Kauniita / mielenkiintoisia lauseita:
Materian syvyyksistä työntyy hämärä kasvillisuus; materian yössä rehottavat mustat kukat. Niillä on oma sametinpehmeytensä ja tuoksuoppinsa.
Uneksinta edeltää pohdintaa. Ennen kuin tulemme tietoisiksi maisemasta, olemme uneksineet sen. Vain näkymiä, joista on nähnyt unta, voi katsoa esteettisen intohimoisesti. Syystä Tieck kutsuu ihmisunta johdannoksi luonnon kauneuden havaitsemiseen.
Koen aina samaa alakuloa uinuvien vesien äärellä, erikoista alakuloa, jonka väri on sama kuin kostean metsän lammessa, ei tukahduttava, vaan uneksiva, viipyilevä ja rauhaisa.
Sillä oleminen on ennen kaikkea heräämistä: se herää aina tiedostamaan jonkin erikoisen vaikutelman. Yksilö ei ole niinkään kaikkien arkisten vaikuelmiensa summa, vaan nimenomaan epätavallisten vaikutelmiensa. Näin meihin syntyy tuttuja mysteerejä, joita ilmaisevat harvinaiset symbolit. Vesien ja vesikukkien äärellä olen parhaiten ymmärtänyt, että uneksinta on aina uudelleenvirkoava universumi, hento henkäys joka lähtee uneksijan läpi kulkevista asioista.
En voi istahtaa joen penkalle uppoamatta heti mietteisiin ja elämättä uudelleen ammoisia onnen hetkiäni. Viis siitä, onko joki lähellä kotiani ja onko se minun jokeni. Täysin nimetön joki tuntee salaisuuteni. Samat muistot juoksevat kaikista lähteistä.
Kadota syviin vesiin tai kadota kaukaiseen horisonttiin, sellainen on ihmisen kohtalo, kun hän löytää oman kuvansa veden kohtalosta.
Vain unin voi piirtää kuviteltavan maailman kartan. Aistittava maailmankaikkeus on äärettömän pieni. Joillekin unet ovat kauneuden kudinlankoja.
Raikas ja kirkas on myös joen laulu. Veden äänet saavat luonnostaan raikkauden ja kirkkauden metaforia. Naureskelevat purot, ivan pohjavirrat, hilpeästi pälpättävät aallot esiintyvät mitä erilaisimpien kirjallisten maisemien yhteydessä. Kaikki nuo naurut ja jokeltelut ovat, siltä näyttäisi, Luonnon lapsenkieltä. Puroissa meille puhuu leikki-ikäinen Luonto.
Ensi silmäyksellä Edgan Poen ruoudesta voisi luulla löytävänsä vesien monimuotoisuuden, joista runoilijat ovat kaikkialla laulaneet. Erityisesti siinä tapaa kahdenlaista vettä - ilon ja surun. Mutta on vain yksi muisto. Milloinkaan raskaasta vedestä ei tule kevyttää eikä sameasta kirkasta, vaan aina päinvastoin. Veden tarina on inhimillinen tarina kuolevasta vedestä.
Raskas vesi; syvempi, kuolleempi tai syväunisempi kuin mitkään luonnossa tavatut syvät, uinuvat tai tyynet vedet.
Niin kuin elämä on uni unessa, myös universumi on heijastus heijastuksessa. Pysäyttämällä taivaan lampi ottaa taivaan syliinsä. Nuorekkaassa kuultavuudessaan vesi on käänteinen taivas, josta tähdet saavat uuden elämän.
Edgar Poella yksi kasvimaailman funktioista elävälle uneksijalle, joka on uskollinen unensa selvänäköisyydelle, kuten Poe itse, on tuottaa varjoa kuten seepia tuottaa mustetta. Metsän on käytettävä jokainen elintuntinsa auttaakseen yötä maailman pimentämisessä.
Tiedostamattoman uudet psykologiset teoriat opettavat, että siinä määrin kuin kuolleet pysyvät keskuudessamme, ne ovat tiedostamattomalle nukkuvia. Hautajaisten jälkeen kuolleista tulee poissaolevia, piiloutuvia, kätkeytyviä, syvemmin nukkuvia. Ne eivät herää ennen kuin omissa unissamme näemme heidät syvällisemmin kuin muistoissamme; kohtaamme heidät, kuten kadonneet, yön isänmaassa. Jotkut lähtevät kauaskin nukkumaan, Gangesin rannoille, meren kuningaskuntiin, vihreimpiin laaksoihimme, lähelle anonyymejä ja uneksivia vesiä. -- Seisovan veden järvet ovat tämän täydellisen nukkumisen symboli, unen josta kukaan ei halua herätä, unen jota vartioi elävien rakkaus ja jota tuudittavat muistin tuutulaulut.
Olkoon kyse millaisesta inhimillisestä toiminnasta tahansa, huomaamme että sen maku on erilainen ihmisten keskellä ja maaseudun rauhassa. Esimerkiksi kun lapsi valmistautuu koulussa pituushyppyyn, hän tuntee vain inhimillisen kilpailun paineen. Jos hän hyppää pisimmälle, hän on ensimmäinen ihmisten joukossa. Miten erilainen, suorastaan yli-inhimillinen, on puolestaan se ylpeys, jota hän tuntee hypätessään yli luonnollisten esteiden, loikatessaan puron yli yhdellä harppauksella! Yksinäisyys ei vaikuta asiaan; hän on ensimmäinen, ensimmäinen luonnon arvojärjestyksessä. Ja loputtomissa leikeissään, milloin pajupuiden siimeksessä, milloin vaelluksilla niityltä toiselle, lapsi on kahden maailman herra ja hallitsee myös levottomia vesiä.
Olen monesti lukenut tämän kohdan, joka on saanut minut ymmärtämään, että mustarastaan juoksutus on putoavaa kristallia, hiipuva vesiputous. Mustarastas ei laula taivaille. Se laulaa lähivesille.
Luonto tuottaa kaikkialla jättiläisiä ja kääpiöitä; aaltojen melske täyttää rannattoman taivaan siinä missä onton kotilonkin. Näillä kahdella linjalla mielikuvituksen on elettävä. Se kuulee vain lähestyvät ja ettäntyvät äänet. Joka kuuntelee olioita, tietää hyvin että ne puhuvat joko liian kovaa tai liian hiljaa. Meidän on kiirehdittävä kuulemaan niitä. Juuri tällä hetkellä koski pauhaa, puro supisee. Mielikuvitus on äänten säätäjä, ääniteknikko; se vahvistaa, se pehmentää ääniä.