Cancel on kokoelma kertomuksia poikkeustilasta, jonka ei soisi päättyvän, sillä kuka tietää kuinka paljon vielä aiempaakin normaalia hirveämpi uusi normaali on.
Runoilijana tunnetun V.S. Luoma-ahon proosa johdattaa lukijan outoon laaksoon tutun ja vieraan väliin. Sen henkilöiden julmassa arjessa asiat tuntuvat olevan viistossa tai merkillisesti epätodellisia. Yksi panee sängyn hajalle ja joutuu pyytämään eksältä apua korjaamiseen. Toinen etsii digitaalista kosketusta. Työpaikan chatissa tuntuisi olevan haittaohjelma, vai kuinka muuten selittää ihmisten käytös? Normaali näyttäytyy kerta toisensa jälkeen repaleisena ja epäilyttävänä.
Kiva välipalakirja. Cancel palaa pandemiatunnelmiin, hitusen ahdistuneesti. Jotkin tarinat upposivat ja jotkut eivät niinkään. Ehkä vähän “kylmä” ja tekninen makuuni, mutta en näe miksi en suosittelisi tätä, mikäli kirja on jo tbr-listalla tai erikoisemmat novellit kiinnostavat.
Ajoin kirjailijan kuvauksen cancelista Ruumena-tekstigeneraattorin läpi ja tällainen siitä tuli:
"Ihmisen peruuntuminen kuoleman vuoksi. Nuoruuden peruuntuminen digitaalisten käyttäjärajapintojen vuoksi. Nuoruuden peruuntuminen eron vuoksi. Lentomatkailun nautinnon peruuntuminen museolaitokseen sulkemisen vuoksi. Nuoruuden peruuntuminen ympäristökatastrofin vuoksi. Taideteoksen mielekkyyden peruuntumisia, niin yksityisiä kuin yleisiäkin. Tapahtumien ja normaalin arjen peruuntuminen vanhuuden vuoksi. Nuoruuden peruuntuminen museolaitokseen sulkemisen vuoksi. Ihmisen peruuntuminen ympäristökatastrofin vuoksi. Ihmisen peruuntuminen poikkeustilan vuoksi. Ihmissuhteen tulevaisuuden peruuntuminen poikkeustilan vuoksi...
cancelissa ollaan ikuisesti asioiden välissä. Runoilijahistoriani vuoksi kannan mukanani ainaista taipumusta pakottaa tekstit sellaisenaan ja ilman ympäröiviä tekstejä, yksinään. Ihmissuhteen tulevaisuuden peruuntuminen ympäristökatastrofin vuoksi...
cancelissa ollaan ikuisesti asioiden välissä. Runoilijahistoriani vuoksi kannan mukanani ainaista taipumusta pakottaa tekstit"
Ilahduin erityisesti tästä, koska etsiskelin juuri työjuttuja silmällä pitäen sellaista tuoretta luettavaa kotimaisilta tekijöiltä, joka olisi ilmaisultaan tietyllä tavalla tiivistä mutta kuitenkin sopivasti lukijaa haastavaa.
Novellikokoelmia on usein vähän vaikea arvioida, koska toisista teksteistä vain pitää enemmän kuin toisista, mutta ehkä neljä tähteä on sopiva kokonaisarvio.
Tekstissä on paljon loistavia ja oivaltavia hetkiä, mutta yleistä tasoa laskee se geneerinen täytemarina, jota saa lukea kaikilta kotimaisilta 2020-luvun kirjailijoilta.
Ilahduttavaa välilukemista tauottamaan erästä pitkää ja mutkikasta, 900-sivuista romaania. Toisista teksteistä en välittänyt lainkaan, toisista sitäkin enemmän. Juuri nyt puhutteli mm. tämä:
”Opin ymmärtämään, että ihmiset ovat yksinkertaiseen palautekiertoon perustuvia mekanismeja, eikä meissä ole mainittavampia syvyyksiä. Vain kasautunutta kipua, jota sokea tajuntamme tarinallistaa jotain tehdäkseen. Itseyteni on kuin toinen toistaan rumempia maalikerroksia.”