What do you think?
Rate this book
Tornit
Romaani kuolemasta, kostosta ja sovituksesta.
Toteutettuaan ennustajaäitinsä viimeisen tahdon Henrik seisoo kotitalonsa portailla ja odottaa. Hän on juuri pilkkonut kirveellä äidin ruumiin ja haudannut palaset ohjeiden mukaan, ja odottaa nyt perivänsä äidin näkijänlahjat. Sade alkaa, ja lopulta kotitalo sortuu tulvan alle. Halvaantunut, pojan kiduttama äiti ei olekaan irrottanut otettaan, vaan Henrikin ylle lankeaa lintutornin ja hämärissä olosuhteissa kuolleen sisaren varjo.
Virta kuljettaa Henrikiä lauttoineen maailmoihin, jotka heijastelevat haluja, toiveita ja pelkoja. Hän rantautuu Barnrenin saarelle ja saa töitä kasvihuoneessa, jossa jalostetaan amoreita, eroottiseen rakkauteen tarkoitettuja, eläviä leluja, joiden kanssa kaikki on sallittua. Hän haaksirikkoutuu Wolle, satujen saarelle, päätyy rujon prinsessa Hilden yksityisopettajaksi ja joutuu tuomiolle – mistä, aika näyttää.
Vainonen on yllätysten mestari, jota on verrattu Roald Dahliin ja Julio Cortàzariin. Hänen maailmansa löytyy toden ja fantasian villistä välimaastosta.
Toteutettuaan ennustajaäitinsä viimeisen tahdon Henrik seisoo kotitalonsa portailla ja odottaa. Hän on juuri pilkkonut kirveellä äidin ruumiin ja haudannut palaset ohjeiden mukaan, ja odottaa nyt perivänsä äidin näkijänlahjat. Sade alkaa, ja lopulta kotitalo sortuu tulvan alle. Halvaantunut, pojan kiduttama äiti ei olekaan irrottanut otettaan, vaan Henrikin ylle lankeaa lintutornin ja hämärissä olosuhteissa kuolleen sisaren varjo.
Virta kuljettaa Henrikiä lauttoineen maailmoihin, jotka heijastelevat haluja, toiveita ja pelkoja. Hän rantautuu Barnrenin saarelle ja saa töitä kasvihuoneessa, jossa jalostetaan amoreita, eroottiseen rakkauteen tarkoitettuja, eläviä leluja, joiden kanssa kaikki on sallittua. Hän haaksirikkoutuu Wolle, satujen saarelle, päätyy rujon prinsessa Hilden yksityisopettajaksi ja joutuu tuomiolle – mistä, aika näyttää.
Vainonen on yllätysten mestari, jota on verrattu Roald Dahliin ja Julio Cortàzariin. Hänen maailmansa löytyy toden ja fantasian villistä välimaastosta.
- GenresFantasy
239 pages, Hardcover
First published January 1, 2009
2 people are currently reading
15 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 6 of 6 reviews
January 12, 2019
Kirjan taidokkaasti yhteen punotut aikatasot ja eri kertojat vaativat lukijalta hiukan keskittymiskykyä, mutta kyllä se palkitseekin. En oikein tiedä, että pitäisikö tämä luokitella fantasiaksi vai miksi, mutta aika oudoissa kuvioissa liikutaan. Suosittelen!
February 25, 2014
Tätä kirjaa on vaikea luokitella tai kuvailla niin, että tuntuisi oikealta. On satumaista, tarunhohtoista, on inhorealistista, on ihan todentuntuista, mutta kuitenkin ihan jotain muuta. Tämän arvostelumaisen lukukokemuskertomuksen kirjoittaminen on myös vaikeaa, koska kirjan aikarakenne oli vääristynyt, historia toi itseään ilmi milloin muistoina, milloin kuolleen, mystisen tietäjä-äidin kertomana, muistutuksena, ja kokonaisuuden muodostuminen kesti viivyttelevän ja salailevan luonteen takia pitkään - on varottava, ettei paljasta liikaa, ja pilaa näin hienoa lukukokemusta muilta. Sekin toki vaikeuttaa, että kun tykästyn johonkin kirjaan erityisesti, haluan vain todeta, että kannattaa lukea, lue, en tykkää jos et lue, ja unohdan perustelut ja syyt jonnekin matkan varrelle.
