What do you think?
Rate this book
Joogan filosofia: Patañjalin Yoga-sutra
Monille nykyihmisille jooga on ensisijaisesti vain itämaista liikuntaa. Sen taustalta löytyy kuitenkin rikas filosofinen perinne, joka pohjautuu Patanjalin kirjoittamaan Yoga-sutraan (n. 350 jaa). Patanjalin filosofian lähtökohta on ihmisen mieli. Mitkä ovat mielen toiminnot? Voidaanko mieli kokonaan hiljentää? Ja onko mielestä mahdollista poistaa aikaisempien tekojen ja tuntemusten jättämät jäljet? Patanjali lähestyy mielen kysymystä virkistävän käytännöllisellä tavalla, tarjoten eväitä ihmistä ikuisesti askarruttavien kysymysten ratkaisemiseen. Hän vakuuttaa, että kääntymällä sisäänpäin ihminen voi saavuttaa niin tietoa, voimaa kuin lopullisen vapautuksen kärsimyksestä.
Teos koostuu pääosin kommentaarista ja se sisältää alkuperäisen sanskritinkielisen tekstin. Patanjalin Yoga-sutraa pidetään tärkeimpänä joogan filosofian perustekstinä.
Teos koostuu pääosin kommentaarista ja se sisältää alkuperäisen sanskritinkielisen tekstin. Patanjalin Yoga-sutraa pidetään tärkeimpänä joogan filosofian perustekstinä.
246 pages, Paperback
Published January 1, 2010
12 people are currently reading
47 people want to read
About the author
Måns Broo
13 books6 followersMåns Broo on Åbo Akademin uskontotieteellisen laitoksen dosentti. Hän on erikoistunut Intian uskontoihin ja aatteisiin. Hän on myös Ananda-lehden päätoimittaja ja bhakti-joogan harjoittaja.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
May 15, 2020
Ei ehkä helppolukuisin muttei ole sellaiseksi tarkoitettukaan.
April 6, 2026
Patañjalin Yoga-sutra edustaa nimensä mukaisesti sutra-tekstityyppiä eli kyse on kokoelmasta varsin lyhyitä lausumia joiden lukukokemus nykymaailmassa kirjasta luettuna perustuu pitkälti niihin liitettyihin kommentaareihin, joissa ne selitetään auki. Sutrat ovat tarkoitettu ulkoaopiskeltaviksi ja tiiviytensä vuoksi niiden edellytyksenä on selkeästi hyvät taustatiedot Intian uskonnollisen elämän perusteoksista, kuten Upanishadeista, ja tässä tapauksessa myös joidenkin kilpailevien koulukuntien kuten buddhalaisuuden retoriikasta. Tämä on selkeässä ristiriidassa niiden statuksen kanssa amerikkalais-eurooppalaisessa kirjakulttuurissa, jossa ne ovat miltei kaikista tunnetuimpia "kirjoja" tai "teoksia" (palmunlehtiin kirjoitettuja muistiinpanoja). On mahdollista pitää Yoga-Sutraa tai vaikkapa mahayana-buddhalaista Jalokivisutraa itsenäisenä klassikkona, mutta siinä unohdetaan sen rooli osana laajempaa perehtymistä Intialaiseen traditioon. Totta, kommentaarit auttavat lukijaa ymmärtämään mistä Patañjali puhuu, mutta suhde on ilmeisen nurinkurinen: sen sijaan, että lukija pohtisi samkhya-filosofian argumentteja suhteessa Upanishadeihin perustuen siihen, mitä sanottavaa niillä on rituaalikokemuksesta, lukija kohtaa ensin varsin kryptisen joukon toteamuksia jotka selitetään kaaviomuotoisella selityksellä Samkhya-filosofiasta.
