Freddy Henriksson matkustaa ystävänsä Harrietin kanssa Berliiniin, jossa kansallissosialismi on alkanut nostaa päätään. Freddyn tarkoituksena on saattaa Harriet tohtori Hirschfeldin instituuttiin, jossa moni omassa ruumiissaan vierautta tuntenut on saanut apua.
Ennen instituutissa vierailua Harriet livahtaa vapaamieliseen Berliinin yöhön ja antautuu Sir Williamin, tunnetun ja vaarallisen oloisen brittiaatelisen, viettelemäksi. Seuraavana päivänä Harrietia epäillään murhasta.
Freddy etsii keinoa auttaa rakasta ystäväänsä viehkeän uuden tuttavansa, vuokraemäntänsä Vivecan, avulla. Pariskunnan tutkimukset johdattavat heidät yökerhoista, joissa muun maailman hylkimät yksilöt löytävät toisensa, aina uuden murhan äärelle.
Miten Sir Williamin saamat kiristyskirjeet liittyvät kuvioon? Entä mitä kansallissosialisteilla on asian kanssa tekemistä?
Iloinen ja avarakatseinen 1920-luku on päättymässä.
Maa jota ei ole on tyylipuhdas queer- ja cosy crime -dekkari sekä itsenäinen jatko-osa vuonna 2021 ilmestyneelle Vierge Modernelle, jossa lukija jo tapasi Freddyn ja Harrietin. Uusi kirja sijoittuu aikaan ennen Vierge Modernen tapahtumia.
Kirja saatu Instagramin kautta arvostelukappaleena.
Maa jota ei ole on itsenäinen esiosa Vierge modernelle. Queeria historiallista cozy crimea, aah! Hirveän odotettu teos, jonka iloa saan onneksi jakaa teille ihan kustantamolta saatuna arvostelukappaleena <3 Lämmittää mieltä!
Minun lukukokemukseni kirkkain voittaja on kirjan tunnelma. Hahmojen kanssa oli mys ilo seikkailla. Sen sijaan itse murhamysteeri ei ollut kovin jännittävä, mutta toisaalta en tiedä onko se cozy crimessa niin suuri synti. Välillä taisin hukata jonkun sivuhahmon, mikä epäilemättä vaikutti kokemukseen, mutta voi olla että oma keskittymiseni katkesi kirjasta johtumattomista syistä :D
Historialliset romaanit ovat harvoin minun juttuni, mutta Heidi valikoi kirjoihinsa juuri sitä historiaa, mitä harvemmin näemme. Queer-ihmisenä elämä ei ole vieläkään aina helppoa, mutta sata vuotta sitten se oli tietenkin haastavampaa. Siitä syystä olen vilpittömän iloinen siitä, millaisen sateenkaarevan turvasataman niin Vierge moderne kuin tämä uutuuskin luovat. Tunnelmallinen, turvallinen ja tärkeä teos.
Sain kirjan arvostelukappaleena ja oli kyllä juuri sitä mitä tällä hetkellä kaipasin. Freddy matkustaa ystävänsä Harrietin kanssa Helsingistä kohti Berliiniä ja Hirschfeldin Seksuaalitieteiden instituuttia, sillä tässä sateenkaariterveyden edelläkävijässä sukupuolenkorjausprosessi on mahdollista jo 1920-luvulla. Ensimmäisenä yönä Berliinissä Harriet päätyy kuitenkin lähtemään rikkaan englantilaisen Sir Williamin matkaan, ja yön päätteeksi kyseinen mies löydetään kuolleena ja Harriettia syytetään tämän murhasta. Freddy lähtee todistamaan Harrietin syyttömyyttä ja etsimään murhaajaa yhdessä vuokraemäntänsä Vivecan kanssa eikä salaisuuksia paljastettaessa vaarallisilta tilanteilta vältytä!
