Kaksostytöt Janna ja Jahannam Tapanila ovat viettäneet vaeltelevaa elämää useissa Lähi-idän ja Afrikan maissa. On tullut aika palata Suomeen. Mutta vanha kotimaa ei ole entisellää Helsingin edustalle Suomenlahden jäälle on ilmestynyt outo rakennuskompleksi, kuin valtava avaruuslaiva.
Tytöt kuljetetaan Jääasema KOOMAan, jossa heidän on määrä jatkaa opintojaan. KOOMAn koulut ovat täynnä yllätyksiä, ja lopulta tytöt joutuvat perehtymään myös kulisseissa vaanivan Seriatorin mysteeriin.
Jääasema KOOMA on ponikirjallisuuden genreä irvokkaalla tavalla uudistavan Neljä ratsastajaa -sarjan neljäs osa. Edellinen osa Mitä uudet Galgalim-silmäni näkivätkään ilmestyi syksyllä 2020.
Jääasema KOOMA hämmensi, mutta hieman eri tavoin kuin aiemmat sarjan kirjat. Tyylillisesti tämä on lähempänä sarjan toista osaa kuin suosikkejani, ensimmäistä ja kolmatta osaa.
Neljä ratsastajaa tulee nimestään huolimatta saamaan vielä kaksi jatko-osaa KOOMAn jälkeen. Kiinnostavaa nähdä, miten tämä neljäs osa kokonaisuuteen lopulta asettuu.
Huomattavasti viihteellisempi ponikirja kuin edellinen Integraatioteatteriin sijoittuva osa, joka piti tarpoa läpi tahdonvoimalla.
Juoni kulkee on the rails pomppien kuin 12-vuotiaalla. Kierot koulut opettavat lapsille juuri sitä mitä ei pitäisi, ja banaalit dialogit kirjallisuudesta tuntuvat napatun netistä tai litteroinneilta. Yhdessä kohden keskustellaan taidokkaasti englanninsekaisella huonolla suomella.
Jääasema KOOMA kommentoi aika raa'asti sitä epätoivoista kirjallisuuskeskustelua, jossa yritetään saada nuoret lukemaan vaikka vanhoja akuankkoja, ja kirjallisuusmaailman hölmöimpiä podcasteja typeryksille. Moni oli tulkinut Jannalle sopimattomat näyt nettimaailman tuotteiksi, mutta onhan tuota lapsille sopimatonta kirjallisuudessakin. Kaikki lukeminen ei ole hyvää lukemista?
Enid Blyton + Eyes Wide Shut + eksistentiaalinen kauhu + brutaali banaalin "kirjallisuuspuheen" roimiminen. Ja vähän kaikkea muuta vielä sekaan.
Edellisestä kirjoitin näin ja sama pätee edelleen: "Jotenkin edelleen nautin pelkästään jo siitä että nämä kirjat ovat ylipäätään olemassa. Kaikkeen se romaani muotona ja julkaistavana asiana edelleenkin vain taipuu."
Tähän asti erikoisin Neljä ratsastajaa -sarjasta lukemani kirja. Aiemmista osista jäi sellainen olo, että pääasiassa sain Yli-Juonikkaan aivoituksista selvää, mutta tämä tuntui ensimmäistä kertaa hieman vaikealta. Tässäkin oli kuitenkin riemastuttavia rekisterinvaihdoksia, tunnistettavia viittauksia kirjallisuuskeskusteluun ja kaikkea ihan hullua. Sarjan seuraava osa tosin hämmentävästi lopettaa myös Neuromaanin ja Jatkosota-extran (??), joten perfektionistina minun on luonnollisesti pakko yrittää tahkota tieni noiden kahden kirjan läpi. Tästä saattaa tulla Elämys.
Romaanin muotoon puettu katkelmia "kevyestä" kirjallisuuskeskustelusta, joka rakenteellisesti on näperretty "Einsteinin ongelman" (ks. https://opetus.tv/extrat/viikon-pulma...) ympärille.
Ei onnistunein Yli-Juonikas. Neljä ratsastajaa on päätösosan (?) myötä hevoskirjallisuuden ympärille kevyesti punottu keskustelu kirjallisuudesta ja lukemisesta, jossa välistä veri lentää. Ensimmäinen osa oli paras.
Roi-vitsi (perinne Twitter-ajoilta) kirjasta:
Eteläamerikkalainen sorkkaeläin talloi Yli-Juonikkaan uusimman teoksen, ja se piti paikata. Roi vilkaisi tallonutta eläintä ja leikkasi juuri oikean kokoisen sidontavälineen. Operaatiota onniteltiin: Niin taitavasti Jääasema Kooman laastaroi, että siteen koon päätteli laaman koosta Roi.