Måns Broon kommentaarissa on paljon kiintoisia kohtia, mutta se ei varmaankaan auta tekemään tästä "joogan perusteosta" koska informaatio tuntuu usein hajanaiselta. Tämän kommentaarin suurin vahvuus on varmaankin siinä, että Broo kuljettaa jatkuvasti mukana muutamaa klassiseksi luokiteltua kommentaaria omien lisäystensä seassa luoden näin moniäänisen katsauksen Patañjalin toteamuksiin. Kommentaarin asenteellisena punaisena lankana on ehkä jonkinlainen vastakkainasettuminen joogakliseiden ja anakronististen tulkintojen kanssa. Broo ei selitä pois kirjan härömpiä kohtia vaan tyytyy toteamaan, että on mahdollista, että nykyihmisen tietoisuuden tila saattaa olla siinä määrin heikompi kuin Patañjalin elinympäristössä, jolloin paranormaaleja tietoisuuskykyjä on vaikeampi saavuttaa. Selitystä voinee syyttää yliampuvuudesta, mutta se on toisaalta painottamisen arvoinen huomio. Patañjalin sutrat ovat lähinnä muistin apuvälineitä pääsääntöisesti suulliseen opetukseen keskittyvässä kulttuurissa, jossa opiskelijoiden rutiininomaisesti odotettiin muistavan sellaisia tekstimääriä että kovintakin savant-autistia saattaisi hirvittää. Voi vain kuvitella kuinka paljon tehokkaampia tekniikat kuten syventyminen, keskittyminen ja mietiskely ovat tällä tavalla rakennetussa mielessä, joka on täynnä muistin yhteydessä toistolla saavutettuja mielikuvia. Nykyihmisen mieli rakentuu paljon robottimaisemmalle toimintaperiaatteelle jossa muistia arvostetaan lähennä passiivisena apuvälineenä funktionaaliselle teoretisoinnille tai käytännölle. Sisäinen "maailma" olemassaolevana paikkana, ilman teorian tai indikaattorin orjuutusta, on verrattain ulkoistettu: prosessi joka ottaa tekoälyn myötä yhä uusia kierroksia. Broon pyrkimys alkuperäisen idean kunnioitusta kohtaan on kuitenkin sikäli tuhoon tuomittu, että jo pelkästään painokirja-formaatti, jossa sutra markkinoidaan "maailmankirjallisuuden klassikkona", kontekstualisoi sutran hyvin raa'asti uudelleen modernin maailman tuotteeksi.
Ongelmat jatkuvat kirjan nimessä eli Joogan filosofia: Patañjalin Yoga-sutra. Oikeastaan ongelma alkaa siitä, mitä filosofia edes on. Intiassa on kyllä systemaattisen argumentaation perinne, kuten voi nähdä Nyāya Sūtrista, Nāgārjunasta tai buddhalaisesta logiikasta. Patañjalin esittämät väitteet olivat varmasti filosofisen väittelyn kohteena mutta näin minimalistisessa sutraformaatissa varsinainen argumentaatio jää ehkä uupumaan. On totta, että Platonissa käytetään mytologisia vertauskuvia ja että keskiaikainen filosofia toimii kristillisessä kontekstissa - mutta silti, jos Patañjali sanoo että OM-tavua toistamalla voi muuttua jumalaksi ja käydään läpi kuinka kirjaimet A U M vastaavat eri mytologisia jumaluuksia, ollaan aika kaukana filosofisesta hengestä. Rajapinnat ovat toki häilyviä, mutta eriäväisyyksiä voi löytää esimerkiksi filosofian suhteesta Antiikin Kreikan tasavaltaiseen perinteeseen, kun taas Intian ajattelu kasvoi suhteesta brahmaniseen rituaaliin mikä johti erityylisiin traditioihin, jotka tosin sekoittuivat varsinkin Hellenistisellä aikakaudella. Intian "kovan filosofiset" tekstit ovatkin hellenistiseltä ajalta, jolloin Aleksanteri Suuren imperiumin romahtamisen jälkeen muodostui uudenlaisia yhteyksiä Intian ja Kreikan välille. Näyttää jopa, että kreikkalainen filosofia "intialaistui"(pelastusopillinen käänne, julkisen elämän vähättely) ja intialainen filosofia "kreikkalaistui"(logiikka-teoksien nousu yms). Paul Deussenin mukaan tosin Upanishadien varhaisin osio on ennemmin gnostista, tietämiseen painottuvaa ja Intialainen pelastuksen tematisointi syntyy vastaa teismin jälkeen.
Toisaalta filosofisessta suunnasta saattaa löytää jooga-ajattelulle yllättäviä vastaavuuksia modernin ajan filosofiasta, jolloin Descartes samaisti ajattelun metodiin: idea jota jatkettiin vielä äärimmäisemmin Husserlin fenomenologiassa, joka pyrki löytämään perusteet loogisille päätelmille havaintomaailman rakenteista, joista saadaan tietoa tarkoituksellisen solipsistisen fenomenologisen reduktion avulla. Husserl ihannoi Descartesin dramatisoimaa meditaatiokokemusta, jossa hän kyseenalaistaa jokaisen ennakkoluulon ja käsityksen kunnes jäljelle jää vain hän itse. Paitsi että Descartesin "meditaatio"-sanan käyttöä on alettu hiljalleen tulkita kirjamellisesti meditatiiviseksi harjoitukseksi, löytyy Descartesista muitakin huikeita yhtäläisyyksiä Patañjalin ajatteluun. Broo painottaa, ettei Patañjalin dualismi ole yhteismitallista kartesiolaisen dualismin kanssa (huh, onhan tuo nyt pitkälti kirosana tätä nykyä), mutta analyyttisyyden painottaminen on kummallakin läsnä vahvasti. Analyyttisyys tarkoittaa erittelykykyä, jonka Descartes nosti vastakohdaksi aristoteeliselle generalistiselle päättelylle aivan samoin kuin Patañjali painottaa erittelyn kautta saatua tietoa vastakohtana epäsuoran päättelyn kautta saatuun tietoon, joka on aina epäsuoraa ja perustuu yleistyksiin. Molemmilla ajatusprosessi johtaa kokemuksen pilkkomiseen osiin sekä erillisyyden kokemuksen absolutisointiin (molemmat myös lisäävät johtopäätökseensä hätäisesti teistisiä sävyjä).
