“Tämä on sota ja minä olen yhden tytön armeija”, Aura päättää.
Äidin tapaturmainen kuolema muuttaa Auran koko maailman. Uudessa koulussa yksinäinen tyttö joutuu silmätikuksi ja alkaa hakea turvaa erilaisista sankarihahmoista: ensin Peppi Pitkätossusta, sitten sodan jumalasta Pallas Athenesta.
Lopulta terroristi Ulrike Meinfhofista tulee Auran lohtu ja henkinen äiti. Kunnes hän löytää sielunveljensä Henrin, jota kiinnostavat samat asiat, ja jossa on samaa vihaa kuin hänessä.
Terhi Rannelan romaani koulukiusaamisesta ja manipuloinnin mahdista piirtää traagisen kuvan yksinäisestä nuoresta, jolla ei ole ketään kehen tukeutua vaikeina hetkinä.
Parikymppinen Aura kävelee entisen koulunsa juhlasaliin eräänä kirpeänä itsenäisyyspäivän aamuna. Repussaan hänellä on kuolemaa ja tuhoa räjähtäessään kylvävä pommi. Mikä on ajanut älykkään, länsisaksalaisen terroristin Ulrike Meinhofin - auto-onnettomuudessa kuolleen äitinsä tutkimuskohteen - vaiheista lähes pakkomielteisesti kiinnostuneen tytön näin äärimmäisen teon partaalle?
Terhi Rannelan "Taivaan tuuliin" (Otava, 2007) on kirja, jonka synnyttämää tunnereaktiota on vaikea pukea sanoiksi. Luin sen yhdeltä istumalta ja jäin kirjaimellisesti haukkomaan henkeäni: en kuolemaksenikaan muista, koska yksittäinen nuortenromaani olisi viimeksi tehnyt yhtä järisyttävää vaikutusta. Loppuratkaisu on huimaava, olkoonkin että tunsin sen jo etukäteen.
Rannelan kirja ei ole vailla puutteita - esimerkiksi Auran psykopaatti-poikaystävä tuntuu paikoitellen hieman liioitellulta henkilöhahmolta - mutta siitä huolimatta väittäisin, että vastaavanlaista kirjaa ei ole nähty kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa vähään aikaan.
"- Siellä, missä väkivalta hallitsee, ainoa vastaus on väkivalta, Aura sanoo paljaiden jalkojen lävähtäessä lattiaan. Nyt hän on sisäistänyt lauseesta jokaisen kirjaimen. Se ei ole enää pelkkää sanahelinää." (249)
Valtavan vaikuttava kirja siitä, mitä voi tapahtua, kun äitinsä menettänyt ja vuosikausia koulukiusattu tyttö jää ihan yksin, vailla todellista ymmärtäjää -tai päätyy täysin väärään, manipuloivaan seuraan. Kiusattu, yksinäinen, arka ja lannistettu tyttö löytää ainoan lohtunsa kirjoista ja vahvuutensa kirjojen sankaritarten voimasta ja rohkeudesta. Esikuvat vaihtuvat Peppi Pitkätossusta ja Pallas Athenesta lopulta vasemmistoradikaaliin, RAF:n perustajiin kuuluneeseen Ulrike Meinhofiin, josta tulee Auralle henkinen äiti ja pakkomielle. Meinhof on myös tärkeä linkki kuolleeseen äitiin, jonka kesken jäänyttä Meinhof- tutkimusta tytär haluaa jatkaa. Kun Aura törmää vielä saman kiinnostuksenkohteen jakavaan, vanhempaan Henriin, on tragedian ainekset valmiina kasassa. Henri ja Aura ristivät itsensä Andreakseksi ja Ulrikeksi saksalaisen Baader-Meinhof -ryhmän johtohahmojen mukaan ja jakavat saman kapinan ja vihan koko muuta, ympäröivää maailmaa kohtaan. Tai siltä ainakin ensin näyttää. Henri-Andreas paljastuu (lukijalle) kuitenkin pian manipuloivaksi, psykopaattiseksi narsistiksi, joka saa tytön vaivatta otteeseensa, tekemään mitä vain.
Kirja piti voimakkaan poikkeuksellisesti otteessaan ja se oli luettava melkein yhdeltä istumalta. Tärkeintä temaattista antia on mielestäni kirjan esiin nostamat kysymykset siitä, miten kauaskantoisia, elämänkokoisia vaikutuksia koulukiusaamisella (ja henkisellä väkivallalla yleensä) voi olla ja toisaalta myös siitä, mikä ajaa ihmiset pisteeseen, jossa toisten ihmisten tuhoaminen tuntuu mahdolliselta, jopa oikeutetulta teolta. Myös terrorismin ja väkivallan oikeutusta käsitteleviä kysymyksiä ja 2000-luvun terrorismia teoksessa aiheina sivutaan, joskin pintapuolisemmin.