Rakastuin erityisesti tarinan sateenkaarihistorian kuvaukseen, jossa selkeästi kirjailijan ammattitaito, taustatutkimus ja tietämys todellisuudesta näkyivät. Kiehtovaa oli erityisesti Hirschfeldin instituutti ja sen toiminta, sillä olin aiemmin kuullut vain mainintoja kyseisestä paikasta. Oli upeaa päästä kurkistamaan tarinan kautta yhteen sateenkaarihistorian merkittävimmistä paikoista! Myös Berliinin yöelämän kuvaus ja klubimaailma "meidän laistemme" kohtaamispaikkana on aina yhtä upeaa luettavaa. Lisäksi pidin siitä, kuinka todellisuutta ja fiktiota punottiin jatkuvasti yhteen ja lopussa kerrottiin jopa joidenkin henkilöiden ja heidän tarinoidensa perustuvan totuuteen.
Hahmot olivat valloittavia ja erityisesti itse rakastuin murhaa innokkaasti ja tehokkaasti ratkovaan pelottomaan Viveca Anderssoniin! Myös murhamysteerin käänteet veivät minut mennessään, sillä oon viime aikoina juurikin rikosromaania luettavaksi kaivannut, ja vieläpä sellaista joka ei omaan makuun olisi liian pelottava! Dramaattisia käänteitä löytyi ja erityisesti tykkäsin siitä että murha oli onnistuttu yhdistämään niin vahvasti juurikin sateenkaarihistorian teemoihin. Loppuratkaisukin pääsi lopulta täysin yllättämään ja loksautti multa suun auki.
Kaiken kaikkiaan rakastin tätä ja oli vielä parempi kuin osasin odottaa!!
Oikein viihdyttävä! Parasta ja mielenkiintoisinta olivat todellisiin historian tapahtumiin pohjaavat tarinan osat. En tosiaan tiennyt, millainen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen turvasatama ja aikaansa nähden edistyksellisiä hoitoja tarjonnut Hitlerin Saksaa edeltänyt Berliini oli!
Täysin queer hahmokavalkadi (muutamia sivuhenkilöitä lukuun ottamatta) on herkullinen harvinaisuus! Airaksinen kuvaa hahmojaan kunnioittavasti ja lempeästi.
Murhamysteeri ei ollut teoksen vahvinta antia. Dekkarit ovat liian epäuskottavia makuuni. Maa jota ei ole esittää queer-kansan kohtelun todellisuutta ruusuisempana, eikä tämä epäuskottavuus häiritse minua, sillä tiedän, että juuri tällaista kuvausta tarvitaan. Salapoliiseilu sen sijaan tökkii kerta toisensa jälkeen.
Nautin teoksen estetiikasta, jota kirjan kansikin onnistuneesti toistaa. Täytyy tarttua Airaksisen Vierge moderneen. Jään odottamaan myös hänen uutta tuotantoaan. Mikäköhän on kolmannen teoksen nimi? Tulevaisuuden varjo, Ruusualttari, Vaarallisia unia, Ihmeellinen meri tai ehkä Neidon kuolema?
3.5 Airaksisen suuri taustatyö sateenkaarikansan elintilasta 1900-luvun alkupuolen Berliinissä ja Helsingissä näkyy ja tuntuu elävästi. Dekkari eli viihdekirjallisuus on parhaimmillaan erittäin tehokas tapa sivistää lukijaa. Aistivoimainen kerronta on kehittynyt Laventelimurhien ensimmäisestä osasta entisestään.
Laventelimurhien toinen osa kuljettaa hurmaavaan Berliiniin hämyisten salien, viehkeiden katseiden ja murhien ja rikosten äärelle. Airaksinen kuljettaa 1920-luvulle sijoittuvaa tarinaa kiehtovasti ja valottaa samalla itselleni vieraampaa queer-historiaa.