On ymmärrettävää, että Descartesin yhdistäminen joogaan saattaa kuulostaa oudolta, sillä tavallisesti Descartes on muodostunut eräänlaiseksi demoniseksi hahmoksi joka on automaattisesti kaiken hengellisyyden vihollinen koska hän aloitti modernin aikakauden (tai jotain sinne päin). Varmasti jokaisessa Lopun Ajan Sieni-tyyppisessä teoksessa lytätään Descartes aivan alkuunsa. Toisaalta täytyy muistaa Broon toistuvat varoitukset, että Patañjalin Yoga-Sutraan ei saa liittää moderneja ennakkoluuloja ja se täytyy vastaanottaa välittämättä sen aiheuttamista kolauksista jooga-käsityksillemme. Tästä päästään siihen, että Yoga-Sutran pääsanoma ei ole yhteys, vaan erillisyys. Joogan harjoittajan pitää kehittää erottelukykyä kunnes hän eristyy kaikista vaikutelmista. Ei pidä siis paikkaansa, että "yhteys" tai "kaikkeus" olisi perenniaalinen hengellisyyden tavoite. Tästä näkökulmasta Descartesin ja Patañjalin yhteenliittämisen näennäinen epäintuitiviisuus saattaa nimenomaan toimia anakronistisen asenteen luotettavana indikaattorina.
Vaikka Broo painottaakin buddhalaisen terminologian vaikutusta Patañjaliin, on hänen ajattelunsa suunta aivan toisenlainen: siinä missä Buddhalaisuus lähtee liikkeelle siitä, että asiat vaikuttavat erillisiltä, mutta ovat todellisuudessa osa samaa monimutkaisten riippuvuussuhteiden verkkoa, Patañjali lähtee täysin päinvastaiseen suuntaan pyrkimällä erittelemään toisistaan esim. aistit ja niiden kohteet yhä tarkemmin ja tarkemmin kunnes saavutetaan täydellinen itseys. Toisaalta Patañjali myös eroaa Vedanta-perinteestä sillä hän pohjaa joogaoppinsa Samkhya-filosofiaan, jossa atmanin ongelma on täysin muutettu siten, että purushoja oletetaan heti olevan lukemattomia. Patañjali myös löytää paikan teistisille vaikutteille, joskin runnellussa muodossa, sillä Patañjalin täydellinen purusha, ainoa joka ei ole kietoutunut prakrtiin, ei ole kuitenkaan luonut mitään vaikka sen palvominen liittyy tiedostamattoman syventymisen tasoon, jossa painotetaan enemmän uskonnollis-emotionaalista sävyä kuin tiedostavan syventymisen "älyllisemmässä" meditaatiossa. Jumalalla on siis siinä mielessä iso rooli Patañjalin ajattelussa, että sutrasta saa vaikutelman, että häntä palvomalla saattaisi päästä nopeammin haluttuun lopputulokseen eli totaaliseen erillisyyteen. Kaikki tämä kertoo siitä, että Patañjalin näkemys joogasta vaikuttaa oikeastaan melko synkretistiseltä ellei jopa eksentriseltä.
Eräs kiinnostava aspekti tässä kirjassa oli siinä esiintyvä käärmetematiikka. Patañjalin itsensä sanotaan olevan tuhatpäinen käärme joka tuli ihmisten maailmaan kuin tilaukseksa kasvaakseen ihmismuotoon joogaopettajaksi. Kyseessä on siis erittäin olennainen symboli kirjan kannalta, mutta yhteydet eivät lopu siihen. Sivulla 143 Broo sanoo hienossa kommentissaan joogisesta vetäytymisestä, että "Jos mieli päättää keskittyä vaikkapa ruusun tuoksuun, aistit eivät tiedosta muuta, vaan havaitsevat ruusun tuoksun, ulkonäön, maun ja tunteen. Joillakin mielenvikaisilla tai erittäin yksinkertaisilla ihmisillä on sama kyky, ja se voidaan myös saavuttaa huumeiden avulla, mutta tämä ei ole joogista vetäytymistä. Todellinen vetäytyminen on täysin riippuvainen harjoittajan omasta tahdosta". Tämä kuvaa käärmeen kokemusmaisemaa, jossa ei ole sosiaalista kaksiulotteista jatkumoa joka mahdollistaisi esimerkiksi jälkeläisen ja vanhemman välisen dynamiikan symboliikan välityksellä. Niinpä myös Jeesus kielsi seuraajiaan kiinnittymästä vanhempiinsa. Uspenskilaisittain sanottuna vetäytyneisyyden kuvaus vastaa yksiulotteista havainnointikykyä, johon hän luokittelee käärmeet jotka tyypillisesti vain etenevät eteenpäin tai ovat paikallaan. Sivulla 180 taas kaulakuopan alapuolelle kiinnittyminen henkisesti johtaa mahdollisuuteen pysyä lujana ja liikkumattomana kuin käärme tai iguaani, mikä varmaankin saattaa auttaa myös muissa keskittymisharjoituksissa. Lisäksi erillisyyden kokemuksen painottaminen sopii hyvin käärmeen ei-territoriaalisen, jälkeläisistä piittaamattoman elämän ja nisäkkään hoiva-territorio-dualismin väliseen suhteeseen. Toisin kuin usein kuvitellaan, käärme ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti pahaa: vaikka nisäkkäiden hoivavietti on jonkinlainen edistys ajan hahmottamisen kompleksisuudessa, heidän territoriaalinen sadisminsa on kuitenkin loppujen lopuksi kauhistuttavampaa kuin käärmeen yksinkertaisuus.
