Slaavilaista true crimea Neuvostoliitosta ja Venäjältä
Antto Terras johdattaa lukijan syvälle Neuvostoliiton ja Venäjän rikolliseen maailmaan. Arvaamattomassa naapurivaltiossamme eletään ja kuollaan omien sääntöjen mukaan.
Teokseen on valittu kymmeniä kriminaaleja tositapahtumia, joiden kautta tutuiksi tulevat myös vallinneet yhteiskunnalliset olot ja sosiaalinen todellisuus. Järjestäytyneen ja järjestelmän ylläpitämän rikollisuuden lisäksi maasta löytyy valtava määrä yhden asian tai edun häikäilemättömiä tavoittelijoita.
Virallisen alamaailman rinnalla rikollisella kentällä temmeltävät poliiseiksi muutetut miliisit ja muut vallankäyttäjät. Viranomaisilla on ollut Venäjällä aina tiivis suhde bandiitteihin: he joko tutkivat, vähättelevät tai tekevät rikoksia. Teos raottaa myös Venäjän vankeinhoitolaitoksen jäätyneitä portteja.
Verisen Venäjän tapahtumat sijoittuvat ajallisesti Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän kaudelle. Vanhimmista tapauksista ei ole jäljellä kuin muistot, mutta tuoreimpien veri on vasta kuivumassa. Teoksen kaikki kertomukset perustuvat tositapahtumiin.
Virolainen koomikko Anton Terras kuvaa Venäjää pilke silmäkulmassa rikosten kautta. Hän on koonnut melkoisen määrä venäläisiä rikosjuttuja 1980-luvulta nykypäiviin. Rikostarinat ovat pääosin kauheita silmittömine tappamisineen ja huijaamisineen. Terras kirjoittaa kevyellä kädellä, mutta sanoittaa kuitenkin raskasta asiaa Venäjän hulluudesta.
Omakohtaiset kokemuksenikin vahvistavat esimerkiksi Terrasin kuvaamaa venäläisten autosuhdetta. Minkä isompi auto ja mitä tummemmat lasit siinä on, sen vähemmän se välittää liikennesäännöistä. Kaikki ajavat kilpaa ja jos tulee kolari tärkeintä on ensi tarkistaa tuliko autoon jotakin ja vasta sitten aletaan laskea mahdollisia ruumiita. Ihmishengellä ei ole juuri arvoa.
Venäjästä on nyt ilmestynyt valtavasti kirjallisuutta, joka auttaa ymmärtämään heidän sotahulluuttaan ja muuta järjettömyyttä. Ne, jotka haluavat tehdä perehtymistä venäläiseen sielunmaisemaan kevyesti, voivat tarttua Terrasin rikostarinoihin. Toisteisuudessaan ne kyllä alkavat puuduttaa.
Ihan viihdyttävä lukukokemus. Kirjoitustyyli saa sisällön jotenkin menemään hieman yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Muutenkin näin humoristinen tyyli rajuistakin rikoksista puhuttaessa on makuasia, eikä välttämättä ollenkaan kaikkien mieleen.