis, bet tāds proletāriešu - atpogājam pudeles un liekam kājas vienu otrai priekšā. Gandrīz labāk par alus dzeršanu. Iesaku!
July 13, 2025
Muutamat hyvät naurut. Hyvät hahmot ja hyvää dialogia. Myös miljöön kuvaus rikasta. Kirjassa jäi kuitenkin kaipaamaan jonkinlaista selkeämpää juonta. Hahmojen päämäärättömyys oli aluksi ihan viihdyttävää, mutta mitä pidemmälle mentiin, sitä enemmän kirja tuntui vain junnaavan paikoillaan. Kirjassa olisi ollut täten potentiaalia olla vielä parempi. Tuntui myös, että tarina ikään kuin loppui seinään. Yhden päivän kuvaus toki konseptina mielenkiintoinen kirjalle, eikä sitä yhden päivän aikana nyt hirveästi todellisuudessa kerkeäkään.
August 31, 2022
"Robert tööd ei tahtnud teha.."
Kolm joodikut-päevavarast seiklevad suvises Helsingis: juuakse kioski juures topsikohvi, kraabitakse taskupõhjast viimaseid kupüüre, laenatakse juurdegi, juuakse see maha, tegeletakse pisivargustega (täringud ja poe koledaimad jalanõud), jäädakse vahele piletikontrolöridele, nukrutsetakse paduvihma käes, satutakse politseisse ja saadakse peaaegu motomeestelt peksa.
Lopsakas keelekasutus ja mõned päris naljakad kohad.
Kolm joodikut-päevavarast seiklevad suvises Helsingis: juuakse kioski juures topsikohvi, kraabitakse taskupõhjast viimaseid kupüüre, laenatakse juurdegi, juuakse see maha, tegeletakse pisivargustega (täringud ja poe koledaimad jalanõud), jäädakse vahele piletikontrolöridele, nukrutsetakse paduvihma käes, satutakse politseisse ja saadakse peaaegu motomeestelt peksa.
Lopsakas keelekasutus ja mõned päris naljakad kohad.
March 18, 2025
Hengästyttävä ja samalla mahtava lukukokemus! Suuri seikkailu, jossa ei tapahdu juuri mitään. Koko tarina on kirjoitettu hyperaktiivisen ja yli-ajattelevan älykkö-alkoholistin äänellä. Teksti on oivaltavaa, mutta välillä haastavaa seurata. Hauskaa luettavaa. Mitään ei tapahdu, mutta jopa Hesarin ylitys on eeppinen seikkailu. Suosittelen.
March 30, 2025
Elokuva on katseltu monesti, joten pitihän se alkuperäisteoskin lukaista.
Tarina on elämänmakuinen, hirveästi mitään ei tapahdu, mutta silti tapahtuu kaikenlaista. Kerronta on mielenkiintoista, ajoittain vähän raskasta lukea, mutta kuitenkin toisaalta tempaa hyvin henkilöiden kulloiseenkin mielemnaisemaan.
Onhan tämä omanlaisensa klassikko suomalaisen kaunlkirjallisuuden kentällä!
Tarina on elämänmakuinen, hirveästi mitään ei tapahdu, mutta silti tapahtuu kaikenlaista. Kerronta on mielenkiintoista, ajoittain vähän raskasta lukea, mutta kuitenkin toisaalta tempaa hyvin henkilöiden kulloiseenkin mielemnaisemaan.
Onhan tämä omanlaisensa klassikko suomalaisen kaunlkirjallisuuden kentällä!
October 9, 2025
Omat muistiinpanot: Tämä on luettu nyt kahdesti. Haluaisin kovasti tykätä, tekstissä on hauskoja kielellisiä jippoja, mutta jokin hiertää liikaa. En kaipaa enempää tapahtumia ja juonenkäänteitä, mutta aina välillä kirja tuntuu polkevan paikoillaan ikävällä tavalla. Lyhyempänä toimisi varmaan itselle paremmin. Rimminen on taitava kirjoittaja, mutta juuri mun makuun tämä ei toimi.
May 20, 2018
Helmet-haasteen 2018 kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Mukava kesäluettava, kolmen miehen poppoo lorvii pitkin Helsingin katuja, viettäen päivää tekemättä mitään. Jotenkin juoni tuntui olevan vain siinä että pelattaisiin noppaa.
November 28, 2019
Olisikohan tyylin uutuusarvo mahdollisesti vähän vanhentunut 15 vuodessa, mutta ihan hauskahan se oli. Tosin välillä nämä tulevat pultsarit tuovat mieleen Timo Soinin mukahauskat lausahdukset ja persujen äänestäjät. Kalliokin on gentrifikoitunut ja nämä paikat kadonneet, setä sanoi.
May 18, 2017
Rimminen on kielentajun nero. Uudissanastaa ja koukkaa lauseen laitamaiden kautta maaliin. Tapahtumattomuuden hienoutta tämä.
April 10, 2018
Beautifully written panorama of Helsinki life as seen by three more-or-less philosophical beer drinking layabouts.
February 5, 2019
Upposi kuin pullollinen kossua.
February 26, 2019
En pitänyt. Väkisin luin loppuun.
October 18, 2019
Kuinka vaikeaa voi olla nopanheitto Kalliossa? Loistava kesäkuvaus kolmen tyhjäntoimittajan pyrkimyksistä.
July 6, 2020
Ei oikein lähtenyt. Piste hauskasta kirjoitustyylistä!
May 2, 2021
Aika sekava opus oli. Ei oikeen tiennyt mikä oli "totta" ja mikä ei. Plussaa soljuvasta kielestä mutta muuten ei minun juttuni.
Read
January 1, 2023tästäkään en muista paljoakaan
January 11, 2023
საღადაო წიგნია, ერთი ამოსუნთქვით წასაკითხი
Displaying 1 - 30 of 56 reviews