Måns Broon kommentaarissa on paljon kiintoisia kohtia, mutta se ei varmaankaan auta tekemään tästä "joogan perusteosta" koska informaatio tuntuu usein hajanaiselta. Tämän kommentaarin suurin vahvuus on varmaankin siinä, että Broo kuljettaa jatkuvasti mukana muutamaa klassiseksi luokiteltua kommentaaria omien lisäystensä seassa luoden näin moniäänisen katsauksen Patañjalin toteamuksiin. Kommentaarin asenteellisena punaisena lankana on ehkä jonkinlainen vastakkainasettuminen joogakliseiden ja anakronististen tulkintojen kanssa. Broo ei selitä pois kirjan härömpiä kohtia vaan tyytyy toteamaan, että on mahdollista, että nykyihmisen tietoisuuden tila saattaa olla siinä määrin heikompi kuin Patañjalin elinympäristössä, jolloin paranormaaleja tietoisuuskykyjä on vaikeampi saavuttaa. Selitystä voinee syyttää yliampuvuudesta, mutta se on toisaalta painottamisen arvoinen huomio. Patañjalin sutrat ovat lähinnä muistin apuvälineitä pääsääntöisesti suulliseen opetukseen keskittyvässä kulttuurissa, jossa opiskelijoiden rutiininomaisesti odotettiin muistavan sellaisia tekstimääriä että kovintakin savant-autistia saattaisi hirvittää. Voi vain kuvitella kuinka paljon tehokkaampia tekniikat kuten syventyminen, keskittyminen ja mietiskely ovat tällä tavalla rakennetussa mielessä, joka on täynnä muistin yhteydessä toistolla saavutettuja mielikuvia. Nykyihmisen mieli rakentuu paljon robottimaisemmalle toimintaperiaatteelle jossa muistia arvostetaan lähennä passiivisena apuvälineenä funktionaaliselle teoretisoinnille tai käytännölle. Sisäinen "maailma" olemassaolevana paikkana, ilman teorian tai indikaattorin orjuutusta, on verrattain ulkoistettu: prosessi joka ottaa tekoälyn myötä yhä uusia kierroksia. Broon pyrkimys alkuperäisen idean kunnioitusta kohtaan on kuitenkin sikäli tuhoon tuomittu, että jo pelkästään painokirja-formaatti, jossa sutra markkinoidaan "maailmankirjallisuuden klassikkona", kontekstualisoi sutran hyvin raa'asti uudelleen modernin maailman tuotteeksi.
Ongelmat jatkuvat kirjan nimessä eli Joogan filosofia: Patañjalin Yoga-sutra. Oikeastaan ongelma alkaa siitä, mitä filosofia edes on. Intiassa on kyllä systemaattisen argumentaation perinne, kuten voi nähdä Nyāya Sūtrista, Nāgārjunasta tai buddhalaisesta logiikasta. Patañjalin esittämät väitteet olivat varmasti filosofisen väittelyn kohteena mutta näin minimalistisessa sutraformaatissa varsinainen argumentaatio jää ehkä uupumaan. On totta, että Platonissa käytetään mytologisia vertauskuvia ja että keskiaikainen filosofia toimii kristillisessä kontekstissa - mutta silti, jos Patañjali sanoo että OM-tavua toistamalla voi muuttua jumalaksi ja käydään läpi kuinka kirjaimet A U M vastaavat eri mytologisia jumaluuksia, ollaan aika kaukana filosofisesta hengestä. Rajapinnat ovat toki häilyviä, mutta eriäväisyyksiä voi löytää esimerkiksi filosofian suhteesta Antiikin Kreikan tasavaltaiseen perinteeseen, kun taas Intian ajattelu kasvoi suhteesta brahmaniseen rituaaliin mikä johti erityylisiin traditioihin, jotka tosin sekoittuivat varsinkin Hellenistisellä aikakaudella. Intian "kovan filosofiset" tekstit ovatkin hellenistiseltä ajalta, jolloin Aleksanteri Suuren imperiumin romahtamisen jälkeen muodostui uudenlaisia yhteyksiä Intian ja Kreikan välille. Näyttää jopa, että kreikkalainen filosofia "intialaistui"(pelastusopillinen käänne, julkisen elämän vähättely) ja intialainen filosofia "kreikkalaistui"(logiikka-teoksien nousu yms). Paul Deussenin mukaan tosin Upanishadien varhaisin osio on ennemmin gnostista, tietämiseen painottuvaa ja Intialainen pelastuksen tematisointi syntyy vastaa teismin jälkeen.