Auran hahmoa ja sen kehitystä kirjassa rakennetaan uskottavasti lapsuudesta kaksikymppisesti asti. Kaikki tytön kokema paha kasvattaa tytöstä sen tummanpuhuvan, synkän hahmon, joka suunnittelee synkkiä tekoja, ja jota jota lukijana vuorotellen ymmärtää ja säälii. Sen sijaan Henri-Andreas jää henkilönä vähän vailinnaiseksi ja osittain epäuskottavaksikin.
Vaikuttava ja hyytävä lukukokemus. Eikä vähiten siksi, että yhtymäkohtia todellisuuteen ei tarvitse etsiä kaukaa. Suosittelisin nuorten lisäksi myös aikuisille, opettajille, nuorisotyöntekijöille, kriitikoille, ajattelijoille, koulukiusatuille, koulukiusaajille, ihan kaikille!
Todella ahdistava ja pahaa oloa tuottava kirja. Mutta todella hyvä samaan aikaan! Pelottavan realistinen kuvaus siitä, mitä koulukiusaaminen ja manipulointi voi saada ihmisessä aikaan. Hui.
Kirjan ensimmäinen osa oli varsin hyvää luettavaa ja olisin antanut täydet 5 tähteä, jos toinenkin osa olisi ollut yhtä hyvä. Nyt tyydyn antamaan 4,5 tähteä.
Aikaskaalahan oli kirjan alusta loppuun yli 10 vuotta ja siinä ajassa Auran elämässä tapahtuikin kaikkea. Aura kuitenkin menestyi tosi hyvin koulussa ja tulevaisuus olisi ollut valoisa. Pääsi myös äitinsä kuoleman yli lopulta..
Piti oikein googlata kirjassa mainittuja henkilöitä etenkin Ulrike Meinhofia kun kyseinen henkilö ei ollut minulle ollenkaan tuttu, ehkä saattanut jossain kuulla nimen joskus..
Myyrmannin pommi-iskuista varmaankin saatu vähän inspiraatiota tällä kertaa kohde ei tosin ollut kauppakeskus vaan koulun juhlasali.
Auran kouluaikaa varjostavat yksinäisyys ja koulukiusaaminen. Abivuonnaan Aura tapaa kolmekymppisen Henrin, josta luulee löytävänsä hengenheimolaisensa. Synkkämielinen Henri istuttaa tytön päähän kostosuunnitelman, johon kuuluu entinen koulu, itsenäisyyspäivän juhla ja reppuun piilotettu pommi. Lukukokemus on intensiivinen, surullinen ja hyvin pelottava. Tarina pakahduttaa sydämen. Kirjailija rakentaa sen hienosti: se etenee kertoen Auran elämän käännekohdista ja kolhuista, ja näkökulmaa Auralta lainaavat hänen läheisensä, jolloin lukijalle paljastuu paljon: isän huoli tyttärestään, opettajan voimattomuus ja Henrin kaksinaamaisuus.
Tätä kirjaa lukiessani sieluun sattui. Kuristi ja herätti tunteita. Monta kertaa mietin, kuinka tämä ja tuo on niin väärin. Vahva tarina kiusaamisesta, toiseen vaikuttamisesta, vanhemmuudesta, koulumaailmasta ja hieman myös ääriajattelusta.
Aura on vasta pieni tyttö, kun hänen äitinsä kuolee. Tutkija-isän on vaikea päästä surun yli ja tukea tytärtään. Koulu on painajainen: Aura tekee aina kaiken väärin, pukeutuu väärin, näyttää väärältä ja puhuu väärin. On väärä. Opettajilta ei löydy apua - eihän meidän koulussa ole kiusaamista!! Helpotusta ei tahdo löytyä edes kirjeistä enkeli-äidille, joka petti Auran kuolemalla liian aikaisin, kesken kaikkea.
Vuosien kuluessa vain vähän muuttuu. Aura etsii epätoivoisesti ymmärtäjää aikuisista, jotka tuntuvat pettävän hänet yksi toisensa jälkeen. Kirjat tuovat lohtua, ja niihin tyttö uppoutuukin täysin: seikkailuja, myöhemmin historiaa, mytologiaa - mitä vain. Kun molemmat vanhemmat ovat tutkineet terrorismia työkseen, hakeutuu myös Aura äidin vanhan aiheen pariin: Ulrike Meinhof ja Punainen armeijakunta. Ulriken hahmossa toteutuu kaikki, mitä äitikin on ollut ja mitä Aura haluaa olla. Vahva, uskalias oman tien kulkija, joka ei pelkää uhrata yksittäisiä ihmisiä paremman tulevaisuuden puolesta.
