Tv- kasvo Miina Malviston terveys reistailee ja olo on räjähdysherkkä, mutta lääkärit eivät ota häntä tosissaan. Kun suoran talk show’n tärkeä teemajakso köyhyydestä muuttuu farssiksi, hän lataa kulisseissa perkelöityneen mielipiteensä haastateltavasta. Harmi vain, että mikrofoni on yhä päällä.
Menestyjän pudotus yhteiskunnan pohjamutiin on vauhdikas. Nolattu Miina yrittää pelastaa julkisuuskuvansa lunastamalla televisiossa möläytettyjä lupauksia. Onneksi vihamielisen somen voiman voi valjastaa myös imagon kiillottamiseen.
Käsikirjoittaja-stand-up-koomikko Kaisa Pylkkäsen räävittömän hauska esikoisromaani pohtii, miten lapseton keski-ikäinen nainen löytää paikkansa maailmassa, jossa papukaijalle on helpompi puhua kuin ihmisille.
Hauska! Pirjo Heikkilä sopi äänikirjan lukijaksi täydellisesti, välillä tuli naurahdettua tarinalle ääneen. Vähän lukukokemukseen vaikutti se, että olen päähenkilöä jonkin verran nuorempi - tarinassa korostettiin kovasti päähenkilön ikää ja keski-ikäisyyttä, joten ikäjuttua ei oikein voinut olla ohittamatta kirjaa kuunnellessa. Toivoin tai oletin että lopussa olisi tullut joku isompi ”oivallus” tai käänne, nyt tuntui että jotkut asiat jäivät vähän auki. Kiva kuuntelukokemus kuitenkin!
Vaikea samaistua kirjan päähenkilöön, joten sen takia varmaan osa vitseistäkin jäi ymmärtämättä tai ei naurattanut. Kirja nosti esiin ja tarkasteli kriittisesti nykyajan ilmiöitä, kuten somea ja keskustelua ”liian herkistä” nuorista. Kuhan somessa näyttää hyvältä, niin kaikki menee hyvin,vai mitä?
Räjähdysvaara (2023) on stand up -koomikko Kaisa Pylkkäsen esikoisromaani. Tarinan päähenkilö, Miina Malvisto, on nelikymppinen menestynyt media-alan toimittaja. Kun hän suorassa TV-lähetyksessä tekee pahan mokan, alkaa alamäki. Vähitellen paljastuu myös, että ei Miina olekaan ehkä niin "hyvä ihminen", kun hän itse luulee olevansa.
Romaania voi luonnehtia feministiseksikin. Hyvin Pylkkänen tuo romaanissaan esiin yhteiskunnan valtarakenteita ja totuttuja ajatusmalleja - niitä hyvin myös kyseenalaistaen. Toinen ajatus, joka tuli mieleeni, on, että tämä on myös jollain tavalla aikalaisromaani ja kuvaa nykypäivän maailmaa. Koska kirjailija Pylkkänen on stand up -koomikko, on romaanissa myös joukko hyviä "one linereita" sekä muita osuvia vertauskuvia. Muutamassa kohtaa tuli voimakas myötähäpeän tunne, ihan kuin olisi katsonut tanskalaista "Kyllä nolottaa"-tv-sarjaajaa.
Tarina vie päähenkilönsä aika pohjalle, mutta sieltä noustaan ja loppua voisi luonnehtia siten, että "nyt tuli henkisen kasvun paikka ja itsensä hyväksyminen".
Pyöristin 3,5 tähdestä ylöspäin - 3 tähteä olisi ollut liian vähän. Keskivertoa parempi. Paikoittain röhötin ääneen. Kirjassa oli itselleni ajankohtaisia teemoja naisen elämästä. Sopivassa suhteessa hauskaa ja vakavaa. Odotan innolla elokuvaa 😄
Räjähdysvaara olikin yllättävän vetävä ja viihdyttävä romaani reilu nelikymppisestä tv-alan ammattilaisesta, joka tehtyään emämokan suorassa lähetyksessä päätyy työttömäksi. Miina kohtaa loputtoman määrän vastoinkäymisiä, mutta jotenkin vain rämpii aina eteenpäin, kunnes lopulta oivaltaa jotain tärkeää urastaan ja elämästään.