Toisaalta filosofisessta suunnasta saattaa löytää jooga-ajattelulle yllättäviä vastaavuuksia modernin ajan filosofiasta, jolloin Descartes samaisti ajattelun metodiin: idea jota jatkettiin vielä äärimmäisemmin Husserlin fenomenologiassa, joka pyrki löytämään perusteet loogisille päätelmille havaintomaailman rakenteista, joista saadaan tietoa tarkoituksellisen solipsistisen fenomenologisen reduktion avulla. Husserl ihannoi Descartesin dramatisoimaa meditaatiokokemusta, jossa hän kyseenalaistaa jokaisen ennakkoluulon ja käsityksen kunnes jäljelle jää vain hän itse. Paitsi että Descartesin "meditaatio"-sanan käyttöä on alettu hiljalleen tulkita kirjamellisesti meditatiiviseksi harjoitukseksi, löytyy Descartesista muitakin huikeita yhtäläisyyksiä Patañjalin ajatteluun. Broo painottaa, ettei Patañjalin dualismi ole yhteismitallista kartesiolaisen dualismin kanssa (huh, onhan tuo nyt pitkälti kirosana tätä nykyä), mutta analyyttisyyden painottaminen on kummallakin läsnä vahvasti. Analyyttisyys tarkoittaa erittelykykyä, jonka Descartes nosti vastakohdaksi aristoteeliselle generalistiselle päättelylle aivan samoin kuin Patañjali painottaa erittelyn kautta saatua tietoa vastakohtana epäsuoran päättelyn kautta saatuun tietoon, joka on aina epäsuoraa ja perustuu yleistyksiin. Molemmilla ajatusprosessi johtaa kokemuksen pilkkomiseen osiin sekä erillisyyden kokemuksen absolutisointiin (molemmat myös lisäävät johtopäätökseensä hätäisesti teistisiä sävyjä).
On ymmärrettävää, että Descartesin yhdistäminen joogaan saattaa kuulostaa oudolta, sillä tavallisesti Descartes on muodostunut eräänlaiseksi demoniseksi hahmoksi joka on automaattisesti kaiken hengellisyyden vihollinen koska hän aloitti modernin aikakauden (tai jotain sinne päin). Varmasti jokaisessa Lopun Ajan Sieni-tyyppisessä teoksessa lytätään Descartes aivan alkuunsa. Toisaalta täytyy muistaa Broon toistuvat varoitukset, että Patañjalin Yoga-Sutraan ei saa liittää moderneja ennakkoluuloja ja se täytyy vastaanottaa välittämättä sen aiheuttamista kolauksista jooga-käsityksillemme. Tästä päästään siihen, että Yoga-Sutran pääsanoma ei ole yhteys, vaan erillisyys. Joogan harjoittajan pitää kehittää erottelukykyä kunnes hän eristyy kaikista vaikutelmista. Ei pidä siis paikkaansa, että "yhteys" tai "kaikkeus" olisi perenniaalinen hengellisyyden tavoite. Tästä näkökulmasta Descartesin ja Patañjalin yhteenliittämisen näennäinen epäintuitiviisuus saattaa nimenomaan toimia anakronistisen asenteen luotettavana indikaattorina.
Vaikka Broo painottaakin buddhalaisen terminologian vaikutusta Patañjaliin, on hänen ajattelunsa suunta aivan toisenlainen: siinä missä Buddhalaisuus lähtee liikkeelle siitä, että asiat vaikuttavat erillisiltä, mutta ovat todellisuudessa osa samaa monimutkaisten riippuvuussuhteiden verkkoa, Patañjali lähtee täysin päinvastaiseen suuntaan pyrkimällä erittelemään toisistaan esim. aistit ja niiden kohteet yhä tarkemmin ja tarkemmin kunnes saavutetaan täydellinen itseys. Toisaalta Patañjali myös eroaa Vedanta-perinteestä sillä hän pohjaa joogaoppinsa Samkhya-filosofiaan, jossa atmanin ongelma on täysin muutettu siten, että purushoja oletetaan heti olevan lukemattomia. Patañjali myös löytää paikan teistisille vaikutteille, joskin runnellussa muodossa, sillä Patañjalin täydellinen purusha, ainoa joka ei ole kietoutunut prakrtiin, ei ole kuitenkaan luonut mitään vaikka sen palvominen liittyy tiedostamattoman syventymisen tasoon, jossa painotetaan enemmän uskonnollis-emotionaalista sävyä kuin tiedostavan syventymisen "älyllisemmässä" meditaatiossa. Jumalalla on siis siinä mielessä iso rooli Patañjalin ajattelussa, että sutrasta saa vaikutelman, että häntä palvomalla saattaisi päästä nopeammin haluttuun lopputulokseen eli totaaliseen erillisyyteen. Kaikki tämä kertoo siitä, että Patañjalin näkemys joogasta vaikuttaa oikeastaan melko synkretistiseltä ellei jopa eksentriseltä.
