Musta kieli

Kuokkamummo #2

by Marko Hautala

Kuokkamummo kylvää taas kuolemaa!

Piinaava kauhuromaani yksinäisyydestä ja sen seurauksista.

Vaasassa on vuosien varrella kadonnut lukuisia ihmisiä. Poliisi hakee epätoivoissaan apua paikalliselta meediolta. Spiritistisissä istunnoissa poliisi saa selville asioita, joista koko kaupunki on pitkään vaiennut.

Kotimaisen kauhukirjallisuuden paha isä Marko Hautala herättää kuokkamummon legendan uudelleen henkiin.

Genres: Horror, Finnish Literature, Fiction, Audiobook

316 pages, Hardcover

First published August 7, 2023

About the author

Marko Hautala’s unique blend of psychological horror and realism has attracted readers of all genres, earning him a reputation as the Finnish Stephen King. His first novel The Self-Illuminated Ones (Itsevalaisevat, 2008) received the Tiiliskivi Prize, and in 2010 Hautala received the Kalevi Jäntti Literary Prize for Young Authors for Shrouds (Käärinliinat, 2009). He was also nominated for the Young Aleksis Kivi Prize in 2013 for Seeing Eyes (Unikoira, 2012).

Hautala's literary sensibility was formed at an early age by horror novels and later on by his experiences working as a nurse at a mental institute in the early 1990's. The Black Tongue (Kuokkamummo, 2015) is Hautala's first novel to appear in English.

Reviews

[Marko Suomi · Rating 4 out of 5]

Kannattaa varoa mitä jääkaapista löytyy, se ei olekaan välttämättä eilistä cold brew -kahvia vaan jotain muuta. Tässä kirjassa Marko Hautala tuo takaisin Kuokkamummon, tai ehkä mummo pakotti tuomaan. Oli miten oli, mennään sekä psykologisissa että lihallisissa kauhumaailmoissa, menolipulla syvään päätyyn.

[Juha Viitanen · Rating 4 out of 5]

Marko Hautalan tuore romaani Musta kieli (2023) on itsenäinen jatko-osa vuonna 2014 ilmestyneelle Kuokkamummo-romaanille. Lukaisinkin Kuokkamummon ennen tätä romaania. Kyllä tämän voi periaatteessa lukea ilman, että on lukenut aiemman romaanin, mutta suosittelen kuitenkin lukemaan aiemman romaanin ensin.

Vaasassa on vuosien varrella kadonnut paljon ihmisiä, joita ei ole koskaan löydetty. Jotain tekemistä katoamisien kanssa on hylätyn Bondorffin huvilan ja siellä tarinoiden mukaan majailevan outouden/pahuuden kanssa. Eipä tarinasta oikeastaan tarvitse sen enempää tietää, lukemaan vaan!

Hesarin kriitikko taisi sanoa, että hänen mielestään Hautala on kirjoittanut parhaan teoksensa. En ole kaikkia Hautalan romaaneja lukenut, joten en pysty yhtymään tähän mielipiteeseen. Joka tapauksessa Hautala on kirjoittanut hyvän kirjan.

Kauhugenressä on hyvin vaikea kirjoittaa enää mitään uutta, jota ei jossain muodossa olisi kerrottu jo aiemmin. Eikä Hautalakaan mitään ihan uutta keksi, mutta hitto vie, tarina kyllä imee mukaansa ja kerronta on erittäin sujuvaa. Kuokkamummo-romaanista joku sanoi, että ihan kuin elokuvakäsikirjoitusta lukisi. Kyllä tämäkin on helposti mielessä elokuvaksi kuviteltava.

Minusta parempi kuin Kuokkamummo ja arvioksi tälle 3,8/5.

[Salla Hiltunen · Rating 3 out of 5]

Ihan pätevä itsenäinen jatko-osa Kuokkamummolle. Vähän jäin kyllä miettimään, oliko jatko-osa edes tarpeen. Luin tätä ihan mielelläni, mutta jäin kaipaamaan vielä jotain. Pidin myös hieman enemmän ykkösosan tunnelmasta ja tarinasta.