Eräänä päivänä Aura kohtaa Henrin, sielunveljensä, joka psykopaattiluontonsa kaikella voimalla alkaa muokata Aurasta mieleistään hahmoa. Pommi on viritetty…
Ahmittava kirja, jonka jännitys pitää koukussaan viimeiseen lauseeseen saakka. Koskettava lapsuuden- ja nuoruudenkuvaus muuttuu hyytäväksi, kun manipulointisuhde Auran ja Henrin välillä nousee kerronnan keskiöön. Henri on hiukan liiankin yksinkertainen, paha ihminen, mutta katalysaattorina teorian ja toiminnan välillä hänen roolinsa on tarpeellinen.
Toivottavasti koulukiusaukseen suhtaudutaan nykykouluissa vakavasti, ettei Rannelan kirjaa joskus lueta oraakkelimaisena teoksena.
Odotin jotakin alusta asti. Viimeiseen hetkeen saakka odotin kirjalta tietynlaista aitoutta, mutta sitä en saanut. Alku tuntui hyvinkin pinnalliselta ja tunteet päällemaalatuilta. Tilannetta kuvattiin melko epärealistiselta tuntuvalla tavalla. Kumminkin päähenkilön mukana tuntui kasvavan kirjailijakin: päähenkilö tuli aidommaksi. Silti kerronta tuntui turhan teatraaliselta.
Kiinnyin päähenkilöön ja hänen persoonaansa, kiinnyin Ulrikeen. Minua suututti, kuinka hänet koetettiin kirjaimellisesti tuhota.
Kertomus ja tarina oli melko oikean tuntuinen, sellainen joka voisi oikeastikin olla vastaavanlaisen pommi-iskun takana. Koulukiusaamista, kuolemaa, yksinäisyyttä, vaikeita ihmissuhteita. Kaiken kaikkiaan pidin, mutta kerronnan teatraalisuus ärsytti.
Rannelalla on hyvä tyyli kirjoittaa. Teksti on uskottavaa ja sitä on helppo ja mukava lukea. Kirja on vakava ja puhutteleva.
Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja erityisesti näkökulmien vaihtelu toi jännitettä ja mielenkiintoa lukemiseen. Auraa, päähenkilöä, kävi sääliksi ja häntä olisi halunnut halata ja auttaa, niin hyvin hänet oli kuvattu. Joskus teki mieli suorastaan puhua tarinan henkilöille ja sanoa jotain, useimmiten jotain vastaan.
Taivaan tuuliin on ajatuksiaherättävä kirja koulukiusaamisesta ja siitä, mitä se voi aiheuttaa. Päähenkilö Auran lapsuudesta kerrotaan paljon, mikä auttaa ymmärtämään hänen tekojensa ja ajattelunsa taustaa ja tekee kirjasta uskottavan kohtalokkaista juonenkäänteistä huolimatta.
Kirja on tiivis kokonaisuus, mitään turhia ja ylimääräisiä sivujuonikoukeroita ei ole tungettu mukaan. Tempo on nopea, mutta asioita päästään kurkistamaan myös sivullisten näkökulmasta. Intensiivinen kirja.
Tämä ensimmäinen lukemani Rannelan kirja oli hieno yllätys, puhutteleva kirja koulukiusaamisesta. Ainoa häiritsevä asia oli se, että sattumalta kuuntelin samanaikaisesti autossa äänikirjana Elina Hirvosen Kun aika loppuu, ja näiden kahden kirjan samankaltaiset teemat menivät päässäni jokseenkin sekaisin. Molemmat kirjat tuovat ymmärrystä siihen, miksi sinänsä fiksut nuoret aikuiset saattavat päätyä hirvittäviin väkivaltaisiin tekoihin. Rannelan kirjoja täytyy ehdottomasti lukea lisää!
Synkempää Rannelaa kuin muut tähän saakka lukemani. Aura menettää äitinsä auto-onnettomuudessa, ja siitä alkaa alamäki. Aura ei totisesti ole niin kuin muut, hän on synkkä, pessimistinen ja kyyninen.
Kirja saa pohtimaan syitä ja seurauksia, ihmissuhteiden vallankäyttöä ja pieniä asioita, jotka yhdelle ovat merkityksettömiä hetkiä, toiselle elämän suunnan muuttavia kokemuksia.
Hyytävän hyvä kirja koulukiusaamisesta. Millaista on kun elämä mullistuu ja kaikki muuttuu eikä kukaan halua olla kaveri. Sellainen jättää jäljet ja arvet jotka vaikuttavat koko elämään vielä vuosien jälkeen. Kirja on hyvin kirjoitettu ja loppu ratkaisu jättää suun auki. Suosittelen.