Eräs kiinnostava aspekti tässä kirjassa oli siinä esiintyvä käärmetematiikka. Patañjalin itsensä sanotaan olevan tuhatpäinen käärme joka tuli ihmisten maailmaan kuin tilaukseksa kasvaakseen ihmismuotoon joogaopettajaksi. Kyseessä on siis erittäin olennainen symboli kirjan kannalta, mutta yhteydet eivät lopu siihen. Sivulla 143 Broo sanoo hienossa kommentissaan joogisesta vetäytymisestä, että "Jos mieli päättää keskittyä vaikkapa ruusun tuoksuun, aistit eivät tiedosta muuta, vaan havaitsevat ruusun tuoksun, ulkonäön, maun ja tunteen. Joillakin mielenvikaisilla tai erittäin yksinkertaisilla ihmisillä on sama kyky, ja se voidaan myös saavuttaa huumeiden avulla, mutta tämä ei ole joogista vetäytymistä. Todellinen vetäytyminen on täysin riippuvainen harjoittajan omasta tahdosta". Tämä kuvaa käärmeen kokemusmaisemaa, jossa ei ole sosiaalista kaksiulotteista jatkumoa joka mahdollistaisi esimerkiksi jälkeläisen ja vanhemman välisen dynamiikan symboliikan välityksellä. Niinpä myös Jeesus kielsi seuraajiaan kiinnittymästä vanhempiinsa. Uspenskilaisittain sanottuna vetäytyneisyyden kuvaus vastaa yksiulotteista havainnointikykyä, johon hän luokittelee käärmeet jotka tyypillisesti vain etenevät eteenpäin tai ovat paikallaan. Sivulla 180 taas kaulakuopan alapuolelle kiinnittyminen henkisesti johtaa mahdollisuuteen pysyä lujana ja liikkumattomana kuin käärme tai iguaani, mikä varmaankin saattaa auttaa myös muissa keskittymisharjoituksissa. Lisäksi erillisyyden kokemuksen painottaminen sopii hyvin käärmeen ei-territoriaalisen, jälkeläisistä piittaamattoman elämän ja nisäkkään hoiva-territorio-dualismin väliseen suhteeseen. Toisin kuin usein kuvitellaan, käärme ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti pahaa: vaikka nisäkkäiden hoivavietti on jonkinlainen edistys ajan hahmottamisen kompleksisuudessa, heidän territoriaalinen sadisminsa on kuitenkin loppujen lopuksi kauhistuttavampaa kuin käärmeen yksinkertaisuus.
October 17, 2025
Jooga on monille tuttu intialaiseen perinteeseen nojaava voimistelumuoto. Nykymuodossaan meille tuttu jooga on sekoitus intialaisia perinteitä ja eurooppalaisia kehonrakennus- ja voimisteluharjoituksia. Jooga on kuitenkin merkittävästi tätä laajempi ja vanhempi ilmiö – tämä asanoihin eli erilaisiin asentoihin perustuva jooga on monessa mielessä 1900-luvun luomus.
Varhaisimmat maininnat joogasta löytyvät Veda-kirjoista. Intian vanhin pyhä teksti Rigveda mainitsee joogan kaltaisia harjoituksia, mutta varsinaisesti jooga alkaa järjestelmänä muotoutua 500- ja 600-luvuilla ennen ajanlaskun alkua. Patañjalin Joogasūtra on klassikkoteksti hindulaisesta joogasta ja sen arvioidaan ilmestyneen joskus 300–400-luvuilla. Ilmeisesti Joogasūtra unohtui Intiassakin pitkäksi aikaa, kunnes se nousi taas 1900-luvulla uuteen arvostukseen klassikkona.
Teoksen kirjoittaja Patañjali on nimetty Joogasūtran lisäksi muutaman muun teoksen kirjoittajaksi. Yksi niistä on varsin hyvin ajoitettu aikaan ennen ajanlaskun alkua, joten on kyseenalaista, ovatko nämä kaikki teokset saman kirjoittajan tekemiä. Länsimaiset tutkijat ovat yleisesti hyväksyneet teorian useammasta eri tekijästä ja on ilmeisesti jonkinasteista mytologisointia yhdistää eri Patañjalit samaksi legendaariseksi tekijäksi.