[Ari · Rating 4 out of 5]

Hautala ei petä. Jälleen kerran jos olet tykännyt edellisistä, niin pidät kyllä tästäkin. Synkkää on kuin suon pohja ja edes loppu ei tarjoa helpotusta. En suosittele mökkilukemiseksi, enkä myöskään syksyn pimeneviin iltoihin.

[Taneli Repo · Rating 4 out of 5]

"Vajoama syntyy, kun kaikki menee samaan aikaan päin helvettiä".

Marko Hautala tarjoaa faneilleen ja myös muille lukijoilleen lohtulukemista melkeinpä joka syksyn ratoksi. Tämän vuoden panostus on Musta kieli, jota mainostetaan Kuokkamummon jatko-osana. Romaanit kieltämättä liittyvät toisiinsa, mutta ne ovat sikäli itsenäisiä, että ne voi lukea missä järjestyksessä tahansa. Luin Kuokkamummon muutama vuosi sitten – eikä se ole suosikkini Hautalan tuotannossa – mutta Mustan kieli ei millään tavalla edellytä edellisen romaanin lukemista ja saattaa jopa olla Kuokkamummo-romaaneista se parempi.

Musta kieli tarttuu vaasalaiseen Kuokkamummo-urbaanilegendaan kokonaan uudesta tulosuunnasta. Kehystarinana on vaasalainen poliisimies Paavola, joka lähtee vastoin parempaa ohjeistusta tutkimaan erinäisiä ratkaisemattomia katoamistapauksia turvautuen meedion apuun. Tuloksena on joukko kummitustarinoita, jotka laajentavat Kuokkamummo-legendaa uusiin suuntiin. Tarinoilla on toki yhtymäkohtansa Kuokkamummo-romaaniin, mutta yhtä hyvin Mustan kielen voi lukea aivan omana tarinanaan.

Omassa elämässäni Musta kieli -äänikirja osui aivan harvinaisenm p**kaan hetkeen mutta kiitos Marko, ja kiitos, Tiina, tästä lyhyestä eskapismista.

[Inka · Rating 4 out of 5]

Kuokkamummo teki todella ison vaikutuksen kun sen luin, joten tottakai myös jatko-osa täytyi päästä lukemaan. Musta kieli toimi, vaikka ekan osan lukemisesta oli kulunut jo vuosia eivätkä kaikki yksityiskohdat olleet enää kirkkaina muistissa. Ehkä tästä olisi saanut vielä enemmän irti, jos Kuokkamummon olisi lukenut melko tuoreeltaan.

Musta kieli oli joka tapauksessa erittäin toimiva kauhuteos. Tässäkin tarinaa kerrottiin useassa aikatasossa ja eri henkilöiden kautta, mikä toimi erittäin hyvin. Kuokkamummon tarina sai uusia ulottuvuuksia, ja kirja piti mielenkiinnon yllä viimeisille sivuille asti.

Pidin tästä kovasti, vaikka ihan ei edeltäjänsä tasolle yltänyt. 3,5 tähteä olisi osuvin, mutta teos ansaitsee kyllä pyöristyksen ylöspäin.

[Jaana V · Rating 4 out of 5]

En usein lue kauhugenreä, etenkään kotimaista, mutta kun luen, luen Marko Hautalaa! Ei petä koskaan. Karmii, henkilöistä ja tarinasta ja ympäristöstä saa heti otteen, tai ne saavat lukijasta, kuin kuokkamummo konsanaan. Painostavan jännitteinen tunnelma kantaa ja vie mukanaan.

[Heidi · Rating 4 out of 5]

4-

[Jari Hirvensalo · Rating 5 out of 5]

Aivan upea kauhukertomus! Aivan upea jatko Kuokkamummolle!

[Tiina Susanna · Rating 2 out of 5]

kuokkamummon paluu ei vakuuttanut.