1930-luvun vaihteen Berliini ja sen säkenöivä, queer yöelämä oli todella kiinnostava miljöö tälle tarinalle. Tykkäsin myös valtavasti, että transhahmoille annettiin toimijuus - vapaus tehdä muutakin kuin kertoa transitoitumisprosessistaan. Murhamysteerissä oli vähän turhaa kiireen tuntua puolivälissä, mutta muuten ihan jees kokonaisuus.
tosi hyvä<3 parempi kuin edeltäjänsä mm. tehokkaamman kustannustoimituksen ansiosta. kiintoisa murhamysteeri, berliinin tunsi kaikilla aisteillaan. luulin että freddyllä oli myös asiaa instituuttiin, tämä jäi vähän auki.
Dekkari, jonka tapahtumapaikkana on Berliini kansallissosialismin alkumetreillä ja päähenkilöinä pian vainottavat seksuaalivähemmistöt. Tapahtumat kuitenkin sijoittuvat tulevaa vasta enteilevään aikaan. Uskottavaa aikakauden ja paikan kuvausta.
Parannusta edelliseen kun kirjoitusvirheet saatu karsittua, mutta paljon samaa mikä ärsytti edellisessä kirjassa. Henkilöiden reaktiot olivat poukkoilevaia ja melodramaattisia, mitä lisäsi näyttämisen puute kertomisen sijaan ("miehen ääni huusi raivoissaan"). Puhekieliset sanat (kroppa, lukaali) eivät sopineet muuten kirjakieliseen kerrontaan. Dialogi oli kömpelöä ja täynnä omituisia interjektioita (oliko "Na jaa" olevinaan jotain Berliinin murretta? Pitkä vokaali ei ainakaan saanut minua assosioimaan saksan kieleen). Koittaa-verbiä käytettiin koettaa-sanan sijaan. Loppuratkaisu ärsytti sen verran, että annan arvosanaksi 2.5. Hyvänä puolena oli kiinnostavasti kuvattu 1920-luvun Berliini yhteiskunnalisine jännitteineen, mutta kun kirjailijan kirjoitustyyli ei selvästikään sovi omaan makuuni niin taidan jättää mahdolliset seuraavat kirjat lukematta.
Siis eihän tää hyvä kirja ole, mutta jos sitä ajattelee jotenkin modernina pulppina niin se menettelee. Tykkäsin Freddystä edellisessä kirjassa ja luin tämän oikeastaan pelkästään hänen takiaan. Tuntuu siltä että kirjailija ei ollut oikein päättänyt että onko tämä oikea historiikki vai dekkari, ja mukaan mahtui ronskia seksiäkin. Arvostin hyväksyvää seksi- ja sukupuoli-ilmapiiriä, mutta olisipa tää vaan paremmin kirjoitettu.
Heidi Airaksisen esikoisromaani Vierge moderne aloitti Laventelimurhat-sarjan pari vuotta sitten. Kirjan tapahtumat sijoittuivat 1930-luvun Helsingin queer-piireihin, joissa diakonissasisar Kerstin sekaantui murhatutkimuksiin ja tutustui siinä ohessa Freddy Henrikssoniin ja Harrietiin, jotka ovat nyt tämän kirjan pääosissa. Maa jota ei ole – taas Edith Södergran -laina – sijoittuu 1920-luvun puolelle eli ennen Vierge modernen tapahtumia.
Freddy matkustaa Harrietin kanssa Berliiniin. Harrietilla on vaikeaa ja apua toivotaan löytyvän tohtori Hirschfeldin johtamasta Seksuaalitieteiden instituutista. Hirschfeld on asiantuntija seksologiassa ja niinkutsutun ”totaalin transvetismin” hoitajana – siis nykytermein ilmaistuna transsukupuolisuuden. Harriet joutuu kuitenkin Berliinissä vaikeuksiin: Berliinin yössä hän kohtaa brittiaatelisen, sir Williamin, jonka kanssa hän viettää yön. Sir William löydetään kuolleena ja Harriet-parka on viimeinen, jonka tiedetään nähneen hänet elossa.
