Olen harvoin odottanut palautetta niin jännittyneenä kuin antaessani Piraattien käsikirjoituksen pojalleni. Hän oli pitkään toivonut minun kirjoittavan tarinan, jonka hänkin voisi lukea.
Olin itse kirjojen suurkuluttaja lapsena ja nuorena. Kaipasin jännitystä ja seikkailua, mutta jossain vaiheessa tunsin olevani väliinputoaja: lastenkirjat tuntuivat laimeilta, ja aikuisten romaanit liian raskailta. Silloin kaipasin Piraattien kaltaista kirjaa.
Olen yrittänyt lukea lapsilleni hankkimiani kirjoja jutellaksemme niistä yhdessä. Aina se ei ole onnistunut – en yksinkertaisesti pysty uppoutumaan menninkäisvelhojen maailmaan. Sen vuoksi tein Piraateista tarinan, jonka myös aikuisena lukisin.
Omassa lapsuudessani ei ollut tietokone- eikä videopelejä. Jos olisi ollut, olisin varmasti pelannut niitä. Ei ole ihme, että taitavasti luodut pelit houkuttelevat puoleensa jo pelkän visuaalisuutensa vuoksi. Minua harmittaa kuitenkin se, jos pelaaminen tapahtuu lukemisen kustannuksella – mikään peli ei pysty tarjoamaan samaa kokemusta kuin lukeminen. Ja paitsi että lukeminen on hauskaa, se on myös hyödyllistä.
Kaikkien kirjojen ei kuitenkaan tarvitse yrittää olla hyödyllisiä. Kirjoitin Piraatit tarjotakseni lukijalle – tämän iästä riippumatta – mahdollisuuden astua seikkailuun. Paras palkinto Piraattien kirjoittamisesta oli se, kun näin poikani ahmimassa käsikirjoituksen viimeisiä sivuja.
Ilkka Remeksen kotisivu on osoitteessa www.ilkkaremes.com
I loved the way Luke just fell into the adventure and at the beginning was an ordinary boy and by the end had saved so many lives while making friends along the way!!! I also adore the plot twist at the end!!!
I was advised to check out Ilkka Remes in english but didn't realise that he also writes YA fiction. Nevertheless, it was an enjoyable read with a likeable teen hero and plenty of Finland references.
Piraatit on juoneltaan monia Remeksen nuorten kirjoja uskottavampi. Laivakaappaus ja monet paljastuvat salaisuudet koukuttavat lukijan hyvin, vaikka loppupuoli tuottaakin pienen pettymuksen.