[Ville · Rating 4 out of 5]

Kuokkamummo oli minulle mieleenpainuvin Marko Hautalan kirjoista, joten odotin tätä innolla. Enkä pettynyt, vaikka Kuokkamummon lukeneelle tässä on niukasti mitään aivan yllättävää. Loppua kohti ote vähän herpaantuikin, mutta viihdyin erinomaisesti yhtä kaikki. Hautalan teoksissa pidän kovasti ihmiskuvauksesta, henkilöt ovat usein enemmän tai vähemmän rikkinäisiä ja yksinäisiä ja hyvin uskottavasti ja empaattisesti kirjailija heidän kohtaloitaan kuvaa.

[Satu Ylävaara · Rating 4 out of 5]

tiistai 8. elokuuta 2023
Luetut kirjat 22/2023: Hautala Musta kieli, Tammi 2023

Luetut kirjat 22/2023: Hautala Musta kieli, Tammi 2023. Kauhuromaani ja myös dekkari koska alussa, 1. osassa poliiseja askarruttaa keissi, jonka selvitykseen on ehkä ajateltava pahvilootan ulkopuolella, ehkä foliohattu päässä. Kyse on Kuolamummon jatko-osasta, urbaanilegendasta tai kirkonkylälegendasta tai kaupunkilegendasta, olemmehan Vaasassa. Miksiköhän puhelin kirjoitti Kuola? Siis Kuokkamummo.
Voi sisältää paljastusjuonittelua eli lue kirja ensin, että puhtaalta pöydältä...

#markohautala #mustakieli #kauhu #kauhuromaani #kuokkamummonjatkoosa #jatkoosa #kuokkamummo #kuokkamummo

08.08.2023 luin 4/5

🌟🌟🌟🌟



Millaisia pelkoja on nykyihmisellä, tätä tutki skifin muodossa tv sarja Black Mirror (musta peili), jonka tuoreimman kauden jaksot olivat silkkaa kauhua, hieno edistys siirtyä kauhuun. Myös American Horror Story tv sarja tutki, mikä ihmisiä, tai siis ameriikkalaisia pelottaa, useamman kauden ajan. Mutta olemme kotimaassa, tutuissa ympyröissä, jossa talvet ovat talvia, metsät metsiä, päivä on päivä, ja yö on yö, ja pöllöt ja ketut taas niiden asukkeja, ja symboleja.

Hautalan romaanin alussa näytetään, tutkitaan, mitä ihminen pelkää, mikä tuo, luo arveluttavan, ahdistavan tunnelman. Mikä jännittää. Toiseus, outous. Miten ihminen suhtautuu kummaan, arjen tuolle puolen tai Järjen tuolle puolen, kuten yhden videokasettini kannessa lukee hämmentyneen Anthony Perkinsin vieressä.

Miten suhtautua - kuten yliluonnolliseen. Mikä on harhaa, mikä totta. Pelko, mitä minulle on tapahtumassa. Tarve näytellä, että kaikki on hyvin, ja nauraa vitseille oikeissa kohdissa. Mikä on pakkomielle, mikä intohimo, mikä harrastus, mikä salaliittoteoriaa. Milloin tehdä interventio.

Mikä peruspoliiseja pelottaa yliluonnollisessa menossa kuten manaajissa ja ennustajissa. Osa poliiseista kykenee ns. laatikon ulkopuolelle sijoittuvaan skenaarioon, skenaarioihin. Lukijana ja katsojana kiinnostaa aina X Files -meno. Ihmisen suhtautuminen kummaan, odottamattomaan. Kun alueelta katoaa niin paljon porukkaa, on muutettava käytäntöä. Mitä on oikeasti tapahtunut.

On myös salapoliiseja siis itsenäisiä epäammattilaisia etsiviä. Amatöörietsiviä.

Tahrapinttyyntyneessä kahvimukissakin lukee Citizen Detective.