On ihmisiä, toiset ovat eristäytyneet omiin kyliinsä ja elämiinsä saaristoon, toiset elävät kaupungeissa, joiden tarkkaa sijaintia on mahdoton edes arvella. Päähenkilö jonka jaloilla kuljemme ja silmillä näemme, on unessa valtaosan matkassaan, eikä valveillaolo todennäköisesti paljoa auttaisi, sillä kaupunkien ulkopuolella on usvaa ja sumua ja savua, ja näkyvyys lähentelee joka tapauksessa olematonta. Kaupungiessa oli epämuodostuneita, ja ihmisillä erilaiset tavoitteet, halut, tunteet, tyylit olla ja elää. Minua jännitti ja ahdisti tätä lukiessa alati, koskaan ei oikein tiennyt mikä nurkan takana odotti, mikä oli sitä normaalia ja mitä ei kannattaisi, minne oli lupa mennä, ja tämä epäselvyys oli varmaan yksi kirjan viihdyttävimmistä piirteistä. Minua kiinnosti.
Pari juttua tästä vielä jäi avautumatta, tai jotenkin raolleen, niin, etten ole varma mihin ne pitäisi yhdistää, vai pitäisikö ne ottaa omillaan, sellaisina kuin ovat. Eivät ne jutut kuitenkaan lukukokemusta mitenkään pahentaneet, vaikka ehkä mutkistivatkin kokonaisuuden käsittämistä ja kirjan juonen näkemistä, tämä oli ihan loistava sellaisena kuin oli. Ei täyttä selvyyttä aina voi saada, ei varsinkaan näissä olosuhteissa. Turhaa selittelyä ei ollut, lukijaa ei juuri ohjailtu, olin vapaa istumaan Henrikin olkapäillä, kun hän kahlasi eteenpäin elämässään, etsi paikkaa jossa voisi olla kaiken historiansa, halunsa ja muun tunteenkirjonsa kanssa.
On ihmisiä, toiset ovat eristäytyneet omiin kyliinsä ja elämiinsä saaristoon, toiset elävät kaupungeissa, joiden tarkkaa sijaintia on mahdoton edes arvella. Päähenkilö jonka jaloilla kuljemme ja silmillä näemme, on unessa valtaosan matkassaan, eikä valveillaolo todennäköisesti paljoa auttaisi, sillä kaupunkien ulkopuolella on usvaa ja sumua ja savua, ja näkyvyys lähentelee joka tapauksessa olematonta. Kaupungiessa oli epämuodostuneita, ja ihmisillä erilaiset tavoitteet, halut, tunteet, tyylit olla ja elää. Minua jännitti ja ahdisti tätä lukiessa alati, koskaan ei oikein tiennyt mikä nurkan takana odotti, mikä oli sitä normaalia ja mitä ei kannattaisi, minne oli lupa mennä, ja tämä epäselvyys oli varmaan yksi kirjan viihdyttävimmistä piirteistä. Minua kiinnosti.
Pari juttua tästä vielä jäi avautumatta, tai jotenkin raolleen, niin, etten ole varma mihin ne pitäisi yhdistää, vai pitäisikö ne ottaa omillaan, sellaisina kuin ovat. Eivät ne jutut kuitenkaan lukukokemusta mitenkään pahentaneet, vaikka ehkä mutkistivatkin kokonaisuuden käsittämistä ja kirjan juonen näkemistä, tämä oli ihan loistava sellaisena kuin oli. Ei täyttä selvyyttä aina voi saada, ei varsinkaan näissä olosuhteissa. Turhaa selittelyä ei ollut, lukijaa ei juuri ohjailtu, olin vapaa istumaan Henrikin olkapäillä, kun hän kahlasi eteenpäin elämässään, etsi paikkaa jossa voisi olla kaiken historiansa, halunsa ja muun tunteenkirjonsa kanssa.