"Märehtiminen on osa eräiden kasvinsyöjäeläinten ruuansulatusta, jossa muuten sulamaton ravinto muutetaan hyödynnettävään muotoon. Ihmiselle ylimääräisen paskan kantaminen sisällä määrättömän pitkiä aikoja on lopulta kuolemaksi, joten keski-ikään tullessaan fiksuimmat kieltäytyvät siitä."
Ties kuinka monen miehen kriisiytymistä käsittelevän kotimaisen romaanin jälkeen on piristävää vaihtelua lukea naisnäkökulmaa aiheesta. Nelikymppinen tunnettu TV-kasvo Miina Malvisto tekee työttömyyttä ja köyhyyttä käsittelevässä, suorana esitettävässä keskusteluohjelmassaan yhden ainoan mokan, joka synnyttää alati kiihtyvän syöksykierteen. Nopeasti Miina huomaa olevansa työtön, rahaton ja valtaisan some-torpedoinnin kohteena. Jokainen yritys parantaa omaa tilannetta johtaa syvemmälle ahdinkoon. Työyhteisön ja tuttavien vetäytyessä nopeasti näkyvistä ainoaksi keskustelukumppaniksi päätyy ikkunasta sisään lehahtava kirkkaanvärinen papukaija, Saatanan kommunisti.
Käsikirjoittaja, ohjaaja ja stand up -koomikko Kaisa Pylkkäsen tragikoominen esikoisromaani on painotukseltaan melankolinen, mutta väliin yllättävänkin hauska. Jopa ääneen saa muutamaan otteeseen hörähtää. Pylkkänen kirjoittaa sujuvasti, ja draamallinen kaarikin tuntuu olevan viiihdekonkarilla aika mukavasti hallussa. Vaikka andogyynina lukijana pyrin tutustumaan kirjoihin laajalla rintamalla, romaani on selkeästi suunnattu naislukijoille. Keski-iän kriisissä painiskelevan, lapsettoman sinkkunaisen minuuden etsiminen ja paikkansa löytäminen nuoruutta ja kauneutta ihannoivassa Instagram-yhteiskunnassa on aiheeltaan omalla kohdallani hieman vieraannuttava, mutta kirjallisesta sujuvuudesta ja paikoittaisesta hauskuudesta annan kyllä pisteitä.
Ei silleen kauheesti naurattanut tämä teatteri. Olisin tykännyt ehkä enemmän jos ns. itse asiaan olis käytetty sivuja enemmän kuin viimeinen viidesosa. Oli nimittäin osuvaa kritiikkiä varsinkin naisten vaihdevuosioireiden vähättelystä. Siitä ja muista yhteiskunnallisista aiheista olisin mielelläni lukenut syvempääkin analyysia.
Olipa ärsyttävä ja epäuskottava päähenkilö, ei kai kukaan oikeasti ajattele ja toimi noin? Pitihän se loppuun asti kelata, vaan eipä se loppukaan mitään ihmeellistä tarjonnut. Harmi, odotin koomikolta enemmän - liioittelu kai on komiikan ydintä, mutta joku roti sentään siinäkin.
Aika paljon sattumuksia ja koheltamista minun makuun, mutta silti niin tärkeitä huomioita nykyajasta, että pyöristin neljään tähteen. Viiskymppisenä suvun naisten kohtalot tulivat uniin saakka.
Tjaa… jotenkin pahuksen ärsyttävä ja toisaalta jotenkin oivaltava. Sanotaan, että naiset ovat täysin hormoniensa armoilla, ja tämä tarina allekirjoitti tämän väitteen.
🎧 Kirjassa kuvataan niin kiusallisia ja myötähäpeää aiheuttavia tapahtumia, että välillä on ihan hankalaa kuunnella! Farssin tyyliin sopien saattaa arvata, että kaikki menee pieleen, mutta kirja silti säilyttää kiinnostavuutensa ja yllättävyytensä.