Harrietia epäillään murhasta! Freddy ei voi uskoa ystävänsä syyllisyyteen, joten hän alkaa selvitellä, kuka todellinen murhaaja on. Avukseen hän saa viehättävän vuokraemäntänsä Vivecan, jonka kanssa rikoksen selvitteleminen on paitsi vaarallista, myös kummalla tavalla kiihottavaa.
Taustalla sykkii 1920-luvun lopun Berliini. Babylon Berlininsä nähneille puitteet ovat tutut; tässäkin mainitaan maineikas Moka Efti -yökerho. Tämän kirjan tapahtumat tosin keskittyvät vähän toisenlaisille yökerhoille. Weimarin tasavallan avarakatseisuus alkaa olla tulossa päätökseensä ja tähänkin rikokseen vaikuttaa sekaantuneen kansallissosialistista ainesta.
Vierge modernen tapaan tyylilaji on raa’an trillerin sijasta cosy crime, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että kovin rajuja väkivallankuvauksia ei nähdä vaikka kuolemantapauksia sattuukin. Kuten Vierge modernessa, poliisit ovat yllättävän ymmärtäväisiä, eikä juttua tutkiva komisario Grossman kohtele Harrietia tavalla, jollaista raaemmalta kirjalta voisi odottaa. Nämä kirjat ovat pohjimmiltaan queer-ihmisten puolella, vaikka niissä kuvattu yhteiskunta ei lopulta hyväksyvä olekaan.
Maa jota ei ole oli oikein sujuvaa luettavaa; luin kirjan itse yhden päivän aikana, sen verran rivakasti se tempaisi mukaansa. 1920-luvun queerin Berliinin kuvaus oli kiehtovaa ja monilta osin historiallista. Hirschfeld, esimerkiksi, oli instituutteineen todellinen henkilö ja monin tavoin edelläkävijä homoseksuaalisuuden ja transsukupuolisuuden suhteen. Queer-aiheista kiinnostuneille Laventelimurhat-sarjaa on helppo suositella. Kirjat ovat sen verran irrallisia toisistaan, ettei ole liiemmin väliä, kumman lukee ensin.
Seikkailu ja murhamysteeri queerissa ja dekandentissa 20-luvun Berliinissä, jossa tohtori Hirschfeldin Seksuaalitieteiden instituutti tarjoaa apua omassa ruumiissaan itsensä vieraaksi tunteville ja hengittäminen on hieman helpompaa kuin Helsingissä.
Väärään ruumiiseen syntynyt Harriet matkaa parhaan ystävänsä Freddyn kanssa hakemaan instituutista apua. Matkasuunnitelmat muuttuvat yllättäen, kun Harriet saa niskaansa murhasyytteen legendaariselta sateenkaariklubilta alkaneen yhden yön jutun jälkimainingeissa. Apuun murhavyyhtiä selvittämään ja Harrietin syyttömyyttä todistamaan saadaan hurmaava ruotsalainen Viveca ja murhatun Sir Williamin entinen rakastaja Fritz. Seuraa paljon juoksentelua, vaaratilanteita ja lisää juoksentelua ympäri öistä ja sateista Berliiniä, mikä on sinänsä oikein viehättävää, mutta sitä on todella paljon.
Sateenkaarihistoriaa kuvataan lämpimästi, haikeasti ja välillä riehakkaastikin, ja oli ilo lukea itselleni kovin rakkaasta Berliinistä queer-ihmisten turvapaikkana vielä hetkeä ennen kolmannen valtakunnan nousua. Kansallissosialismin aika on ihan kulman takana ja vapaa elämä siirtymässä varjoihin, jäämässä propagandan, vainojen ja sorron jalkoihin. Berliinissä kuitenkin nautitaan edelleen elämästä, kuohuviinistä, ruumiillisista iloista, tanssista ja musiikista, kasvavasta ankeutuksesta huolimatta.