Katsoin taannoin tv parhaimman sarjan Yellowjackets uusimman kauden (toisen kauden) viimeisen jakson, huikeaa. Myös siinä ymmärrettiin amatöörietsivien innon ja sitkeyden päälle. Mutta suomalaisessa kauhuromaanissa ei metsästetä isojalkaa eikä wendigoa. Nainen ja mies, he tapaavat pitkän ajan jälkeen salapoliisitehtävissä, eivät tiedä mitä etsivät, eivätkä osaa hahmottaa, mitä riistakameran öisessä kuvassa näkyy. Onko se hirviö.

Nainen on ihastunut, miehestä ei mene takuuseen. Mies voi olla syrjäytynyt, eristäytynyt peräkammarin poika tai incel, mutta hän ei tihku naisvihaa. Nainen on normaali, eli työssä käyvä, kunnes löytää kropastaan jotain. Nainen on yksinäinen mutta harrastaa myös seinille kiipeilyä. Mukavan allegorisia nämä Hautalan kuviot, kiivetä seinille. Huumoria ja kliseitä, tai ei kliseitä vaan stereotypioita, tyyppejä, arkkityyppejä, karikatyyrejä venytetään, mutta sopivasti vain kuin jumppanauhaa. Näytetään mikä on ihmisen takana. Mikä ihmistä ajaa.

Huom kirjoitan tätä Helsingin kuumipana pänä jolloin on ällöttävän kuumaa ja kohta nousee myrsky, ja huominen Depeche Mode keikka peruttu myrskyn takia. Aivot sulaa. 07.08.2023

Huumori on mustaa. Kuten kielikin... Musta kieli nimenä tuo välähdyksen Polanskin elokuvasta Vuokralainen, käärmeenkieli, örkkien kieli, jopa Käärijän Cha Cha Cha euroviisu-esityksen taustagrafiikoissa kielen lipominen saa mittavat mittasuhteet, kieli kasvaa ja kiemurtelee, ja onhan siinä eroottista. Kun taas Kuokkamummon suu oli, ja on pelottava.

Kirjassa voi olla folk horroriin viittaavia nimiä. Pidän myös kun giallossa on amatöörietsiviä.

" Miksi Suvikylässä katoaa ihmisiä? " lukee lehtileikkeessä, joka on napattu ilmaisjakelulehdessä. Voiko teoria pitää paikkaansa, että "sen" pitää antaa olla, ettei tilanne pahenisi. Ettei sohisi. Härnäisi. Herättäisi.

Mihin voi luottaa, omiin havaintoihin, muistiin, silmiin. Milloin soi hälytyskellot. Miten tähän vaikuttaa esim sienien syöminen. Miten suhtautua kun hurahtaa. Vajoaa jonnekin ihan toiseen maailmaan.

Mutta romaanissa on muitakin ääniä. Ihmisiä. Kertojia.

Miten moninaista kauhu, ihmisen kokema, tuntema kauhu, pelko ja ahdistus on, ihan vain jännityksestä, miten ihminen, johon on ihastunut samoissa harrastuksissa, ja mielenkiinnon kohteissa, vastaa viestiin, kuinka nopeasti, ja millaisin emojein. Ja jäytävä, jäätävä pelko, onko tämä hyvänlaatuinen möykky, onko kaikki jo mennyttä, lopussa. Toiseuden pelko, kykenemättömyys empatiaan.

Kyseessä ei ole täysin found footage -leffa Blair Witch Projectin tai Sinisterin tapaan, vaan nainen ja mies katsovat riistakameran kuvaa, ja tietävät missä on kamera, onhan mies sen sinne metsään virittänyt.

En tiedä miksi nämä sarjat tai elokuvat tulivat mieleen.





Toisessa osassa

KAKSI

VIDEOKASETIN KELA

lainaan :

" ”Miksi se tappoi lapsia?” Linda kysyi.

Vasta vaimonsa kysymyksen kuullessaan Aki tajusi, että koko juttu oli irvokas. Lindan tyrmistyneen katseen saattoi tuntea auton huminassa.

”Se nyt oli sellainen urbaanilegenda”, Aki rauhoitteli. ”Samanlaisia pyöri varmaan monessa lähiössä ennen kuin netti pilasi kaiken.”