December 16, 2014
Jyrki Vainosen romaani Tornit on sekä fantasiaa, satua että sopivin annoksin kauhuromantiikkaa.
Jälleen kerran kirjailija onnistuu hyvin häivyttämään todellisuuden ja epätoden rajan kutkuttavalla tavalla. Nyt kertomus sijoittuu jonnekin Raviken joenrantakylään. Päähenkilöinä ovat äiti, poika ja kuollut tytär, jonka kohtaloon ja kuolintapaan palataan aika ajoin tarinan edetessä. Vähitellen paljastetaan yhä enemmän, kunnes lopulta kumpuaa parikin maagista salaisuutta.
Alussa Henrik saattaa haudan lepoon halvaantuneen äitinsä. Katkera ja puolustuskyvytöntä äitiä piinaava poika kuvittelee saavansa äitinsä näkijänkyvyt hakattuaan kirveellä silpomansa ruumiinjäsenet tietäjän viimeisen tahdon mukaisesti.
Tästä alkaa monitahoinen matka erilaisten kummallisten seutujen läpi, kunnes saavutaan pariinkin erilaiseen utopiaan. Barnrenissa kaikki on älyllisen kontrolloitua, ja siellä kasveista on rakennettu kosketukseen reagoivia sieluttomia seksiobjekteja. Ihmiset parittelevat pitkin katuja näiden kanssa ja heittävät lintujen nokittavaksi kyllästyttyään niihin.
Sivutuotteena on syntynyt ihmisten kuvottavia epäsikiöitä, jotka ovat vastenmielisen epämuodostuneita hylkiöitä, joita vainottiin mutta jotka sittemmin kelpasivat lannoittamaan viljapeltoja. Yhdellä niistä on myös kuolleen äidin ja tämän pojan kohtaloon yhteys.
Matka jatkuu Won saarelle, jossa tämä yhteys lopulta kirkastuu prinsessalle, johon matkaajamme Henrik oli ihastunut. Lopulta Henrik kulkeutuu yhä korkeammalle saarella ja lopulta torniin selvittelemään kuninkaalta saamaansa sadunomaista tehtävää. Sitä ennen tornimotiivi ja sen symbolisuus näyttäytyy aika ajoin: sekä Elviira-siskon kuolemaan liittyi torni, amornukkien kuolemaan liittyi torni, ja torniin Won saarella kipuaa myös Henrik.
Kaikkea tätä seuraa äiti. Hän on edelleen näkijänä matkalla, ruumiinpalat lilluvat pitkin jokea kuolemanjälkeisessä suurtulvassa. Henrik on sen sijaan kokijana, sillä ikinä hänellä ei olisi näkijänkykyjä ollutkaan. Saako äiti tahtonsa ja kostonsa, selviää lukemalla.
Jälleen kerran kirjailija onnistuu hyvin häivyttämään todellisuuden ja epätoden rajan kutkuttavalla tavalla. Nyt kertomus sijoittuu jonnekin Raviken joenrantakylään. Päähenkilöinä ovat äiti, poika ja kuollut tytär, jonka kohtaloon ja kuolintapaan palataan aika ajoin tarinan edetessä. Vähitellen paljastetaan yhä enemmän, kunnes lopulta kumpuaa parikin maagista salaisuutta.
Alussa Henrik saattaa haudan lepoon halvaantuneen äitinsä. Katkera ja puolustuskyvytöntä äitiä piinaava poika kuvittelee saavansa äitinsä näkijänkyvyt hakattuaan kirveellä silpomansa ruumiinjäsenet tietäjän viimeisen tahdon mukaisesti.
