Tommy Hellstenin kirja Virtahepo olohuoneessa teki suomalaisille tutuksi käsitteen läheisriippuvuus. Elämän lapsi auttaa lukijaansa eteenpäin toipumisen tiellä, havaitsemaan ne pienet askelet, jotka vievät kohti eheytymistä ja terveyttä.
Tärkeintä on vastuun ottaminen omasta elämästä. "Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla?"
Kirja on syntynyt käytännön terapiatyössä ja kirjoittajan omista kokemuksista. Sillä on sanottavaa jokaiselle, joka tunnistaa itsessään uhrin tuntomerkit. Menneisyyden otteesta on mahdollista vapautua elämään nykyhetkeä.
Huomaa kyllä että tämä teos on melkein 30 vuotta vanha. Lähes sietämättömien patriarkaalisen kristinuskojorinan ja cis-hetero-avioliitosta jauhamisen seassa on kuitenkin kultahippuja, joiden vuoksi suosittelen tätä kaikille läheisriippuvuudesta kärsiville tai alkoholistiperheissä kasvaneille. Ensin kannattaa kyllä lukea Virtahepo olohuoneessa, koska tämä on suoraa jatkoa sille.
Tommy Hellstenillä on mielenkiintoinen, tarinankerronnallinen tyyli, jolla hän avaa ihmismielen saloja. Monet kokemuksemme ja ajatuksemme vaikuttavat käyttäytymiseemme, vaikkemme sitä tiedostaisi. Hellstenin kirjat ovat erinomaista luettavaa jokaiselle, joka haluaa ymmärtää paremmin psykologiaa, vaikka synkkien aiheiden parissa välillä liikutaankin.
Henkiselle ihmiselle tämä aukeaa helposti riippumatta kristinuskopohjaisista viittauksista. Avioliiton tarkoituksesta ja merkityksestä voi olla montaa mieltä varsinkin, kun mietitään aikuista suhdetta lastenkasvatustehtävän jälkeen. Rakkaus ei vaadi sitäkään ulkoista vahvistusta: sisin on tärkein.
Det var intressant att se hur författaren blandar psykologi och religion. Hur han ansåg att du måste själv ta ansvar för ditt liv och läka ditt inre barn, men samtidigt behövs Gud.
Lugesin raamatut teistkordselt, umbkaudu nii 10 aastase vahega. Tegu on väga hea raamatuga, kindlasti kui sind puudutab näiteks sõna kaassõltuvus või lähisõltuvus, ilmselt ka paljudele, kes ei oska neid sõnu neid puudutavaks pidada. Mulle ei sobi selles raamatus kõik 100%, sest mingid asjad, mis tulenevad sellest, et Hellsten on lisaks psühhoterapeut olemisele ka kristlane ei haaku kuidagi lõpuni minuga. Üldiselt on siiski paljut, mis kõnetab.
Lugesin raamatut ja algus oli paljutõotav, ent minu jaoks läheb ta mingi hetk enesega vastuollu. Seda just selles, et kes vastutust kannab ja jagab. Natukene pettusin.