”No onneksi pilasi”, Linda mutisi. "

Kun toisessa luvussa (KAKSI. VIDEOKASETIN KELA) autolla Vaasaan miehen kotipaikkaan huristeleva pariskunta keskustelee kaupunkitarinasta Kuokkamummo, joka naiselle on uusi ja outo asia, eihän hän ole täällä (siellä) lapsuuttaan viettänyt, ja kerrotaan miten Kuokkamummo käyttäytyy hiipiessään selän taakse ja huitaistessaan kuokalla, niin ajattelen välittömästi 90-luvun musiikkivideoita ja niiden symboliikkaa. Niin hetikohta mainitaan Smells Like Teen Spirit! Joka oli Nirvanan kuuluisin piisi, ja video, jota sieti katsoa musiikkikanavalla Music Television, tuttavallisemmin MTV, joka vielä 90-luvulla soitti musiikkia, enimmäkseen paskaa, mutta kuitenkin musiikkia eikä vastenmielistä tositeeveetä, ajattelen siis kun MTV:n ekasta lähetyksestä tuli kuluneeksi taannoin 30 vuotta. Vai oliko se hetkinen 40 vuotta. Vuosia kuitenkin.

Mutta jännästi Hautala johdattaa tämän äärelle, en tiedä miten, kuten mentaalisti, mutta nautin kyydistä.



Taisin ajatella Marilyn Mansonin videota Nobodies, joka ilmestyi tosin 2001, hiukka ysärin jälkeen. Mutta nivoutuu 1990-luvun musiikkivideoestetiikkaan. Nirvanan Heart-shaped Box (1993) video konnotaatioineen tuli myös mieleen. Myös jokin kohta lyriikoista voisi liittyä tähän.



Toisaalta, mitä mies pelkää, että menettää kasvonsa, menettää asuntonsa, hiuksensa, perheensä.



Sitten olemme luvussa kolme. Ja lopetan juonipaljastukset tähän. Se, että valitsin mitä kerroin juonesta, tarinasta, motiiveista.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Suomalaisten kauhukirjailijoiden ykkösnimi on Marko Hautala, siitä ei tässä vaiheessa ole epäilystä. Uusi romaani Hautalalta on tapaus. Pelonsekaista iloa herättää myös tieto siitä, että uusi Musta kieli palaa Vaasaan Kuokkamummon urbaanilegendan pariin. Samannimisessä romaanissa (Tammi 2014) lähes kymmenen vuotta sitten esitelty Kuokkamummo on lapsia tappava kammotus: ensin haistat perunakellarin hajua, sitten jo pian kuokka kuopaisee lapaluusta. Urbaanilegenda tai ei, ihmisiä on silti kadonnut ihan oikeasti.

Musta kieli on useammasta kertomuksesta koostuva romaani, jonka kehyskertomuksessa poliisi hakee apua katoamistapausten selvittelyyn paikalliselta meediolta. Madame Luna saa nähtäväkseen neljä katoamistapauksiin liittyvää esinettä. Onhan meedion puheilla käyminen poliisilta vähän epätoivoista, mutta eipä näihin katoamisiin ole muutenkaan tolkkua saatu.

Vakavan rikoksen jäljet, muttei ruumiita. Ei ainuttakaan. Vain yhdeksän kadonnutta. Kolmihenkinen perhe. Vierailulla ollut pariskunta. Kaksi naapuria. Kaikki poissa. Täysin älytön juttu. Niin älytön, että tutkinta oli takellellut tavallistakin enemmän.

Meediohan kertoo. Jokaisesta esineestä irtoaa tarina, jotka kaikki kytkeytyvät toisiinsa ja luonnollisesti Kuokkamummoon. Oden ja Moonan tapauksessa Ode on saanut riistakameraansa vangittua epämääräisen ihmishahmon, josta ei kuitenkaan ole jälkeäkään samaa kohtaa kuvaavassa lämpökamerassa. Mikä on ylipäänsä saanut Oden asentamaan kamerat kotinsa lähellä olevaan metsikköön? Moona ei oikeastaan tiedä, miksi on Oden kanssa tekemisissä, mutta rinnassa tykyttävä kasvain saa kaipaamaan yksinkertaisempia ongelmia.