Joogasūtra on vaikeaselkoinen teksti, osin aiheensa, osin rakenteena vuoksi. Sūtra-muoto on tarkoitettu ulkoa opeteltavaksi ja se on karsittu kaikesta tarpeettomasta. Se tekee tekstistä myös hankalaa ymmärrettävää. Niinpä olennaisessa osassa ovat erilaiset kommentaarit ja selitykset. Måns Broo tarjoaakin tässä teoksessa sekä sanskritinkielisen alkutekstin, sen sanatarkan ja selkokielisen suomennoksen ja tiivistelmän useista eri kommentaareista. Näin sūtriin saa hieman enemmän tolkkua. Ei Broon sinänsä oikein mainio selostus tästä edelleenkään helppoa luettavaa tee, mutta ainakin sen johdolla Joogasūtraan on mahdollista tutustua.
Joogasūtrassa on hindulaista Samkhya-filosofiaa, buddhalaisuutta ja näitä yhdistelevää nousevaa joogafilosofiaa. Samkhya on dualistinen ajattelutapa, jossa todellisuus jakautuu kahteen erilliseen osioon: Puruṣaan eli tietoisuuteen tai henkeen ja Prakṛtiin eli materiaan ja luontoon. Tämä erottelu näyttäytyy joogafilosofiassakin olennaisena osana.
Tavallinen jooganharrastaja ei tästä teoksesta kovin paljon saa irti. Toisen sūtran alkumääritelmä on kyllä hyvä: Yogaś citta-vritti-nirodhaḥ eli ”jooga on mielen toimintojen pysäyttämistä”. Siinä se on, kiteytettynä. Edistyäkseen joogan tiellä on puhdistettava mielensä kaikenlaisesta joutavasta, ja sen jälkeen puhdas puruṣa-tietoisuus pääsee nousemaan esiin. Taustalla on sielunvaellusoppi: joogan keinoin on mahdollista päästä mokṣaan ja vapautua jälleensyntymien syklistä. Matkan varrella joogi voi sitten saavuttaa yliluonnollisia voimia.
Tie mokṣaan ei vaadi vääntäytymistä erilaisiin akrobaattisiin asentoihin: Patañjali mainitsee asanat nopeasti, mutta tässä yhteydessä kyse on lootusasennon kaltaisista istuma-asennoista, joissa mietiskely on vakaata ja miellyttävää. Aṣṭānga-joogassa eli kahdeksanraajaisessa joogassa on seitsemän muutakin osaa: rajoitukset ja määräykset, hengityksen hallinta, vetäytyminen, keskittyminen, pohdinta ja syventyminen. Näitä seuraamalla on mahdollista edetä kohti mielen puhdistumista ja vapautumista.
Vaikka omaan joogaharjoitukseen ei Joogasūtrasta kovin suoraviivaisia ohjeita saakaan, se on silti mielenkiintoinen kurkistus toisenlaiseen filosofiseen ja henkiseen perinteeseen. Hyvin nopeasti tulee selväksi hindulaisen filosofian mieltymys erilaiseen luokitteluun, määrittelyyn ja jaotteluun: kerta toisensa jälkeen asioita jaetaan erilaisiin luokkiin, niitä alaluokkiin ja alaluokkien alaluokkiin. Järjestelmä on hierarkinen ja täsmällinen. Tässä kaikessa haiskahtaa länsimaisen nykylukijan näkökulmasta kovin miehinen tapa tarkastella maailmaa, samoin kuin jossain määrin koko joogan elämää kohtaan kielteisessä tavoitteessa erkaantua maailmasta.
Olen selvästi itse sen verran kiinni tässä maailmassa ja materiassa, että minua puhuttelee paljon enemmän filosofia, jossa keskitytään siihen elämään, joka meillä nyt on elettävänämme. Tässä joogafilosofia menee näkemysteni kanssa ristiin siinä missä kristillinen taivaspaikan tavoittelukin. Jooga toimii kuitenkin oivallisena keinona saada tästä elämästä ja arkitodellisuudestamme enemmän irti, ja omat mieltymykseni joogaharjoituksen suhteen kallistuvat tällä hetkellä kyllä henkisemmän harjoituksen suuntaan – mutta eipä tämä Joogasūtran oppi varsinaisesti sitäkään harjoitusta ohjaa kuin korkeintaan hyvin etäisesti taustalla.
Varhaisimmat maininnat joogasta löytyvät Veda-kirjoista. Intian vanhin pyhä teksti Rigveda mainitsee joogan kaltaisia harjoituksia, mutta varsinaisesti jooga alkaa järjestelmänä muotoutua 500- ja 600-luvuilla ennen ajanlaskun alkua. Patañjalin Joogasūtra on klassikkoteksti hindulaisesta joogasta ja sen arvioidaan ilmestyneen joskus 300–400-luvuilla. Ilmeisesti Joogasūtra unohtui Intiassakin pitkäksi aikaa, kunnes se nousi taas 1900-luvulla uuteen arvostukseen klassikkona.