Kirjan taustatyö on tehty tosi huolellisesti, ja sekä instituutti, sen johtaja että muutama muukin henkilö perustuu todellisiin tapahtumiin ja ihmisiin. Hahmot ja ennen kaikkea miljöö ja tunnelma onkin ehdottomasti tän vahvinta antia. Veikeä ja hämyisän tunnelmallinen lukukokemus, jossa kuvataan elävästi niin sukupuoli-ilottelua kun väärästä sukupuolesta johtuvaa tuskaa.
Heidi Airaksisen rikoskirjassa Maa jota ei ole liikutaan vuoden 1927 Berliinissä. Freddy lähti Berliiniin Harrietin tueksi, sillä Harriet halusi muuttua siksi naiseksi, jonka hän tunsi sisimmässään olevansa. Siinä häntä autettaisiin tohtori Hirschhfeldin klinikalla. Berliinin yö muutti suunnitelmia, sillä Harriet halusi pitää vain hauskaa ja unohtaa kaiken ikävän. Seuraavana päivänä hänet pidätettiin kuulusteluja varten ja säilöttiin selliin.
Heidi Airaksisen rikoskirja Maa jota ei ole vei iloisenvilkkaan Berliinin avarakatseiseen maailmaan, jota kansallissosialistien vastakkainen ajattelumaailma sotilaallisen kurin ja hurmoshenkisyyden avulla oli alkanut rajoittamaan. Voi vain kuvitella, miten paljon pahaa kansallissosialistit tekivät valtaannousunsa aikana ja sitä ennen. Heidän suvaitsemattoman ajatusmaailmansa vaikutukset ovat kestäneet valitettavan pitkään.
Heidi Airaksisen Maa jota ei ole vei 1920-luvun iloisen vilkkaaseen Berliiniin.
Maa jota ei ole sijoittuu 20-luvun Berliiniin. Kirjassa sukelletaan syvälle queer-ihmisten historiaan ja samalla selvitellään yhtä murhaa. Cozy crimen tyyliin kirjassa ei mässäillä rikoksella ja se keskittyykin pitkälti ihan muihin juttuihin, kuin itse murhaan. Kirjassa on ihmissuhteet tärkeässä osassa. (Erotiikkaakin löytyy!)
Heidi Airaksisen Laventelimurhat -sarjasta on tullut nyt kaksi osaa. Maa jota ei ole on toinen osa, mutta kirja sijoittuu aikaan ennen ensimmäisen kirjan tapahtumia. Suosittelen silti lukemaan kirjat ilmestymisjärjestyksessä.
Ensimmäinen kirja ei tehnyt minuun suurta vaikutusta paitsi hahmojen osalta. Tämän toinen osa oli selkeästi jo hiotumpi kokonaisuus ja pidin tästä kovasti.
En itse osaa ihan täysin mieltää tätä jännäriksi, mutta jännäriksi tämä lasketaan kyllä.
Tykkäsin tosi paljon edellisestä osasta, joten harmitti, ettei tämä ollut yhtä hyvä. Jotenkin tarina ei onnistunut pitämään pihdeissään yhtä tiukasti, vaikka sen elementit todella kiinnostavia olivatkin. Jäinkin pohtimaan sitä, olisiko kirja ollut kiinnostavampi ilman rikosjuonta, sillä instituutin toiminta sekä transihmisten (ja toki muidenkin queer-ihmisten) elämä ja asema maailmansotien välissä olivat niitä asioita, joista erityisesti kirjassa innostuin. Kielellisesti tässä oli muutamia vähän oudosti ilmaistuja juttuja, jotka äänikirjaa kuunnellessa tökkäsivät jotenkin erityisesti korvaan.
Kyllä tämä kuitenkin sen verran viihdytti ja kiinnosti, että sarjan viimeinenkin osa on lukulistalla. Pidän siitä, miten queeriys on tässä sarjassa normaalia ja kasuaalia, vaikka ympäröivä yhteiskunta ei sitä sallikaan.
