Syksyisenä, lunta aavistelevana päivänä Rovaniemellä siepataan vauva. Monialaluuseri Perserkki ottaa aloitteen omiin käsiinsä ja ryöstää sen, mikä hänelle isänä kuuluu.
Sieppauspäivänä Lappia-talolla vietetään vihreiden syysseminaaria, jossa pyritään jokaiselta osallistujalta saamaan lahjoitus maailman suurimpaan kompostiin. Sinne suunnistaa myös eläkkeellä oleva rakennusmestari Oskari Raappana, joka ei hyväksy paikalliseen palloseuraan afrikkalaisvahvistuksia ja joka valmistelee painavaa yhteiskunnallista keskustelunavausta.
Tosipohjoista ulottuvuutta tarinaan tuo ivalolaisen yökerhon strippari Miss Hinkki. Hänen meili-ihastuksensa on rakennusmestari Raappanan pojanpoika Santeri, viisitoistavuotias kiimastunut nuorimies, joka haluaa jo miesten housuihin riisuakseen ne heti.
Isyydestään varman Perserkin tempaukseen sotkeutuu iso joukko kaupunkilaisia. Heihin kuuluvat ylikonstaapeli Marja-Leena Vauhkonen, joka on tutustunut alamaailmaan muutenkin kuin ammattinsa kautta ja lapsen äiti, joka kuulee vauvansa ryöstöstä viimeisenä. Aikuiskaaoksen keskipisteessä, tarinoitten leikkauskohdassa, luodinreikäisissä lastenvaunuissa nukkuu vauva, viisaasti vaieten.
Suomemme heimo on hillerinnopeat, hätkähdyttävät tarinankäänteet loistavasti hallitsevaa Tervoa parhaimmillaan. Yhden päivän romaani iskee jalat alta ja tajun päästä, mutta sydän pysyy paikallaan.
No johan oli. Yhdenpäivänromaanissa vauva siepataan, ja Rovaniemi paljastaa monenlaiset kasvonsa. Henkilöitä liittyy tapaukseen jos jonkinmoisia, ja ajoittainen sekavuus hidasti lukemista. Käänteitä piisaa, mutta itselleni jäi lähinnä kaoottinen olo.
En ole pitkään aikaan Tervoa lukenutkaan, joten olin jo melkein ehtinyt unohtaa millainen virtuoosi se onkaan. Kieli luistaa ja laulaa, rekistereissä löytyy, monin paikoin nauraa ääneen, ja kyllä tämä litterääri pirulainen osaa todella lukijan yllättääkin. On ehkä hyvä että luin Suomemme heimon vasta nyt - kirjahan ilmestyi jo 2001, ja vasta nyt todellisuus on alkanut kunnolla jäljitellä Tervon romaania. Vielä 17 vuotta sitten olisi Oskari Raappanan kaltainen henkilö tuntunut ihan sepitetyltä: "Vihaan feministejä, ulkomaalaisia, kommunisteja, vihreitä, ruotsinsuomalaisia ja vihanneksia. Kerroin sen vanhalle naiselle, joka jysähti istumaan viereeni penkille. Ämmä pasahti, ettei kuulu mihinkään näistä ryhmistä. Hän saanee jäädä istumaan, ja alkoi raivata tietään läpi lihapiirakan. Rasva haisi, mutta myös lihapiirakka. Hotkinnan lotinaa kuului. Vihaan ämmiä." Nythän tällaista vihapuhetta on sosiaalinen media täynnä, ei tosin näin hauskaa ja hyvin kirjoitettua.