Toisessa episodissa kohdataan pariskunta Aki ja Linda, matkalla Vaasaan Akin kotikulmille. Aki on saanut kutsun vanhan kaverinsa Rikun luokse. Reissu tuntuu vastenmieliseltä, eikä Aki oikeastaan haluaisi mennä, mutta Riku oli lausunut taikasanat: ”Haluaisin puhua Samusta”. Samu eli Samuel oli Akin isoveli, joka katosi aikaisemmin, jättäen pikkuveljelle kalvavan trauman. Samun vaiheista kiinnostuneet voivat kääntyä Kuokkamummon pariin.

Pienenä väliosana nähdään asioita Rikun naapurissa asuvan Ellan näkökulmasta. Neljännessä osassa palataan vielä Rikuun ja siihen, miten tämä Kuokkamummon pauloihin joutui. Viimeiset kolme osiota kytkeytyvät vahvemmin toisiinsa ja tuovat tälle tarinalle enemmän romaanin kuin erillisen tarinakokoelman tuntua. Tämä rakenne toimii myös alleviivaamaan Kuokkamummon kammottavuutta: on ihan sama, kuka tai mikä olet, Kuokkamummo saa sinut lopulta. Sen kirja tekee selväksi jo alussa: kukaan näistä ihmisistä ei selviä.

Marko Hautala on jälleen kerran onnistunut luomaan jotain todella painostavaa ja synkkää. Tällainen luotettavuus on kirjailijassa hieno piirre.

[Ez · Rating 3 out of 5]

Mielenkiintoinen rakenne, melkein kuin sekoitus romaania ja novellikokoelmaa, mikä ehkä selittää teoksen epätasaisuuden. Tässä oli nimittäin joitain tosi hienoja ja omintakeisia kohtauksia ja kielikuvia, mutta myös joitain laahaavia kohtia - ihan loppuvaiheessa onnistuin itse asiassa unohtamaan joksikin aikaa, että minulla oli tämäkin kirja kesken! Onneksi kuitenkin palasin lukemaan teoksen loppuun, koska viimeinen osa, ”Häät,” oli heittämällä pelottavin. Kauhukirjailijana Hautala onkin mielestäni uskottava ja kekseliäs. Hänen heikkoutenaan taas ovat unohdettavat ja aika epämiellyttävät henkilöhahmot. Erityisesti Kiilamaat eivät oikein jaksaneet kiinnostaa tai herättää sympatiaa; opin pitämään vain Moonasta, joka on näyttämöllä lopulta aika lyhyen aikaa.

[Inna · Rating 4 out of 5]

Syksyn odotetuin kauhuteos ei pettänyt. Kuokkis ei ollut aivan tuoreessa muistissa kun en nyt malttanut alkaa uudelleenlukuhommiin, mutta ei se Mustan kielen lukukokemusta haitannut. Pidin siitä miten tarina oli rakennettu toisiinsa limittyvistä osista, varsinkin kun tunnelma pysyi mukavan creepynä koko kirjan läpi. Särkynyt linssi -osion lopussa oli niin karmivaa settiä että oikeesti kammotti lukea, ja pari yötä meinas ahistaa nousta yöllä pimeellä vessaan, että kiitti vaan Marko taas näistäkin traumoista. :D Eli juuh, tää oli sekä ihan superhyvä että oikeasti pelottava, joten jos et semmoista kestä niin älä lue, mutta kaikille kauhufaneille valtavan homeisen kartanon kokoinen suositus.