Tästä alkaa monitahoinen matka erilaisten kummallisten seutujen läpi, kunnes saavutaan pariinkin erilaiseen utopiaan. Barnrenissa kaikki on älyllisen kontrolloitua, ja siellä kasveista on rakennettu kosketukseen reagoivia sieluttomia seksiobjekteja. Ihmiset parittelevat pitkin katuja näiden kanssa ja heittävät lintujen nokittavaksi kyllästyttyään niihin.
Sivutuotteena on syntynyt ihmisten kuvottavia epäsikiöitä, jotka ovat vastenmielisen epämuodostuneita hylkiöitä, joita vainottiin mutta jotka sittemmin kelpasivat lannoittamaan viljapeltoja. Yhdellä niistä on myös kuolleen äidin ja tämän pojan kohtaloon yhteys.
Matka jatkuu Won saarelle, jossa tämä yhteys lopulta kirkastuu prinsessalle, johon matkaajamme Henrik oli ihastunut. Lopulta Henrik kulkeutuu yhä korkeammalle saarella ja lopulta torniin selvittelemään kuninkaalta saamaansa sadunomaista tehtävää. Sitä ennen tornimotiivi ja sen symbolisuus näyttäytyy aika ajoin: sekä Elviira-siskon kuolemaan liittyi torni, amornukkien kuolemaan liittyi torni, ja torniin Won saarella kipuaa myös Henrik.
Kaikkea tätä seuraa äiti. Hän on edelleen näkijänä matkalla, ruumiinpalat lilluvat pitkin jokea kuolemanjälkeisessä suurtulvassa. Henrik on sen sijaan kokijana, sillä ikinä hänellä ei olisi näkijänkykyjä ollutkaan. Saako äiti tahtonsa ja kostonsa, selviää lukemalla.
December 22, 2019
Minäkertoja on ennustajaeukon poika, joka haluaa periä äitinsä lahjat.
Toinen ääni tarinassa on edesmenneen äidin, joka paljastaa pojan luonteen. Kolmantena minäkertojana tarinan loppupuolella on prinsessa, jolla on epämuodostuma.
Tornit ei ole miellyttävä tarina ensinkään, vaan kovin tummanpuhuva ja synkkä. Se miten äiti kuvaa poikansa tekoja on karmivaa. Äitikään ei ole ollut puhdas pulmunen pojan kasvatuksessa. Poika on alkanut vihaamaan äitiään. Tarinassa päähenkilö ei tosiaankaan ole pidettävää laatua.
Kirjallisesti Tornit on hienosti rakennettu ja sujuvasti kerrottu, niin kuin Jyrki Vainosen tekstit yleensäkin ovat. Kuitenkin maailma on liian pimeä makuuni, jotta olisin tarinasta oikeasti pitänyt.
Toinen ääni tarinassa on edesmenneen äidin, joka paljastaa pojan luonteen. Kolmantena minäkertojana tarinan loppupuolella on prinsessa, jolla on epämuodostuma.
Tornit ei ole miellyttävä tarina ensinkään, vaan kovin tummanpuhuva ja synkkä. Se miten äiti kuvaa poikansa tekoja on karmivaa. Äitikään ei ole ollut puhdas pulmunen pojan kasvatuksessa. Poika on alkanut vihaamaan äitiään. Tarinassa päähenkilö ei tosiaankaan ole pidettävää laatua.
Kirjallisesti Tornit on hienosti rakennettu ja sujuvasti kerrottu, niin kuin Jyrki Vainosen tekstit yleensäkin ovat. Kuitenkin maailma on liian pimeä makuuni, jotta olisin tarinasta oikeasti pitänyt.
August 7, 2011
Hidaslukuinen, mutta kannattaa lukea. Alitajunnan tarinoita...
September 17, 2012
Suo siellä, vetelä täällä. Tarina, jossa kertoja ei saa otetta meeneisyydestä eikä tulevaiuudesta, ja nykyisyys lipuu ohi.
Displaying 1 - 6 of 6 reviews