2.5 tähteä. Mun suurin ongelma tän kanssa varmaan oli, että en ole lukenut ekaa osaa enkä siis yhtään tiennyt, keitä nämä hahmot ovat. Ja yritin puolen kirjan ajan päästä kärryille, mikä sitten haittasi lukukokemusta. Tykkäsin alkuasetelmasta todella paljon, menneiden aikojen Berliini lähtökohtaisesti kiinnostaa aina. Ja ajankuva oli hyvin tavoitettu, kaupungin kuvaus oli uskottavaa. Mutta koska en yhtään päässyt sisään hahmojen pään sisälle, heidän edesottamuksensa eivät oikeastaan jaksaneet kiinnostaa. Murhakuvio oli ihan ok, paikoitellen jopa kiinnostava. Ei kuitenkaan ole kirjan vika, että lähdin lukemaan sitä täysin vääristä lähtökohdista ja väärillä odotuksilla, koska tarinana se ei suinkaan ole huono. It's not you, it's me.
3,5 tähteä. Pidin tästä enemmän kuin Airaksisen aiemmasta kirjasta, joka ei oikein tehnyt vaikutusta. Kirjan aihepiiri on mielenkiintoinen ja queerihmiset päähenkilöinä erittäin tervetullutta monimuotoisuutta. Tässä teoksessa kerronta oli sujuvampaa kuin edellisessä ja paikoitellen oikein mainiota. Kuitenkin dialogi oli välillä kömpelöä ja hahmoihin olisin kaivannut syvyyttä. Jotenkin jännitteet jäivät puuttumaan. Ajan kuvauksesta ja mielenkiintoisesta miljööstä tähdet.
Ensimmäinen osa vei enemmän mukanaan vaikka olikin ehkä vähän liian runsas ja kielellisesti hassu. Tämä taas tuntui turvalliselta ajanvietteeltä kyllä, ja erityisesti tässä maailmantilanteessa haluaisi hukkua fantasia-queer-historiaan, mutta skeptisyys ottaa vallan. Hahmoihin oli jotenkin vaikea saada yhteyttä, ja välissä oli pitkiäkin taukoja kun vain unohdin lukea ja tämä veikin monta kuukautta. Mutta sain sen maaliin, ja viihdyinkin kyllä!
Helmet-lukuhaaste 2023 11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi
Maa jota ei ole on Laventelimurhat-sarjan toinen osa. Se on itsenäinen esiosa Vierge modernelle. Tällä kertaa ollaan 1920-luvun lopun Berliinissä. Sateenkaarihistoria herää eloon hienossa ajankuvaksessa ja valloittavassa tunnelmassa. 🏳️🌈
1920-luvun Berliiniin sijoittuva cosy crime -romaani, jossa kansallissosialismin nousu kietoutuu yhteen sateenkaariväen kanssa. Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta ja sen historiaa hienosti sanoittava teos, jossa fakta ja fiktio punoutuvat saumattomasti yhteen. Jännitystä ja yllätyksiä riittää loppusivuille asti.
Kirja oli parhaimmillaan kotoisa. Tykkään representaatiosta todella, lisää tällaista kaipaan. Jotakin epäuskottavaa oli välillä henkilöiden ajatusten kuvauksissa. Tai ehkä niitä avattiin jotenkin selittäen, eikä vaan näytetty tarinalla mitä heidän päässään liikkuu ("show, don't tell"). Joka tapauksessa luin ilolla loppuun.
Jokin tässä kirjassa tökki, ei ollut sujuva lukukokemus. Tai siis sellainen lukukokemus, että on pakko lukea ja lukea, ei voi laskea kirjaa kädestään. Luin loppuun, koska halusin "merkinnän" listaani luetusta eikä kesken jääneestä kirjasta.
Had not read the first book, but this was easy enough to enjoy without it. Very interesting take on 1920's Germany. Cozy Crime describes this perfectly.