[Katri Rantala · Rating 3 out of 5]

Hautalan kirjoissa parasta ovat hyvät henkilöhahmot ja sujuva kerronta, ja Musta Kieli tarjoili kumpaakin. Novellimainen rakenne oli iloinen yllätys - jokainen hahmo sai oman pienen tarinansa, joista erityisesti ensimmäinen, Moonan tarina, jäi mieleen. Siinä Hautala kuvailee erinomaisesti sairastumisen pelkoa ja siihen liittyviä tunteita, jotka itselleni ovat sitä kaikista hurjimmin ihon alle menevää kauhua. Kuokkamummon hahmo oli hyytävämpi ensimmäisessä romaanissa lapsia piinatessaan, mutta jatko-osankin luki mielellään. Ensimmäisen Kuokkamummo-romaanin lukeminen ennen tätä ei ole pakollista, mutta suositeltavaa.

[Chalthria · Rating 3 out of 5]

Hautalan kirjan kun avaa, tietää jo heti, että luvassa on laadukasta kauhua. Kirja imaisi mukaansa heti ensikohtauksesta lähtien, jossa päästiin suoraan spiritismin syövereihin. Tunnelma oli sopivan hyytävä ja hieman ahdistavakin. En tiedä olisiko minun pitänyt lukea Kuokkamummo ennen tätä, koska eri henkilöiden tarinoiden yhteen nivoutuminen oli itselleni vaikeaa, vaikka loppukappale hienosti sitoikin tarinat yhdeksi.

[Juha Soininen · Rating 2 out of 5]

Tässä on sama ongelma kuin muissakin Hautalan kirjoissa eli alku hyvä mutta muuttuu hyvin pian päämäärättömäksi psykologiseksi haahuiluksi. Paatunut kauhufani kaipaa muutakin kuin silmiä pimeässä ja tunnelmaa. Suomessa ei vaan osata tai pystytä kirjoittamaan raakaa kauhua jossa veri roiskuu. Kerrankin haluisin että joku kirjoittaisi kunnon suomalaisen slasherin...

[Koneuni · Rating 5 out of 5]

Paras lukemistani Hautalan kirjoista. Kuokkamummon paluu iskee kuin kuokka selkään. Todella karmiva. Oli hauska nähdä hahmoja ensimmäisestä kirjasta ja saada vähän lisää taustaa aiemmille tapahtumille. Loppukin oli todella upea, vähän Shiningin hotellibaari-henkinen. Jäi mieleen pyörimään. Suosikkilukuni oli ensimmäinen tarina, joka käsitteli kameran linssiä.

[Anne Holappa · Rating 3 out of 5]

Kauhujutuissa on aina se pelko että entä jos ne loppuvat typerästi, loppuun tulee kunnon mahalasku, tapahtumat selitetään järjellä: ...ja Pikku-Kalle heräsi ja se olikin ollut vain unta. Onneksi Hautala vei homman loppuun asti. Ei tullut myötähäpeää.

[Laura · Rating 4 out of 5]

[3.5-4☆]

[Tanja · Rating 4 out of 5]

Suosittelen ehdottomasti fyysisenä kirjana mieluummin kuin äänikirjana.

[jennijohanna. · Rating 3 out of 5]

3,5 ⭐

[Veera · Rating 4 out of 5]

Kuokkamummon lukemisesta on vuosia mutta muistan kyllä sen kirjan tunnelman ja tarinan. Tämä toisti samaa hyytävää tunnelmaa. Siis aivan todella kammottava. Toimii kauhun ystäville täydellisesti.

[Tupu · Rating 4 out of 5]

Urbaanilegenda kuokkamummosta heräsi henkiin.

[Marika Känsäkangas · Rating 4 out of 5]

Damn. Juuri kun luulit saavasi ratkaisun mysteeri vain jatkuu! Saadaanko koskaan tietää? Mysteeri on loputon.

[Saara Ahnger · Rating 4 out of 5]

I liked this book! Creepy and in some ways funny at the same time.

[Kaisa N · Rating 3 out of 5]

Kauhu ei ole itselleni ominta genreä mutta tämä oli kieltämättä hyvä lajinsa edustaja.

[Revy · Rating 3 out of 5]

Antoi mielestäni turhan paljon sivutilaa vastenmielisimmälle hahmolle, mutta on mukavan karmiva.

[Raija · Rating 2 out of 5]

2,5*