Teoksen kirjoittaja Patañjali on nimetty Joogasūtran lisäksi muutaman muun teoksen kirjoittajaksi. Yksi niistä on varsin hyvin ajoitettu aikaan ennen ajanlaskun alkua, joten on kyseenalaista, ovatko nämä kaikki teokset saman kirjoittajan tekemiä. Länsimaiset tutkijat ovat yleisesti hyväksyneet teorian useammasta eri tekijästä ja on ilmeisesti jonkinasteista mytologisointia yhdistää eri Patañjalit samaksi legendaariseksi tekijäksi.
Joogasūtra on vaikeaselkoinen teksti, osin aiheensa, osin rakenteena vuoksi. Sūtra-muoto on tarkoitettu ulkoa opeteltavaksi ja se on karsittu kaikesta tarpeettomasta. Se tekee tekstistä myös hankalaa ymmärrettävää. Niinpä olennaisessa osassa ovat erilaiset kommentaarit ja selitykset. Måns Broo tarjoaakin tässä teoksessa sekä sanskritinkielisen alkutekstin, sen sanatarkan ja selkokielisen suomennoksen ja tiivistelmän useista eri kommentaareista. Näin sūtriin saa hieman enemmän tolkkua. Ei Broon sinänsä oikein mainio selostus tästä edelleenkään helppoa luettavaa tee, mutta ainakin sen johdolla Joogasūtraan on mahdollista tutustua.
Joogasūtrassa on hindulaista Samkhya-filosofiaa, buddhalaisuutta ja näitä yhdistelevää nousevaa joogafilosofiaa. Samkhya on dualistinen ajattelutapa, jossa todellisuus jakautuu kahteen erilliseen osioon: Puruṣaan eli tietoisuuteen tai henkeen ja Prakṛtiin eli materiaan ja luontoon. Tämä erottelu näyttäytyy joogafilosofiassakin olennaisena osana.
Tavallinen jooganharrastaja ei tästä teoksesta kovin paljon saa irti. Toisen sūtran alkumääritelmä on kyllä hyvä: Yogaś citta-vritti-nirodhaḥ eli ”jooga on mielen toimintojen pysäyttämistä”. Siinä se on, kiteytettynä. Edistyäkseen joogan tiellä on puhdistettava mielensä kaikenlaisesta joutavasta, ja sen jälkeen puhdas puruṣa-tietoisuus pääsee nousemaan esiin. Taustalla on sielunvaellusoppi: joogan keinoin on mahdollista päästä mokṣaan ja vapautua jälleensyntymien syklistä. Matkan varrella joogi voi sitten saavuttaa yliluonnollisia voimia.
Tie mokṣaan ei vaadi vääntäytymistä erilaisiin akrobaattisiin asentoihin: Patañjali mainitsee asanat nopeasti, mutta tässä yhteydessä kyse on lootusasennon kaltaisista istuma-asennoista, joissa mietiskely on vakaata ja miellyttävää. Aṣṭānga-joogassa eli kahdeksanraajaisessa joogassa on seitsemän muutakin osaa: rajoitukset ja määräykset, hengityksen hallinta, vetäytyminen, keskittyminen, pohdinta ja syventyminen. Näitä seuraamalla on mahdollista edetä kohti mielen puhdistumista ja vapautumista.
Vaikka omaan joogaharjoitukseen ei Joogasūtrasta kovin suoraviivaisia ohjeita saakaan, se on silti mielenkiintoinen kurkistus toisenlaiseen filosofiseen ja henkiseen perinteeseen. Hyvin nopeasti tulee selväksi hindulaisen filosofian mieltymys erilaiseen luokitteluun, määrittelyyn ja jaotteluun: kerta toisensa jälkeen asioita jaetaan erilaisiin luokkiin, niitä alaluokkiin ja alaluokkien alaluokkiin. Järjestelmä on hierarkinen ja täsmällinen. Tässä kaikessa haiskahtaa länsimaisen nykylukijan näkökulmasta kovin miehinen tapa tarkastella maailmaa, samoin kuin jossain määrin koko joogan elämää kohtaan kielteisessä tavoitteessa erkaantua maailmasta.
Olen selvästi itse sen verran kiinni tässä maailmassa ja materiassa, että minua puhuttelee paljon enemmän filosofia, jossa keskitytään siihen elämään, joka meillä nyt on elettävänämme. Tässä joogafilosofia menee näkemysteni kanssa ristiin siinä missä kristillinen taivaspaikan tavoittelukin. Jooga toimii kuitenkin oivallisena keinona saada tästä elämästä ja arkitodellisuudestamme enemmän irti, ja omat mieltymykseni joogaharjoituksen suhteen kallistuvat tällä hetkellä kyllä henkisemmän harjoituksen suuntaan – mutta eipä tämä Joogasūtran oppi varsinaisesti sitäkään harjoitusta ohjaa kuin korkeintaan hyvin etäisesti taustalla.
August 27, 2024
Den bästa versionen av Yoga Sutra med kommentarer på svenska. Måns Broos och Martin Ganstens översättningar är essentiella för den som är intresserad av hinduiska skrifter men som saknar kunskap i sanskrit.
Displaying 1 - 4 of 4 reviews