Toinen osa komisario Takamäestä, Helsingin kaupungin murharyhmän johtajasta, kertovasta sarjasta. Tällä kertaa huumejutun jäljillä olevat poliisit kuulevat puhelinkuuntelussa aivan selvän murhakäskyn. Valitettavasti vain ei ole kunnolla tiedossa kuka puhuu kenelle ja kuka on murhakäskyn kohde, kuuntelu kun pohjautuu puhelinnumeroon, jota tiedetään huumekaupassa käytetyn. Siitä, kenen se on, ole mitään tietoa. Ei kestä pitkään kun löytyy ei vain yksi, vaan kaksi ruumista, jotka on tapettu telotustyyliin. Kärsivällisen poliisityön pohjalta vähitellen poliisi saa selville kuka on välitön syyllinen ja kuka antoi tappokaskyn.
Ehkä jonkin verran sujuvammin etenevä kirja kuin sarjan ensimmäinen osa. Tässä oli ehkä vähän vähemmän kirjailijan omia kommentteja poliisiin ja politiikkaan liittyen. Myös tämä osa oli kovin kliininen ja poliisien yksityiselämää ei juuri sivuttu, vaan pääpaino oli vahvasti tarkassa lähes dokumentaarisessa peruspoliisityön realistiselta vaikuttavassa kuvauksessa.
Sujuva dekkari, jossa poliisi saa huumekauppaan liittyvässä puhelinkuuntelussa tiedon tappokäskystä. Siitä alkaakin hieman rönsyilevä kuvio purkautumaan. Vahvat 3 tähteä! Mielestäni parempi kuin edellinen Takamäki dekkari.
Hyvin rullaa Takamäki-sarja lajissaan. Idea on hyvä, puhelinkuuntelun myötä poliisin tietoon tuleva tappo, josta ei aluksi tiedetä tekijää, käskijää tai kohdetta syystä puhumattakaan. Harjunpäihin verrattuna lukijaa helpottaa se, että Takamäkine taustalla tuntuvat olevan isot rikollisliigat eivätkä seonneet yksilöt. Sanavalinnoista sellainen huomautus, että v-tuttaa sanan feministinen vastine olisi ehkä ennemminkin kyrpii kuin penistää.
Äijäkirjallisuutta edelleen, mutta ihan mielenkiintoista lukemista kuitenkin. Ei mitään moitittavaa, muttei mitään älytöntä kehumistakaan. Plussaa kuitenkin siitä, että tarina sijoittuu pääosin Helsinkiin ja tutut maisemat on helppo kuvitella.